Algerin sokkeloinen Kasbah

20.–21.4.2023

Algerian ravintolat ja kahvilat ovat kiinni kokonaisen kuukauden muslimien ramadan-paastokuukauden johdosta. Siksipä ainoa mahdollisuus ruokailuun on hotellien ravintola. Täällä Ghardaïan parhaassa hotellissa, Hotel M’zabissa, oli ollut jos jonkinlaista yö- ja päiväbuffettia tarjolla. Hurskaat muslimit olivat käyneet erillisellä varhaisaamiaisella ennen auringonnousua, mutta meille vääräuskoisillekin on oma aamupalabuffettinsa; se alkaa teoriassa kuudelta, mutta vielä silloin ovet olivat säpissä. Ja oven takana oli minun lisäkseni se samainen italialaispariskunta, jonka olin nähnyt jo Essendilenen kanjonissa Tassili n’Ajjerin kansallispuistossa, Djanetin lentoasemalla sekä edellisiltana hotellin aulassa. Hekin tunnistivat minut, totta kai, sillä Algeriassa ei käy liiaksi matkailijoita. Noin vartin kuluttua aamupalanhoitaja kiirehti paikalle pahoitellen myöhästymistään. Epäilen hänen olleen nukkumassa varhaisaamiaisen jälkeen, kuten ramadanin aikana on tapana.

Hotkaisimme aamupalan ja kiiruhdimme kohti Ghardaïan lentoasemaa. Lento ei odottaisi. Italialaisilla oli oma kyytinsä, kun taas minä sain kyydin hotellin vastaanottovirkailijalta, joka kaiketi tahtoi ansaita vähän ylimääräistä näin hiljaisena aamuna, eikä lähtenyt vaivaamaan takseja. Ghardaïan lentoasema on nimetty kaupungin oman pojan Moufdi Zakarian (1908–1977) mukaan. Algerian kansallislaulu on herra Zakarian käsialaa, ja sen sanat hän kirjoitti tarinan mukaan omalla verellään vankilan seinään kärsittyään vankilassa poliittisena vankina ranskalaisten vielä pitäessä Algeriaa ikeessään.

Lentoasema on pieni ja hyvintoimiva. Kuten muillakin algerialaisilla lentoasemilla, myös täällä on täytettävä osoitetta, matkakohteita ynnä muuta tiedusteleva kaavake ja esitettävä se yhdessä passin kanssa passintarkastajalle, joka sitten saattaa kysellä samat tiedot myös suullisesti. Tämä siis kotimaanlennolle mentäessä. Toinen algerialainen erikoisuus on matkalaukkujen tunnistaminen ennen koneeseennousua, jota tapahtuu tietyillä lennoilla ja tietyillä lentoasemilla. Lentokoneen eteen asfaltille oli tuotu kaikkien matkustajien ruumalaukut, jotka matkustajat yksitellen tunnistivat omakseen ja joko nostivat ne itse matkatavarakärryyn tai antoivat lentokentän työntekijöiden tehdä sen puolestaan. Sen jälkeen sai astella sisään koneeseen ja laukku lastattiin myöhemmin koneeseen.

Air Algérien lento AH6201 lähti noin aikataulussa kello 8.15 ja saapui perille Algeriin kello 9.45. Perillä hyvästelin italialaispariskunnan, joka jatkaisi myöhemmin samana päivänä suoralla lennolla Roomaan. Itse lentäisin seuraavana aamuna Pariisin kautta Nigeriaan, mitä italialaiset pitivät oikein mielenkiintoisena kohteena, vaikkakaan eivät olleet siellä toistaiseksi käyneet. Otin taksin Algerin keskustassa sijaitsevaan Afric Hotel Casbahiin, sillä tahdoin nyt majoittua eri kulmilla kuin mitä olin tutkinut ensimmäisenä päivänäni Algerissa, 11 päivää sitten. Huone ei ollut vielä valmis, sillä kello ei ollut vielä edes 12. Jätin matkatavarat vastaanottoon, kävin aamun toisella aamupalalla hotellin aamupalahuoneessa, minkä jälkeen lähdin jälleen tutustumaan tähän Välimeren vähäntunnettuun helmeen, valkoiseen Algeriin.

Olin yrittänyt löytää väritulostinta Ghardaïassa siinä onnistumatta. Algerista oletin sellaisen löytäväni ja pystyväni tulostamaan Nigerian viisumini, joka minulle oli myönnetty Algeriassa vierailuni aikana. Hotellissa arveltiin tulostimen löytyvän kaupungin pääpostista, jonne minulla oli muutenkin asiaa. Olinhan jo Djanetissa yrittänyt ostaa postimerkkejä postikortteihin, mutta en ollut jaksanut jonottaa tai taistella paikastani jonossa joka suunnasta ohitseni kiilaavien tuaregien kanssa. Algerin pääposti, Grande Poste d’Alger, on eräs maailman kauneimmista postitoimistoista ja olin sitä ihaillut jo heti maahan saavuttuani. Astuin sisään ja ihmettelin nyt puolestani vuoronumerojärjestelmää. Pian eräs mies ojensi minulle vuoronumeron, vaikka kerroin olevani paikalla vain postimerkkejä ostamassa. Vuoronumero piti kuulemma ottaa. Vuoronumerostani kävi ilmi, että ennen minua olisi 103 asiakasta, pääosin kaiketi rahaa lähettämässä tai sitä vastaanottamassa. Päätin seurata hetkisen etenisikö jono lainkaan. Ja eihän se edennyt, joten kävin tiskillä tiedustelemassa, josko postipalvelut hoituisivat myös ilman vuoronumeroa. Minuutissa kortteihini oli liimattu kauniit algerialaiset postimerkit. Postipalvelut siis onnistuvat myös ilman jonotusta ja palvelua saa postisalin vasemmanpuolimmaisesta nurkasta. Kortit tulivat perille Suomeen alle kuukaudessa.

Tulostuspalvelua pääpostissa ei sen sijaan enää tarjota, joten jatkoin etsintää Algerin kaduilta. Rue Mokrane Abdelfatih -kadulla toimii pikkuinen painotalo, joka löytyy Google Mapsista nimellä Imprimerie Alger ja palvelee pääosin opiskelijoita heidän tulostustarpeissaan sekä myy myös vihkoja, kyniä ja muita opiskelutarvikkeita. Puljua pyörittää herra, joka kertoi väritulostuksen hoituvan ja pian kourassani oli Nigerian viisumidokumentti värillisenä. Tulosteiden hinta ei ollut suuri, ehkä euron tai kaksi, ja kun tungin käteni kukkaroon, ei rahoja missään tapauksessa tahdottu vastaanottaa. Yrittäjä oli hyvillään kaukaa Suomesta tulleesta asiakkaasta ja tahtoi näin edistää Algerian maakuvaa suomalaisten silmissä. Minulla ei ole Algeriasta tai sen kansasta mitään negatiivista sanottavaa, päinvastoin. Poistuin putiikista suuren ystävällisyyden vallitessa, kuten nyt yleensäkin Algeriassa.

Algerissa riittää katseltavaa pitkäksi aikaa, mutta kaikkein eniten minua kiinnosti vanhakaupunki Kasbah. Päätin kiertää takaisin hotellilleni Kasbahin reunoja pitkin, mutta ennen sen sokkeloisille kujille astumista, päätin tiedustella hotellini vastaanotosta, josko sinne olisi kuitenkin parasta mennä oppaan kanssa. Vastaanoton mies, joka oli käynyt Kangasniemellä vuonna 1988, suositteli opasta, vaikka alue ei enää vaarallinen olisikaan. En kuitenkaan omin päin löytäisi sieltä kaikkea mielenkiintoista. Oppaakseni sain Mohamedin, nuoren miehen, joka asuu Kasbahissa ja jonka suku on asunut siellä ammoisista ajoista lähtien. Valitettavasti mies ei osannut englantia, mutta hän päätti hoitaa opastuksen Google-kääntäjän avulla. Hän puhui kääntäjään arabiaksi ja puhelin toisti puheen englanniksi, pääsääntöisesti ihan ymmärrettävästi. ”Kasbah” tosin kääntyi Google-kääntäjän mukaan englanniksi sanaksi ”reed”. Periaatteessa varmaan ranskankielinen opastus olisi onnistunut, sillä nuorukainen tuntui ainakin ymmärtävän ranskaa.

Kasbahista puhuttaessa lienee paikallaan puhua myös medinasta, jotka periaatteessa tarkoittavat samaa asiaa, siis vanhaa arabien asuttamaa osaa jostain kaupungista. Tavallisesti ne lisäksi sijaitsevat Pohjois-Afrikassa, kuten täällä Algeriassa, mutta on niitä myös esimerkiksi Espanjassa, joka oli vuosisatojen ajan arabien hallinnassa. Kasbah on Algerin vanhin osa ja arabien asuttama, minkä vuoksi se on medina, mutta perinteisestä medinasta sen erottaa sen linnoitusmainen olemus, minkä vuoksi aluetta kutsutaan kasbahiksi. Kasbah kääntyy monesti juuri linnoitukseksi, vartiotorniksi tai muuten vain jotain aluetta korkealta hallitsevaksi asuinkokonaisuudeksi.

Algerin Kasbah onkin perustettu korkealle paikalle, jossa on ollut asutusta jo 500-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Foinikialaiset perustivat paikalle silloin Icosium-nimisen asutus- ja kaupankäyntikeskuksen. Paikka on ollut erinomainen tähystyspaikka kauas Välimerelle. Sittemmin alueella vaikuttivat roomalaiset, minkä jälkeen sinne saapui berbereitä, joiden Algerian valtio katsoo perustaneen Kasbahin 900-luvulla, tarkemmin ziridien berberidynastian aikana, jolloin kyseinen dynastia hallitsi Pohjois-Afrikan rannikkoa Nyky-Marokosta Nyky-Egyptin rajalle asti. Osmanien valtakaudella 1500-luvulla Algerin vanhin osa, Kasbah, sai ympärilleen muurit, mikä entisestään lisää Kasbahin linnoitusmaisuutta. Kasbahissa on lukuisia osmanityyliin rakennettuja palatseja ja moskeijoita, joista suurin osa on rakennettu 1600- ja 1700-luvuilla. Kun Ranska otti Algerian haltuunsa vuonna 1830, alkoi Kasbahin asema heiketä vallan keskittyessä alas kukkulalta kohti merenrantaan rakentuvaa uutta kaupunkia. Siis sitä tavattoman kaunista ja valkeaa ranskalaisten rakentamaa osaa Algerista, jota olin tähän asti tutkinut. Lähde: [1]

Kasbah on 55 hehtaarin laajuinen labyrintti, jonne autoilla ei oikeastaan pääse. Paikasta muodostui Algerian itsenäisyyssodan (1954–1962) aikana merkittävä ranskalaisvastaisuuden linnake ja itsenäisyyttä voimallisesti ajanut Kansallinen vapautusrintama toimi Kasbahista käsin. Paikka oli erinomainen piilopaikka ranskalaisia vastaan, vaikka sijaitseekin keskellä pääkaupunkia. Algeria saavutti itsenäisyyden vuonna 1962, mutta Kasbah jäi edelleen unohduksiin vallanpitäjiltä. Rakennukset olivat huonossa kunnossa, eikä niitä ollut varaa kunnostaa. Kasbahista muodostui unohdettu kolkka, mikä ruokki näköalattomuutta luoden Kasbahista jopa vaarallisen alueen. Kuten itsenäisyyssodankin aikana, myös sen jälkeen sokkeloinen vanhakaupunki tarjosi piilopaikkoja rikollisille ja mahdollisesti jopa terroristisoluille. Minulle tulikin vuosikymmenten takaisesta Kasbahista mieleen Rio de Janeiron kukkuloille kasvaneet favelat, joihin ei ole asiaa ilman pätevää opasta.

Olen hehkuttanut aiemminkin Algerian hyvinvointivaltiota, johon kuuluu ainakin edullinen polttoaine ja edullinen asuminen. Monesta muusta Afrikan maasta poiketen Algerian valtio ainakin yrittää edistää kansalaistensa mahdollisuuksia hyvään elämään. Siispä Kasbahinkin tilanne on parantunut, eikä alue ole enää vaarallinen, kuten se vielä kymmenisen vuotta sitten saattoi olla. Enää ahtaasti asutussa Kasbahissa eivät pesi terroristit, vaan noin 50 000 kasbahilaista, jotka ottavat vierailijan hyvin vastaan. Ehkä siihen vaikutti sekin, että olin matkassa Mohamedin kanssa ja kaikki tuntuivat tuntevan hänet. Tunnelma kaduilla ei ollut lainkaan uhkaava. Rakennusten kunto sen sijaan voisi olla parempikin ja olin kiertokävelyn aikana nähnyt paljon romahtaneita rakennuksia.

Kasbah on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1992 saakka ja alueella sijaitsee paljon mielenkiintoista nähtävää, joista eräs tärkeimmistä on Ali La Pointen talo. Kuten todettua, Kasbah oli Kansallisen vapautusrintaman tärkeimpiä tukikohtia maan itsenäisyyssodan aikana. Kansallinen vapautusrintama kävi ankaraa sissisotaa ranskalaisia siirtomaajoukkoja vastaan Algerissa vuosina 1956–1957 käydyn niin kutsutun Algerin taistelun aikana. Taisteluihin sisältyi myös lukuisia ranskalaisia joukkoja vastaan kohdistettuja terrori-iskuja. Talossa, johon nyt menimme, piileskeli 8. lokakuuta 1957 kuuluisa 27-vuotias sissijohtaja Ali Ammar eli Ali La Pointe yhdessä 19-vuotiaan naispuolisen sissijohtaja Hassiba Ben Boualin, vapaustaistelija Mahmoud Bouhamidin ja 13-vuotiaan vapaustaistelija ”Pikku-Omarin” eli Omar Yacefin kanssa. Nelikko kieltäytyi antautumasta, joten ranskalaiset räjäyttivät talon surmaten siellä piileskelevät. Samalla Kansallinen vapautusrintama tuli lyödyksi ja noin vuoden kestäneet taistelut Algerissa kääntyivät Ranskan voitoksi.

Ali La Pointesta tuli algerialaisten silmissä sankari ja marttyyri, samoin muista räjähdyksessä kuolleista. Vuodesta 2006 lähtien Ali La Pointen talossa on toiminut pieni museo kertoen tarinaa näistä neljästä sankarista. Paikalle ei ole mitään tiettyä pääsymaksua, vaan maksaa saa, jos tahtoo. Tai olla maksamatta. Minä sujautin pienen setelin paikan oppaalle. Museon ulkoseiniä koristavat monet maalaukset näistä neljästä vapaustaistelijasta. Ali La Pointe ja Algerian itsenäisyystaistelu ovat itselleni jokseenkin tuttuja, sillä aikoinaan katsoin aihetta hyvin käsittelevän Gillo Pontecorvon mustavalkoisen elokuvan Taistelu Algeriasta (1966). Valitettavasti elokuva ei ole enää Yle Areenassa katsottavissa.

Museon jälkeen oppaani Mohamed tahtoi viedä minut kotiinsa, tarkemmin sen kattoterassille. Kotitalo on kaksikerroksinen ja siellä asuu aivan liikaa ihmisiä. Maisemat kukkulalle muodostuneeseen Kasbahiin sekä Välimerelle ovat kieltämättä upeat; Algerin Kasbah voittaa heittämällä minkä tahansa marokkolaisen kaupungin medinan. Palasimme takaisin Kasbahin kaduille; näimme moskeijoita, palasia kaupunginmuurista sekä aaseja, jotka hoitavat Kasbahin jätehuollon. Kaduilla nimittäin kulkee vihreähaalarisia miehiä, jotka lastaavat Kasbahin asukkaiden roskat säkkeihin ja säkit aasien selkään. Aasit kuljettavat roskat pois vanhankaupungin kaduilta ja kujilta. Siistiä täällä onkin.

Noin kahden tunnin kiertelyn päätteeksi olimme palanneet takaisin hotellilleni. Ehdotin Mohamedille vielä retkeä Notre Dame d’Afrique -nimiselle katolilaiselle basilikalle. Se sijaitsee niin kaukana, että vaatii taksikeikan, jonka Mohamed saisi nyt järjestää. Taksin saaminen ei ollut erityisen helppoa, sillä kaikki taksit vaikuttivat täysiltä. Odotellessamme tyhjän taksin saapumista, kertoi Mohamed kuuluisasta veljestään Abdelkarim Fergatista, joka on nelinkertainen kreikkalais-roomalaisen painin Afrikan-mestari. Edellinen voitto on vuodelta 2022. Kasbahista voi nykyisin ponnistaa myös Afrikan-mestaruuteen.

Löysimme tyhjän taksin ja ajoimme viiden kilometrin matkan basilikalle. Uusbysanttilaista tyyliä edustava Notre Dame d’Afrique on valmistunut 1872 eli Ranskan siirtomaakauden aikana ja seisoo Välimereen viettävässä rinteessä. Kirkko on auki päivittäin kello 11–12.30 ja 15–17.30, minkä lisäksi siellä on messu päivittäin kello 18. Poikkeuksena on perjantai, jolloin messu on kello 10.30. Basilika on mielenkiintoinen nähtävyys maassa, jossa muslimeita on noin 99 prosenttia kansasta. Kristittyjä maassa on noin 144 000, mikä on noin 0,3 prosenttia koko väkiluvusta. Basilikaa vastapäätä toimii Vatikaanin suurlähetystö, totta kai.

Illalla kävin lähikaupassa. Ostin säilykekanaa, leipää ja säilykeherneitä ja menin syömään ne hotellin aamupalahuoneeseen. Hotellin vastaanottovirkailijakin toi eväänsä huoneeseen, mutta odotti säntillisesti auringonlaskuun asti ennen ruokailun aloittamista. Söin ja vetäydyin nukkumaan.

Aamulla 21. huhtikuuta sain kuulla, että ramadan oli loppunut, eikä tänään enää paastottaisi. Toisaalta ramadanin päättyminen olisi ollut mielenkiintoista kokea täällä Algeriassa, mutta toisaalta Nigeria jo kutsui ja ehtisihän ramadanin päättymistä juhlistaa myös siellä. Ajoin taksilla Algerin lentoasemalle ja astuin Pariisiin menevään koneeseen, sillä olihan määränpääni Abuja Nigeriassa.