10.4.2023 Algeria on lähes Eurooppaa, onhan sinne linnuntietä lyhyempi matka kuin vaikka Portugaliin. Silti tämä Afrikan suurin maa Välimeren rannalla on ollut perinteisesti melkoisen tavoittamattomissa ja siten vain harva on siellä pistäytynyt. Tärkein syy tälle on viisumi, jonka saaminen on ollut periaatteessa läpihuutojuttu, mutta paperisota sitä varten on ollut kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Algeria on…
Read moreKamelimatkat, KKV ja kansainväliset pakotteet
Olihan se joskus käynyt kevyesti mielessä, että jos perustaisi oman matkatoimiston. Olihan minulle kertynyt matkojen saatossa hyviä kontakteja ympäri Afrikkaa. Moni niistä oli vieläpä matkailun kanssa jotenkin tekemisissä, sillä sellaisia ihmisiä matkailija monesti reissuillaan kohtaa. En silti ollut oikein uskonut, että Suomessa olisi kysyntää tai tarvetta Afrikkaan matkoja tarjoavalle matkatoimistolle. Siis siitäkin huolimatta, että olen…
Read moreBurkinalaisena turistina Suomessa
Minulla on ympäri Länsi-Afrikkaa lukuisia ystäviä, tuttuja ja puolituttuja, joiden kanssa olen vaihtelevasti tekemisissä Whatsappin välityksellä. Aika usein saan viestiä tai puhelua, joissa minun toivotaan auttavan jotain afrikkalaista Eurooppaan pääsemisessä, työ- tai opiskelupaikan etsimisessä Suomesta sekä tietenkin valkoisen naisen etsimisessä. Toistaiseksi olen pitänyt rajat kiinni, enkä ole ryhtynyt toimiin kenenkään auttamiseksi Suomeen. En ole uskonut,…
Read moreOuagadougou ja eräs Schengen-viisumihakemus
9.–12.5.2023 Muutaman edellispäivän aikana olin vieraillut täällä Burkina Fasossa jo Ghanan rajalla Guelwongossa, Tiébélén koristeellisten savitalojen muodostamassa kuninkaallisessa hovissa, Boungoun keramiikkakylässä ja artesaanikultakaivoksella sekä nähnyt lauman norsuja Nazingan suojelualueella. Nyt olin palannut takaisin Burkina Fason hauskasti nimettyyn pääkaupunkiin Ouagadougouhun, joka on noin 2,5 miljoonan asukkaan sykkivä sydän keskellä tätä länsiafrikkalaista tasavaltaa. Lienee paikallaan kerrata vielä:…
Read moreNorsusafari Nazingassa
8.–9.5.2023 Olen kolunnut Afrikkaa jonkun verran viimeisten yli kymmenen vuoden aikana. Olen käynyt monissa maailmankuuluista kansallispuistoistaan tunnetuissa maissa käymättä kuitenkaan välttämättä niissä kansallispuistoissa. En ollut esimerkiksi milloinkaan osallistunut varsinaiselle safarille, vaikka melko ison kirjon afrikkalaisia kansallispuistoja ja Afrikan faunaa virtahevosta, munkkihylkeeseen, siipisimppuun, aavikkokettuun, susisakaaliin, gerenukkiin, aavikkogaselliin, krokotiiliin ja moniin erilaisiin apinoihin olenkin muun reissauksen ohessa…
Read moreBoungoun keramiikkamummo ja eräs artesaanikultakaivos
8.5.2023 Tiébélén majapaikka Auberge Kunkolo tarjosi hyvät unet, joskin hieman kuumat sellaiset. Olisin mieluusti yöpynyt huoneeni kattoterassilla, mutta yöllä oli satanut ja ukkostanut, joten olisin luultavasti kömpinyt sisälle kuitenkin jossain vaiheessa. Aamu oli kostea ja harmaa ja yöllinen sade oli laskenut lämpötilan vain noin 25 asteeseen. Ennen aamupalaa lähdin opas-Saïdin ja kuljettaja-Alassanen kanssa kapuamaan ylös…
Read moreTiébélé on Burkina Fason kaunein kylä
7.5.2023 Päivä oli ollut pitkä: olin lähtenyt aamuvarhaisella hotellistani Nigerin Niameysta, lentänyt tänne Burkina Fasoon, ajanut Ghanan rajalle Guelwongoon ja nyt edelleen Tiébélén kylään. Tiébélé on noin 3 000 asukkaan kylä syrjäisessä osassa Burkina Fasoa. Ghanan rajalle on vain puolen tunnin ajomatka, mutta pääkaupunkiin Ouagadougouhun ajaa kolmesta neljään tuntia. Tiébéléssä pystyy piipahtamaan päiväseltäänkin Ouagadougousta, mutta…
Read moreNiameysta Ghanan rajalle Guelwongoon
7.5.2023 Niger on hyvä maa ja nigeriläiset tavattoman ystävällistä ja vieraanvaraista kansaa. Tulen palaamaan maahan vielä. Mutta nyt oli aika matkata takaisin Burkina Fasoon, maahan, joka on Länsi-Afrikan kärkipäätä, mitä tulee paikallisiin ihmisiin, kulttuuriin ja luontoonkin. Nythän on vain niin, että Nigeristä Burkina Fasoon siirtyminen on parasta tehdä lentäen, vaikka etäisyys Niameyn ja Ouagadougoun välillä…
Read morePäivä Niameyssa
6.5.2023 Niamey on Nigerin pääkaupunki ja pääkaupunkiseudulla asukkaita on kokonaiset 1,2 miljoonaa. Kaupunki sijaitsee maalle nimen antaneen Nigerjoen varrella maan länsiosassa, melko lähellä Burkina Fason rajaa. Mutta millaista nähtävää Niameyssa sitten olisi sen joen lisäksi? Käsitykseni Niameysta oli etukäteen melko ohut, sillä muistin lähinnä, että siellä sijaitsee Yhdysvaltain entisen presidentin John F. Kennedyn mukaan nimetty…
Read moreKotimaanlento Agadezista Niameyhin
5.5.2023 Maailma ei ehkä ole vielä täysin kyllästynyt suomenkielisistä Niger Airlinesia koskevista blogikirjoituksista, joten nyt seuraa jo toinen sellainen: Olin nähnyt täällä Nigerissä nyt Zinderin ja Agadezin historialliset kaupungit, joihin kumpaankin tahtoisin uudelleen milloin tahansa. Ihmiset olivat kovin vieraanvaraisia ja ystävällisiä kummassakin, enkä ollut kokenut minkäänlaisia huolia turvallisuuteni kannalta. Viimeisenä tutustuisin pääkaupunkiin Niameyhin, joka sijaitsee…
Read more