Kukkuloistaan Dassa-Zoumé tunnetaan

22.–24.6.2022

Alun perin olin suunnitellut matkaavani Abomeysta suoraan jonnekin Beninin pohjoisosaan, mistä edelleen Togon puolelle. Pohjoisimmassa Beninissä, Burkina Fason vastaisella rajalla, on esimerkiksi Pendjarin kansallispuisto, johon olisin tahtonut safarille. Se on harvoja jäljellä olevia paikkoja Länsi-Afrikassa, missä edelleen voi tavata leijonan ja norsun. Muualla läntisessä Afrikassa villieläimet on melko tehokkaasti joko syöty tai niiden elinympäristö on yksinkertaisesti kutistunut olemattomiin ihmispopulaation räjähdettyä käsiin. Nyt kuitenkin Burkina Fasosta (ja Malista) tulevat islamistiterroristit ovat tehneet Pendjarista turvattoman paikan nimenomaan ihmiselle ja olin todennut, että paikka on parasta jättää väliin. Viimeksi helmi- ja huhtikuussa 2022 terroristit olivat järjestäneet kuolettavia pommi-iskuja beniniläissotilaita ja puistonvartijoita vastaan kansallispuistossa. Lisäksi vuonna 2019 jihadistit kidnappasivat kaksi ranskalaista turistia ja tappoivat heidän oppaansa.

En tiedä olisiko puisto ollut edes auki tämänhetkisessä tilanteessa, joten olin päättänyt viipyä matkallani pohjoiseen yön tai pari kaupungissa nimeltä Dassa-Zoumé. En ollut muutamaa päivää aiemmin kuullutkaan moisesta kaupungista, mutta sitä ja siellä toimivaa Auberge de Dassa -nimistä majataloa oli mainostettu niin Grand-Popon kuin Abomeynkin majataloissa, minkä vuoksi olin ryhtynyt googlaamaan paikkakuntaa. Missä se ensinnäkin sijaitsisi! Dassa-Zoumé näytti kuvissa kauniilta, joten päätin lähteä sinne ensitilassa eli nyt, kun uusi aamu oli vasta valkeamassa. Jätin huoneeni avaimen Auberge d’Abomeyn yövahdille ja lähdin etsimään kyytiä Abomeyn puskataksiasemalle. En tosin ollut varma, saisiko sieltä edes kyytiä pohjoisen suuntaan. Yritin saada kyytiä asemalle, mutta mototaksikuskit eivät tienneet Abomeyn puskataksiasemaa. Päättelin, että sitä kutsutaan jollain toisella nimellä. Jollain muulla kuin ”gare routière”. Ehkä neljännellä tai viidennellä pysäyttämälläni kuskilla oli jonkinlainen aavistus, minne tahdoin, kun ryhdyin selittämään, että tahtoisin paikkaan, mistä voisi saada puskataksin. Kuljettajani oli välkky ja ajoi oikeaan paikkaan.

Abomeyn puskataksiasemalla oli aamulla kuuden jälkeen hiljaista. Vain kaksi kuljettajaa oli paikalla. Matkustajien saapumista vielä varrottiin. Abomeyn asemalta saa suoria kyytejä ilmeisesti vain Cotonouhun ja paikkakunnille sillä suunnalla. Miehistä toinen kuitenkin tarjoutui ajamaan minut Dassa-Zouméen ja hinnaksi hän kertoi 12 000 frangia (n. 18,3 euroa). Se ei kieltämättä ollut hullumpi tarjous 85 kilometrin yksityisestä taksikyydistä. Päätin kuitenkin mennä Dassa-Zouméen kimppataksilla; siispä kerroin mototaksikuskilleni, että ajaisimme nyt naapurikaupunki Bohiconin puskataksiasemalle. Bohicon sijaitsee Cotonousta tulevan ja pohjoiseen suuntaavan valtatien varressa ja sieltä on helpompi saada kyytejä ympäriinsä. Sieltä olisi myös suoria kyytejä Dassa-Zouméen, miehet kertoivat. Mototaksikyyti kahdeksan kilometrin päähän maksoi 800 frangia (n. 1,2 euroa). Bohiconin puskataksiasemalla yksi Dassa-Zouméen suuntaava auto oli sopivasti täyttymässä. Minä pääsin kolmanneksi takapenkille ja parin minuutin päästä auton viideskin matkustaja saapui ja ahtautui viereeni neljänneksi takapenkille. Matka Dassa-Zouméen maksaisi 2 500 frangia (n. 3,8 euroa).

Auto ei ollut pahimmasta päästä, mutta kuljettaja ajoi kuin mielipuoli ohitellen rekkoja ja muita tielläliikkujia vaarallisissa paikoissa. En esimerkiksi haluaisi ajaa kaksipyöräisellä Beninissä; ne ovat liikenteen alinta kastia, josta ei tarvitse välittää. Moottoripyöräilijät tietävät tämän ja heillä on ilmiömäinen kyky havainnoida myös takana tapahtuvia tapahtumia. Myös ilman sivupeiliä. Pääsimme 1,5 tunnissa turvallisesti perille Dassa-Zouméen, missä päätin käydä kysymässä huonetta Auberge de Dassasta. Kadulla vastaan koikkelehti erikoisennäköinen laiha mies, jolla oli rotankasvot ja hämmentävän pieni, epämuodostunut pää. Mies huitoi puukepakkoa ilmassa kuin mielipuoli ja haisi kuin rankkitynnyri. Löyhkä leijaili nenääni metrien päästä. Mies taisi olla paikkakunnalla harmittomaksi todettu, kun kukaan ei reagoinut koikkelehtimiseen keskellä ajorataa mitenkään. En ottanut herraan katsekontaktia, vaan kipitin nopeasti ohitse.

Auberge de Dassassa oli jälleen yhtä miellyttävä tunnelma kuin Auberge de Grand-Popossa ja Auberge d’Abomeyssakin. Kaikki kolme majataloa ovat ranskalaisen herrasmiehen Guy Catherinen omistuksessa, joten voin nyt sanoa kokeilleeni jonkun hotelliketjun kaikki majapaikat. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja huoneita toki olisi vapaana. Ilmastoidun huoneen olisin saanut saman tien, mutta kattotuulettimella varustettua, hieman halvempaa, huonetta pitäisi vartoa noin kymmenen minuuttia. Huoneen siivous hiljattain uloskirjautuneen asiakkaan jäljiltä kävi nopeasti ja sen aikana huone pestiin lattiasta kattoon. Siltä se ainakin vaikutti. Kivilattia nimittäin oli aivan märkä, kun sitten pääsin katsomaan seuraavan yön majapaikkaani. Huoneessa oli pöytä, tuoli, sänky, moskiittoverkko sekä oma kylpyhuone. Koko komeus maksaisi 13 500 frangia (n. 20,6 euroa) yöltä.

Olin jo kaupunkiin tultuani kiinnittänyt huomiota kaikkialla kohoaviin kukkuloihin, joiden rinteet näyttivät olevan täynnä suuria graniittilohkareita. Tahdoin tietenkin valloittaa ainakin yhden kukkulan, mutta ajattelin tarvitsevani opasta näyttämään reitin. Vastaanoton rouva soitti tietämälleen oppaalle, joka lupasi saapua paikalle tunnin sisällä. Odotellessani nautin spagetti bolognesen, joka oli merkitty päivän annokseksi ruokalistalle. Ruokailun aikana opas sitten saapui ja hänkin kertoi nimekseen Benoît! Dassa-Zoumén Benoît kuitenkin vaikutti olevan vastakohta Ganvién paalukylässä minua ”opastaneelle” kaimalleen. Herralla oli kaksi reittiehdotusta. Toisessa olisimme voineet mennä katsomaan hevosia jonkin kukkulan luokse, mutta koska hevoset eivät kiinnosta (ennemminkin kamelit kiinnostavat), ehdotti hän kaupungin keskustassa olevan kukkulan valloitusta, minkä jälkeen hän näyttäisi minulle vielä paikkakunnan ylpeyden, suuren katolilaisen basilikan. Jälkimmäinen vaihtoehto kuulosti erinomaiselta ja sovimme hinnaksi 15 000 frangia (n. 22,9 euroa).

Dassa-Zoumé (tai pelkkä Dassa) on Collinesin departementin hallinnollinen pääkaupunki ja asukkaita kaupungissa on noin 120 000. Se on paljon, mutta ei tuntunut paljolta, kun lähdimme Benoît-oppaan kanssa kaupungille ja kohti yhtä paikkakunnan 41 kukkulasta (joidenkin lähteiden mukaan kukkuloita on 42). Tunnelma kaupungilla oli rauhallinen. Dassa-Zoumé on muun Afrikan tavoin kovin monikulttuurinen ja erilaisia heimoja on seudulla runsaasti. Erikoisen kaupungista tekee se, että paikkakunta on eräs idaasha-kansan keskittymistä. Toinen keskus on Dassa-Zoumésta pohjoiseen sijaitseva Glazouén kaupunki. Oppaani Benoît kertoi olevansa idaasha ja yhteensä heitä on noin 200 000. Idaashat ovat joruba-kansaan kuuluva kansansirpale, joka satoja vuosia sitten muutti nykyisen Nigerian alueelta tänne nykyisen Beninin keskiosiin. Idaashoilla on oma kielensä, jota pidetään joruban murteena. Esimerkiksi Dassa-Zoumé on idaashan kielellä Igbo Idaasha.

Dassa-Zoumén eli Igbo Idaashan tunnelma on täysin erilainen kuin mitä se oli ollut esimerkiksi Ouidahissa, Ganviéssa tai Abomeyssa. Liekö syynä se, että täällä ei käy matkailijoita. Tai se, että kuljin paikallisen oppaan kanssa, enkä nuuskinut omin päin. Kaikki tuntuivat tunnistavan Benoîtin ja olihan hän selvästi vaikutusvaltainen mies, minkä hän osoitti pian soittamalla Dassan kuninkaalle! Oppaani tahtoi, että vierailemme kuningas Egba Kotan II:n luona tämän palatsissa. Tänä aamuna olin herännyt Dahomeyn (tai Abomeyn) kuningaskunnassa, mutta nyt olin tupsahtanut Dassan kuningaskuntaan, joka on jorubakuningaskunta. Se oli itsenäinen noin vuodesta 1600 noin vuoteen 1800, jonka jälkeen se oli alistettuna Dahomeyn kuninkaan alaisuuteen aina vuoteen 1889 saakka. Sitten se sai ”itsenäisyytensä” takaisin Ranskan alaisuudessa ja nykyisin kuningas pyörittää valtakuntaansa Beninin tasavallan alaisuudessa, seremoniallisesti. Nykyinen kuningas, oba, on hallinnut vuodesta 2002 ja olisin toki voinut hänet tavata, vaikka kieltämättä toppuuttelin opastani kertoen, että minulla on rahaa häntä varten, mutta ei oikeastaan kuningasta varten. Afrikkalaiset kuninkaat eroavat nykyisin eurooppalaisista kollegoistaan siinä, että täällä kuningas odottaa rahalahjoitusta vierailun aikana.

Onneksi kuningas Egba Kotan II ei vastannut puheluun, joten lähdimme kapuamaan ylös ”pyhälle kukkulalle”. Se on se kukkula, joka on niin keskellä Dassa-Zouméa kuin mahdollista ja keskusta-alue on levittäytynyt sen länsi- ja itäpuolille. Kukkulan huipulle johtavat portaat ja teoriassa huipulla voi käydä ominpäinkin, jos vain sattuu löytämään polun alkupään. Suosittelen lämpimästä tulemaan oppaan kanssa, joka kertoo matkan varrelle sattuvista paikoista ja osaa näyttää parhaat valokuvauspaikat. En ollut ensimmäinen turisti tällä kukkulalla, sillä Benoît esitteli jossain vaiheessa kännykästään amerikkalaisturistien vierailua näissä samoissa maisemissa vuonna 2018. Puolivälissä kiipeämistä oppaani kuiskasi, että meidät ohitti juuri ehta prinssi! Dassan kuninkaallisen perheen poika, joka oli jo keski-iässä, kapuaa joka päivä kaksi kertaa kukkulan huipulle ja viettää siellä kolme tuntia kerrallaan. Siksi tätä suurten kivenlohkareiden peittämää mäennyppylää kutsutaan myös ”prinssin kukkulaksi”.

Saavuimme puolen tunnin ja useiden kuvaustaukojen päätteeksi vihdoin niin korkealle, kuin tällä kukkulalla voi kiivetä. Täällä on kuninkaallinen palatsi ”Palais Yaka” sekä voduntemppeli, sillä aivan kuten aiemmissakin paikoissa täällä Beninissä, myös Dassa-Zouméssa vodun-uskonto (myös nimellä voodoo) on merkittävässä asemassa. Täällä huipulla suoritetaan vodunseremonioita, joissa uhrataan eläimiä, kuten vuohia. Myös kuninkaalliset hautajaiset järjestetään täällä sellaisten tullessa ajankohtaiseksi. Prinssi, joka oli ohittanut meidät hetki sitten, istui nyt paidatta voduntemppelin alttarin vieressä ja selasi älypuhelintaan. Oppaani Benoît tahtoi mielistellä prinssiä ja pyysi, josko minulla olisi ylimääräinen kymppitonni (n. 15,2 euroa) hänelle annettavaksi. Minulla ”ei ollut” ja samalla mietin, millainen summa minun olisi pitänyt maksaa audienssistani kuninkaan luo, jos prinssinkin taksa on kymppitonni! Siispä opas pyysi kymppitonnin ennakkomaksua omasta palkkiostaan. Tein miehelle selväksi, että perillä maksaisin vain 5 000 frangia ja tämä prinssin osuus olisi pois hänen omasta summastaan. Benoît ymmärsi yskän oikein hyvin ja oli hetkessä entistä paremmalla tuulella, kun oli päässyt sujauttamaan kuninkaalliselle setelin. Ruotsin kuningaskunnassa avustukset kuninkaalliselle perheelle hoituvat verotuksen kautta, eikä prinssi Daniel varmaankaan vastaanota alamaisten rahalahjoituksia kovin usein.

Näkymät ylhäältä olivat upeat, sillä taivas oli lähes pilvetön ja näkyvyyttä riitti pitkälle länteen. Täällä voduntemppelin ja Palais Yakan läheisyydessä kallioon on muodostunut syvänteitä, joihin entisaikoina säilöttiin vettä. Täynnä vettä kolot olivat tietenkin myös nyt, olihan sadekausi. Minulle tuli koloista mieleen meikäläiset hiidenkirnut. Vastaavia koloja oli myös tämän samaisen kukkulan itärinteellä, jonne patikoimme seuraavaksi. Dassa-Zoumésta suurin osa on täällä itäpuolella, sillä yhtäkkiä edessämme oli laaja meri ruosteisia peltikattoja. Lännessä talot ovat harvemmassa. Katsellessani alas kukkulalta, totesin saapuneeni Beninin kauneimpaan paikkaan, minkä ilmoitin myös oppaalleni. Hän piti kuulemastaan.

Benoît lähti seuraavaksi johdattamaan minua kohti kaupungin päänähtävyyttä, vaikka minulle tämä kukkula olikin ollut se tärkein anti Dassa-Zouméssa. Laskeuduimme alas ruostekattoisten talojen sekaan ja lähdimme kiertämään tätä samaista kukkulaa ympäri sen eteläpuolelta. Siten meidän ei tarvitsisi kulkea samoja jälkiä takaisin. Kuljimme halki peltomaiseman, jossa kasvoi ainakin maissia. Ohitimme koulun ja ohitsemme kulki kaksi fulanimiestä, jotka paimensivat lehmälaumaansa. Fulanit ovat muslimeita, joita kaupungissa asuu niin ikään runsaasti.

Me olimme nyt saapumassa Dassa-Zoumén ylisuuren katolilaisen basilikan, Notre-Dame d’Arigbon, luokse. Se sijaitsee samaisen ”pyhän kukkulan” länsipuolella, joten sama kukkula on pyhä niin voduniin uskoville kuin kristityillekin. Basilika rakennettiin tänne vuonna 2002 ja syynä sille oli Neitsyt Marian patsaan ilmestyminen kukkulan erääseen luolaan, grottoon, vuonna 1954. Grotte Notre-Dame d’Arigbo on nykyisin valjastettu uskonnollisia menoja varten ja yksi sellainen oli meneillään, kun pistäydyimme paikalla. Itse kirkko ei ole kummoinen, vaan muistuttaa sisältä ennemminkin luterilaista kirkkoa kaikessa karuudessaan. Siellä järjestetään messu sunnuntaisin, minkä lisäksi kristityt juhlapyhät houkuttelevat Dassa-Zouméen tuhansia kävijöitä. Tärkein pyhä on kuitenkin 15. elokuuta eli Neitsyt Marian taivaaseenottamisen juhla. Silloin Dassa-Zoumésta tulee kolmen päivän ajaksi Beninin merkittävin turistikeskittymä. Katolilaisia kaikkialta Länsi-Afrikasta ja jopa Euroopasta saapuu tänne pyhiinvaellukselle. Se selittää kirkon massiivisen koon, kuten myös pihamaan suuruuden. Lähteet: [1] & [2]

Benoît todellakin oli kolmen tunnin retkemme päätteeksi tyytyväinen pelkkään 5 000 frangiin (n. 7,6 euroa), mikä taas kertoi vain sen, että sopimamme 15 000 frangin palkkio oli reilusti yläkanttiin. Toisaalta enhän minä voinut tietää, että kukkulan huipulle johtavat portaat ja kuljemme vain kilometrin säteellä majatalostani! Joka tapauksessa kierros oli ollut onnistunut ja Dassa-Zoumé vaikutti mukavalta kaupungilta. Jos olisin ollut liikkeellä kuivan kauden aikana, olisin voinut päivän päätteeksi käydä vielä 25 kilometrin päässä Bétékoukoun kylässä ja sen ohitse virtaavalla Ouéméjoella katsomassa virtahepoja. Näin sadekaudella se oli mahdoton ajatus, kertoi Benoît. Jo pelkät tiet olisivat mahdollisesti huuhtoutuneet pois ja kuivalla kaudellakin kylän saavuttamiseen tarvitaan neliveto. Lisäksi virtahepoja ei taatusti nyt näkyisi.

Iltapäivällä kuljeksin majatalon liepeillä ja kävin kaupassa ostamassa Puolassa valmistettuja sipsejä ja bangladeshilaista mangomehua. Hyvin lyhyen ja pinnallisen oleskeluni aikana olin saanut sen käsityksen Beninistä, että he tuottavat itse vain vettä, olutta, joitain virvoitusjuomia sekä jugurttia. Maa pullistelee tuoreita hedelmiä, kuten juuri mangoja, mutta silti on järkevää tuoda mehua Bangladeshista saakka. Eikä se ollut edes hyvää. Illalla nautin Auberge de Dassan ravintolassa lihavartaita ja ranskalaisia. Ne maistuivat hyviltä ja maksoivat 4 500 frangia (n. 6,9 euroa). Yöllä vartaat heräsivät henkiin mahalaukussa ja vietin jälleen aikaa vessanpönttöön tutustuen. Tilanne meni juuri kuten Grand-Popossa, samaisen hotelliketjun ravintolassa aterioituani. Myös siellä olin hankkinut ripulin, mutta nyt Dassa-Zouméssa sain koko paketin; ruokamyrkytys valvotti ja oksentelin muutaman kerran.

Aamulla 23. kesäkuuta päätin, että en vain kykenisi matkustamaan, joten kävin ilmoittamassa vastaanotossa, että viipyisin vielä yhden yön. Aamupäivällä olo oli parempi ja pystyin syömään aamupalan. Muuten päivä kului pääosin makuuasennossa. Sinänsä minun ei tehnyt mieli enää syödä Auberge de Dassan ravintolassa, mutta en vain kyennyt lähtemään muuallekaan. Tilasin annoksen, jonka pyysin saada syödä loppuun huoneessani kaikessa rauhassa. Ilta ja yö kului oksennellessa. Huoneeni ja etenkin sen vessa oli niin lähellä ravintolaa, että illallistajat takuulla kuulivat pahoinvointini. Hotellissa majoittui valkoisia ranskalaisia, jotka ilmeisesti olivat jonkin kehitysapujärjestön palveluksessa.

Koitti juhannusaatto, 24. kesäkuuta. Minä olin jo haudannut haaveeni koukata takaisin Togon puolelle pohjoisesta. Totesin, että on parasta viettää vielä kolmaskin yö Dassa-Zouméssa ja yrittää seuraavana päivänä suoraan Togon Loméen. Hotellin vastaanoton mukava rouva kertoi olevansa alun perin juuri Lomésta ja hän kertoi, että nopein reitti sinne kulkee Cotonoun kautta. Eli palaisin samaa reittiä takaisin sinne, mistä olin tullutkin. Aamupäivä oli jälleen toivoa täynnä ja lueskelin parin tunnin ajan kirjaa majatalon sisäpihalla palmun alla. Silloin paikallinen mama säntäsi juoksujalkaa luokseni mukanaan sammiollinen maissijauhoa, kuulemma hyvää tavaraa. Hän kysyi muitta mutkitta, paljonko laitetaan. Ei laitettu yhtään, mutta tällaisesta yritteliäisyydestä pidän. Ehkäpä majatalon keittiön väki osti, kun mama jatkoi myyntimatkaansa seuraavaksi sinne. Dassazoumélaiset muutenkin ovat leppoisaa sakkia ja olin toisaalta onnellinen, kun sairastin juuri täällä, enkä esimerkiksi Ouidahissa.

Iltapäivällä Dassa-Zoumén juhannusaattoa raikasti rankkasade, joka kesti tavallista pidempään. Yleensä kuurot tulevat ja menevät. Ja sitten taas aurinko paistaa. Sähkökatkot toistuivat päivän mittaan monta kertaa; niitä oli ainakin kymmenen päivittäin. Myös muut rutiinit toistuivat, kun vietin taas iltapäivän ja illan vessassa. Nytpä tiedän, että Benin valmistaa veden ja oluen ohella myös vessapaperia!