Karfiguélan putousten kautta Fabedougoun muodostumille

14.8.2015

Yöllä oli sadellut ja aurinkokin oli toistaiseksi harmaiden pilvien takana. Kuuma ja kostea ilma oli silti vastassa, kun kömmin ulos Hotel Calypson dormista. Oikeastaan kuumuus ja kosteus olivat sisällä huoneessakin. Olin saanut viettää koko yön yksinäni, vaikka minulle oli kerrottu toisenkin henkilön tulevan sinne yöksi. Seuraavaksi yöksi seitsemän hengen makuusali oli tulossa täyteen ranskalaisia teinejä, joten jouduin muuttamaan parin huoneen päähän omaan huoneeseeni. Siellä oli parisänky ja sen yllä ehjä hyttysverkko sekä oma suihku ja lavuaari. Vessa oli edelleen jaettu muiden kanssa ja matka sinne piteni joillain metreillä. Vaikka Hotel Calypso muuten onkin melko eurooppalaisystävällinen, ovat vessat silti kyykkyversioita.

Olin muuton jälkeen jälleen tien päällä eilen vuokraamallani polkupyörällä. Sain vastaanoton herralta ohjeita, miten suunnistaa Banforasta Karfiguélan vesiputouksille (Cascades de Karfiguéla) noin 12 kilometrin päähän. Olin toki katsonut reitin suunnilleen Google Mapsistakin, mutta se oli kovin pelkistetty. Muutaman sadan metrin pyöräilyn jälkeen käännyin kohti pohjoista, ylitin rautatien ja aloin lähestyä tavallisen köyhän kansan asuinsijoja. Tie muuttui kuoppaiseksi hiekkatieksi. Molemmin puolin oli nyt pikkuisia ja vähän isompiakin savimajoja, joita oli tuunattu aaltopellillä. Sellaista tavallista Afrikkaa. Ihmisiä oli jonkin verran jalkeilla, eikä Banforan keskustan kaltaista valkoihoiselle huutelua esiintynyt juuri ollenkaan. Oli kai liian aikainen aamu. Pysähdyin vielä ennen Banforasta poistumistani kaupassa ostamassa vettä, patongin ja jonkinlaisia leivonnaisia. Patonki ainakin oli tuore, kakunpaloista en ollut niinkään varma.

Aurinko pilkahteli kaupasta poistuttuani, mutta pysyi vielä pääosin piilossa. Vielä seuraavan kilometrin matkalla näkyi ihmisiä, samoin asutusta. Tie muuttui huonommaksi, toki siihen meneillään ollut sadekausikin vaikuttaa. Asutuksen jälkeen avautuvat laajat viljelyseudut, joilla oltiin täydessä työn touhussa. Missä härät vetivät auraa, missä oltiin ihmisvoimin kuokkimassa. Traktoreita Burkina Fason pelloilla ei näe. Ei ainakaan täällä Banforan kupeessa. Riisiä taitavat kasvattaa. Siltä se näytti ja hyvin vetisiltä pellotkin näyttivät. Sellaisissa vesilätäköissä ne riisiä ainakin televisiossa kasvattavat!

Jossain neljän tai viiden kilometrin päässä Banforasta lähdön jälkeen eteen tulee pienehkö kylä, missä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus ajaa vikasuuntaan. Arvoin vasemmanpuoleisen tien (tai ehkä ennemminkin polun) ja osuin oikeaan. Mitään vesiputouksille tai minnekään muualle opastavia kylttejä ei ole missään. Kylässä on jykeviä apinanleipäpuita, useita savimajoja ja pikkuinen kauppa. Sen edessä oli nyt kyläkokous. Miehet vastasivat iloisesti tervehdykseeni.

Kylä on laakean kukkulan laella ja maisema kylän jälkeen on upea. Riisipeltoja, palmumetsikköjä ja kauempana jonkinlaista kukkuloista maastoa. Saattoi se olla jotain pilviseinämääkin vain, silmälasit kun olivat taas hotellilla! Ihmisiä oli vähän ja ne harvat olivat kuokkimassa peltojaan tai pyykkipuuhissa jonkin puron tai lammen rannalla. Yksi vanhempi herra oli avaamassa viljelyksille meneviä kanavia ja meni pahalle päälle, kun tervehdin häntä ”liian myöhään”. Yleensä en tapaa huudella selille, mutta nyt olisi kannattanut, sillä pahalla tuulella ollut herra läksytti minua tervehdykseni jälkeen.

Pyöräilin pienen kastelukanavan vartta kohti Karfiguélan putouksia, jonne olisi kyllä päässyt myös suorempaa reittiä. Näinpähän nyt lisää kyläelämää Karfiguélan kylän muodossa ja jopa jonkinlaisen majatalon. Kyllä täällä turismiakin on, jos kerran hotelli on pykätty. Valitettavasti kunnossapito oli laiminlyöty (kuten Länsi-Afrikassa yleensäkin), enkä toisaalta tiedä, oliko paikka enää edes toiminnassa. Majatalon nurkilta luokseni ampaisi neljän pikkupojan lauma. Yhdestä suusta ja tiukkaan sävyyn he vaativat lahjaa (”cadeaux, cadeaux”)! Ilman jäivät, sillä olen sitä mieltä, että kehitysmaiden lasten lahjominen rahalla tai vaikka niillä kynillä vain passivoi ihmisiä ja pahentaa tilannetta. Täälläkin valkoiset olivat opettaneet lapsille, että olemme käveleviä lompakoita ja joiden laukusta aina vähintään karkkipussi irtoaa. Esimerkiksi Guinea-Bissaussa ja Guineassa tämä ilmiö on melkein olematon, sillä niissä maissa meikäläisiä ei kulje lahjomassa.

Parinkymmenen minuutin kuluttua saavuin putouksille vievän mangopuiden reunustaman tien risteykseen. Karfiguélan vesiputouksille on tuhannen frangin (noin 1,5 euroa) pääsymaksu ja se maksetaan kopilla (péage) vähän ennen putousten parkkipaikkaa. Nyt koppi oli suljettu, mutta sen ohitettuani minua vastaan tuli mies skootterilla. Hän pysäytti ja vaati tuota tonnia. Olin hieman skeptinen, mutta annoin tonnin ja hän päästi jatkamaan. Burkinafasolaiset olivat olleet ainakin tähän asti rehellistä ja hyvää sakkia. Vesiputousten parkkipaikka on vartioitu ja sinne pysäköiminenkin luonnollisesti maksaa, ollaanhan sentään Pohjoismaiden ulkopuolella! Polkupyörän pysäköinti kustansi 200 frangia (noin 0,3 euroa). Pysäköintialueen reunalla on ravintola, josta saa juomia, mutta ruoat kuulemma tulisi tilata etukäteen. Mielelläni olisin jotain haukannut.

Vesiputouksille on noin puolen kilometrin kävelymatka ja pääsylipun hintaan sisältyy johdatus perille saakka. Sain oppaakseni Beninistä kotoisin olleen miehen, joka kovasti olisi tahtonut puhua kanssani joko ranskaa tai espanjaa, mutta jonkinlainen englantikin onnistui. Putouksille ei olisi ollenkaan mahdotonta päätyä ihan ilman opastustakin, sillä reitti on hyvin merkitty. Mutta onhan tämäkin tapa työllistää.

Komoéjoessa sijaitsevat Karfiguélan putoukset eivät koossa pärjää Niagaralle tai Victorian putouksille, mutta Burkina Fason mittakaavassa nämä ovat taatusti suurimmasta päästä. Itse asiassa tosin yllätyin miten vähän vettä putouksissa näin keskellä sadekauttakin oli! Maisemat viimeisen ja suurimman putouksen päältä ovat upeat: vehreää metsää ja vähän kauempana riisipeltoja. Ja kun ollaan sentään Länsi-Afrikan mittakaavassa merkittävässä matkailumaassa ja sen yhdessä tärkeimmistä nähtävyyksistä, oli paikalla lisäkseni kolme muutakin turistia. Espanjasta. He olivat oppaani ”asiakkaita” ja tämä tahtoi mennä juttelemaan heille. Aikani katselin putousta ja päätin sitten livahtaa omille teilleni, kun oppaani näytti haluavan harjoittaa espanjantaitoaan pidempäänkin.

Karfiguélan putouksia on useampia, mutta viimeisintä ja suurinta lukuun ottamatta muut ovat maltillisen kokoisia. Jopa siis sadekaudella. Vesi oli ruskeaa, joten en halunnut pulahtaa uimaan, vaikka se olisi mahdollista. Uidaanhan sitä Victorian putouksissakin. Tunnin verran omilla teilläni oltua, palailin takaisin suurimman putouksen laelle. Jälleen paikalle könysi kolmen hengen ryhmä turisteja. Tosin tällä kertaa he olivat ilmeisesti vauraita kotimaanmatkailijoita.

Tästä viimeisimmästä ja suurimmasta vesiputouksesta ei oikein saa kunnon kuvaa, sillä se laskee alas kallionkielekkeiden ja lohkareiden välissä. Alapuolelta putousta ei lisäksi ole tarkoitustakaan käydä katsomassa, mutta itse raivasin polkuni mahdollisimman lähelle. Turhaan.

Nyt kun vesiputoukset oli nähty, aioin jatkaa vielä lähellä olevalle toiselle luonnonnähtävyydelle, Fabedougoun kalliomuodostumille (dômes de Fabédougou). Paikka sijaitsee vajaan viiden kilometrin päässä putouksilta, mutta suunnasta minulla ei ollut hajua. Putousten lipunmyyntikopilla seisoskeli bussilastillinen nuorukaisia, joilta päätin kysäistä suuntaa. Kävi ilmi, että nuoret olivat opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta ja nyt muutaman päivän matkalla Banforan seudulla, Bobo-Dioulassossa ja Orodarassa. Sain reittiohjeet ja samassa vaihdoin yhteystietoja erään opiskelijan kanssa.

Karfiguélan vesiputouksilta kohti Fabedougoua suunnistaessa ei tarvitse kääntyä kuin kerran: ensimmäisestä isommasta risteyksestä vasemmalle. Samassa risteyksessä on myös hyvin vaatimaton kyltti kertomassa vesiputouksista. Sitä ei huomaa, ellei sattumalta satu vilkaisemaan pusikkoon. Tie kohti Fabedougoua kulkee sokeriruokopellon halki. Ympärilleen ei nähnyt, sillä ruoko oli yli parimetristä. Ruokometsän jälkeen kalliomuodostumat jo näkyvät edessä päin jykevänä ruskeana seinämänä.

Päivä oli tuttuun tapaan kuuma. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Fabedougoun muodostumille päästäkseen on poljettava pitkähkö ylämäki, minkä juurella on lipunmyyntikoppi. Pääsymaksu on taas tuhat frangia (noin 1,5 euroa), mutta tällä kertaa kopilla makoilleet miehet eivät oikein ymmärtäneet minua. Kerroin haluavani vierailla muodostumilla, mikä sai miehet hämmentymään. He viittoivat minua jatkamaan. Maksaminenkin jäi sitten, vaikka kopilla selvästi kerrottiin pääsymaksun hinta.

Jos jo Karfiguélan putouksilla ja edellisenä päivänä Tengrelan järvellä oli ollut turisteja, oli Fabedougoussakin. Tosin jälleen vauraita burkinafasolaisia hienolla citymaasturillaan. Paikan edessä on kaksi katosta, joissa ei valitettavasti voi paistaa makkaraa, mutta voi muuten hengähtää varjossa auringolta ja nauttia eväitä. Olin ostanut kaupasta makkarasäilykkeen, jonka nautin yhdessä patongin kanssa. Musta, ruma ja vastenmielinen tuhatjalkainen, makkarankokoinen itsekin, pyrki samoille apajille (tai jonnekin), mutta joutui nuolemaan näppejään! Jokaista tuhatta!

Dômes de Fabedougou on 1,8 miljardia vuotta vanha geologinen muodostuma, joka on syntynyt eroosion ja veden kuluttaessa kalkkikiveä vuosituhansien saatossa. Jäljelle tästä yhteisvaikutuksesta on jäänyt kymmeniä pitkulaisia ja korkeita kalliosmuodostumia. Ranskaksi niitä kutsutaan nimellä dôme ja englanniksi ne niin ikään tunnetaan dome-nimellä. Suomeksi se kai kääntyisi kupoliksi, mutta eivät Fabedougoun domet keskimäärin mielestäni mitenkään kupolia mieleen tuoneet. Sain kuljeskella ja ihmetellä muodostumia ihan yksinäni. Kiipesin joidenkin huipulle. Korkeimpien ”pylväiden” huipulle noustessani, olin jo saanut seuraa: jälleen ryhmä opiskelijoita Ouagadougoun yliopistosta. Ryhmä ei opiskellut mitään yhtä tiettyä alaa, vaan joukossa oli kaikkia aloja lääketieteestä kauppatieteisiin. Osa halusi tehdä tuttavuutta ja monelta taipui englantikin kohtalaisesti. Pääsin useisiin kuviin. Hullu eurooppalainen oli tullut paikalle Banforasta saakka polkupyörällä tässä säässä! Huipulla oli myös lipunmyyjä, joka vastaanotti minulta tuhat frangia. Taaskaan en saanut mitään fyysistä lippua vastineeksi maksustani, mutta ainakin rahastaja oli oikealla asialla huomioliiveineen.

Takaisin Banforaan poljin osaksi samoja reittejä kuin mitä olin tullutkin. Paahtava helle oli ajanut muut suojiin, joten oli suunnilleen ainoa kulkija tiellä. Vasta ensimmäisessä kylässä näkyi enemmän ihmisiä. Se sama kyläkokous oli edelleen käynnissä, mutta nyt kukaan ei huomannut minua, sillä miehet olivat siirtyneet varjoon. Naiset sen sijaan olivat edelleen peltotöissä. Pitäähän perheelle riisit pöytään saada, vaikka mies tuijottaisikin televisiota aamuvarhaisesta lähtien muiden kylänmiesten kanssa.

Vähän ennen Banforaa olin kurkkuani myöten täynnä vuokrapyörääni. Tahdoin heittää sen johonkin riisipeltoon. Talutin viimeisen kilometrin ja perillä huokaisin. Näin huonoa satulaa en uskonut olevankaan!

Hotel Calypsossa voi pesettää pyykkiä 3 000 frangilla (noin 4,6 euroa). Myöhemmin illalla sain pyykkini takaisin. En olisi uskonut, että käsinpesussakin voi onnistua värjäämään paitoja uudelleen, mutta ehkä burkinafasolaiset mamat käyttävät tuimempia pesuaineita!