16.8.2015
Sindou on noin 5 000 asukkaan pikkukaupunki tai -kylä, joka tunnetaan Pics de Sindou -nimeä kantavasta kalliomuodostumasta. Sen vuoksi turistit vaivautuvat tänne senufoheimon maille Burkina Fason perukoille ja sen vuoksi minäkin paikalle päädyin. Ensin kuitenkin päätin tutustua itse kaupunkiin, sillä taivas oli vielä pilvessä. Iltapäivällä voisi saada parempia kuvia, koska sadekaudella pilvet kokemukseni mukaan väistyvät Burkina Fasossa viimeistään silloin.
Ennen aamupalaa käväisin pääkadun varressa kaupassa ostamassa juomia. Ilmeisesti ostin tavallista enemmän, sillä minua käteltiin, vuolaasti kiiteltiin ja miltei kumarrettiin. Joka tapauksessa poikkeuksellisen ystävällinen kauppareissu. Aamupalan jälkeen olin takaisin Sindoun halki johtavalla tiellä. Se on hiljattain päällystetty, leveä ja sen varteen on keskittynyt paikkakunnan liike-elämä. Pikkuisia kauppoja on useampia, samoin kadunvarressa oli aamutuimaan muutamia aamupalamyyjiä. Ostin huvikseni pari uppopaistettua piirasta hintaan 50 frangia (noin 0,08 euroa) kappaleelta. Ne maistuivat erittäin hyviltä. Täytteen koostumus ei selvinnyt, mutta ei sillä ole väliäkään.
Kävelin tietä pitkin niin pitkälle kuin päällyste kylän laitamilla päättyi. Jatkoin punertavaa hiekkatietä parisen kilometriä kohti pikkuista Létoun kylää kohti. Se sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä. Seuraavaan isompaan kylään, Loumanaan, on jo 18 kilometrin matka ja jo miltei Malin rajalla sijaitsevaan Baguéraan noin 35 kilometriä. Tiellä kohti näitä kyliä liikkui muutamia lava-autoja lavat täynnä matkalaisia. Itse löysin tien varrelta pienen hautausmaan, jonne on haudattu kyläpäälliköitä. Balamine Ouattara oli Sindoun päällikkö vuodesta 1980 aina kuolemaansa 2006 saakka. Häntä edelsi ilmeisesti vuonna 1980 kuollut El Hadji Dramane Ouattara, Mekassa käynyt kunnon muslimi. Mies oli saanut oikein kunnon kaakeloidun katoksen haudalleen!
Tein hautausmaan nurkalta pienen poikkeaman puskaan. Löysin sieltä polun, jota seurasin hetkisen, mutta koska en löytänyt kuin termiittikekoja, palasin takaisin isolle tielle ja edelleen takaisin Sindouhun. Vaikka Sindou muun Burkina Fason tavoin on enimmäkseen islaminuskoinen, oli paikkakunnalla myös pikkuinen kirkko, josta näin sunnuntaiaamuna kantautui iloinen musisointi ja laulanta! Miksei meidän kirkoissa ole yhtä mahtavaa meininkiä ja musiikkia!
Kiertelin Sindoun kujilla ja löysin kylän korkeimmalta kohdalta linkkimaston, minkä juurelta laskeuduin takaisin kylän ”sykkeeseen”. Kunnantalo, koulu ja sitten pieni moskeija… Päätin räpsäistä valokuvan moskeijan edessä. Halusin vähän taltioida vähän katukuvaa, en niinkään moskeijaa, johan niitä oli muistikorteilla ihan riittävästi. Tämä moskeija oli lisäksi varsin mitäänsanomaton ja ränsistynyt. Vastaavia on jokaisessa Burkina Fason kylässä. Moskeijoiden valokuvaamiseen suhtaudutaan kaksijakoisesti, mutta monesti Länsi-Afrikassa ja etenkin Burkina Fasossa reaktio on vihamielinen. Rukoushetkiä ei tietenkään parane kuvata, mutta nyt sellaista ei ollut meneillään, enkä nähnyt kuin yhden miehen kävelevän kujalla.
Otin kuvan. Kun olin saanut kamerani takaisin reppuun, näin että jostain kaukaa puun juurelta lähetettiin islamistitaistelija matkaan! Valkoiseen kaapuun pukeutunut tukevahko mies löntysteli hiljakseen luokseni ja minä samalla yritin olla huomaamatta häntä. Tiesin hyvin, millä asialla hän oli. Tein lähtöä, mutta hän sai minut kiinni ja alkoi kysellä, miksi olin ottanut kuvan hänen moskeijastaan. Kerroin olevani turisti ja että minulla on paljonkin kuvia muistakin kauniista moskeijoista kamerassani. En kuulemma kunnioittanut paikallisia, sillä en ollut kysynyt kuvauslupaa, ja että hän menisi kertomaan poliisille, jos ottaisin vielä kuvia Sindoussa. Tämä moskeija oli vieläpä spécifique!
Kun sitten puolen tunnin kuluttua kävelin santarmiaseman ohitse kohti majataloani, Campement Soutralaa, yksi santarmi huikkasi minut luokseen ja kuinka ollakaan, myös sama muslimimies löytyi rakennuksesta korostuneen omahyväinen ilme kasvoillaan. Hän oli saanut valkoisen miehen satimeen! Istahdin ulkopuolelle odottamaan. Santarmi oli hyvin ystävällinen ja niin olin minäkin. Nyt ei oltu enää Guineassa, joten en minä vankilaan joutuisi. Sen verran aivoni toimivat, että poistin kamerasta muistikortin ja piilotin sen reppuuni, ettei sitä sieltä milloinkaan löydettäisi.
Minut ohjattiin ystävällisesti kadun toiselle puolelle poliisiasemalle, jossa poliisit olivat kuistilla ”kokoustamassa”. Taisin keskeyttää korttipelin. Santarmin mukaan he kyllä tietäisivät, mistä oli kyse, mutta kun menin paikalle ja heitin tervehdykseni, he ihmettelivät miksi olin tullut. Onneksi pyhä mies saapui pian perässäni hädissään selittämään tilanteen. Poliisit naurahtivat, mutta islamistiystäväni toisteli heille sanaa prison. Vankilaan minut olisi pitänyt heittää! Poliiseja ei asia juuri kiinnostanut, mutta pyysivät kamerani nähtäväksi muslimin osoiteltua reppuani. Poliisien reaktio oli ”Ooh, Canon, good camera!” Sain kameran saman tien takaisin ja pyynnön olla ottamatta kuvia Sindoussa ilman lupaa. Yritin kysellä, mistä niitä kuvauslupia sitten saa, pitäisikö tässä mennä kyläpäällikön puheille vai minne. Tähän poliisit eivät oikein osanneet vastata. Virallisesti Burkina Fasossa ei ole enää vuosiin tarvittu kuvauslupia. Asia oli käsitelty ja minäkin olin saanut Sindoun kylän kuvattua. Toivottavasti japanilaiset turistit eivät milloinkaan löydä Sindouta!
Palasin majatalooni lounaaksi. Kokki oli valmistanut riisiä maapähkinäkastikkeella. Hinta oli 600 frangia (noin 0,9 euroa) ja maku loistava. Samaan pöytään lounastamaan tuli myös majatalon ”johtaja”. Olin nähnyt niin paljon riisipeltoja maassa, että kysyin, mahtoiko syömämme riisi olla paikallista. Kuulemma burkinafasolainen riisi on ”very bad”, eikä sitä voi tarjota turisteille. Riisi oli Italiasta!
Parin tunnin kuluttua lähestyin kävellen Sindoun kalliomuodostumia (Pics de Sindou). Ne näkyvät kylän keskustaan, ja sinne pääsee helposti kävellen. Sindoun muodostumat ovat toissapäiväisten Fabedougoun muodostumien tavoin geologinen ihmemaa. Hiekkakiveä olevat sadat kapeat kivipilarit ulottuvat parhaimmillaan kymmenien metrien korkeuteen ja yhdessä muodostavat mielenkiintoisen alueen, jossa voisi viettää tunteja. Paitsi, että tännekin pääsee ainoastaan opastetulla kierroksella. Pääsylippu on tuhat frangia (noin 1,5 euroa), minkä lisäksi on maksettava toinen tonni, jos tahtoo ottaa valokuvia. Opas kuuluu lipun hintaan ja sain oppaakseni senufomiehen nimeltä Tiémoko ”Moko” Ouattara. Mies on Sindoun muodostumia ja majataloani, Campement Soutralaa, hallinnoivan Association Solidarité Djiguiyan johtaja, ”kuningas”.
Lähdimme kapuamaan kohti näiden pilareiden keskellä olevaa tasankoa. Moko kertoi Sindoun kylän sijainneen alun perin täällä keskellä näitä hienoja kivipilareita. Jäljellä oli vielä raunioita. Hän johdatti minut monen mutkan kautta näköalapaikalle, josta avautuu näkymä kilometrin päähän. Riisipeltoja, riisipeltoja, metsää. Juuri täydellistä afrikkalaismaisemaa! Näköalapaikalta laskeuduttuamme kävimme katsomassa jostain kivipilarien raosta näkymää nykyiseen Sindoun kylään. Moko on kotoisin kylästä ja asuu siellä luonnollisesti edelleen. Hän oli ylpeä työpaikastaan ja tästä sopii ollakin ylpeä. Jokainen roska, jonka turistit olivat jättäneet maastoon, tuli poimituksi kierrokseni aikana. Turisteja paikalla tosiaan käy, nytkin paikalla oli muutamia burkinafasolaisia turisteja sekä nuorisoryhmä, jossa oli muutama valkonaamatyttö.
Loppupäivän kulutin Sindoun kylässä, mutta pysyin kaukana tuosta pahamaineisesta moskeijasta! Illallisella oli ruokalaji nimeltä patate ragout, taivaallinen perunaruoka. Tiedä sitten mitä muuta se sisälsi. En jäänyt analysoimaan, vaan pistelin poskeeni. Hintaa herkulla oli vain tonni (noin 1,5 euroa). Sindoussa ei kannata edes harkita syövänsä muualla, sillä Campement Soutralan ruoka on loistavaa ja edullista.