Norsusafari Nazingassa

8.–9.5.2023

Olen kolunnut Afrikkaa jonkun verran viimeisten yli kymmenen vuoden aikana. Olen käynyt monissa maailmankuuluista kansallispuistoistaan tunnetuissa maissa käymättä kuitenkaan välttämättä niissä kansallispuistoissa. En ollut esimerkiksi milloinkaan osallistunut varsinaiselle safarille, vaikka melko ison kirjon afrikkalaisia kansallispuistoja ja Afrikan faunaa virtahevosta, munkkihylkeeseen, siipisimppuun, aavikkokettuun, susisakaaliin, gerenukkiin, aavikkogaselliin, krokotiiliin ja moniin erilaisiin apinoihin olenkin muun reissauksen ohessa bongannut. Usein vahingossa, mutta myös varta vasten. Minua on aina kiinnostanut enemmän kulttuuri, kuten jännittävät kyläpahaset ja tuntemattomat heimot, minkä vuoksi safarit ovat saaneet odottaa. Olen toisaalta pohtinut, että onko väärin matkustaa Tansaniaan menemättä safarille. Jo viime vuonna aioin rikkoa pitkän perinteen matkustamalla Keski-Afrikan tasavaltaan, mutta ennen kuin pääsin maailmanluokan kansallispuistoon Dzanga-Sanghaan safarille, päätti sikäläinen santarmilaitos passittaa minut telkien taakse, täysin perusteetta. Sieltä vapauduin 26 tunnin jälkeen todeten, että gorillat, muurahaiskävyt ja norsut saisivat pitää tunkkinsa ja minä veisin rahani jonnekin muualle.

Nyt kun olin palannut Burkina Fasoon ja matkannut Tiébéléen katsomaan kauniita kassena-kansan taloja sikäläisessä kuninkaallisessa hovissa, olin ajatellut, että samalla voisin vihdoin suorittaa sen safarinkin ja matkustaa täällä eteläisessä Burkina Fasossa niin ikään sijaitsevalle Nazingan suojelualueelle. Kyllä minua eläimetkin kiinnostavat ja Burkina Fasohan on Länsi-Afrikan parhaita safarimaita, vaikka aika monet tämän maapallon kolkan eläimet onkin jo syöty tai hyödynnetty kiinalaisessa ”lääketieteessä”.

Suojelualuevierailua varten olimme poimineet Pôn kaupungista mukaamme Timothéen, erään Nazingan luonto-oppaista. Osa puiston oppaista on erikoistunut lintuihin, osa muihin eläimiin. Timothéen erikoisalaa ovat ne muut eläimet, kuten norsut. Matkailijoita käy Nazingassakin harvakseltaan, joten oppaat eivät päivystä puiston portilla, vaan kotonaan kuka missäkin. Norsukuiskaaja Timothée asuu puoliksi Pôssa ja puoliksi eräässä kylässä lähellä Nazingan porttia. Kuten ihmiset näillä main usein, kuuluu hänkin kassena-heimoon. Englantia mies ei osannut oikeastaan sanaakaan. Vierailu Nazingan suojelualueella on siis sovittava etukäteen, minkä lisäksi on oltava oma ajoneuvo. Julkisilla kulkuneuvoilla puiston tavoittaminen on lähes mahdotonta, sillä aluksi on matkattava pölisevää R15-tietä Pôsta kohti Dabouta ja noin 20 kilometrin päässä käännyttävä Walémen kylään johtavalle tielle. Waléme sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä päätieltä, joka sekään ei ole erityisen vilkas; muut tielläliikkujat olivat pääosin lehmiä, vuohia ja satunnaisia moottoripyöräilijöitä.

Noin 40 minuutissa saavutimme Nazingan suojelualueen (ransk. Réserve de Nazinga) portin. Portilla sijaitsee toinen Nazingan kahdesta (tai kolmesta) majoitusvaihtoehdosta: Campement de l’éléphant. Teoriassa tässä majapaikassa on 23 huonetta matkailijoita varten, mutta epäilen, ettei aivan niin moni ole käytössä nykyisin, koska matkailijoita ei enää juuri käy. Timothée haki norsukiväärin majapaikasta, joka samalla toimii Nazingan suojelualueen ”toimistona”. Vanhoina hyvinä aikoina, eli vielä ehkä seitsemän vuotta sitten, alueen portilla päivysti lipunmyyjä, mutta nyt noista ajoista muistuttaa vain vanha kellastunut hinnasto ja maalaamista kaipaava portti Nazingaan, 970 km²:n kokoiselle suojelualueelle. Se on suunnilleen yhtä paljon kuin Närpiöllä, Vieremällä tai São Tomé ja Príncipellä on maapinta-alaa.

Timothée nousi portilla etupenkille kivääreineen. Etupenkiltä hän pystyisi paremmin havaitsemaan Nazingan tärkeimmän asukkaan: savanninorsun (Loxodonta africana). Ajaisimme nyt noin 40 kilometrin päähän Nazingan sydämeen, halki kauniin ja rehevän savannikasvillisuuden, jota siellä täällä täplittävät 11 isoa vesiallasta, siis eläinten juomapaikkaa. Samalla toivoen, että näkisimme norsuja heti ensimmäisenä päivänä. Nazingan pusikot ovat eräs Länsi-Afrikan suurimmista villieläinkeskittymistä ja täällä tavataan savanninorsujen ohella 38 muutakin nisäkäslajia, kaksi krokotiililajia sekä 294 erilaista lintulajia. Nazingan lajistoon kuuluvat esimerkiksi kobinantilooppi (Kobus kob), lännenpunalehmäantilooppi (Alcelaphus buselaphus major), vesiantilooppi (Kobus ellipsiprymnus), harmaaselkäpuikkija (Cephalophus rufilatus), liuta muitakin antilooppeja sekä kafferipuhveli, maasika, piikkisika, pahkasika, tantalusmarakatti, husaariapina, oliivipaviaani, täplähyeena, servaali, afrikansivettikissa ja mahdollisesti myös leijona ja leopardi. Leijonia ei ole nähty täällä vuosikausiin, eikä sellaisen takia kannata valita Nazingaa safarikohteeksi, mutta periaatteessa leijonakin näissä metsissä saattaa vaellella. Paremmat mahdollisuudet ovat tosin Burkina Fason, Nigerin ja Beninin rajaseudulla sijaitsevassa W:n, Arlyn ja Pendjarin kansallispuistojen muodostamassa kokonaisuudessa, jossa asuu joitain satoja leijonia tai vaikka Senegalissa Niokolo-Koban kansallispuistossa.

Nazingan halki johtaa hyväkuntoinen hiekkatie, minkä lisäksi pensaikoissa risteilee laaja kärrypolkujen verkosto. Tietä halki suojelualueen käyttävät myös syrjäisen Sian pikkukylän asukkaat, joten matkalla halki Nazingan, näimme yhden paikallisen miehen skootterin selässä. Näimme myös paljon erikokoisia vesialueita, joista osaa oli padottu pitämään niissä vettä läpi kuivankin kauden. Osa altaista oli luonnontilassaan. Näissä vesissä asustaa krokotiilejä ja erilaisia kalalajeja sähkömonnista lähtien. Sähkömonni voi tuottaa 350–450 voltin sähköiskun, jolla se tainnuttaa muita kaloja ravinnokseen. Enpä tahtoisi snorklaamaan Nazingan vesistöihin.

Timothée hoksasi ensimmäiset antiloopit nopeasti, mutta melkein yhtä nopeasti nämä eläimet puikkivat pakoon. Samoin tekivät oliivipaviaanit, joita täällä totisesti riittää; niitä on tiellä tai ympäröivässä pusikossa melkein koko ajan, mutta niitä on todella vaikea saada kuviin. Oliivipaviaani on säikky eläin. Ehkä kymmenen minuuttia halki Nazingan huristeltuamme, oli tien oikealla puolella metsikössä yhtäkkiä yksinäinen norsu! Norsu oli liikkeessä, enkä saanut siitäkään kunnollista valokuvaa. Oppaani Saïd oli laillani myös kovasti innoissaan näkemästämme norsusta ja koko Nazingastakin, vaikka oli norsuja kotiseudullaan Zabréssa nähnyt aiemminkin. Hän ja kuljettajani Alassane olivat Nazingassa niin ikään nyt ensikertaa.

Suojelualueen portilla olevan Campement de l’éléphantin lisäksi myös täällä alueen uumenissa sijaitsee majapaikka, Ranch de Nazinga, jossa on tarjolla niin ikään lukuisia bungaloweja ja jopa makuusali. Täällä seisoo hylättynä myös iso ravintola, josta on hyvä näkymä suurelle vesialtaalle. Kaikki on olemassa vain teoriassa, sillä paikka on laiminlyöty safarituristien puutteessa, eikä bungaloweista yksikään ole valmiudessa vastaanottamaan turisteja. Pihan perällä seisoo Ranch de Nazingan uusin rakennus, 2010-luvulla valmistunut viiden huoneen rivitalo. Huoneissa on omat vessat ja kylpyhuoneet sekä useita lukollisia kaappeja, joista päättelin huoneiden toimineen joskus makuusaleina. Huoneissa on ilmastointi, valaistus ja suihkuunkin tulee edelleen vettä. Samoin vessanpöntön pystyy vetämään, mutta kännykän pystyy lataamaan vain yhdessä huoneessa. Kovin pitkään uusi rakennus, belgialaisten rakennuttama kuulemma, ei ehtinyt olla käytössä, sillä matkailu loppui Burkina Fason turvallisuushuoliin seitsemisen vuotta sitten, vaikkei Nazingassa ikinä ole vaarallista ollutkaan. Nyt turvallisuustilanteen parannuttua kautta maan, eivät turistit ole kuitenkaan koskaan palanneet, ainakaan yhtä suurina joukkoina kuin takavuosina. Timothée kertoi, että ennen minua Nazingassa oli käynyt turisti neljä päivää sitten. Kuulemma saksalainen, joka ei osannut sanaakaan ranskaa.

Minä majoituin perimmäiseen tämän uudehkon rivitalon huoneista, mutta ensin jouduin lakaisemaan paikat, sillä kukaan ei ole yöpynyt täällä ehkä vuosikausiin. Paitsi tietenkin Timothée ja läheisestä Sian kylästä tänne juopottelemaan silloin tällöin tulevat kylänmiehet, mutta hekin huoneista keskimmäisessä. Nazinga on suojelualue, joten olisin toivonut näkeväni majapaikan pihamaan siistinä. Nyt se on täynnä pulloja, tölkkejä ja muoviroskaa, joiden siivoaminen ja poisvienti paikalta ei olisi suuri työ. Se veisi miehiltä yhden päivän ja ainakin estäisi sen, että paviaanit ja marakatit eivät kuljettelisi ryönää ympäri suojelualuetta. Toisen päivän aikana miehet voisivat vaikkapa kuurata kaikki huoneet lattiasta kattoon ja saada siten tänne aina silloin tällöin muitakin asiakkaita. Toteankin, että tämän hetken paras majoitusvaihtoehto Nazingassa on telttailu, mikäli suojelualueella tahtoo yöpyä, eikä käy safarilla vain päiväseltään kuin se hiljattain käynyt saksalaisturisti.

Jätimme tavarat huoneisiin ja lähdimme autolla läheiseen Sian kylään. Sia on noin viiden kilometrin päässä majapaikastamme Ranch de Nazingasta, eikä sijaitse Nazingan suojelualueen sisällä. Kukaan ei ollut ajanut kylään autolla vähään aikaan, sillä tie oli paikoin lähinnä moottoripyörälle sopiva. Luonto oli melko hyvin valloittanut myös Nazingan kiitotietä, sillä enää rikkaat safarituristit eivät saavu lentäen. Tai oikeastaan muutenkaan. Siassa asuu sikojen ohella reilu 200 ihmistä, joita varten on terveysasema ja kaksi pientä kauppaa, länsiafrikkalaiseen tyyliin vierekkäin. Timothée osti toisesta kaupasta paikallisia kananmunia aamupalaksemme sekä teetä, jota Saharan autiomaassa ja pohjoisempana Sahelissa asuvat kansat, kuten tuaregit nauttivat päivän mittaan lukuisia kertoja. Saïd oli nimittäin löytänyt majapaikkamme pihalta teenkeittovälineet ja päättänyt ryhtyä tuaregiksi. Tuaregien perinteinen asuinalue kattaa myös pohjoisimman Burkina Fason. Nyt olimme eteläisessä Burkina Fasossa, ehkä 30 kilometrin päässä Ghanan rajasta pohjoiseen.

Majapaikkaan palattuamme Timothée ryhtyi valmistamaan Pôsta tuomastaan helmikananlihasta ateriaa, mitä odotellessa minä ja Saïd lähdimme katsastamaan viereisen vesialtaan, siis eläinten juomapaikan. Kaksi rannalla loikoillutta krokotiiliä pulahti meidät huomatessaan veteen, mutta muuten paikalla oli rauhallista. Norsuja ei näkynyt, eikä muitakaan nisäkkäitä. Timothée kertoi, että voisimme pimeän laskeuduttua mennä juomapaikalle, sillä norsut usein saapuvat paikalle pimeän turvin. Söimme herkullisen aterian, joimme Saïdin valmistamaa teetä ja kuuntelimme burkinalaista musiikkia Timothéen samalla kuulostellessa ympäristöä. Hänen mukaansa norsut eivät tänä iltana tulleet juomapaikalle, sillä mitään rytinää ja jyskettä ei kuulunut pusikoissa. Olisin mieluusti mennyt juomapaikalle valonheittimien kanssa, mutta nyt se olisi ollut turhaa.

Nukuin aamuviiteen asti. Puolikuudeksi Timothée oli valmistanut aamupalan meille ja kuudelta olimme autossa. Tänään etsisimme kuuluisat Nazingan norsut käsiimme. Tai ainakin osan niistä, sillä alueen norsupopulaation koko on noin 600 yksilöä. Paviaaneja ja erilaisia antilooppeja kyllä näimme oikeastaan minne ajoimmekin. Samoin krokotiilin ylittämässä tietä. Timothée on ammattilainen norsujen jäljityksessä ja tietää paikat, missä norsuja saattaa nähdä. Mies havainnoi ympäristöä ja yritti etsiä merkkejä, kuten katkenneita puunoksia. Norsut antoivat odotuttaa, sillä ajelimme toista tuntia näkemättä vilaustakaan niistä. Nazingan metsissä risteilee polkujen verkosto, joista suurin osa oli kasvanut umpeen ja Timothée joutui useaan otteeseen nousemaan autosta tekemään tietä autollemme. Tiellä oli myös jopa kolmekymmensenttisiä termiittikekoja merkkinä safarituristien puutteesta.

Kello oli 7.36, kun Timothée äkkäsi hiljattain katkenneita oksia ja toisaalta myös ilmeisesti tuoreita jälkiä maassa. Norsut olivat olleet paikalla ihan äskettäin. Kello 7.49 norsut vihdoin näyttäytyivät Nazingan halki johtavan ”päätien” varressa, ilman merkittäviä näköesteitä, kuten puita tai puskia. Tämähän oli erinomainen paikka! Nousimme istumaan auton ikkunoiden päälle ja ihailimme näkyä. Nämä ylväät savanninorsut tuijottivat epäillen autokuntaamme ja lähtivät sitten kävellen tien toiselle puolelle. Norsuja oli kuusi tai seitsemän yksilöä ja mukana oli poikasiakin. Norsu on eläinkunnan älykkäimpiä otuksia ja erään burkinafasolaisen ystäväni mukaan ymmärtää jopa ihmisen puhetta. Kielellä ei kai ole merkitystä. Älykkyys tuli ilmi, kun lauman hävittyä pusikkoon, eräs lauman norsuista oli kiertänyt selustaamme ja päätti hyökätä yllättäen takavasemmalta kohti autoamme. Kuljettaja löi tallan pohjaan ja kaasutimme pois paikalta äkäisen norsun seuratessa metsän puolella joitain satoja metrejä. Sitten se luovutti. Timothée kertoi, että norsuilla oli saattanut olla hiljattainen huono kokemus ihmisistä, minkä vuoksi yksi norsu päätti hyökätä. Burkina Fasossa tapahtuu myös norsujen salametsästystä.

Norsulauman näkeminen oli suuri elämys ja vihdoin voin sanoa käyneeni oikealla safarilla ja etenkin selvinneeni siitä hengissä. Palasimme takaisin majapaikkaan, missä tantalusmarakatit olivat löytäneet syömiemme mangojen rippeet. Ne keräsivät rohkeutta pusikoissa ja tilaisuuden tullen juoksivat noutamaan kaluttujen mangojen kivet. Aamupäivällä kymmenen jälkeen lähdimme ajamaan majapaikastamme kohti suojelualueen porttia. Timothée palautti norsukiväärinsä ja palasi kanssamme takaisin Pôn kaupunkiin. Pôsta jatkoimme takaisin maan pääkaupunkiin Ouagadougouhun.