19.8.2015
Suurin osa maailman pääkaupungeista on nimetty ilman minkäänlaista mielikuvitusta. Kartalta löytyy niin Tukholmaa, Brysseliä kuin Budapestiäkin. Sitten on pääkaupunkeja, joiden nimeämistä on oikeasti mietiskelty: on Ankaraa, Limaa ja Montevideota. Kaikkein parhaimmalta suussa maistuu kuitenkin Burkina Fason pääkaupunki Ouagadougou! Kaupunki, jonka nimeä ei valitettavasti lausuta kuten kirjoitetaan, sijaitsee keskellä maata ja siellä on reilut puolitoista miljoonaa asukasta. Sinne siis!
Burkina Fason lounaisnurkalta Gaouasta on vajaan 400 kilometrin matka tuohon maagiseen pääkaupunkiin. Jos haluaa olla typerys, matkan voi taittaa polvet suussa puskataksilla eli romulla pikkubussilla hintaan 8 000 frangia (noin 12,2 euroa). Nämä autot lähtevät Gaouan keskustan puskataksiasemalta kello seitsemän jälkeen aamulla.
Fiksut valitsevat välille ison ilmastoidun linja-auton. Kävelin noin parin kilometrin matkan rinkka selässä Hotel Halasta kaupungin bussiterminaaliin. Se sijaitsee noin kolmen tai neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta pohjoiseen päin vievän pääväylän varressa. Terminaalissa voi valita kahdesta vaihtoehdosta, jotka ovat TSR (Transport Sana Rasmane) ja STMB. Jälkimmäisen kalusto on jostain historian alkuhämäristä, joten valinnanvaikeutta ei ollut. Siispä astelin TSR:n lippuluukulle ja ostin lipun Ouagadougouun saakka. Hinta on 7 000 frangia (noin 10,7 euroa) ja se on painettu lippuun! Näin ollen lipunmyyjä ei pääse vetämään välistä keksimällä omia hintoja. Lähtöjä on erityisesti aamulla suunnilleen tunnin välein. Olin aamun ensimmäisellä vuorolla ja se lähti ajallaan kello 7. STMB:n bussi lähti myös samaan aikaan kohti pääkaupunkia.
Tie kulki kohti pohjoista Bouroum-Bouroumin ja Tiankouran kylien kautta. Aurinko paistoi ja bussissa oli hyvin tilaa. Diébougoun kaupunki tuli varsin nopeasti ja siellä linja-automme täyttyi lähes kokonaan. Jo pian Diébougoun jälkeen kaarsimme Danon kaupungin linja-autoasemalle. Isolta tieltä sinne kuljetaan sellaista kärrypolkua, etten tiennyt bussin siihen edes pystyvän. Kuoppainen tie oli yöllisen sateen jäljiltä täynnä pieniä järviä, joihin ajaminen kyllä synnytti tsunameja kadunvarren kauppiaiden riemuksi. Asemalla matkustajat rynnivät joukolla ulos, joten ajattelin täällä olevan hieman pidemmän tauon. Ehdin hädin tuskin käydä vessassa, kun kuljettaja jo tööttäili lähdön merkiksi. Matkustajat ja sellaisiksi halunneet rynnivät yhtä aikaa ovelle. Onneksi olin jättänyt repun paikalleni, muuten se oli nyt mennyt ja minusta tullut seisomapaikkalainen. Lopulta kukaan ei kuitenkaan joutunut seisomaan ja rahastajat ajoivat ilman paikkaa jääneet ulos. Odottakoot seuraavaa bussia, joka tulisi joka tapauksessa jo tunnin kuluttua. Ostin ikkunasta banaaneja matkaevääksi.
Pâ-nimisessä kaupungissa käännyimme kohti itää ja Ouagadougoua. Pân lisäksi bongasin ikkunasta kylttejä muihinkin hauskannimisiin paikkoihin: Lâ, Pô, Silli, Lollio ja kirsikkana kakun päällä Bingo hieman ennen Ouagadougoua! Burkinalaiset totisesti osaavat paikkojen nimeämisen. Tienviittojen bongaamiseenkin kyllästyy ja juuri sitä varten TSR näytti televisioista koko matkan ajan iloisia burkinalaisia musiikkivideoita ja laadukkaan norsunluurannikkolaisen komediaelokuvan. Ranskaksi puhuttua elokuvaa pystyi seuraamaan ihan ilman kielitaitoakin. Siinä maalaispoika muutti syvältä Norsunluurannikon puskasta rannikon miljoonakaupunkiin Abidjaniin. Matkatavarat koostuivat lähinnä valtavasta banaanitertusta. Abidjanissa elämä meni kokonaan uusiksi: piti oppia syömään haarukalla ja veitsellä, kulkemaan taksiin ovesta ikkunan sijasta ja käyttämään liukuportaita niitä pelkäämättä! Hyvin kliseistä, mutta hauskaa!
Saavuin Ouagadougouun yhden aikaan iltapäivällä. Samalla olin saapunut Sahelin alueelle: maisema oli kuivaa ja karua, vaikka meneillään ollut sadekausi olikin värjännyt sitä vähän vihreämmäksi. Aurinko paistoi ja lämpötila oli kolmenkymmenen paremmalla puolella. Otin TSR:n terminaalista taksin Le Pavillon Vert -hotelliin Ouagadougoun keskustan pohjoispuolelle Marché de Sankariaré -nimisen torin nurkalle.
Le Pavillon Vert on Ouagadougoussa se paikka, joka kerää kaikki pienen budjetin länkkärireissaajat. Länsi-Afrikka on sen verran pieni paikka, että hotelliin oli majoittunut sama Kapkaupunkiin autollaan matkalla ollut saksalainen pariskunta, jonka tapasin jo Malin Bamakossa Hotel Sleeping Camelissa. Vaihdoimme kuulumisia. Sain kuulla, että myös Bamakossa ollut australialainen moottoripyöräseikkailija Pat oli samassa hotellissa. Hän oli malarian nujertamana huoneessaan ja saksalaispariskunta piti hänestä huolta. Nainen sattui olemaan sairaanhoitaja. Burkinalaista sairaalaa kolmikko tahtoi välttää viimeiseen saakka! Sillä välin, kun itse olin kolunnut Burkina Fason eteläosia, aussiseikkailija oli kuulemma päätynyt pariksi päiväksi vankilaan Norsunluurannikolla. Sama hänellä varmasti oli edessä myöhemmin myös Kongon demokraattisessa tasavallassa! Niin, me neljä länsimaalaista taisimmekin sitten olla hotellin ainoat vieraat!
Oma hotellihuoneeni oli Le Pavillon Vertin halvin, 8 000 frangia (noin 12,2 euroa) yöltä. Varasin sen kolmeksi yöksi. Huoneessa oli parisänky lähes ehjällä hyttysverkolla varustettuna sekä rottinkipenkki ja tuuletin. Vessa ja suihku ovat jaetut. Kaiken kaikkiaan oikein pätevä hotelli siis. Söin hotellin ravintolassa hampurilaisen ja lähdin kaupungille.
Hotel Le Pavillon Vert sijaitsee pitkän Avenue de la Libertén varrella. Jos lähtee katua kohti länttä, löytää erilaisia tukkuliikkeitä ja korjaamoita. Jos valitsee idän, löytää tavallisen kansan kahviloita ja ravintoloita sekä supermarketteja! Sellaisia rikkaille länsimaalaisille suunnattuja kauppoja, jossa saattaa seota täysin, kun yhtäkkiä kaikkea taas on saatavilla! Kävin huvikseni eräässä ja ostin Turkista tuodun ja moneen kertaan sulaneen suklaapatukan! Kaupan pikkuinen suklaavalikoima oli omassa pienessä jääkaapissaan, jonne jostain syystä päätin vilkaista. Palailin takaisin hotellilleni, käväisin vastapäätä hotelliani sijaitsevalla Sankariarén torilla. Ei mitään uutta, johan näitä toreja on nähty. Silti afrikkalaisessa torissa on aina sitä jotain. Eteläistä eksotiikkaa! Ostin jonkun nuoren tytön kaikki pähkinät ja tytöltä taisi loppua työpäivä siihen.
Ouagadougou on siitä merkillinen länsiafrikkalaiskaupunki, että siellä on rautatie ja sillä vieläpä liikennettä. Kävelin radanvartta Ouagadougoun rautatieasemalle. Ihan muuten vain. Täältä pääsisi junalla Bobo-Dioulasson ja Banforan kautta aina Norsunluurannikon Abidjaniin saakka. Siis Atlantin rantaan.
Asemalta päädyin Ranskan kulttuuri-instituutin, Institut Français du Burkina Fason eteen. Yhdysvaltojen tavoin myös Ranska pelkää ja sisään instituuttiin kuljetaan turvatarkastuksen läpi. Kerran Mauritanian Nouakchottissa ranskalaisinstituutissa vierailleena, totesin, etten jaksa alkaa avata reppuani. Kävin vain naapurissa olevalla hautausmaalla, jonne on haudattu siirtomaa-aikana kuolleita ranskalaissotilaita. Hautausmaan portissa erikseen täsmennettiin, että paikalla tosiaan saa vierailla ilmaiseksi. Ilmeisesti paikalliset ovat yrittäneet rahastaa silläkin.
Keskellä kaupunkia sijaitsee myös Place de la Révolution eli ”Vallankumouksen aukio”, joka on valtava tyhjä alue. Sen laidalla on monumentti ilmeisesti siis vallankumouksen merkiksi. Aukion kahdella laidalla on suuret sotilasalueet ja etelälaidalla Länsi-Afrikan valtioiden keskuspankin Burkina Fason pääkonttori. Itäpuolella aukio rajoittuu muun muassa suureen pankkirakennukseen, Burkina Fason perustuslakineuvostoon ja Air Burkinan konttoriin. Täällä ollaan siis jo lähes asian ytimessä. Päätin jättää keskustan tarkemman tutkimisen seuraavaan päivään ja lähteä kohti hotellia.
Halusin vielä käydä kaupassa. Sellaisessa oikeassa länkkärikaupassa. Etsin puoli tuntia löytämättä ainuttakaan kauppaa, en edes mitään pieniä afrikkalaiskauppoja. Lopulta löysin yhden supermarketin, jossa oli jopa pieniä ostoskärryjä! Olin ainoa asiakas. Löysin paikallista jugurttia, mutta ehkä merkittävin löytö oli kaupan leipähylly. Ensimmäistä kertaa valikoimassa oli jotain muutakin leipää kuin sitä iänikuista mautonta patonkia, jota tuli jo korvistakin. Ostin innoissani pussillisen oikeaa leipää! Ja makkarasäilykkeen! Ja sipsejä! Kaikki oli kuljetettu tänne syvälle Afrikkaan ihan vain minua varten!