12.8.2015
Bobo-Dioulasso (tai vain Bobo) on puolen miljoonan asukkaan väestöllään Burkina Fason toiseksi suurin kaupunki. Vain pääkaupunki Ouagadougou kiilaa edelle. Kaupungin nimi, ”Bobo-Dioulasso” tarkoittaa ”Bobo-Dioulojen kotia”, mikä alun perin siirtomaakaudella viittasi alueen kahden suurimman heimon kieliin. Nykyisin tämä vanha kaupankäyntikeskus on myös vireä kulttuurikaupunki konsertteineen, kulttuurifestivaaleineen ja elokuvateattereineen, minkä lisäksi se houkuttelee todennäköisesti kaikki Burkina Fasoon eksyvät turistit pistäytymään kaupungissa. Nähtävää on länsiafrikkalaiseksi kaupungiksi varsin paljon ja tunnelma tässä vehreässä kaupungissa on mukavan leppoisa.
Aloitin päivän kävelemällä keskustan kaakkoislaidalla, Place de la Nation -aukiolla, sijaitsevaan kaupunginmuseoon, Musée Communal Sogossira Sanoniin. Sain ovelta oman oppaan, joka aluksi kirjoitti minulle tuhat frangia (noin 1,5 euroa) maksaneen pääsylipun. Pääsylipun ostaminen Burkina Fasossa on usein monimutkainen ja aikaavievä tapahtuma, jossa myyjä täyttelee lippuja ja lappuja, allekirjoittaa ja leimaa niitä ja usein vielä kirjoittaa lippuun asiakkaan nimenkin.
Oppaani alkoi opastaa minua yllättävän sujuvalla englannilla kerrottuani, etten osaa ranskaa. Opastus kuuluu pääsylipun hintaan. Aluksi oppaani esitteli kerran kahdessa vuodessa järjestettävään kulttuurifestivaaliin tehtyjä taideteoksia. Tokihan ne opastuksen kanssa paremmin avautuivatkin. Teokset ottivat kantaa esimerkiksi burkinafasolaiseen ja afrikkalaiseen yhteiskuntaan ylipäänsäkin: eräskin veistos oli burkinafasolaisten naisten ympärileikkausta vastaan. Taideteokset vaihtuvat kahden vuoden välein.
Kaupunginmuseo esittelee lisäksi alueen heimojen kulttuuria monin eri tavoin. Se on museon tärkein ja paras anti. Maskeja, patsaita, vanhoja valokuvia ja seremoniaesineitä on täälläkin esillä joka lähtöön. Opas kertoi Bobo-Dioulasson kaupungin lähiseutuineen olevan bobo-heimon asuinaluetta, minkä lisäksi seudulla on paljon muitakin heimoja. Koko Burkina Fasossa asuu noin 60 eri heimoa, joilla kullakin on tietenkin oma kulttuurinsa. Bobo-Dioulasson museo painotti luonnollisesti bobojen kulttuuria, josta hyvänä ja havainnollistavana esimerkkinä on museon pihamaalla seisova perinteinen bobo-perheen talo. Sellaisissa tavallinen kansa asuu edelleen kaupunkien ulkopuolella. Toisin kuin sisällä museossa, ulkona sain ottaa valokuviakin.
Museossa ollessani sadekausi taas muistutti itsestään. Hetkisen istuskelin ja odottelin sateen laantumista. Lähdin kävellen kohti pohjoista. Halusin nähdä kaupungin ehkä tunnetuimman nähtävyyden, suurmoskeijan. Ennen moskeijalle pääsyäni, kaksi kadunmiestä tuli toivottamaan tervetulleeksi kaupunkiin ja Burkina Fasoon. Burkinafasolaiset olivat jo tässä vaiheessa osoittautuneet ystävällisiksi ihmisiksi, joilla ei välttämättä ole mitään taka-ajatuksia tullessaan juttusille.
Bobo-Dioulasson suurmoskeija, Grande Mosquée, edustaa tyypillistä Sahelin alueen arkkitehtuuria, jossa rakennusmateriaalina on käytetty ainoastaan mutaa ja puuta. Myös Dioulassoban moskeijana tunnetulla pytingillä on ikää reippaasti: pääsylipun mukaan moskeija on rakennettu vuonna 1880, mutta internetistä löytyy eriäviäkin mielipiteitä. Moskeija on edelleen käytössä, mutta sinne pääsevät vierailulle myös kaltaiseni vääräuskoiset. Pääsymaksu on tonni (noin 1,5 euroa) ja siihen hintaan saa opastetun kierroksen moskeijassa.
Aluksi oppaakseni tarjoutui ranskaa taitanut rastapoika tyhjä katse silmissään. Jotenkin olin vain kurkkuani myöten täynnä näitä rastoja ja päätin vaatia englanninkielisen oppaan, vaikkei sellaista kannata tässä kaupungissa ja maassa todellakaan olettaa. Jostain sellainen tällä kertaa pystyttiin noutamaan. Miehen nimi oli Zakaria ja hän osoittautui erinomaiseksi oppaaksi. Hän lähti kierrättämään minua hämyisen moskeijan sisällä. Valaistusta ei ole, vaan kun tahdotaan valoa, otetaan kattoluukkujen päällä olevat saviruukut pois. Lattia oli epätasainen ja viersi suuntaan jos toiseenkin. Selvästi vanha rakennus! Miellyttävän viileässä moskeijassa ei tällä kertaa ollut luonnollisestikaan rukoushetkeä, mutta silti siellä täällä oli jokunen mies rukoilemassa. Tai vain nukkumassa. Pimeydessä ei oikein saanut selvää. Moskeijassa saa ottaa kuvia sisälläkin ja jopa salaman käyttö on sallittua. Zakaria kertoi, että nykyisin muessin kutsuu uskovaisia rukoushetkiin seinässä olevaa mikrofonia käyttäen, eikä enää kiipeile minareettiin. Me kiipesimme kierroksen lopuksi moskeijan katolle katsomaan moskeijan minareetteja uudesta kuvakulmasta. Kun sitten palasimme takaisin sisään, moskeijaan tuli nelihenkinen ranskalaisperhe. Burkina Faso todellakin on turistirysä! Myöhemmin samana päivänä näin kaksi muutakin valkoihoista!
Moskeijassa käydessä on otettava kengät pois ja jätettävä ne oven suulle. Vierailuni päättyessä ovella parveilleet miehet ruinasivat tippiä. Olihan kenkäni yritetty varastaa moneen kertaan ja muita valheita! Annoin sadan frangin lantin (noin 0,15 euroa). Pojat tyytyivät tällä kertaa siihen. Moskeijavierailun jälkeen lähdimme Zakarian kanssa tutustumaan Bobo-Dioulasson vanhaankaupunkiin, Kibidween, mistä lisää omassa kertomuksessaan täällä.
Vanhankaupungin jälkeen minulla oli aikaa tutustua kaupungin ”uuteen” osaan. Aurinkokin oli alkanut paistaa uudestaan. Kävelin katuja edestakaisin. Kaikkea mahdollista oli jälleen kaupan katujen varsilla. Kerran pysähdyin hämmästelemään kadulle levitettyjä eläinten osasia. En saanut selkoa mihin tarkoituksiin ne olivat, mutta todennäköisesti kyseessä olivat jonkinlaiset fetissiesineet. Sellaisia olin nähnyt jo edellisenä päivänä Bamakosta tulleilla bussimatkustajilla. Paperilla burkinafasolaiset ovat pääosin joko muslimeita tai kristittyjä, mutta käytännössä ikiaikaiset animistiset perinteet ovat syvällä ihmisissä. Fetissikojulla miehet esittelivät innoissaan myös laatikoissa olleita puista kerättyjä kameleontteja. Merkillisen näköisiä ja oloisia olentojahan ne todella ovat!
Kaduilla myytiin nyt ensimmäistä kertaa myös toukkia ihmisravinnoksi. Taatusti niitä kaupitellaan myös muissa käymissäni Afrikan maissa, mutta en edes Guineassa ollut onnistunut löytämään mitään näin eksoottista sapuskaa. Jätin ötökät väliin ja menin oikeaan ruokakauppaan. Libanonilaisten pitävät supermarketteja kaikkialla Länsi-Afrikassa. Niin täälläkin. Mukaani tarttui erilaisia eurooppalaisia säilykkeitä. Millaista herkkua ovatkaan hollantilaiset purkkimakkarat patongin välissä! Ja ettei herkuttelu menisi täysin eurooppalaishenkiseksi, ostin kadulta myös täytettyjä piiraita. Herkullisia olivat nekin!
Ennen pimeää lähdin vielä uudelleen kaupungille. Vierailin kaupungin katolilaisessa katedraalissa, minkä jälkeen marssin kuoppaista tietä pitkin kaupungin torille, grand marchélle. Tori on täynnä kaaosta ja tungosta, mutta valkoisella ihollakin pärjää mainiosti, sillä myyjät eivät ole erityisen aggressiivisia. Ostin ison pussillisen kuivattuja herkullisia mangolastuja. Ne ovat parhaita asioita, mitä Burkina Fasolla on annettavanaan! Kun sitten yritin huomaamattani ottaa kuvan, eivät siitä kaikki pitäneet. Olisi pitänyt maksaa ”kuvausmaksu”. Kerroin olevani turisti ja muina miehinä poistuin paikalta. Burkinafasolaisten suhtautuminen valokuvaukseen on monesti hyvin kielteinen. Valitettavasti. Mitään virallisia kuvauslupia ei turistikaan tosin ole enää vuosiin tarvinnut.
Vielä ennen hotellille menoa kävin ostamassa bussilipun Banforaan seuraavaksi aamuksi. Yksi kokonainen päivä on riittävästi Bobo-Dioulassossa.