Tiébélé on Burkina Fason kaunein kylä

7.5.2023

Päivä oli ollut pitkä: olin lähtenyt aamuvarhaisella hotellistani Nigerin Niameysta, lentänyt tänne Burkina Fasoon, ajanut Ghanan rajalle Guelwongoon ja nyt edelleen Tiébélén kylään. Tiébélé on noin 3 000 asukkaan kylä syrjäisessä osassa Burkina Fasoa. Ghanan rajalle on vain puolen tunnin ajomatka, mutta pääkaupunkiin Ouagadougouhun ajaa kolmesta neljään tuntia. Tiébéléssä pystyy piipahtamaan päiväseltäänkin Ouagadougousta, mutta olin halunnut olla kiirehtimättä ja päättänyt yöpyä kylässä. Paikkakunnalla on pari majapaikkaa.

Ennen majapaikalle menoa tutustuisimme kylän keskustaan ja sen vilkkaaseen torialueeseen. Tori on tyypillinen Sahelin alueen markkinapaikka, joka on pantu kasaan puiden oksista ja niiden varaan on viritelty mitä erilaisimpia kangas-, pressu- tai aaltopeltiviritelmiä. Samanlaisia olen nähnyt niin Nigeriassa kuin Tšadissakin. Tiébélén kuninkaallisen perheen vesa, Abdou, oli edelleen mukanamme ja kierrätti meitä ympäri toria. Kaupan oli kaikkea mielenkiintoista, myös savustettua possunlihaa. Burkina Fason väestöstä noin 63 prosenttia on muslimeja muun väen ollessa joko kristittyjä tai animisteja. Täällä Tiébéléssä ollaan etupäässä animisteja, mutta paikkakunnalla asuu havaintojeni perusteella myös kristittyjä. Näistä syistä markkinakansan keskuudessa juoksentelee possuja ja sitä lihaakin on tarjolla. Myös Abdou on animisti, kuten kaikki kuninkaallisen perheen jäsenet.

Torikierroksen jälkeen Abdou johdatti meidät kylän ”baariin” ja istutti puisille penkeille suuren varjostavan puun alle. Puun alla betonisella tuolilla istui vanhempi rouva, jonka edessä oli suuri muovisammiollinen doloa, mallastetusta hirssistä valmistettua olutta. Dolo on paikallisten suurin ilon aihe ja suurin rahanlähde vanhoille naisille, jotka olutta valmistavat ja jakelevat. Puun alla istuskeli iso joukko paikallisia naisia ja miehiä, kaikista ikäryhmistä. Kaikki olivat tainneet nauttia doloa pitkin päivää. Myös Abdoulle dolo tuntui maistuvan ja pian myös minun kourassani oli pullokurpitsan eli kalebassin pullonmuotoinen kuori ja siellä muutama desilitra doloa. En ole suuri oluen ystävä, mutta dolo oli kyllä yllättävän hyvää. En sitä sen kummemmin osaa kuvailla, mutta jos sitä myytäisiin Suomessa, voisin sitä silloin tällöin ostaa. Varsinkin, kun en saanut sillä mahaani sekaisin! Saïd kertoi olevansa muslimi, eikä maistanut doloa lainkaan. Myös kuljettajani Alassane oli muslimi, mutta hän ei olisi doloa maistanut muutenkaan, olihan hän autolla matkassa. Tiébéléssä käy turisteja harvakseltaan, joten länsimaalaisiin on jokseenkin totuttu. Kukaan ei paheksunut valokuvausta, vaan vastaanotto kaikkialla oli sydämellinen. Ehkä dololla oli osuutta siihen, että koko kylä tuntui olevan hilpeällä tuulella.

Burkina Faso, kuten liki kaikki Afrikan valtiot, koostuu lukuisista etnisistä ryhmittymistä; niitä on yli 60, joilla kaikilla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Kuljettajani Alassane kertoi kuuluvansa maan suurimpaan ja siten merkittävimpään heimoon, mosseihin, joita on vähän yli puolet kaikista burkinalaisista. He ovat keskittyneet Ouagadougouhun ja sen ympäristöön. Saïd puolestaan on kotoisin Zabrén pikkukaupungista melko läheltä Tiébéléä ja kuuluu bissa-heimoon. Täällä Tiébéléssä ihmiset kuuluvat kassena-heimoon, joka on kooltaan pieni kansansirpale Burkina Fason etelärajan tuntumassa. Kassenoja asustaa myös pohjoisessa Ghanassa. Bissa-heimon mies Saïd oli jo hyvissä ajoin ennen Tiébéléen tuloa valistanut minua, että aikoinaan hänen heimonsa piti kassena-heimon jäseniä orjinaan. Hän veisteli asiasta vitsiä niin Abdoun kuin muidenkin kyläläisten kanssa ja sai aikaan naurunremahduksia. Nykyään bissat ja kassenat asuvat sovussa, eikä orjuutta enää esiinny.

Kassenat ovat pienestä koostaan, orjuudesta sekä islamin ja kristinuskon leviämisestä huolimatta onnistuneet säilyttämään alkuperäisen uskontonsa ja kulttuurinsa. Kansalla on myös omat perinteiset johtajansa, kuninkaat, joita kutsutaan nimellä peh. Kuninkailla on edelleen seremoniallista valtaa sekä yleistä vaikutusvaltaa omissa yhteisöissään. Tärkein peh istuu täällä Tiébéléssä, jossa kuninkaalla ja tämän perheellä on laaja hovinsa koreine rakennuksineen.

Kuninkaallisen perheen hoviin (ransk. Cour royale de Tiébélé) mekin seuraavaksi ajoimme. Kyselin Saïdilta ja Abdoulta, josko minun pitäisi vaihtaa shortsit pitkiin housuihin, kun kuninkaan hoviin olimme kuitenkin menossa. Abdou valisti, että shortsit ovat aivan hyvä vaatetus. Hovin asuinalueen portilla päivystänyt miesjoukko oli niin ikään pukeutunut shortseihin ja toivotti minut tervetulleeksi. Miehet olivat nauttineet verestävistä silmistä ja hilpeästä tunnelmasta päätellen hirssiolutta aamusta lähtien. Nuo miehet olivat Abdoun sukulaisia ja siis samaisen kuninkaallisen perheen jäseniä. Niin Abdou kuin muutkin miehet asuvat alueella kukin omissa asumuksissaan. Kokoa alueella on 1,2 hehtaaria.

Tiébéléä kutsutaan Burkina Fason kauneimmaksi kyläksi syystä, että täällä ja etenkin kuninkaallisen perheen asuinalueella perinteeseen kuuluu talojen maalaaminen värikkäiksi koristeellisin symbolein. Kullakin symbolilla on oma merkityksensä, kuten viisaus, hedelmällisyys ja niin edelleen, ja maalaaminen on naisten työtä. Maalaaminen on käsityötä ja tapahtuu kerran tai pari vuodessa, tavallisesti helmi- ja maaliskuun aikana, mutta osa taloista on ollut selkeästi maalaamatta jo pidempään. Ymmärsin, että maalaaminen on tyyristä puuhaa, eikä siihen ole kaikilla varaa, vaikka kuuluisikin kuninkaalliseen perheeseen. Abdou johdatti meitä halki alueen kertoen kunkin symbolin taustasta, samoin kuin talojen muotokielestä. Abdou itse oli poikamies ja asui siten pyöreässä talossa, joka olisi jo kovasti kaivannut uutta maalia pintaan. Pariskunnat puolestaan asuvat suorakulmaisissa taloissa. Alueella on myös kahdeksankulmaisia taloja, joita asuttavat isovanhemmat lapsineen. Talot on rakennettu savesta, mutta apuna on käytetty myös puuta ja ruokoa.

Pääsimme vierailulle pariin taloon, joista kummassakin asuttiin edelleen. Talojen sisäänkäynti on usein matala ja lähes välittömästi oviaukon jälkeen edessä on matala seinämä. Taloihin siis ryömitään sisään. Hankalan sisäänkäynnin tarkoituksena on suojella talon asukkeja tunkeilijoilta, olivat ne sitten ihmisiä tai villieläimiä, ja antaa asukeille etulyöntiasema mahdollisessa hyökkäyksessä. Taloissa ei ole juurikaan ikkunoita samasta syystä. Sisällä on pimeää ja kuumaa. Tahdoin ulos näistä taloista mahdollisimman nopeasti, enkä käsitä, miten ihmiset vuosisadasta toiseen pystyvät elämään niissä. Alueen historia ulottuu 1500-luvulle asti ja alueella on edelleen jopa 1800-luvun rakennuksia asuinkäytössä.

Tiébélén kuninkaallisen hovin asuinalue on nykyisin Unescon maailmanperintöluettelon aielistalla ja tuntuu houkuttelevan suurimman osan Burkina Fasoon matkaavista luokseen. Minut toki vasta nyt vuonna 2023. Tiébélén ainutlaatuisuus on ymmärretty myös Burkina Fason sisällä ja paikallisista muusikkosuuruuksista ainakin Hawa Boussim sekä maan suurin tähti, Floby, on kuvannut paikalla musiikkivideoita.

Kierroksen päätteeksi olivat kolme matkamuistokauppiasta levittäneet myyntiartikkelinsa maahan uloskäynnin luokse. En oikeastaan olisi tarvinnut mitään, en varsinkaan kassenankielistä koulukirjaa, kaulakoruja taikka puisia savannin eläimiä, joista osa ei edes elä Burkina Fasossa. Olen oppinut, että hintoja ei kannata kysyä, ellei ole tosissaan ostamassa mitään, mutta onneksi Saïd oli kiinnostunut kauniista pullokurpitsan eli kalebassin hedelmistä valmistetuista koriste-esineistä. Ne oli kaiverrettu täyteen kauniita kuvioita, joita on myös tiébéléläisissä taloissa. Hinta oli vain 1 000 frangia (n. 1,5 euroa) kappaleelta, joten minäkin kiinnostuin ja ostin yhden. Ja onnistuin kuljettamaan sen vieläpä ehjänä Suomeen saakka. Matkamuistokaupustelijat valittelivat, että ajat ovat kovat, kun matkailijoita käy tällä hetkellä vain harvakseltaan. Harva päättää matkustaa Burkina Fasoon, vaikka esimerkiksi täällä Tiébéléssä ainoa vaaratekijä on hirssiolut dolon liiallinen nauttiminen, eivät puskissa vaanivat bandiitit. Elämä jatkuu normaalisti, paitsi, jos sattuu saamaan elantonsa matkailusta.

Matkailusta elantonsa on saanut Auberge Kunkolo -nimisen majatalon isäntä Pierre, joka oli miellyttävä ja kohtelias herrasmies ja teki kaikkensa harvinaisten vieraidensa eteen. Auberge Kunkolon huoneet edustavat muodoiltaan ja kuvioinneiltaan äsken kuninkaallisen hovin asuinalueella näkemiämme taloja. Ainoana poikkeuksena olivat seinässä olevat pienet ikkunat sekä helpompi sisäänkäynti. Näihin taloihin ei tarvinnut ryömiä sisään. Jos olisin ollut matkassa talvella, olisin ehdottomasti yöpynyt huoneeni katolla taivasalla, mutta nyt toukokuussa sadekausi teki jo tuloaan, enkä olisi selvinnyt tulevaa yötä kastumatta. Majatalon kylpyhuone on mallia sanko ja nappo ulkosalla. Pidän kovasti tällaisista kylpyhuoneista, joissa pystyy samalla seuraamaan kyläelämää. Seinät olivat siis vain kaulan korkeudelle asti. Samoin vessa on ulkosalla, mutta kuitenkin aito posliinipönttö, jonka huuhtelu toimii kaatamalla sinne vettä. Auberge Kunkolo on edullinen valinta, mutta paikkakunnalla on ilmeisesti myös ilmastoinnin sisältävä laadukkaampi majoitusvaihtoehto.

Kapusimme Auberge Kunkolon edustalla kohoavalle kukkulalle ihailemaan hämärtyvää iltaa. Pimeän laskeuduttua palasimme majatalolle, jossa Pierre oli valmistanut maittavan illallisen, jonka syöminen keskeytyi, kun ukkoskuuro teki tuloaan ja pölläytti mahtavan pölypilven ilmoille ja lautasillemme. Syöminen keskeytyi hetkiseksi. Pölypilvi oli muistutus siitä, että olin edelleen Sahelissa.

Olin kiinnittänyt huomiota, että illallisen aikana kylän lapsia, tyttöjä ja poikia, saapui vähitellen majatalolle. Pierre oli varoitellut, että illalla minua varten järjestettäisiin ”spektaakkeli”. Spektaakkeli oli 40 minuuttia kestänyt laulu- ja tanssiesitys, jota on esitetty täällä Tiébéléssä vuodesta 2004 lähtien. Kyseessä on kylän ylpeys ja siitä totisesti sietääkin olla ylpeä, sillä se vaatii ensinnäkin parisenkymmentä lasta, jotka ovat opetelleet lukuisia lauluja ja tansseja ja niihin monimutkaisia koreografioita. Osa lauluista esitettiin vieläpä englanniksi, kun kävi ilmi, että en ole ranskankielinen. Spektaakkelia säesti taidokas rumpuryhmä, lapsia niin ikään. Spektaakkelia esittävät lapset eivät tietenkään ole enää samoja kuin vuonna 2004, vaan esiintyjäkaarti vaihtuu sitä mukaa, kun lapset kasvavat. Nytkin esiintymislavan laidalle oli asetettu pitkä penkki, jolla istui pitkä rivi lapsia, ehkä 5–6-vuotiaita. Pikkulasten tehtävä oli vain seurata esitystä, sillä he olisivat osa spektaakkelia tulevaisuudessa. Lopussa nämä lapset eivät enää malttaneet istua penkillään, vaan tanssivat ja hyppivät isompien lasten mukana innoissaan. Myös minä jouduin osaksi tanssin rytkettä useaan kertaan, mutta onneksi kukaan tuttu ei ollut näkemässä.