Härkätaisteluareena ja palanen Paraguayta Madridissa

23.—25.7.2021

Alun perin en aikonut kirjoittaa Madridista mitään, koska kaupungista on kirjoitettu jo niin paljon. Muut ovat ottaneet asioita selville, selvittäneet hyviä ruokapaikkoja, tärkeitä turistinähtävyyksiä. Oikeita Madrid-vinkkejä saa esimerkiksi Historia de Viajes -blogista. Minulla taas ei ollut minkään valtakunnan suunnitelmaa. Hotellin olin varannut Puerta del Solilta, eräältä Madridin keskeisimmältä aukiolta, koska olin ajatellut sen olevan keskellä kaikkea. Hostal Guerra on pieni hotelli, jossa ei keskeisestä sijainnista huolimatta ollut paljon asiakkaita ja tiskin takana olevassa avainhyllyssä oli paljon avaimia. Aivan kaikki eivät vielä olleet lähteneet matkustamaan ja toisaalta näin keskikesällä espanjalaisetkin painelevat meren ääreen. Madrid sijaitsee keskellä Espanjaa kaukana merestä ja lämpötila huiteli pilvissä. Se ei haitannut, mutta väsymys haittasi. En ollut edellisyön 10,5 tunnin lennon aikana juuri pystynyt nukkumaan. Toisaalta Espanjassa oli kellokin kuusi tuntia Paraguayta edellä.

Kuljeksin Solin aukiolta El Retiron puistoon, joka on valtaisa vehreä keidas keskellä miljoonakaupunkia. Madridilaiset olivat puiston varjoisissa paikoissa, suurten puiden alla piknikillä. Tai istuskelivat penkeillä ystävien kanssa. Ja täällä oli nyt myös turistejakin. Kuulin erityisen paljon amerikanenglantia. Paraguayssa olin nähnyt kaksi turistia. El Retiron puiston keskellä sijaitsee Estanque del Retiro -niminen lampi, jonne ihmiset olivat lähteneet polkuveneilemään. Lammen takana on vaikuttava kuningas Alfonso XII:n muistomerkki valkeine pylväineen. Lammen edustalla taas seisoskeli Murad, Pariisissa asuva yksin matkassa oleva nuorimies. Murad pyysi ottamaan kännykällään kuvan hänestä lammen edessä ja kuvanoton jälkeen kysyin, että arabiaako miehen puhelimessa luki. Mies kertoi olevansa alun perin Algeriasta, Tipasan kaupungista Välimeren rannalta. Tipasa on kuuluisa rauniokaupunki Rooman valtakunnan ajoilta ja olisin siellä jo vieraillut ilman koronavirusta. Murad oli asunut Algeriasta lähdön jälkeen ainakin Sveitsissä ja Saksassa, mutta nykyään majaili Pariisissa. Mies oli ahkera reissaaja ja nyt se onnistui Euroopassa oikein hyvin, sillä miehellä oli Algerian passin ohella myös oleskelulupa Ranskaan. Murad oli hyvin kartalla maailmasta ja tiesi ehdottomasti Paraguaynkin, vaikkei ollut Etelä-Amerikassa vielä koskaan käynytkään. Jonain päivänä hän tahtoo Etelä-Amerikkaan matkustaa.

Murad kertoi tykkäävänsä erityisesti suurkaupungeista, kuten Madridista, sillä niissä sulautuu paremmin joukkoon. Kukaan ei kuulemma ihmettele potentiaalista terroristia nurkillaan, vaikka mielestäni Murad olisi voinut mennä espanjalaisestakin. Hänellä ei esimerkiksi ollut partaa islamistisesta pukinparrasta puhumattakaan. Hän kertoi reissaavansa erittäin pienellä budjetilla. Budjetti oli niin piskuinen, että saavuttuaan Madridiin edellisiltana bussilla Málagasta puolenyön aikoihin, oli Murad levittänyt makuupussinsa johonkin puistoon ja nukkunut siellä. Herätys oli tullut, kun suuri kulkukoira oli tullut nuolemaan kasvoja. En aluksi uskonut tätä, mutta hän näytti reppunsa sisältöä. Repussa oli makuupussi, pieni pyyhe ja puoliksi syöty bocadillo, espanjalainen sandwich. Yhdellä leivällä pärjäisi koko päivän, eikä hotelliin ollut järkeä kuluttaa rahaa, koska hän oli saapunut Madridiin niin myöhään ja kotona Pariisissa ehtisi sitten nukkua. Tässä vaiheessa olimme jo jatkaneet Madridin tutkimista kaksistaan tunnin parin verran. Muradin taktiikka Madridin ja ilmeisesti muidenkin kaupunkien koluamiseen oli Googlen kuvahaku. Niihin paikkoihin mentäisiin, mitä Google kustakin paikasta näyttäisi päällimmäisinä. Ja Googlehan tietää ja tämä kävi myös minulle oikein hyvin. Tarkkoja hakusanoja en muista, mutta ainakin kuninkaanlinna, Sabatini-puisto, Cibelesin aukiolla sijaitseva suihkulähde leijonien vetämine vankkureineen ja Solin aukiolla sijaitseva ”Karhu ja mansikkapuu” -monumentti (esp. ”El Oso y el Madroño”) piti vielä nähdä. Kuljin Muradin kanssa iltaan saakka Madridin nähtävyyksiä katsellen, jolloin minun oli luovutettava. Silmäni eivät vain olisi enää pysyneet auki siitä edellisyön valvomisesta johtuen. Murad olisi tahtonut, että ostamme olutta ja menemme nauttimaan sitä johonkin puistoon. Suunnitelma olisi ollut hyvä milloin tahansa, paitsi valvotun mannertenvälisen lennon jälkeen! Algerialainen tuttavuuteni kertoi katselevansa Madridin viikonloppumenoa loppuillan ja jatkavansa matkaa kohti Ranskaa yöllä tai viimeistään seuraavana aamuna.

Madridissa parasta on mielestäni se, että minne meneekin, on aina jotain mielenkiintoista katsottavaa. Usein vieläpä kaunista sellaista. Vanhoja monumentteja, taloja, viihtyisiä puistoja suihkulähteineen. Olin ensimmäisen päivän algerialaisopastuksen aikana tykästynyt kaupunkiin.

Seuraavana aamuna otin metron kohti itää ja Buenos Airesin asemalla poistuin. Olin kuullut, että Cerro del Tío Pío -nimiseltä kukkulalta olisi kaunis näkymä Madridiin ja sellainen se todellakin oli! Kukkulan ympäristö on köyhää maahanmuuttajalähiötä, mutta näin aamusta jalkeilla oli vain kantaväestö. Espanjalaiset olivat hölkkäämässä ja ulkoiluttamassa koiriaan kukkulan rinteillä. Ilma alkoi olla melkoisen kuuma, eikä minkäänlainen tuulenvire käynyt. Onneksi sentään maskia ei ole enää pakko käyttää ulkoilmassa. Ehkä 30 prosenttia käytti siitäkin huolimatta. Äärimmäistä mielestäni näissä olosuhteissa!

Seuraavaksi otin metron Ventasin asemalle. Tahdoin nähdä härkätaisteluareenan, sillä olin sentään Espanjassa. Maan suurin, kaunein ja tärkein härkätaisteluareena Las Ventas on valmistunut vuonna 1931 ja edustaa uusmaurilaista rakennussuuntausta. Las Ventas on maailman kolmanneksi suurin areena, sillä ainoastaan Meksikossa ja Venezuelassa on vieläkin suurempi. Las Ventas on edelleen aktiivisessa käytössä ja areenan luona on lipunmyyntikoju. Lipun hinta määräytyy sen mukaan, miten kaukana ringistä tahtoo istua ja tahtooko esimerkiksi varjopaikan. En ollut menossa itse taistelua katsomaan, eikä tänään moista olisi ollutkaan. Sen sijaan härkätaisteluareenaan pääsee tutustumaan itsekseen pääsylipun ostamalla. Lippu maksoi 14,9 euroa ja siihen hintaan mukaan sai audio-opaskapulan, joka selostaa kattavasti härkätaisteluareenan yksityiskohdista, historiasta ja tietenkin itse härkätaistelun etenemisestä. Madridin kuumassa iltapäivässä Las Ventasille oli eksynyt lisäkseni vain aasialainen äiti kahden pienen lapsensa kanssa. Puhuivat keskenään ranskaa.

Itse areena muistuttaa kovasti jääkiekkohallia (ilman kattoa), sillä myös täällä käytävillä myydään olutta ja tuoppien ääreen keräännytään ennen ottelua. Laskeuduin alas ruedolle, rinkiin. Siellä tapahtuu itse taistelu. Paikka on upea, kuin mikäkin antiikinaikainen amfiteatteri, missä arvostetut härkätaistelijat näyttävät taitojaan ja asettavat itsensä hengenvaaraan ilmeisen asiantuntevan yleisön hurratessa. Joskus Espanjan kuningaskin pistäytyy taistelua katsomassa. Jos toreron ammatti onkin arvostettu, esittelee härkätaisteluareenakierros myöskin homman nurjan puolen; aina välillä härkätaistelija kuolee tai loukkaantuu vakavasti härän vaikkapa lävistäessä leuan. Las Ventas on käymisenarvoinen ja mielenkiintoinen on myös kierroksen päätteeksi tuleva härkätaistelumuseo. Se esittelee esimerkiksi kuuluisien espanjalaisten torerojen asuja ja niiden eroja alueittain ja aikakausittain samoin kuin vaikkapa härkätaistelijoita esittäviä maalauksia.

Kävelin Las Ventasilta monien mutkien jälkeen jo edellispäivänä tutuksi tulleeseen El Retiron puistoon. Pidin hetkisen siestaa varjoisessa kolkassa nurmikolla istuskellen. Olin viettänyt edelliset 2,5 viikkoa kaukaisessa Paraguayssa, joten tahdoin seuraavaksi paikallistaa merkkejä tuosta entisesti Espanjan siirtomaasta. El Retiron puiston kävelykatuja on nimetty muun muassa Argentiinan, Kuuban, Kolumbian, Nicaraguan, Hondurasin ja toki myös Paraguayn mukaan. Paseo del Paraguay on leveä puistikkokatu, jonka varressa on ”Paraguayn kansan” eli Paraguayn Espanjan-suurlähetystön Madridin kaupungille lahjoittama monumentti. Monumentti on paraguaylaisen arkkitehdin Ramiro Rodríguez Alcalán ja kuvanveistäjä Francisco Javier Báez Rolónin tekemä, ja se on paljastettu Paraguayn itsenäisyyspäivänä 14. toukokuuta 1976. Paraguaylla on muuten kaksipäiväinen itsenäisyyspäivä, sillä se jatkuu myös 15. toukokuuta!

Ja mitäpä muutakaan Paraguay olisi halunnut entisen emämaan pääkaupungille lahjoittaa kuin monumentin Paraguayn kansallissankarista marsalkka Francisco Solano Lópezista ja tämän viimeisistä hetkistä! Marsalkka López johti Paraguayta vuosina 1864—1870 käydyn, täysin järjettömän, kolmoisliiton sodan aikana, jolloin herra viisauksissaan julisti sodan Uruguayta, Argentiinaa ja Brasiliaa vastaan. Etelä-Amerikan verisimmässä sodassa Paraguay menetti puolet pinta-alastaan ja 90 prosenttia miespuolisesta väestöstään. Pahoista vainoharhoista kärsinyt marsalkka ihaili Napoleonia, kidututti siskojaan, teloitutti veljensä, äitinsä, ministereitä, tuomareita, merkittäviä sotilashenkilöitä, pappeja, piispoja, ulkomaalaisia diplomaatteja ja ties mitä muita. Vaikuttavasta meriittilistastaan huolimatta marsalkka Lópezin mukaan on edelleen nimetty keskeisiä katuja paraguaylaiskaupungeissa ja maan hallitus presidenttiä myöten pitää Lópezin rakennuttamaa palatsia toimitiloinaan. Ja keskellä Madridia on siis hänelle omistettu monumentti! (Lähteet: [1], [2], [3] & [4])

Sunnuntain 25. heinäkuuta aikana matkustin Air Francella Pariisin kautta takaisin Suomeen. Air France noudattaa kohdemaan koronarajoituksia eli Suomen ollessa kohdemaa, ei kyytiin päästäkseen suomalainen tarvitse koronatestejä tai -rokotteita. En ollut vaivautunut testauttamaan itseäni Madridissa koronaviruksen varalta, joten pienen väännön koneeseenpääsy vaati niin Madridissa kuin Pariisissakin. Pariisissa kaikilta Helsingin-koneeseen haluavilta tivattiin koronarokotetodistusta, mutta koska itselläni oli vain yksi rokote, en halunnut sitä esittää ja tokaisin, ettei se ole tarpeen Suomeen. Pääsin pienen epäröinnin jälkeen koneeseen.