26.10.2016
Mestia on noin 2 600 asukkaan pikkukaupunki tai suurehko kylä Svanetian alueella. Sijainti 1 500 metrin korkeudessa Kaukasusvuoristossa Venäjän rajan tuntumassa on Georgian eristäytyneimpiä. Paikkakunta muistuttaa Norjaa korkeiden vuortensa ja etäisyyksiensä vuoksi: linnuntietä matkaa toiseen kaupunkiin voi olla sata kilometriä vähemmän kuin tietä pitkin. Eli Tbilisistä ja Kutaisista tulevien on kierrettävä Zugdidin kaupungin kautta tai vaihtoehtoisesti lennettävä perille. Mitään muuta yhteistä Mestialla ja Norjalla ei sitten olekaan.
Ehkä eristyneisyytensä ansiosta Mestiassa ja lähialueella on säilynyt muusta Georgiasta erillinen kulttuurinsa. Svanetiaa asuttavat alueen alkuperäiskansa svanit, jotka puhuvat omaa georgian kielelle sukua olevaa svanin kieltään. Toki he osaavat myös georgiaa, kuten myös laajalti venäjää. Eristäytyneisyyttä voinee myös syyttää siitä, että svanit ovat kovin varautuneita ja jopa tylyjä. Olin lukenut georgialaisten olevan hyvin ystävällistä porukkaa, mutta Mestiassa kohtelu on välillä jopa ilkeää. Kuten esimerkiksi kaupungin matkailuneuvonnassa. Onhan naapurissa toki myös vihollisista suurin eli Venäjä, minkä kanssa oli lyhyt sota vasta vuonna 2008.
Svanien kulttuurilla on myös omintakeinen arkkitehtuuri: Svanetialle tunnusomaista ovat korkeat keskiajalla, 800–1100-luvuilla rakennetut kiviset puolustustornit. Korkeita torneja näkyy kaikkialla Svanetiassa, missä vain on ihmisasutustakin. Unesco on ottanut ainutlaatuiset tornit maailmanperintöluetteloonsa.
Olimme nyt päätyneet siis mitä mielenkiintoisimpaan paikkaan Venäjän rajalle Georgian syrjäseudulle! Koko yön oli sadellut vettä, räntää ja lunta. Mestia sijaitsee laaksonpohjalla ympärillään yli 2 000-metrisiä vuoria ja aamukahdeksalta koko laakso oli täynnä sumua. Parissakymmenessä minuutissa sumu hälventyi ja näkymät olivat huikeat. Vuorten rinteiden kuuset olivat saaneet valkoisen kuorrutuksen yön aikana ja olipa lunta alhaalla kylässäkin siellä täällä.
Mestian kadut ovat mutkaisia ja paikoin hyvinkin kapeita. Tiet on kivetty ainakin siellä, missä on asutustakin. Paikkakunnan poikki kulkeva päätie on toki päällystetty asfaltilla ja sen varrella ei tiedä välttämättä missään jumalan selän takana olevansakaan. Aito Mestia alkaa siis heti pääkadulta poikettaessa. Kipusimme erästä mukulakivikujaa pitkin ylöspäin. Lehmien määrä kasvoi samaan tahtiin, mitä kauemmaksi pääsimme pääkadusta. Lumen määrä kasvoi ylemmäs rinnettä kavutessa. Lopulta vastaan tuli se sama sakea sumu, joka oli ollut hetki sitten vielä Mestian keskustassakin.
Mestia on lehmäparatiisi, missä vähintään yksi lehmä on aina näköpiirissä katsoipa minne tahansa. Usein nautoja on useita. Lehmät eivät rajoitu vain vuoren rinteellä oleville pelloille, vaan niitä on myös kaduilla, kujilla, ihmisten pihoissa ja jopa hautausmaalla kukkia syömässä. Jopa Mestian pääkadulla törmää aina muutamaan elikkoon. Lehmien suunnattomasta määrästä johtuen myös jätöksiä on Mestian jokainen kolkka tulvillaan, eikä niihin astumista voi oikeastaan välttää. Eläimet ovat arkoja ja kääntävät päänsä turistin kävellessä ohi. Tai jos kohdalla sattuu olemaan puska, saa päänsä pistettyä sinnekin kätevästi.
Kuljimme soratietä hieman Mestian keskustaa korkeammalla kohti paikkakunnan vanhinta osaa Laghamia. Se sijaitsee vajaan parin kilometrin päässä Mestian keskustasta koilliseen. Satunnaisena suomalaisena matkailijana en tietenkään nähnyt mitään eroa Mestian uudempaan osaan, sillä silläkin on ikää jo ihan reilusti. Laghamin iästä kertoo joka tapauksessa se, että siellä sijaitsee Kristuksen kirkastumisen katedraali, jonka ensimmäinen kerros on rakennettu 800-luvulla. Kristinusko on todella vanhaa tässä osassa maapalloa! Kirkon toinen kerros on hyvinkin nuori, sillä se on rakennettu vasta 1100–1300-luvuilla. Kirkon ympärillä on pikkuinen viheralue, jossa on muutamia hautoja. Kirkon ensimmäiseen kerrokseen pääsee ilmeisesti koska tahansa, mutta toiseen kerrokseen ovi oli lukossa. Kirkossa kerrotaan olevan kauniita keskiaikaisia freskoja.
Laghamista palailimme vähitellen takaisin lähemmäs Mestian ydintä. Tässä vaiheessa oli käynyt hyvin selväksi, että suunnilleen joka talossa on guesthouse eli perheet yrittävät tienata ylimääräistä rahaa majoittamalla turisteja. Paikallisten epäystävällisyys ei siis voi johtua ainakaan siitä, että me turistit olisimme kylässä ikään kuin tunkeilemassa. Eikä omassa majatalossamme, Guesthouse Ketevan Nigurianissa, siis todellakaan oltu ilkeitä, vaan päinvastoin.
Mestiaa jakaa kahtia kaksi kirkasvetistä, vuorilta alkunsa saavaa jokea. Keskustan kohdalla Mestiachalajoki yhtyy syvällä kanjonissa virtaavaan Mulkhrajokeen. Pääosin kaupunki on muodostunut joen pohjoispuolelle, mutta eteläpuolellakin sijaitsee matkailijan näkökulmasta mielenkiintoisia käyntikohteita, kuten Pyhän Hilarionin luostari ja sen yhteydessä oleva pikkuinen Pyhän Nikolaoksen katedraali. Pihamaalla parveilleista munkeista päätellen kyseessä ei ole nunnaluostari. Mestiassa on myös toinen, suurempi kirkko, mutta se ei ollut tällä kertaa avoinna. Pihamaasta päätellen se ei ole ollut käytössä ihan vähään aikaan, vaikka uudehkolta vaikuttikin.
Kuten todettua, Mestia on Svanetian alueen eli svanien keskus. Tämän etnisen ryhmän kulttuuria on vaalittu paikkakunnalla jo pitkään. Asiaa varten on ollut jo vuosikymmenten ajan historiaa ja etnografiaa käsittelevä Svanetian museo. Museo on uudistunut ilmeisesti aivan hiljattain ja on halpa käyntikohde. Opiskelijalippu maksoi ainoastaan yhden larin (noin 0,40 euroa). Esillä on Svanetian alueelta löytyneitä kolikkoja, iankaikkisen vanhoja ikoneita, aseita, vaatteita ynnä muuta jännää. Liian suuri museo ei ole ja sieltä selviytyy ulos nopeasti. (Siellä myös törmää tuttuihin naamoihin, kuten samalla lennolla Katowicesta tulleisiin miehiin ja edellisiltana ravintolassa olleeseen perheeseen. Pieni paikka, pienet piirit. Huomasimme sen vielä monesti Mestiassa.)
Museossa on hyvä matkamuistomyymälä, jonka tarjonnasta kannattaa ostaa postikortit, jos sellaisia harrastaa. Mestian keskustan toinen matkamuistomyymälä oli nimittäin aina suljettu ja toinenkin putiikki avoinna vain parin tunnin ajan illansuussa, jos silloinkaan. Tätä on off-sesonki Mestiassa.