27.10.2016
Kaukasus on jo niin korkea vuoristo, että sieltä voi löytää jäätiköitäkin. Eräs Georgian puolelta helpoimmin saavutettavissa oleva jäätikkö kantaa nimeä Chalaadi. Se sijaitsee Svanetian alueella Venäjän rajan tuntumassa. Georgialaisen maastokartan mukaan jäätikkö näyttää mutkittelevan Venäjän puolelle saakka. Jäätikön alkuun, noin viiden kilometrin päähän Venäjän rajasta on helppoa päästä Mestian kylästä.
Lähdimme matkaan aamutuimaan Mestian kylästä, ylitimme Mestiachalajoen ja kuljimme alkumatkan ajan joen itärantaa pitkin ohi Mestian lentoaseman ja pienen Lavladashin ”kylän”. Sitten joki katosi näköpiiristä, muttei kuuloetäisyydeltä kuitenkaan. Maisemat olivat upeat kautta matkan: reitti kulkee laaksonpohjalla ja yli paritonnisia vuoria on molemmilla puolilla. Reitti on ajettavissa autolla lähes perille saakka eli paikkaan, missä Mestiachalajoen joutuu ylittämään uudelleen. Siis takaisin joen länsirannalle. Joen ylitys tapahtuu riippusiltaa pitkin, minkä vuoksi autolla ei ole pidemmälle mitään asiaa. Paikalla on myös Georgian rajavartioston pieni mökki liehuvine lippuineen. Jostain luin, että mukaan patikkaretkelle kannattaa ottaa passi mukaan, sillä sitä saatetaan haluta vilkaista Venäjän rajan läheisyyden takia.
Riippusillan ja rajavartijan kopin luota on hyvä näkymä niin Chalaadin jäätikölle, kuin myös ympäröiville vuorille. Mestiasta tuleva tie tyssää paikalla oikeastaan vuoreen, jolla korkeutta on 2 641 metriä. Sen takana oleva vuori, Dalalakhvra, on kuitenkin paljon korkeampi: 3 430 metriä merenpinnasta. Riippusilta on vain 1 627 metrin korkeudessa merenpinnasta, joten tähän mennessä olimme kavunneet Mestiasta noin kahdessa tunnissa vaivaiset 150 metriä ylöspäin. Riippusillan jälkeen alkaa reitin vaativin osuus, jolla on pituutta noin 1,5 kilometriä. Sen aikana noustaan halki erilaisten kasvillisuusvyöhykkeiden alkaen havumetsästä ja päättyen vaivaiskoivikkoon. Vaivaiskoivujen jälkeen jäljellä on enää kivikko, varsinainen pirunpelto! Toki näkymät ovat upeat, kun Chalaadin jäätikön kieli avautuu koko komeudessaan silmien eteen. Laaksossa oli hiljaista ja ainoastaan alati ympäröivien vuorten rinteiltä vyöryneet kivet pitivät meteliä.
Vähän ennen jäätikön saavuttamistamme, näimme hieman korkeammalla paikalla miehen kiikarin kanssa. Kohdalle päästyämme mies paljastui sotilaaksi rynnäkkökivääreineen kaikkineen. Kiikaroinnin suuntana oli tietenkin Venäjä. Kaikesta huolimatta mies huikkasi meille tervehdyksensä venäjäksi: zdrástvui! Siinä samalla meidät ohitti viiden hengen ryhmä norjalaisia, jotka eivät olleet suinkaan kävelleet koko matkaa Mestiasta, vaan heitä odotti auto kuljettajineen riippusillan luona. Perillä jäätikön reunalla kohtasimme myös kaksi muuta retkeilijää. Muuten paikalla saa olla kyllä rauhassa ja turvassa, varsinkin kun georgialainen asemies turvaa selustan. Jäätikön reuna sijaitsee 1 770 metrin korkeudessa merenpinnasta.
Jäätikkö elää koko ajan, eikä aivan sen ääressä tee mieli viettää pitkiä aikoja, sillä jää paukahtelee äänekkäästi ajoittain. Samoin ympäröiviltä vuorilta alas syöksyvät kivenlohkareet eivät ole mukavinta seuraa. Itse asiassa iso osa jäätikön etureunasta on noiden vuorilta alas vyöryvien kivien peitossa.
Olimme takaisin Mestiassa hyvissä ajoin ennen pimeää, ja matka sinne kulkee samoja jälkiä pitkin. Kokonaisuudessaan reitti Mestiasta jäätikölle saakka on merkitty punavalkoisin merkein (siis Indonesian/Monacon lipuin), joita on tiheästi kivissä ja puissa. Etäisyys Mestiasta vaihtelee lähteestä toiseen, mutta Mestian matkailuneuvonnan mukaan jäätiköllä käymiseen kuluu aikaa kuutisen tuntia ja että käveltävää on yhteen suuntaan kymmenisen kilometriä.
Seuraavan päivän aamuna matkustimme takaisin Kutaisiin. Matka kestää nelisen tuntia ja maksaa 25 laria (noin 9,8 euroa). Lippuja saa etukäteen Mestian keskusaukion kupeesta. Kutaisissa vietetyn päivän jälkeen lensimme takaisin Puolan Katowiceen.
Ei mulla muutako että kelepais… 😀
Kenellekäpä ei 😀