22.7.2015
Guinea-Bissau on aitoa Afrikkaa eli juuri sitä mitä halusin nähdä ja kokea. Punertavaa mutaa ja hiekkaa, halpoja hintoja, romuja autoja, mustia ihmisiä, reikäisiä katuja, rempallaan olevia rakennuksia. Maa on aivan eri maailmasta kuin kehittynyt ja varsin länsimainen Kap Verde, josta olin tulossa. Sekä Kap Verdeä että sen maalaisserkkua Guinea-Bissauta yhdistää pitkä yhteinen historia Portugalin siirtomaina ja siis myös yhteinen kieli, portugali. Eli maan vaihtumisesta huolimatta kiitos oli edelleen obrigado ja hyvää päivää bom dia! Ensimmäistä kertaa en maassa ollut, sillä edellisenä vuonna kävelin maahan ilman viisumia ja passia Senegalin Cap Skirringistä.
Noin 400 000 asukkaan Bissau sijaitsee Gebajoen suistossa keskellä maata ja on tämän köyhän maalaiserkun pääkaupunki. Suuresta populaatiostaan huolimatta Bissaulla on pikkukaupungin luonne: rakennuskanta on matalaa, kaduilla ei ole väenpaljoutta, autoja on suhteellisen vähän ja kaikkialle pääsee kävellen muutamissa minuuteissa. Liikennevaloja en muista nähneeni. Myös liikenne on afrikkalaisittain rauhallista, ajoittain jopa uneliasta.
Tällä hetkellä kaupungissa ja koko maassa vallitsee rauha ja ihmiset ovat täynnä toivoa paremmasta tulevaisuudesta, mitä voinee pitää ihmeenä. Maan lähimenneisyys kun on verinen. On ollut itsenäisyyssotaa, sisällissotaa ja vallankaappauksia. Verisiä. Englanninkielisessä Wikipediassa on jopa oma luokka salamurhatuille guineabissaulaisille poliitikoille.
Satunnainen kulkija saakin kulkea kaikkialla rauhassa. Paikalliset ovat ystävällisiä ja uteliaitakin valkoisesta matkalaisesta. Taisin olla kaupungilla liikkuessani ainoa oman ihonvärini edustaja. Tietenkin Bissaun kaduilla näkee jonkin verran valkoisten ohjaamia YK:n ja muiden kansainvälisten avustusjärjestöjen maastureita. Nämä avustusjärjestötyypit eivät näemmä omin jaloin ainakaan keskustassa kuljeskele. Turisti on harvinaisuus tässä kaupungissa ja maassa, ja maa onkin 25 vähiten vieraillun valtion listan sijalla 9! Esimerkiksi vuoden 2012 aikana maassa vieraili huimat 7 500 henkeä. Ykkösenä olevassa Ranskassa kävi samaan aikaan 84,7 miljoonaa ihmistä.
Ajoin edellisenä iltana taksilla lentoasemalta Bissaun keskustaan, jossa majoituin Pensão Creola -nimiseen majataloon. Se sijaitsee hyvällä paikalla Praça Che Guevara -aukion laidalla vanhassa siirtomaa-aikaisessa huvilassa ja on varmasti Bissaun halvin majapaikka. Pensão Creola on samalla sveitsiläis-guineabissaulaisen pariskunnan koti. Jaloissa juoksentelee välillä pieniä saksaa puhuvia lapsia ja vessaan ja suihkuun tulee kuljettua lähestulkoon perheen olohuoneen kautta. Majapaikan halvin huone maksaa 15 000 frangia (noin 22,9 euroa) ja se sisältää hyttysverkollisen parisängyn, hyllyn, pöydän ja pari tuolia. Huoneen nurkassa on tuuletin ja lisävuode. Vessa ja suihku ovat jaettuja. Pensão Creolassa on myös huoneita omalla vessalla ja suihkulla, mutta niistä pitää maksaa enemmän.
Meitä suomalaisia ei sveitsiläisen omistajaherran mukaan Bissauhun juurikaan eksy, mutten kuulemma ihan ensimmäinen suomalainen Pensão Creolassakaan ollut. Länsiafrikkalaisittain edullinen majatalo on myös reppureissaajien suosiossa, sikäli kun Guinea-Bissauhun joku tosiaan eksyy. Tällä kertaa Pensão Creolassa näytti majoittuvan muutamia muitakin länsimaalaisia, mutta tuskin kuitenkaan turistimatkalla olleita. Kuka hullu matkustaa trooppiseen Länsi-Afrikkaan kesken sadekauden!
Yön nukuttuani lähdin ensimmäisenä vaihtamaan rahaa. Olin edelleen vailla paikallista valuuttaa eli Länsi-Afrikan CFA-frangeja, cefoja. Sveitsiläisen omistajan mukaan rahanvaihtajat pitävät tukikohtanaan pätkää Avenida Domingos Ramos -kadusta. Minun täytyisi vain mennä sinne, vaihtajat kyllä löytäisivät minut. Pensão Creola sijaitsee sopivasti samaisen kadun varressa. Ilma oli kuuma ja kostea heti aamusta. Taivas oli puolipilvinen, muttei vielä ollut satanut. Ohitin Praça Che Guevaran eli Che Guevaran aukion ja pian kuulin taikasanan câmbio, rahanvaihto. Kaksi miestä istuskeli keskellä jalkakäytävää muovituoleilla. He vaihtavat euroja, dollareita ja puntia frangeiksi. Kurssi oli käypä heti aluksi, joten 50 euroa vaihtui helposti nipuksi frangeja. Kun olin vaihtanut viidenkympin setelin, kysyivät he vielä josko vaihtaisin puntiakin. Minunhan täytyi olla englantilainen, sillä en puhunut portugalia, enkä edes ranskaa! Rahanvaihtajia on pilvin pimein tällä kadunpätkällä, joka alkaa Praça Che Guevaralta ja päättyy hyvissä ajoin ennen satamaa.
Nippu seteleitä taskussa pistäydyin seuraavaksi kauppaan. Niiden valikoima on hyvin suppea suomalaisesta näkökulmasta, sillä mitään tarpeetonta ei myydä. Turhaa tavaraa saa sitten siitä yhdestä tai kahdesta supermarketista, joissa muita asiakkaita ei tavallisesti ole ja jossa hinnat on merkitty ja ne ovat korkeita. Ne ovat parempien ihmisten kauppoja. Kävin ostamassa puolentoista litran vesipullon. Ne maksavat Guinea-Bissaussa 500 frangia (noin 0,75 euroa) ja ovat lähes aina tuontitavaraa Portugalista. Länsi-Afrikan köyhin maa ei siis pysty tuottamaan pullovettäkään.
Kävelin kaupungin pääkadun Avenida Amílcar Cabralin päästä päähän Praça dos Heróis Nacionais -aukiolle saakka. Matkalla söin aamupalaksi munkkeja, joita myydään kaikkialla Länsi-Afrikassa. Praça dos Heróis Nacionaisin keskellä on ilmeisesti itsenäisyystaistelun muistomerkki ja laidalla puolestaan kohoaa entinen presidentinlinna. Sen katto pommitettiin siihen kuntoon vuosien 1998-1999 sisällissodassa, että presidenttikin asuu nykyisin muualla. Hiljattain linna on tosin pantu kuntoon, mutta presidentti asuu edelleen muualla. Nykyinen asumisjärjestely on varmaan pysyvä.
Puolenpäivän jälkeen päätin hakea viisumia Guineaan. Tarvitsin nimittäin Malin viisumin ja sen saa nykyisin ainoastaan etukäteen jostain suurlähetystöstä, eikä enää raja-asemilta. Bissauta lähimmät Malin-edustustot ovat Senegalin Dakarissa ja Guinean Conakryssa. Käynti Dakarissa ei innostanut tippaakaan. Guineassa sentään on ebola ja Conakryyn meneminen olisi ainakin more adventurous, kuten Pensão Creolan sveitsiläisherra naurahtaen totesi! Viisumihakemuksen jättö oli melko kivuton prosessi. Helpompaa se olisi, jos osaisi sitä ranskaa, joka on valitettavasti myös Guinean virallinen kieli. Viisumista lisää täällä.
Suurlähetystövisiitin jälkeen olin jälleen Avenida Domingos Ramosilla. Katu päättyy Bissaun satamaan, joka on omanlaisensa eksoottinen elämys. Jos esimerkiksi haluaa kävellä konttisatamaan, sen kun menee. Katujen varret sataman liepeillä ovat täynnä rekkoja. Niiden kuskit odottavat puiden alla kontteja kyyditettäväksi läheisiin varastoihin ja varmasti myös eri puolille Guinea-Bissauta.
Konttisataman vieressä on Pidjiguiti-satama, josta lähtevät pienemmät veneet, puiset piroguet, eri puolille Guinea-Bissaun saaristoa. Useita sellaisia oli kiinnittyneinä laituriin, samoin kalastuspaatteja ja myös pitkäaikaispysäköinnissä oleva vanha laiva. Tai ehkä ennemminkin hylky, sillä se ei ollut liikkunut minnekään vuosikausiin, eikä tule koskaan enää liikkumaankaan. Paitsi ehkä pohjaan. Pidjiguiti-satamassa on pieniä ”ravintoloita”, joissa paikalliset täyttävät mahojaan ei-niin-hygieenisesti valmistetuilla sandwicheillä (itse kokeilin vasta seuraavana päivänä). Satamassa maleksii myös suurehko joukko joutomiehiä, jotka pääosin ovat naapurimaasta Guineasta. Sieltä oli myös 18-vuotias Mamadou, joka kavereineen oli lähtenyt puolisen vuotta sitten etsimään parempaa elämää Bissausta. Guinea on kuulemma aivan tuhoon tuomittu paikka, jossa ei ole tulevaisuutta. Itse allekirjoitan sen täysin. Toistaiseksi töitä ei ollut kuitenkaan ollut Bissaussakaan. Siispä päivät kulutettiin satamalaiturilla.
Porukassa oli myös guineabissaulainen Carlos, joka osasi hyvin englantia ja toimi tulkkina Guinean-poikien ja minun välillä. Carlos osasi myös kirjoittaa, mikä puolestaan oli Mamadoulla vähän hakusessa. Nimestä saa itse kirjoitettuna nähtävästi puolentusinaa erilaista versiota! Carlos oli asunut myös Euroopassa. Ainakin Sveitsissä, Espanjassa ja Portugalissa (ja sisko asuu Norjan Stavangerissa). En kysynyt, miksi hän oli palannut Euroopasta. Liekö sitten karkotettu vai ainoastaan koti-ikävän vuoksi. Guinea-Bissaussa hän oli paiskinut töitä erilaisissa kansainvälisissä organisaatioissa, kuten Maailman ruokaohjelmassa. Nyt leivän toi metsänsuojeluhanke Guinea-Bissaun pohjoisosassa.
Carloksella oli vapaapäivä ja hän ehdottomasti halusi näyttää kotikaupunkiaan minulle. Hän oli ylpeä siitä ja hyvin iloinen, kun olin matkustanut hänen maahansa. Carlos kertoili miten hyvin asiat maassa ovat nyt: hallitus on vihdoin hyvä (samaa mieltä olivat kaikki paikalliset, joiden kanssa pääsi juttuun) ja jopa pääministeri Domingos Simões Pereira lenkkeilee lähellä Bissaun lentoasemaa ilman henkivartijoita. Carlos oli nähnyt miehen usein myös autoilemassa yksinään ilman henkivartijoita. Pereira sai tosin väistyä elokuussa 2015, muttei verisesti kuten maassa on tapana.
Ennen kaupunkikierrosta kävimme syömässä kalaa ja riisiä. Tyypillistäkin tyypillisempää guineabissaulaisruokaa. Ja ruoka syödään lautaselta, jonka kaikki pöydässä olevat jakavat. Tässä ravintolassa ei syöty käsin, vaan sivistyneesti lusikoilla.
Olin aikeissa kierrellä Bissaun vanhaakaupunkia Bissau Velhoa seuraavana päivänä, joten ruoan jälkeen Carlos esitteli minulle kaupungin ”uutta” keskustaa, kuten siellä olevan Estádio Lino Correia -jalkapallostadionin ja erään koulun pihamaan. Guinea-Bissaussa kouluvuosi jatkui vielä heinäkuun loppupuolella. Koululaiset olivat tarkistamassa koetuloksiaan seinällä olleista tauluista. Puun alla liikuntaesteiset pitivät jonkinlaista palaveria puisissa pyörätuoleissaan, joihin oli maalattu iloisenvärisiä kukankuvia! Bissaun kuoppaiset kadut ovat kaikkea muuta kuin esteettömät…
Kävelimme halki vähän köyhempien naapurustojen. Tiet olivat mutavelliä, mutta mitäs siitä! Elämä jatkuu sadekaudellakin. Päädyimme Granja-Pessuben kaupunginosaan, joka on osaksi köyhää aluetta. Ainakin minun silmissäni. Alueella on myös uusia, paremman väen aidattuja taloja. Myös Carloksen setä vaimoineen asuu siellä ja ajaa hienolla citymaasturilla.
Alun perin Granja-Pessuben oli tarkoitus olla yksi suuri suojeltu viheralue. Sen perusti Guinea-Bissaun tasavallan isä Amílcar Cabral. Aikojen saatossa Granja-Pessuben mangopuumetsiköt, vetiset suot ja palmuja kasvavat rannat ovat joutuneet osittain kasvavan Bissaun syömiksi. Krokotiilejäkin on joskus ollut, muttei sentään enää. Vain noin vartin kävelymatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta on siis kuitenkin edelleen eedenin puutarha, jossa ei uskoisi olevansa pääkaupungissa.
Loppuilta auringonlaskuun saakka kului eräässä kadunkulmassa paikallisessa ulkoilmabaarissa. Guineabissaulaista oluttakaan ei muuten ole olemassa. Sekin on tuontitavaraa Portugalista.
Yöllä sitten satoi. Sadekausi.
Ai meeksä Maliinkin?? Hyvä!! Kun katukaupustelijat piirittää sut, etkä halua ostaa mitään, niin voit sanoa niille, että ”Ala kasso kudja”. Se on bambaraa ja tarkoittaa ”Jumala antaa sinulle hyvän lahjan” ja vapauttaa sut ”ostovastuusta”, jolloin myyjä etsii uuden ostelijan.
Kävin joo, olin nelisen päivää. Bamakossa. Oli tarkoitus kierrellä maata parisen viikkoa, mutta meninkin sitten Guineaan ja olin Guinea-Bissaussa suunniteltua pidempään. Ja tämä kaikki vain sen vuoksi, että Mali päätti ampua itseään jalkaan ja muutti niitä viisumikäytäntöjään huonompaan suuntaan. Minun rahat jäivät sitten guinealaisten iloksi! 😀
Bamakon kauppameiningit tosiaan olivat aika rasittavia. Puhuin monesti ihan vaan suomea, niin sekin jo karkottaa. ;D Kyllä mä Maliin vielä joskus uudelleen varmaan menen… Timbuktussa päästävä käymään!
Voi Anssi, minkä teit näillä kirjoituksillasi. Nämä on nyt luettu sen verran monta kertaa läpi, etten voinut olla katsomatta lentoja, ja kun sitten sain selville, että TAP lentää suoraan Lissabonista neljässä tunnissa, ja hintakin on vain 360 €, niin tässä sitä nyt ollaan lähdössä maaliskuussa Bissauhun.
Se on kyllä vielä aivan hakusessa, että miten viisumi järjestyy. Kuten Afrikassa kuuluu, kaikki tieto on ristiriitaista eikä mihinkään puhelinnumeroihin vastata. Mulla on yksi arkipäivä aikaa Lissabonissa, katsotaan onnistuisiko siellä, ja jos ei, niin sitten täytyy vaan toivoa, että pääsen koneeseen ja pystyn keskustelemaan jonkun käteisen ystävän kanssa siellä perillä.
Blogi ei ole pitkään aikaan päivittynyt. Onko sulla seuraava matka suunnitteilla?
Voi Daniel, kun en vain edelleenkään saa sähköposti-ilmoituksia uusista kommenteista! Mutta onneksi olkoon erinomaisesta valinnasta, guineabissaulaiset on melkein yhtä mukavaa sakkia kuin mauritanialaiset ja Bissau ehdottomia suosikkikaupunkejani tuolla mantereella!
Viisumista en osaa sanoa mitään. Wikipedian mukaan siellä olisi visa on arrival, mutta niin se taisi sanoa jo 2015, kun sinne matkustin (ja silti hankin viisumin etukäteen). Tuo heidän e-visakaan taida olla toiminnassa, mutta tosiaan jos vain päästävät koneeseen Lissabonissa, niin rahalla voisi kuvitella selviävän Bissaun kentällä. Sen verran helppo ja nopea oli oma maahantulokin. Vetoa siihen, ettei Suomessa ole Guinea-Bissaun lähetystöä. Se auttoi, kun menin anelemaan viisumia Praian konsulaatista.
Blogi on ollut hiljaa, koska viime vuonna taisin käydä lähinnä Skellefteåssa, Tallinnassa ja Moskovassa, joista en vaivautunut mitään kirjoittelemaan. Huhtikuussa on kuitenkin tulossa reissu Madagaskarille isommalla porukalla, mutta kuitenkin omatoimisesti. Siitä pitää sitten kirjoitella…
Madagaskar kuulostaa mainiolta! Joskus luin Travellover-Annikan postauksia sieltä.
Vaikka kaikki tieto on ristiriitaista, niin ainakin joidenkin mukaan Lissabonista saisi viisumin parissa tunnissa. Laitoin myös kahteen hotelliin mailia, ja vastasivat (!) ja molemmat sanoivat, että viisumin saa kentältä, toinen jopa sanoi että hinta on 88€. Eiköhän tuo hyvin mene. Ehkä sitten raportoin vähän.
Ohhoh! Onpa erikoista, että vastasivat, mutta tietenkin varmaan helpottava tieto! Mihin hotelliin ajattelit majoittua ja käytkö muuallakin kuin vain Bissaussa?
Haluaisin Rubanelle Ponta Antchacaan, mutta eivät totisesti tee sitä helpoksi. Niillä on kolme puhelinnumeroa, joista mihinkään ei voi soittaa. WhatsApp löytyy ja lukevat kyllä viestini, mutta turha toivo, että vastaisivat mitään. Mailiin sain vastauksen kerran (kun pyysin sitä kahdesti), mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Joten se on varmaan pakko unohtaa, mikä on tosi sääli. Aika ei riitä vuorolauttoihin, joten pitäisi saada hotellilta venekuljetus, ja siitä varmaan pitäisi sopia etukäteen, mikä ei nyt näytä onnistuvan mitenkään.
Bissaussa ajattelin ensin Imperiota, joka olisi suoraan pressanlinnaa vastapäätä. Mutta sitten löysin sieltä upouuden ja oikein hienonoloisen Ceiba Bissaun. Uima-altaat ja kaikki. Se maksaa 160€/yö, ja tosiaan vastasivat mailiin vuorokaudessa ja oikein hyvällä englannilla, sekä hoitavat maksutta lentokenttäkuljetukset. Taidan päätyä siihen. Varsinkin toi häsläysvapaa lentokenttäkuljetus houkuttelee kovasti, kun kone tulee joskus pimeän aikaan perille.
Se on aivan käsittämätöntä, ettei 99% afrikkalaisista hotelleista ja matkatoimistoista ikinä vastaa! Liekkö kyse sitten kielitaidottomuudesta, laiskuudesta vai eivätkö ne vain tarvitse asiakkaita… Mutta Ceiba Bissaukin näyttää erinomaiselta hotellilta. Uima-altaat ja kaikki!
Terveisiä täältä Bissausta! Viisumin sain lopulta hyvin helposti Lissabonin-lähetystöstä. Menin paikalle aamulla klo 9.30, kun se avasi, täytin portugalinkielisen lomakkeen, jonka liitteeksi tuli yksi valokuva ja annoin passin virkailijalle.
Vähän afrikkalaista byrokratiaa tuo tosin vaati, sillä he olisivat kovasti halunneet minun maksavan Multibanco-kortilla, jonka Wikipedia kertoo olevan portugalilainen pankkikortti. Sellaista minulla nyt yllättäen ei kuitenkaan ollut, joten seuraava ehdotus oli huudella odottajille, josko joku maksaisi puolestani ja antaisin hänelle käteistä. Lopulta virkailijalle kuitenkin kelpasi käteinen (70 euroa), ja viisumin luvattiin olevan myönnetty samana iltapäivänä klo 14, kuten sitten olikin. Lisäksi minun piti luvata, että ensi kerralla maksan etukäteen heidän pankkitililleen ja tulen kuitin kanssa anomaan viisumia.
Minulla oli mukana vaikka mitä proopuskoita, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut lentolipuista, hotellivarauksista, keltakuumerokotuksesta tai matkavakuutuksesta. Kutsukirjettä ei ollut, mutta eipä sellaistakaan kyselty. Single-entry-viisumi näkyy olevan voimassa 45 päivää ja maahan tulee saapua 60 vuorokauden sisällä myöntöpäivästä.
Että Guinea-Bissaun matkaa suunnittelevan olisi hyvä varata ainakin yksi arkipäivä Lissaboniin menomatkalla, mutta kivuton prosessi tuo lopulta oli. Lissabonin kentällä kukaan ei ollut kiinnostunut viisumistani. Bissaun kentällä aika meni lähinnä korona-vakuutusta täytellessä ja kuumetta mittaillessa, passia ja viisumia vilkaistiin ehkä sekunti.
Kappas, pääsit maahan, hienoa! Tässäpä nyt sitten ajankohtaista tietoa tuonne haluavalle! Entäpä kotiinpaluu, löikö tämä pahuksen koronahysteria kapuloita rattaisiin?
Juu, pääsin, ja voin allekirjoittaa Bissauta koskevat postauksesi helposti. Leppoisa kaupunki ja tosi ystävällisiä ihmisiä, joiden kanssa oli kyllä välillä aika hankala kommunikoida, kun en portugalia puhu. Todella vähän turisteja, ja sellainen Afrikalle tyypillinen valkoisesta ihonväristä hyötyminen tuntui puuttuvan melkein kokonaan. Kohtasin vain yhden hyttysen, kuulemma hyttyskausi on vasta alkamassa. Meni Malaronet vähän hukkaan.
Hotellin kuski nouti suoraan matkatavara-aulasta ja hoiti tullitarkastuksenkin mutisemalla jotain tullimiehelle. Hotelli oli, kuten samalla kyydillä tullut YK-virkailija sanoi, completely Western. Länsimaista tasoa oli hinnatkin kyllä. Uima-allas varmaan 20-metrinen ja aamiaispöydän ruuat oli varmaan kaikki tuotu Portugalista.
Kävin Bissaun lisäksi päiväretkellä Quinhamelin kylässä. Ihan hauska ajella cashew-puupusikkojen lomassa.
Kotiinpaluu meni ihan sujuvasti ennen pahimpia flunssapsykooseja. Nyt olen iskenyt silmäni Djiboutiin. Mä en edes tiedä, mistä näitä ideoita tulee…
Huh huh, anteeksi kun tämä vastaaminen kestänyt, mutta tämä hemmetin korona ahdistaa, v*tuttaa ja masentaa, kun lomat menee hukkaan ja matkat joutuu perumaan. Eikä edes blogeja huvita lukea. Vihaan äärimmäisen paljon italialaisia ja kiinalaisia nykyään!
Mutta sinä olit sentään onnekas, kun ehdit toteuttaa tuon luvattoman hyvältä kuulostavan reissusi ennen tätä. Portugalin siirtomaat eivät tosiaan tunnu tuottavan oikein mitään itse (tai Angolassa ehkä jotain tehdään…), joten jopa vesi pitää rahdata entisestä emämaasta, mikä on aika hullua. Djibouti olisi kyllä sen verran pikkuinen maa, että siellä varmaan voisi käydä vaikka vain pitkän viikonlopun verran, mutta hekin ovat nyt sulkeneet rajansa. Taitaa olla Afrikan kalleimpia paikkoja turistille, mutta nyt voisin kyllä maksaa mitä vain, että pääsisi sinne tai jonnekin. Ja tosiaan kyllä olen Djiboutistakin haaveillut!