Senegalilaisin siivin Bissauhun

21.7.2015

Kap Verdeltä Afrikan mantereelle pääsee ainoastaan lentokoneilla, ellei sitten ole hyvin onnekas ja löydä rahtilaivaa tai purjevenettä, jotka suostuvat ottamaan matkustajan ja kaiken lisäksi ovat siinä kunnossa, että niihin uskaltautuu. Kap Verden ja mantereen välissä on sentään satoja kilometrejä Atlanttia!

Praian lentoasemalta Afrikan mantereelle operoitavia kohteita ovat Marokon Casablanca, Senegalin Dakar, Guinea-Bissaun Bissau ja Angolan Luanda. Ja koska olin jo nähnyt Casablancan ja Dakarin, olin ostanut lipun Praiasta Dakarin kautta Bissauhun. Senegal Airlinesilla! Bissauhun pääsee myös suoraan Kap Verden omalla yhtiöllä TACV Cabo Verde Airlinesilla, mutta turhan kovaan hintaan ja turhan turvallisesti.

Sitten varoituksen sana: Senegal Airlines on konkurssikypsä yritys, jota Senegalin hallitus yrittää pitää pystyssä ainakin siihen saakka, kunnes Dakarin uusi Blaise Diagnen kansainvälinen lentoasema aukeaa. Sen olisi pitänyt avautua liikenteelle jo vuonna 2011 ja näillä näkymin se aukeaa vuonna 2016. Uskoo ken tahtoo. Itse uskon, että lykkäävät lisää. Ja ainakin niin kauan kuin avautuminen lykkääntyy, Senegal Airlines joutuu pyristelemään talousvaikeuksissa, leikkaamaan henkilöstön palkkoja, luopumaan lentokoneistaan, karsimaan kohteita ja toimimaan lakkojen uhan alla. Olisihan se nyt noloa, jos uuden hienon kentän avajaisissa kansallinen lentoyhtiö loistaisi poissaolollaan! Lähteet: [1] & [2]

Senegal Airlinesin lennoille ei saa ostettua lippuja netistä, vaikka he kotisivuillaan sen ”mahdollistavatkin”. Lippu on ostettava matkatoimistosta tai laitettava sähköpostia/soitettava johonkin Senegal Airlinesin lipputoimistoon. Niitä on useita eri puolilla Afrikkaa ja onneksi yksi myös Brysselissä. Brysselin-toimistolla on myös sähköpostiosoite! Huvikseni laitoin sinne kesäkuussa viestiä, enkä hetkeäkään uskonut saavani vastausta. Vuorokauden kuluttua sähköpostissa oli kuitenkin viesti: ei Senegal Airlinesilta, vaan Kales Airline Services B.V. -nimiseltä yritykseltä. He edustavat Senegal Airlinesia (ja muutamia muita kyseenalaisia kehitysmaayhtiöitä) ja voisivat kirjoittaa minulle lipun. Lippu tulisi maksaa tilisiirtona belgialaiselle tilille ja hinta olisi 281 euroa! Senegal Airlines puolestaan kertoo sivuillaan lennon hinnaksi 166 euroa. Ihmettelin vastauksessani korkeaa hintaa ja kuinka ollakaan, seuraavana päivänä hinta oli ” itse asiassa laskenut” tuohon 166 euroon. Löin kaupat kiinni ja aloin toivoa parasta! Kovin paljon rahaa ei firman lentolippuihin kannattane laittaa kiinni, sillä Afrikassa eivät päde Euroopan unionin lentomatkustajien oikeudetkaan! Jos firma menee konkurssiin, rahoja tuskin saa takaisin. Varsinkaan, jos niitä on liikuteltu tilisiirrolla.

Muutamaa päivää ennen lähtöä Kales Airline Services B.V. ilmoitti Senegal Airlinesin aikaistaneen lähtöä useilla tunneilla. Se ei haitannut. Pelkäämääni peruutusta ei kuitenkaan lopulta tullut.

Lähtöaamuna Praian taivas oli poikkeuksellisesti pilvessä. Ajoin taksilla Nelson Mandelan kansainväliselle lentoasemalle. Lennon lähtöajaksi oli ilmoitettu 11.30. Lentoasemalla vallitsi pahin sekamelska, jonka olen koskaan nähnyt. Senegal Airlinesin lentoani ei näkynyt lähtevien lentojen näytöllä lainkaan. Viime vuodelta Dakarista tiesin, että afrikkalaiset eivät aina jaksa ilmoittaa kaikkia lähteviä lentoja, joten en ihan vielä huolestunut. Samoihin aikoihin terminaalissa oli myös Yhdysvaltojen Providenceen ja Kanariansaarten Las Palmasiin lähteviä matkalaisia. Providencen-matkalaisia lähtöselvitettiin kolmella tiskillä, mutta ennen sitä kaikkien matkalaukut avattiin ja tutkittiin. Liekö sitten tuttua Yhdysvaltojen-lennoilla. En tiedä.

Häslinki oli kaameaa, kun amerikankapverdeläiset ja mormonit (heitä oli jälleen paljon ja kaikkialla) yrittivät jonotella ja etuilla toisiaan pitkässä lähtöselvitysjonossa. Lopulta pääsin omaan Dakar-jonooni. Sinne ei olisi lopulta tarvinnut jonottaakaan puolta tuntia yhdessä muiden kanssa, kuten minua aluksi ohjeistettiin. Henkilökunnan jäsenillä oli afrikkalaiseen tapaan omia, ristiriitaisia ohjeita! Olin kuitenkin lopulta toisena Dakariin menevien jonossa, kun lähtöselvitys avautui. Palvelua sain Dakar-tiskin sijaan Las Palmas -tiskillä, joka ehtiessään hoiteli myös Senegal Airlinesin lentoa, koska edessäni olleen guineabissaulaisen äidin ja lapsen matkustusasiakirjat olivat mitä olivat ja ongelmia oli vaikka muille jakaa. Rinkkani selvitettiin Bissauhun saakka, mutta lentolipun sain vain Dakariin saakka. Kyseessä on silti yksi ja sama lento DN 068. Välilaskun kera.

Lähtöselvityksen jälkeen seuraava ongelma ilmeni, kun yritin päästä passintarkastukseen. En päässyt, sillä lentoni ”lähtisi” vasta 15.20 (alkuperäinen aikataulu), kuten passintarkastukseen matkustajia päästänyt herra minulle kertoi. Häntä ei juuri kiinnostanut, kun kerroin lennon aikataulun muuttuneen. Kun lähtöön alkoi olla huolestuttavan vähän aikaa, menin uudelleen kokeilemaan, kun näin guineabissaulaisenväristen ihmistenkin yrittävän viimein passintarkastukseen. Onnistuin! Passintarkastus oli läpihuutojuttu, paitsi nähtävästi jos matkustaa Guinea-Bissaun passilla. Turvatarkastuksesta sain jälleen viedä läpi puolentoista litran vesipullon. No problem!

Lähtevien terminaali on pieni, jossa on kahvila-ravintola ja joitain pikkuisia putiikkeja. Matkamuistot voi ostaa täältäkin, jos sellaisia harrastaa. Providenceen menijät nousivat koneeseensa, mutta omaa Senegal Airlinesia ei edelleenkään näkynyt. Sitten noin tunnin kuluttua ilmoitetusta lähtöajasta, pikkuinen, Senegaliin rekisteröity Transairin kone laskeutui kentälle. Se oli koneeni!

Lopulta pääsimme matkaan puolisentoista tuntia aikataulusta myöhässä. Kyseessä oli Senegal Airlinesin lento, jonka operoi senegalilainen Transair omalla henkilökunnallaan ja ulkoisesti vähän kulahtaneella koneella. Penkkien repsottavia nahkapäällysteitä oli liimailtu kiinni (repsottivat jo uudelleen) ja yläpuolella oleva erilaisia nappuloita ja turvavyön merkkivalon käsittävä paneeli repsotti irti monin paikoin. Omalla kohdallani merkkivalot eivät toimineet lainkaan, mutta korjata niitä oli silti yritetty näkyvillä olevista johdonpätkistä päätellen! Senegal Airlines oli luultavasti myynyt tai vuokrannut oman koneensa talousvaikeuksissaan ja nyt joutunut hankkimaan Transairin lentämään lennon Praiasta Bissauhun. Boarding passissa kerrottiin istumapaikka, mutta lopulta omaa paikkaani ei lentokoneessa edes ollut. Stuertti valisti, että ”saa istua minne haluaa”. Lennolla oli muutenkin hyvin avoin tunnelma, kun koko lento matkattiin ohjaamon ovi sepposen selällään. Tupakointi oli sentään kielletty! Lennolla tarjoiltiin herkullinen sämpylä, jossa täytteenä oli kanaa, porkkanaraastetta ja majoneesia. Juomapuoli käsitti lasillisen vettä.

Tavallisesti lentokoneen tömähtäessä kiitorataan, ensimmäiset matkalaiset ovat jo käytävällä paniikissa availemassa matkatavarahyllyjä. Välilaskupaikassa Dakarissa matkustamohenkilökunnan piti erikseen kehottaa poistumaan koneesta. Ovikin oli jo auki. Hämmennystä herätti se, täytyisikö koneesta poistua vai ei. Sama kone jatkaisi Bissauhun ja suurin osa koneen matkustajista oli jatkamassa sinne. Minä mukaan lukien. Myös Bissauhun jatkavien oli poistuttava koneesta.

Poistuimme bussilla sisään Dakarin Léopold Sédar Senghorin lentoasemalle odottelemaan. Siellä meidät johdatettiin jonkin epämääräisen tiskin kautta. Tiskillä oli aasialaisnainen itkua vääntämässä. Liekö kukaan kertonut hänelle, että rahalla pääsee Afrikassa eteenpäin. Meistä Bissauhun-menijöistä ei tällä tiskillä, jonka merkitys ei selvinnyt, kiinnostuttu. Turvatarkastuksen päätteeksi sain uuden boarding passin, tällä kertaa perille Bissauhun asti. Nimeä tai istumapaikkaa siihen ei oltu merkitty, mutta istumapaikka tultiin myöhemmin merkitsemään kynällä (sillä ei ollut mitään merkitystä).

Dakarin lentokenttä oli hieman siistiytynyt viime vuodesta, sinne oli asennettu ilmastointi ja kulkukissaakaan ei enää näkynyt. Muuten meininki oli entisellään: henkilökunta rukoili Mekkaan päin ja vessoissa sotkettiin edelleen vedellä. Oli siellä vessapaperiakin! Ja puolankielisiä vessanseinäkirjoituksia.

Joitain tunteja Dakarissa notkuttuamme, pääsimme taas ilmaan. Kone oli sama, mutta matkustamohenkilökunta vaihtui. Heidän tehtäviinsä kuului tällä tunnin kestäneellä lennolla  turvaohjeiden antaminen ja veden tarjoilu matkustajille. Minulle tarjoiltiin vettä myös syliin.

Dakar näkyi hienosti lentokoneen ikkunasta, mutta kun aloimme lähestyä Bissauta, oli jo liian pimeää kuvien ottamiseksi. Jos olisi ollut valoisaa, ikkunasta olisi saanut upeita kuvia Guinea-Bissaun metsistä ja joista, jotka meneillään olleen sadekauden vuoksi olivat ruskeita ja ääriään myöten täynnä! Kaikki oli tavattoman vihreää. Siellä täällä sademetsien keskellä näkyi valoja, jotka tulkitsin alkuasukaskylien tuliksi. Olin matkalla Länsi-Afrikan köyhimpään maahan.

Guinea-Bissaun tasavallassa on yksi ainoa kansainvälinen lentoasema, Osvaldo Vieiran kansainvälinen lentoasema. Se sijaitsee pääkaupungin Bissaun laitamilla ja oli yllättävän toimiva kokonaisuus. Terminaalin ovella sain maahantulokortin, joka oli nopeasti täytetty. Sen jälkeen sain parissa sekunnissa leiman passiini ja olin vapaa noutamaan laukkuni hihnalta. Rinkka selässä painelin ulos, enkä välittänyt, vaikkei minulla ollut frangin frangia paikallista valuuttaa. Guinea-Bissau käyttää monen muun alueen maan, kuten Senegalin, tavoin valuuttanaan Länsi-Afrikan frangia (yksi euro on noin 656 CFA-frangia eli cefaa). Lentoaseman seinässä on pankkiautomaatti, josta saanee rahaa Visalla.’

Taksikuskit innostuvat Länsi-Afrikassa aina nähdessään valkoisen matkalaisen, niin kävi Osvaldo Vieiran kentälläkin. Sovimme viiden minuutin tiukan tinkimisen jälkeen hinnaksi keskustaan seitsemän euroa!

Vaikka Bissau on sentään pääkaupunki, ei se siltä vaikuttanut illan pimeydessä taksissa istuessani. Kaikkialla on väkeä, mutta katuvaloja muista valoista puhumattakaan ei ole nimeksikään. Olin saapunut myös pimeään Afrikkaan, joka on muuten todella pimeä!

Guinea-Bissaun viisumi

Suomalainen tarvitsee viisumin Guinea-Bissauhun, jonka voi anoa jostain maan Euroopassa olevasta suurlähetystöstä. Se on kallista ja vaatii länsimaalaisen näkökulmasta tyhjänpäiväisiä dokumentteja. Harvemmin eurooppalainen on jäämässä laittomaksi siirtolaiseksi Guinea-Bissauhun. Helpoin paikka anoa Guinea-Bissaun viisumi on Senegalin Ziguinchorissa sijaitseva konsulaatti. Sieltä viisumin on tavannut saada saman tien ja halvalla.

Itse anoin viisumini Guinea-Bissaun pääkonsulaatissa Kap Verden pääkaupungissa Praiassa. Se sijaitsee Palmarejon kaupunginosassa osoitteessa Rua da Ilha da Santa Luzia, nr 43. Konsulaatti on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8.30-15.30. Henkilökunta osaa vain ja ainoastaan portugalia ja kreolia. He eivät ole erityisen innokkaita auttamaan viisumiasioissa, ellet osaa portugalia (tai sitä kreolia). Konsulaattiin kannattaakin mennä jonkun portugalia taitavan kanssa. Itse menin yksin, kerroin asiani ja sen jälkeen minut ohjattiin odottamaan. Konsulaatin naispuolinen sihteeri sai puhuttua konsulille järkeä ja sain pienen neuvonpidon jälkeen viisumihakemukseni vireille kerrottuani hymyillen vielä, ettei meillä Suomessa ole Guinea-Bissaun lähetystöjä. Se taisi ratkaista jotain.

Viisumihakemukseen vaaditaan passin lisäksi yksi värikuva, kopio passin tietosivusta, kopio Kap Verden leimasta passissa ja lentovaraus. Lentovarauksen pakollisuudesta en tiedä, mutta jos viisumia hakee Praiassa, on varaus olemassa joka tapauksessa. Itselläni oli kaiken lisäksi vain menolippu Bissauhun. Portugalinkielistä viisumikaavaketta ei tarvitse itse täyttää, vaan konsuli tekee sen puolesta. Heinäkuussa 2015 viisumi maksoi 5 550 escudoa (noin 50,5 euroa), ja sen saaminen kesti viikon. Sain 30 päivän turistiviisumin.

Guinea-Bissau on maailman vähiten vierailtujen maiden listoilla, minkä huomaa myös siitä, että oma heinäkuussa myönnetty viisumini on järjestyksessään 27. Kap Verdellä vuonna 2015 myönnetty! Ainakaan liiaksi maassa ei muita käy.