6.8.2015
Itäisessä Guineassa sijaitseva noin 200 000 asukkaan Kankan on maan kakkoskaupunki. Mandinkojen asuttama kaupunki on ilmeisesti tunnettu lähinnä yliopistostaan, mutta matkailijalle sillä ei juuri ole annettavaa. Olin päättänyt pysähtyä kaupungissa kahden yön verran matkallani Conakrysta Malin pääkaupunkiin Bamakoon. Ja tutkia onko kaupungissa mitään.
Kaupunkikierros sai odottaa iltapäivään, koska ruokamyrkytys oli vienyt voimani. Vasta yhden jälkeen iltapäivällä raahauduin ulos helteiseen Kankaniin. Kankan on oikeastaan surkeimpia paikkoja sairastaa, mutta en antanut sen estää kaupunkiin tutustumista. Kävelin hiljakseen kaupungin puskataksiasemalle, jossa edellispäivänä minut Conakrysta tuonut bussi oli valmiina lähtemään takaisin kohti pääkaupunkia. Bussin lipunmyyjä tunnisti minut ja tuli huumorimiehenä kaupittelemaan minullekin lippua. En ostanut, mutta sain vinkin, mistä kysellä kyytiä Malin Bamakoon.
Kankanista Bamakoon pääsee tuttuun tapaan puskatakseilla, iankaikkisen vanhoilla ranskalaisilla farmariautoilla, joihin tungetaan kuljettajan lisäksi yhdeksän matkustajaa. Sain kuulla, että autoja lähtee aamulla sekä puolenpäivän tienoilla. Olisin voinut kuulemma ostaa lipun huomiselle jo tänään, mutta ihan niin paljon en paikallisiin luota. Vaihdoin puskataksiasemalla myös rahaa, sillä Guinean frangini alkoivat olla lopussa.
Puskataksiasemalta laahustin kaupungin etelälaidalle, Milojoen ylittävälle sillalle. Ruskeavetinen Milo on yksi suuren ja mahtavan Nigerin sivujoista. Milo virtaa kaupungin keskustan itäpuolella ja joen itärannalta löysin tiilikasoja, jotka osoittautuivat lähemmin tarkasteltuina rakennusten raunioiksi. Liekkö kyseessä ollut jonkinlainen vanhakaupunki? Kuljeskelin aikani heinittyneiden raunioiden seassa ja palasin sitten takaisin Milojoen sillalle. Silta on vilkkaasti liikennöity ja sain osakseni paljon pitkiä katseita. Kankanissahan ei valkoista ihoa juuri näe! Itse asiassa olin koko Guineassa nähnyt vain kaksi valkoihoista.
Palasin takaisin kaupunkiin ja hyppäsin mopotaksin kyytiin. Halusin päästä Samory Kouroulle, kaupungin eteläpuolella kohoavalle kukkulalle, josta avautuvat hienot näkymät niin Kankaniin kuin ympäröivälle maaseudullekin. Samory Kouroulla on myös merkittävä historiallinen merkitys, sillä se toimi näyttämönä vuoden 1881 Kankanin piiritykselle, jossa osapuolina olivat lyhytaikaisen Wassouloun kuningaskunnan (myös nimellä Mandinkojen kuningaskunta) johtaja Samory Touré ja ranskalaiset siirtomaaisännät. Mopotaksin kyydistä näin hyvin Kankanin laitamien asutusta. Kuoppaisia kärrypolkuja yhä ylemmäs noustessa ei olisi voinut päätellä olevansa Guinean kolmanneksi suurimman kaupungin esikaupungissa. Samory Kouroun korkeimmalle kohdalle on hyvää vauhtia rakentumassa rakennuksia, ilmeisesti Kankanin yliopistolle. Kuulemma presidentti Alpha Condé rakennuttaa. Aluksi kuljettajani luuli minun haluavan rakennustyömaalle, mutta oivalsi pian, että haluaisinkin vain nähdä maisemia. Samory Kouroun laella ei ole juuri asutusta, minkä vuoksi sain tallustella ruohokentällä vapaasti ja näppäillä kuvia. Huipulta katseltuna Kankan on varsin vaatimattomannäköinen, eikä rakennusten joukosta juuri erotu muuta kuin kaupungin suurmoskeijan minareetit.
Palasimme takaisin Kankanin keskustan tuntumaan, jossa maksoin kuljettajalleni sovitun summan, kymppitonnin (noin 1,25 euroa). Olin pitänyt summaa niin pienenä, etten ollut kehdannut edes tinkiä siitä. Paluumatkalla olin saanut päähäni suorittaa Kankanin kiertämisen kokonaan mopotaksilla, sillä en edelleenkään ollut oikein kävelykunnossa. Kuljettajani vaikutti hyvältä tyypiltä ja suostui ilomielin kierrättämään minua muutamissa paikoissa. Osoitin kartalta haluavani nähdä Marttyyrien aukion, Kankanin yliopiston, katolisen kirkon ja suurmoskeijan. Sen kummempia nähtävyyksiä kaupungissa ei taida olla. Sovimme kierroksen hinnaksi tinkimisen jälkeen 15 000 frangia (noin 1,9 euroa).
Aluksi ajoimme Marttyyrien aukiolle (Place des Martyrs), joka ei ole hienosta nimestään huolimatta missään mielessä näkemisenarvoinen. Aukion keskellä on betonipenkki, jolle voi istahtaa. Vesuri tai viidakkoveitsi voi olla hyödyllinen sitä harkitseville. Marttyyrien aukiolta ajoimme Kankanin yliopistolle. Yliopiston punainen päärakennus on nelikerroksinen ja sen edessä oli rivistö käsienpesusankoja. Ebolan varalta. Kampus ei vaikuttanut aivan tyhjältä, vaikkei opetusta elokuun alussa vielä tainnut saadakaan. Yliopiston jälkeen kurvasimme Kankanin katolisen kirkon pihamaalle. Paikka oli pantu kuntoon viimeisen päälle ihan hiljattain!
Viimeisenä ajelimme Kankanin keskustan halki kaupungin suurmoskeijan eteen. Kuljettajani tuli kanssani pihamaalle ja taluttipa vielä sisään moskeijaankin. Kuulemma shortsit ja t-paita ovat ihan riittävä asustus tähän moskeijaan. En ollut onneksi ainoa ”alipukeutunut” sillä kertaa. Moskeijoiden valokuvaamiseen suhtaudutaan usein vihamielisesti, joten laitoin kuljettajani kyselemään, olisiko kauniista moskeijasta mahdollista ottaa pari kuvaa. Parin neuvonpidon jälkeen olisi pitänyt vielä odottaa imaamin saapumista, jolta lupa olisi ehkä irronnut. Kiitin avusta ja poistuimme kuvia ottamatta. Onneksi kristittyjen suhde valokuvaukseen ei ole yhtä vaikea.
Kuljettaja vei minut takaisin hotellilleni ja annoin lopulta 5 000 frangia (noin 0,6 euroa) ylimääräistä jo sovitun 15 000 frangin päälle. Olinhan sentään päässyt sisään Kankanin moskeijaan!
Iltapäivällä kuljeksin vielä ominpäin Kankanin torilla. Siellä myydään tuoreita vihanneksia, juureksia, leipää ja lihaa. Paikalliset tekevät ostoksensa edullisemmin, kun taas valkoiselta yritetään nyhtää jokainen lantti. Eräänkin kerran huomasin, miten paikallinen mies osti nipun banaaneja ja kun itse kerroin haluavani saman verran, pyydettiin minulta puolta enemmän rahaa. Kieltäydyin ja aloin tehdä lähtöä, kun hinta yhtäkkiä laski. Muutenkin kankanilaisten suhtautuminen valkoiseen on varsin tylyä. Missään vaiheessa en vahingossakaan tuntenut itseäni tervetulleeksi, vaan ennemminkin olin tunkeilija. Tämän vuoksi en halunnut juuri ottaa kuviakaan. En kokenut sitä järkeväksi ajatukseksi, vaikkei tunnelma sentään uhkaava ollut.
Illalla palaillessani hotellille, bongasin Ruotsin Säfflessä toimivan lämpöpumppufirman teippauksin varustetun auton. Se oli saanut uuden elämän Kankanista.
Hieman ennen auringonlaskua alkoi sataa, kadut tyhjenivät ja minä tietenkin siitä innostuneena lähdin vielä lyhyelle kävelylle. Kerrankin sain kulkea olematta kaikkien silmätikku.