27.—29.12.2021
Muistan Slovenian valtion matkailutoimiston aloittaneen mielestäni melko mittavankin mainostuskampanjan Euroopan ollessa vielä hyvinkin kiinni koronaviruksen ties monennenko aallon aikoihin. Tämä tapahtui siis joskus vuoden 2020 lopulla. Muistan nähneeni mainoksia ainakin Helsingin Sanomissa. Maa jäi mieleen ja myöhemmin heitin sen ilmoille, kun minulta kyseltiin sopivaa kohdetta seitsemän hengen porukalle joulun välipäiviksi. Ehkä maa, joka oli synkimpinä korona-aikoina kiinnostunut ulkomaalaisista matkailijoista, voisi olla turvallinen valinta matkakohteeksi. Siis turvallinen siinä mielessä, että se pitää rajansa auki, eikä panikoidu Suomen tapaan. Suomi panikoi loppuvuodesta 2021 ison osan Euroopan mukana ja kiristi maahantulomääräyksiään. Slovenia onneksemme piti päänsä, eikä ryhtynyt vaatimaan esimerkiksi negatiivistä koronavirustestiä
Slovenia päästää näin vuoden 2021 lopulla ja vuoden 2022 alussa suomalaiset maahan pelkällä koronapassilla sekä EU:n sähköisellä matkustajatietolomakkeella. Koronapassilla Slovenia tarkoittaa sitä EU:n koronatodistusta, jonka saa rokottautumalla, parantumalla koronaviruksesta tai hankkimalla negatiivisen testituloksen. Siis kunhan jokin näistä kolmesta kriteeristä täyttyy, aukeavat Slovenian portit. Slovenian poliisi tarkasti koronapassin maahan saavuttaessa Ljubljanan lentoasemalla. Osan ihan jollain sovelluksella skannaamalla, osan vain silmämääräisesti, osa sai vain kävellä ohi. Poliisisetä kertoi uskovansa korona-asioiden olevan kunnossa. Eipä Lufthansa olisi lennolle muuten päästänytkään, eikä muita saapuvia lentoja ollut samaan aikaan.
Muuten Slovenian koronarajoitukset ovat teoriassa Suomea kireämmät. Koronapassi vaaditaan periaatteessa ihan kaikkialle ruokakauppaa ja apteekkia lukuun ottamatta. Jokaisen puodin ja putiikin ovella on myös lappunen, joka kertoo, monenko asiakkaan on mahdollista tulla sisään samaan aikaan. Käytännössä sisällä olevia ei laske kukaan, puodit eivät tahdo karkottaa asiakkaita kyselemällä koronapasseja, eikä ravintoloissakaan oltu aina kiinnostuneita asiakkaiden terveystiedoista. Joku tarjoilija viittasi koronapasseille kintailla todeten, että emmehän me voisi majoittua maassa missään, ellemme olisi rokotettuja. Majapaikatkin nimittäin saavat majoittaa ainoastaan koronapassillisia. Suomessa olen vältellyt paikkoja, joissa koronapassia kysellään, mutta Sloveniassa siltä ei voi välttyä. Ravintoloissa tarjoilijat kysyvät ”greenpassiksi” kutsumaansa koronapassia hieman anteeksipyydellen, eikä sen näyttäminen mitenkään luontevalta tunnukaan. Ravintolat saavat tällä hetkellä olla avoinna kello 22 saakka, mutta esimerkiksi Piranissa ihmisiä notkui ravintoloissa reilusti kymmenen jälkeenkin. Slovenian maskipolitiikka sen sijaan on selkeä: ulkona maskia ei käytä yksikään, mutta sisätiloissa on maskipakko. Maski nenän alla on slovenialainen standardi ja se sopii minullekin hyvin.
Ensimmäisen päivän vietimme Bohinjjärvellä Slovenian Alppien sydämessä. Paikka on kaunis ja luntakin oli reilusti Suomea enemmän. Emme hiihtäneet, emme lasketelleet. Kunhan katselimme paikkoja. Bohinjjärvi sijaitsee pitkän laakson pohjukassa korkeiden vuorten ympäröimänä, minkä ansiosta maisema oli pitkälti sumun peitossa. Keskiviikkona 29. joulukuuta lähdimme ajelemaan kohti Slovenian 46,6 kilometrin pituista rantakaistaletta Adrianmerellä. Aikomuksemme oli kiepata alas rannikolle Julisten Alppien yli pohjoisesta etelään, kuuluisan Vršičin solan kautta. Ajoimme aluksi Slovenian luoteiskolkassa sijaitsevaan Kranjska Goran kaupunkiin, jonka kupeessa sijaitsee ainakin kuuluisa Planican mäkihyppykeskus. Kranjska Gorassa oli jokunen muukin talvilomailija liikkeellä (=koko Italia ja Itävalta), mutta he pääosin jäivät alas kaupunkiin meidän aloittaessa nousu serpentiinitietä pitkin yli Alppien aina 1 611 metriin merenpinnasta. Siellä olisi Vršičin solan ja samalla Slovenian maanteiden korkein kohta. Matkan tekoa Kranjska Gorasta vuorten toiselle puolelle Trentan kylään voi kätevästi seurata jokaisessa neulansilmämutkassa, jotka on numeroitu ja niissä on kerrottu korkeus merenpinnasta. Näitä neulansilmämutkia on tasan 50. Puoliväli on suunnilleen siellä korkeimmalla kohdalla reilussa 1 600 metrissä.
Tien Vršičin solan poikki ovat rakentaneet venäläiset sotavangit ensimmäisen maailmansodan aikana. Senpä vuoksi alkumatkasta, ennen neulansilmämutkaa numero 9 on noilta ajoilta ortodoksinen venäläinen kappeli, Ruska kapelica. Samaiset venäläiset rakensivat kappelin vuoren rinteeseen kunnianosoituksena kovissa oloissa, lumivyöryissä ja ties missä kuolleille maanmiehilleen. Olot ovat kovat vielä nykypäivänäkin, sillä ylhäällä vuorilla sataa runsaasti lunta, eikä tietä pystytä pitämään avoinna koko talvea. Niitä lumivyöryjäkin tapahtuu edelleen. Joulukuun 2021 loppu oli leuto, eikä vuorilla ollut satanut uutta lunta vähään aikaan. Siispä tie oli edelleen auki tienvarren korkeista kinoksista huolimatta. Viikkoa myöhemmin Vršičin sola suljettiin liikenteeltä lumen takia ja sola taitaa pysyä kiinni pitkälle kevääseen saakka. Luin, että sola on auki noin seitsemän kuukautta vuodessa. Ajankohtaisen tiedon Slovenian vuoristoteiden aukiolosta näkee sloveenin- ja englanninkieliseltä Promet.si-sivustolta.
Ruska kapelica -pysähdyksen jälkeen pysähdyimme aina kauniin kohdan sattuessa eteemme. Näin sydäntalvella muuta liikennettä on vähän ja pysähtymispaikkoja oli riittämiin. Paitsi sitten ylhäällä Vršičin solan korkeimmalla kohdalla, jonka parkkipaikalla oli tila enää meidän autoillemme. 1 611 metrissä sijaitseva parkkipaikka tuntuu olevan suosittu aloituspiste patikointiretkille lähimaastoon. Lähimaasto vain sattuu olemaan yli 2 500-metristä vuorenseinämää lähtipä miltei mihin suuntaan tahansa. Ihmiset ottivat sukset kantoon ja lähtivät kapuamaan koiriensa kanssa ylös vuorenseinämiä. Sieltä he sitten laskivat alas. Kesällä paikalla on pieni kioskikin, josta saa matkamuistoja ja juomia. Nyt se oli kiinni. Oven edessä oli suuri lumikinos. Aurinkoinen ja lumihuippuisten vuorten ympäröimä Vršičin sola oli ehdottomasti Slovenian-matkan kohokohta.
Parissa tunnissa ajoimme vuorilta alas Novo Gorican kaupunkiin, joka yhdessä Italian puolelle sijaitsevan Gorizian kaupungin kanssa muodostaa hieman Tornio-Haaparantaa muistuttavan yhteenkasvaneen kaksoiskaupungin. Olen jotenkin onnistunut välttämään myös Italiassa käynnin, joten nyt tuli ainutlaatuinen mahdollisuus ”nähdä” tuokin maa. Italia vain oli laittanut hiljattain kapuloita turistien rattaisiin alkamalla vaatia Sloveniasta (ja kaikkialta EU-alueelta) saapuvilta 48 tuntia ennen maahantuloa tehtyä negatiivistä PCR-testiä tai 24 tuntia aiemmin tehtyä antigeenitestiä. Jotain matkustajatietolomakkeitakin pitäisi täytellä. Jätimme autot Slovenian puolelle ja kävelimme Novo Gorican rautatieaseman edustalle. Sen edessä on pieni aukio, sloveeniksi Trg Evrope eli Euroopan aukio. Slovenian ja Italian välinen raja kulkee keskeltä aukiota, eikä paikalla ollut minkäänlaisia esteitä saatikka kummankaan maan rajavartijoita. Ihmiset ylittivät rajan molempiin suuntiin ilman mitään. Eli aivan, kuten aavistelinkin. Slovenia liittyi Euroopan unioniin vuonna 2004, mihin asti aukion poikki kulki muuri estäen ihmisten rajanylitykset. Uusi este aukiolle nousi vuonna 2020 koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Se purettiin kesällä 2021 ja siitä lähtien aukiolla on ollut jälleen mahdollista seistä toinen jalka Sloveniassa ja toinen Italiassa. Trg Evropesta tulee Italian puolella Piazza della Transalpina ja näin minäkin olen nyt nähnyt ja kokenut Italian! Ja nähnyt eniten Fiat-merkkisiä autoja niin pienellä alueella.
Aukiolta on parinkymmenen minuutin kävely Gorizian keskustaan. Slovenian puolella ei ole ulkona maskipakkoa, mutta Italian puolella pitää pakkomaskittaa itsensä myös ulkona. Näin teimme mekin nyt. Täällä kaupungin laitamilla ehkä joka toinen käytti maskia ulkonakin, mutta keskustassa lukema nousi lähemmäs sataa prosenttia. Maski nenän alla on Goriziassakin kansalaisten vastaus maskipakkoon.
Italia kehuskelee ruoallaan, mikä oli oikeastaan se tärkein syy pistäytyä Goriziassa. Aito italialainen pizza kiinnosti. Yleensä ruoka ei ole mikään syy matkustaa minnekään, mutta tällä kertaa se oli. Pian kävi selväksi, että Gorizian jokaikinen pizzeria ja ravintola oli kiinni. Ensimmäiset näyttivät Googlen mukaan avaavan ovensa vasta kello kuudelta illalla. Mietimme, että Suomessa ravintolat pakotetaan sulkemaan kello viideltä, kun taas Italiassa ne eivät ole vielä edes ehtineet aueta tuohon mennessä. Ehkä Italiassa kiertää eri variantti. Gorizian pizzeriat saivat jäädä odottamaan muita asiakkaita meidän siirtyessä keskusaukion, Piazza della Vittorian, ihastelun jälkeen takaisin Slovenian puolelle. Siellä ravintolat ovat auki päiväsaikaankin. Kaikkiaan Italia-visiitti kesti tunnin verran ja lienee lyhin viettämäni aika missään maassa.
Novo Goricasta oli enää reilun tunnin ajo Adrianmeren rannalle Piraniin.
Slovenia on oikein kiva maa. Vietettiin siellä aikaa vuoden 2020 kesällä ja tykästyttiin maahan. Patikoinnista pitävänä sinne jäi vielä paljonkin nähtävää ja mielellään siellä lähtisi käymään uudelleenkin.
Kiitoksia kommentistasi! Kyllä, Slovenia tosiaan vaikutti kivalta paikalta. Meillä jäi patikoinnit tekemättä, kun lumi oli sulkenut aiotut reitit Bohinjjärvellä. Ja toisaalta, kesällähän se patikointi paremminkin maistuisi. 😀
Kappas, sitä ollaan taas matkusteltu! Kiva! Mä olin joulun ja uuden vuoden Costa Ricassa. Oli leppoisaa, mukavaa ja lämmintä.
Olen käynyt Ljubljanassa toukokuussa joskus kauan sitten. Mieleen jäi vehreä mutta tylsä kaupunki, jotenkin siitä tuli samantyyppinen fiilis kuin suomalaisista maakuntakaupungeista. Muuta Sloveniaa en olekaan nähnyt, paitsi taksimatkan verran Klagenfurtista, kun en ehtinyt jatkolennolle ja lentoyhtiö lennätti Ljubljanan sijaan sinne ja maksoi taksin perille hotelliin.
Italialaisilla on hyvin kiinteät ruoka-ajat. Ei Milanostakaan löydä päivällä auki olevaa ruokapaikkaa – kokeiltu on, ja McDonaldsiin päädytty. Olisinpa ollut silloin Goriziassa, niin olisi saanut syödäkseen, kun olisi kävellyt rajan yli.
Milloin Afrikkaan? Mä yritän jälleen Sansibaria, ensi kuussa, kun nyt siellä ei pitäisi olla enää testausta paikanpäällä sen paremmin tullessa kuin lähtiessäkään. Saa nähdä, miten käy.
Kyllä vaan, pienimuotoista lähimatkailua vain Jugoslavian suunnalle. Ei mitään Väli-Amerikkoja, vaikka mieli tekisi. Tai ei ehkä Atlantin tuolle puolen, vaan lähinnä Afrikkaan… Saapa nähdä…
Maakuntakaupunkifiilis Ljubljanasta jäi itsellekin. Ainakin jos vertaa seudun muihin pääkaupunkeihin. Toki itse näin vain sumuisen uudenvuodenaaton kyseisessä kaupungissa. Sloveniahan kielsi ulkokokoontumiset koronan takia uudeksivuodeksi ja loogisesti baarit ja ravintolat saivat olla auki rajoituksetta (mutta negatiivisellä testillä). Myös kaupungin ilotulitus peruttiin. Noh, Ljubljanan keskusta oli täynnä ihmisiä ja aktiivisina kansalaisina sloveenit myös järjestivät omat ilotulitukset ihmisjoukosta. Ei voinut policija mitään, kun meitä oli liikaa.
Tuo italialaisten samanaikainen nälkä ei vain käy mitenkään järkeen, mutta noinhan sen pakko mennä! 🙂
Onko viikon vai parin reissu Sansibarille? Stone Townissa pari yötä ja sitten maaseudulle? Kelpaisi, vaikka Komorien pippuria edelleen kaapissa onkin!
Varmaan Sloveniassa on eri muunnos kuin meillä, kun slovenianmuunnos tarttuu ulkona muttei ravintoloissa, ja suomenmuunnos on nyt muuntunut tarttumaan jo klo 18 aikaan ravintoloissa, kun ennen oli turvallista pari tuntia pidempään. Jotenkin kuvittelisin ja toivoisin, että kaksi vuotta riittäisi tätä, kun riitti espanjantautiakin, ja että omikronaallon jälkeen oltaisiin sitten normaalimmassa tilanteessa. Mutta saapa nähdä.
Kesällä mun piti käydä Sansibarin jälkeen vielä Dar es Salamissa, mutta nyt ei aika riitä, joten ensin tosiaan Stone Townissa muutama yö ja sitten rannalla loput. Olen vaan reilun viikon, kun aikataulut ei anna myöten enempään, mutta ehkä se riittää. Pahoin pelkään, että tuolla voi olla poikkeuksellisen rasittavaa. Turistikohde ja Afrikka ei varsinaisesti lupaa mitään rauhan tyyssijaa.
Costa Ricassa oli muuten kaneli- ja neilikkapuita! Eli mausteretki on jo puoliksi nähty.
Toivon, että Sao Tome lieventäisi sääntöjään kesäksi, jos sitten vihdoin pääsisi sinne. Tai sinne pääseekin aika helposti, mutta sieltä ei pääse Lissaboniin ilman testiä, enkä haluaisi alkaa testauttamaan itseäni siellä.
Niinhän sitä luulisi, että kaksi vuotta riittäisi. Itse en ole enää lainkaan perillä Suomen koronarajoituksista. Paremmin osaan Sloveniankin koronajutut. Krista Kiurulle toivon hyvin pitkää äitiyslomaa.
Reilun viikon maksimissaan olisin varmaan itsekin Sansibarilla. Käsittämätöntä, että sinne pienelle saarelle pakkautunut melkein miljoona ihmistä… Noh, ehkäpä rauhallinenkin ranta löytyy!
Ai Sao Tome on näitä maita, jotka ei halua koronaa vietävän ulos maasta! Toivottavasti asiat helpottuu kesään mennessä.
Eihän Suomen rajoituksista ole perillä enää edes Kiuru itse. Uutisoinnin sävy alkaa vihdoin muuttua täällä, eli ehkäpä touhu nyt kevään mittaan sitten muuttuu ihan oikeasti. Britannia ilmoitti tänään, että lopettavat kuunvaihteessa testien vaatimiset matkailijoilta. Pikku hiljaa…
Se Sao Tomen sääntö on kai lähinnä niin, että Portugaliin ei pääse, rokotuksista huolimatta, ilman testiä ja kun lentoja ei ole käytännössä minnekään muualle niin… Tuskin Gabonkaan ottaa testitöntä vastaan, jos ylipäätään ottaisi. Mutta en ole vielä kesää miettinyt juurikaan, kun ei tässä tiedä, mitä tapahtuu. Sansibar helmikuussa, Dallas huhtikuussa ja jos Ryanair ei taas peru lentojaan niin 16 euron Poznan maaliskuussa. Siinä alkaisi kevät olla mukavasti paketissa!
Pikku hiljaa joo. Pahoin vain pelkään, että nyt vain annetaan siimaa, kunnes taas kiristyy. Tulee uusi muunnos jne. Mä en enää viitsisi ottaa kolmatta piikkiä!
Ahaa, Portugali on näitä maita, joissa rokotteet ei riitä… Toivottavasti Dallasin-lennot todella toteutuvat, vissiin ne tuossa keväällä vasta alkavatkin..