Kallioon kaiverrettu Petra

31.12.2018

Vuoden viimeinen aamu valkeni aurinkoisena. Ei aurinko sentään vielä aamukuuden jälkeen lämmittänyt, mutta lämmin suihku kyllä lämmitti kylmettyneitä jäseniä. Hotel Dana Towerissa ei siis ole lämmitystä, mutta suihkun veden saa lämpimänä halutessaan. On vain vaivauduttava napsauttamaan nappulaa suihkun seinässä ja odotettava puolisen tuntia. Ja toivottava, ettei kukaan ehdi tyhjentämään koko lämminvesivaraajaa ennen itseä. Suihku kun on yli kymmenen ihmisen keskenään jakama. Samoin vessa.

Syy varhaiseen heräämiseen oli se, että ajattelimme lähteä kohti Jordanian tärkeintä nähtävyyttä, Petraa, ennen suurinta ryysistä. Samaa tuntuivat ajattelevan muutkin hotellin asukkaat. Aamupalan jälkeen olimme autossa jo kahdeksan aikaan nousemassa ylös jyrkkää tietä, joka on ainoa väylä ulos Danan kylästä. Maisemat jo pelkästään tältä Danan ”ulosmenoväylältä” ovat upeita: täältä saa käsityksen koko Danasta ja näkymät samannimiseen laaksoonkin ovat hyvät. Alhaalla Danassakin on hautausmaa, mutta suurempi löytyi myös tien yläpäästä. Emme olleet sitä edellispäivän sankassa sumussa bonganneet.

Danasta Petraan on 55 kilometrin matka. Puolivälissä matkaa sijaitsee Shoubakin pikkukaupunki, joka tunnetaan ristiretkeläisten rakentamasta Montrealin linnastaan. Jätimme paikan väliin, koska edellispäivänä olimme nähneet linnoituksen Karakissa. Ristiretkeläisten tekeleen niin ikään. Lisäksi ajattelimme näkevämme ihan riittävästi vanhaa rakennustaitoa Petrassa. Siispä pysähdyimme vain hedelmäostoksilla keskustassa. Samoin päätin täyttää tankin kaupungin Manaseer-huoltoasemalla, koska hoksasin sen hyväksyvän luottokortin maksuksi. Jordaniassa ei tarvitse tietenkään itse liata käsiään huoltoasemilla, vaan aseman työntekijä täyttää tankin. Jos maksaa käteisellä, on heitettävä vaihtokolikot tippinä tankkaajalle. Jos taas maksaa kortilla, kuten minä, laitetaan 0,5 dinaarin (n. 0,6 euroa) palvelumaksu automaattisesti loppusummaan. Shoubakissa tankillinen ysivitosta maksoi noin 35 euroa. Ammanissa sama litku oli halvempaa: tankin sai täyteen alle 30 eurolla.

Petra sijaitsee Wadi Musa -nimisen kaupungin syleilyssä. Kaupunki taas sijaitsee laaksossa, joten tie laskee halki kaupungin ja lopulta perillä odotti kymmenittäin turisteja kuljettavia linja-autoja ja sadoittain yksityisautoja, iso osa tietenkin turistien vuokra-autoja. Pysäköinti ei yllättäen täälläkään kustanna dinaariakaan ja toisaalta pysäköidä voi miten ja minne lystää. Heti, kun astuin ulos autosta, oli kimpussa retkien kaupittelija. Nyt jo voisi varata kameli- tai hevoskyytiä Petrassa ja toisaalta hän voisi kuljettaa Petran toiselle laidalle luostarille. Sieltä olisi kuulemma sitten kätevää kävellä takaisin päin. Emme lähteneet miehen kelkkaan, mutta eräät espanjalaiset taisivat lähteä.

Onneksi täälläkin otetaan turvallisuus tosissaan, sillä turisteja on aivan valtavasti. Siis paljon potentiaalisia kohteita terroristeille. Petran sisäänkäynnissä onkin ensimmäisenä turvatarkastus, minkä jälkeen pääsee hankkimaan lippua. Ja vaikka ollaankin kehitysmaassa nimeltä Jordania, on Petra silti maailman kalleimpia turistinähtävyyksiä. Ellei peräti kallein. Yhden päivän lippu maksaa vuonna 2019 nimittäin 50 dinaaria (n. 61,5 euroa). Kahden päivän lipun saa 55 dinaarilla (n. 67,7 euroa) ja kolme päivää maksaa 60 dinaaria (n. 73,9 euroa). Ne, jotka tekevät päiväretken Israelin puolelta maksavat sisäänpääsystä huokeat 90 dinaaria (n. 110,8 euroa). Meillä oli kuitenkin Jordan Pass, jolla pääsimme Petraan ilmaiseksi, eikä lipunmyyntitiskillekään tarvinnut jonotella!

Petra on valtaisa alue, minkä vuoksi sitä voisi koluta vaikka kolmen päivän ajan. Me ajattelimme näkevämme riittävästi yhden päivän aikana. Olimme sisällä joskus puoli kymmenen aikoihin, jolloin aurinko lämmitti niin paljon, että t-paita oli aivan riittävä varustus. Ero Danan aamuiseen +5 asteen lukemaan oli huomattava! Italialaiset ja ranskalaiset turistiryhmät kyllä pitäytyivät toppatakeissaan ja pipoissaan.

Petraa pääsee näkemään kävellen tai vaihtoehtoisesti voi hypätä hevosen vetämän kärryn perään, ratsastaa hevosella Indiana Jonesin tyyliin tai ottaa aasikyyti. Lyhyellä pätkällä saatavana on toki myös kameleita. Autoja tai muita moottoriajoneuvoja Petran alueella ei onneksi ole. Me päätimme kävellä, koska en vain jaksa änkätä näiden ”taksiyrittäjien” kanssa sopivasta hinnasta. Kävellen ainakin voi pysähtyä ottamaan kuvia tai muuten vain pällistelemään kiveen hakattua arkkitehtuuria, jota Petra edustaa.

Petra on siis muinainen nabatealaisten perustama kaupunki, jossa on mahdollisesti asustanut aikoinaan yli 20 000 asukasta. Alun perin nabatealaiset saapuivat alueelle jo 500-luvulla ennen Kristusta ja kukoistuskauttaan paikkakunta eli erityisesti ajanlaskun alun molemmin puolin. Nabatealaisten pääkaupunkina toiminut Petra oli merkittävä kaupankäyntikeskus sen kautta kulkeneiden kamelikaravaanien ansiosta. Sittemmin kauppareitit muuttuivat, Petra koki useita tuhoisia maanjäristyksiä ja lopulta se hylättiin joskus 600-luvulla jälkeen ajanlaskun alun. Petra unohtui ja ”löydettiin” uudelleen vasta 1800-luvun alussa. Nykyisin Petra on Unescon maailmanperintökohde, jossa käy massoittain turisteja päiväretkellä. Ovathan Akaban ja toisaalta myös Eilatin turistirannat lähellä! Tässä yhteydessä on myös oleellista mainita, että Indiana Jones löysi Graalin maljan Petrasta.

Petraan kuljetaan kapean ja syvän solan, Siqin, pohjaa pitkin. Siq on reilun kilometrin pituinen ja kapeimmillaan vain muutaman metrin levyinen. Aamupäivällä se oli hieman viileä, sillä aurinko ei pääse kovin helposti lämmittämään Siqin pohjaa. Hevoskärryt vilahtelevat vauhdilla ohi, eivätkä todellakaan väistä, eikä eteenpäinkään aina pääse; turistiryhmiä oli ihan valtavasti. Nyt kaikki eivät enää olleet Italiasta, vaan turistiryhmiä oli runsaasti myös Kiinasta, Ranskasta, Espanjasta ja Yhdysvalloista. Ja jopa eksoottisista maista, kuten Makedoniasta, Algeriasta, Vietnamista ja Indonesiasta!

Siqin lopussa avautuu kapea näkymä Petran ”Aarrekammioon”, Al Khaznehiin. Se on se nähtävyys, joka on jokaisessa Jordaniaa ja Petraa käsittelevässä opuksessa ja samalla siten Petran tärkein nähtävyys. Aarrekammio on saanut nimensä siitä, että tarinoiden perusteella egyptiläinen faarao piilotti sinne aarteensa. Oikeasti Aarrekammio on nabatealaiskuningas Aretas III:n hautakammio. Sisään kammioon ei ole muilla asiaa kuin Indiana Jonesilla.

Aarrekammion pihamaalla on matkamuistomyymälä, joka hyväksyi luottokortin maksuvälineenä! Kammion edestä olisi matkamuistojen lisäksi pystynyt myös nappaamaan kamelikyydin, joita kaupiteltiin aktiivisesti. Huvikseni kysyin hintaa: 40 dinaaria (n. 49,4 euroa) hengeltä. Noin kilometrin matkasta. Ainakin minun mielenkiintoni lopahtaa tällaisten poskettomien lähtöhintojen kohdalla, enkä jaksanut heittää mitään vastatarjousta. Epätoivoinen kamelikuski kulki perässä pudottaen hintaa vähitellen ja lopulta kyydin olisi saanut seitsemällä dinaarilla (n. 8,6 euroa). Ja kyydin olisi voinut maksaa luottokortilla. Petran kamelikuskit taitavat olla ainoita maailmassa, jotka hyväksyvät korttimaksun! Kamelikuski loukkaantui, kun en enää kiinnostunut ja tuhahti, että miksi edes kysyin hintaa.

Taitoimme matkaa Aarrekammiolta ”fasadikadulle”, joka niin ikään on kapea sola, mutta Siqiä levempi kuitenkin. Fasadikadun varressa, siis kallioon hakattuna, on lukuisia hautakammioita, joiden julkisivut ovat mitä upeimpia. Kammioista suurimmat ovat kuninkaiden hautoja. Osaan kammioista pääsee sisäänkin, ainakin jos vähän kiipeilee. Jos Petra olisi Euroopassa, ei täällä saisi kiipeillä miten tahtoo. Toisaalta ei kiipeilemällä näitä kallioon hakattuja monumentteja rikki saa. Kuningashaudoilta avautuu hieno näkymä esimerkiksi nabatealaisten kallioon kovertamalle teatterille, joka kovasti muistuttaa roomalaisten tekemiä vastineita.

Kävimme vielä katsastamassa parien temppeleiden rauniot, minkä jälkeen päätimme jättää parin kilometrin päässä sijaitsevan luostarin, Al Deirin, väliin. Meitä asiakkaiksi haalineen aasikuskin mukaan sen väliin jättäminen oli sama kuin ei olisi Petrassa käynytkään. Aasilla sinne olisi päässyt kuulemma helposti ja nopeasti. En kysynyt hintaa. Aasikuskeja Petrassa on runsaasti, jotka kaikki ovat nuoria poikia. Tein Petrassa kulkiessani omia päätelmiä, että kun lapsi (poika tai tyttö) on tarpeeksi vanha, että osaa puhua ja kävellä, lähetetään hänet kaupustelemaan ”aitoja roomalaisia” kolikoita turisteille. Kun he hieman kasvavat, saavat he oman pysyvän myyntipaikan. Oli se sitten vaikka vain maahan levitetty viltti, jonka päälle on levitetty kivenmurikoita, siellä täällä kasvavia sipulikasveja ja vaikka noita ”aitoja roomalaisia” rahoja. Noin 10-15 vuoden iässä pojat saavat aasin, jolla kuljettaa turisteja. Tässä vaiheessa tytöt häipyvät ansaitsemasta, sillä pitäähän kotitöitäkin jonkun tehdä ja naimisiinkin pitäisi joutaa. Kun pojista tulee aikuisia, saavat he hevosen, jota voi ohjastaa vaikka eläkeikään saakka. Onnekkaimmat pääsevät kamelin ohjaksiin. Naiset palaavat vanhemmalla iällä takaisin Petraan, mutta nyt ihan pysyvään matkamuistokojuun myyjättäreksi.

Jos jo sisäänpääsymaksu on kova, ovat myös Petran ruokapaikat ehdottomasti ylihinnoiteltuja. Kysyimme ensimmäisestä ravintolasta sandwichin hintaa: seitsemän dinaaria (n. 8,6 euroa). Norjan hinnoissa on myös tuorepuristetun mehun hinta. Eräästä toisesta puljusta ostimme sandwichit (kylmä rieska, jonka sisään oli vedetty pari viivaa jotain salamitahnaa) ja tuoreen granaattiomenamehun. Sandwich olisi saanut olla lämmitetty tai sisältää edes salaattia. Mutta hinta oli sentään ”halpa”: vain viisi dinaaria (n. 6,2 euroa). Onneksi meillä oli omiakin eväitä, sillä Petran ruokapuoli tuntuu olevan kovin onneton.

Kaiken kaikkiaan Petra on upea elämys, jota ei pidä turistien paljoudesta huolimatta jättää väliin, jos Jordaniaan asti matkustaa. Meillä jäi paljon näkemättä, mutta hyvän yleiskatsauksen tästä kallioon kaiverretusta nabatealaiskaupungista kyllä mielestäni sain.

Matkalla ulos Petrasta ja Wadi Musasta pysähdyimme Shoubakin kaupungissa kaupassa vuoden viimeistä kertaa. Illaksi palasimme takaisin Danan kylään ja tuttuun Hotel Dana Toweriin, jossa illastimme tutusta buffetböydästä. Uuttavuotta ei kannata tulla viettämään Danaan, sillä täällä ei uudestavuodesta tiedetä yhtään mitään. Onhan paikallisilla toki oma islamilainen uusivuotensa.