Muun muassa pikavisiitti Assomadaan

16.7.2015

Kap Verden hyviä puolia ovat lyhyet etäisyydet. Siis saarten sisällä. Nukkua voi pitkään ja silti ehtii matkata kaikkialle. Toisaalta Kap Verdellä toisinaan tuntee olevansa kuin vankina, koska kaukana toisistaan sijaitsevien saarten välillä matkaaminen on kallista ja vaatii suunnittelua hyvissä ajoin. Saaret ovat myös niin pieniä, ettei niissä riitä katseltavaa pitkäksi aikaa. Tällaisen ongelman edessä olin Calheta de São Miguelissa. Minne seuraavaksi? Santiagon saarella on Serra Malaguetan luonnonpuisto jylhine maisemineen, mutta se vaatisi todennäköisesti järjestetyn retken kuljetuksineen. Monissa pikkukylissä puolestaan ei ole majoitusta lainkaan.

Hyppäsin Calheta de São Miguelissa pikkubussiin, joka vei minut ja muut matkustajat tunnissa Pedra Badejon ja muutamien pienempien paikkakuntien halki takaisin Santiagon etelärannikolle Praiaan. Söin Sucupiran torilla kala-annoksen 250 escudolla (noin 2,30 euroa), vein rinkan tuttuun hostelliin, Brothers & Barrosiin, minkä jälkeen päätin lähteä käymään Santiagon kakkoskaupungissa Assomadassa.

Iltapäivällä nousin Sucupiralla pikkubussin kyytiin. Tällä kertaa auton täyttyminen kesti miltei tunnin, minkä aikana kiertelimme pitkin poikin Praiaa torvet soiden. Tällainen epätoivoinen asiakkaiden haalinta ei voi olla kovin kannattavaa. Maksaa se bensa täälläkin. Joka tapauksessa matka 27 kilometrin päähän Assomadaan maksoi vain 250 escudoa (noin 2,30 euroa).

Assomada (tai Somada paikallisella kreolilla) on 12 000 asukkaan yliopistokaupunki keskellä Santiagon saarta. Kaupunki sijaitsee puolen kilometrin korkeudessa merenpinnasta jonkinlaisella ylätasangolla vuorten ympäröimänä. Assomadasta on hyvät näkymät muun muassa 1 394-metriselle Pico de Santo Antóniolle. Nykyisin kaupunki tunnetaan muun muassa suuresta toristaan, jossa on myynnissä kaikkea vihanneksista vaatteisiin. Vietin kaupunkia tutkien tunnin! Vierailin torilla, kuvailin siirtomaa-aikaisia rakennuksia ja muuten vain kuljeskelin. Kaikkialla oli kesälomalle juuri päässeitä koululaisia hassut hatut päässään.

Praiaan palaaminen on yksinkertaista. Tarvitsee ainoastaan seisoa jossain kadunkulmassa ja vastata myöntävästi, kun ensimmäinen Hiace ajaa kohdalle korkeintaan kahden minuutin odottelun jälkeen. Jos haluaa päästä matkaan nopeammin, suosittelen kävelyä Praia-Tarrafal-tien varteen. Matka takaisinkin on 250 escudoa.

Perillä Praiassa ehdin parahiksi asettua taloksi hostellissani, kunnes ulkoa kadulta alkoi kuulua huutoa. Naapurihuoneen ranskalaismies oli huumepäissään kaatunut taksista ulos tullessaan ja lyönyt päänsä pahasti. Ambulanssikeikkahan siinä tuli. Hostellin henkilökunta lähestulkoon itkua väänsi yrittäessään etsiä miehen passia. Sitä ei löytynyt. He pyysivät minua mukaansa sairaalaan, vaikka en oikein ymmärtänyt miksi. En pystyisi tulkkaamaankaan, koska en taida ranskaa saatika portugalia.

Kapverdeläinen sairaala oli eksoottinen kokemus. Pieni odotushuone oli ääriään myöten täynnä epätoivoisen näköisiä omaisia. Osa odotteli ulkona, koska sisään ei vain mahtunut. Ulkopuolella vuoroaan odotti myös järkensä menettänyt rouva. Kenenkään estämättä tämä suorastaan kieri kadulla. Ilmastointia sairaalassa ei ollut, mutta steriileillä välineillä ranskalainen sai hoitoa. Sairaanhoitajattaret olivat kapverdeläisiä, mutta lääkäri oli naamasta päätellen Portugalista (tulkintaani ei tosin tue lääkärin kielitaidottomuus…). Ranskalainen oli niin kovissa pöllyissä, että pani parhaansa mukaan vastaan hoitajien ja lääkärin yrittäessä tikata syvää haavaa silmäkulmassa. Temperamenttisina etelämaalaisina hoitohenkilökunta ja eräs toinenkin hoitotilassa ollut kadunmies yrittivät rauhoitella ranskalaista tiukkaan sävyyn, mikä vain yllytti Ranskan-poikaa. Nyt tuli minun tähtihetkeni: ehdotin, että josko meidän sittenkin tulisi rauhoittua ja olla ihan hiljaa. Ranskalainen puheli vielä hetkisen, mutta kun kukaan ei vastannut, rauhoittui hänkin ja tikkaus saatiin tehtyä.

Palasimme hostellille nukkumaan. Ja ranskalainen jatkoi käryttelyään!