17.7.2015
Tässä perjantaissa oli välipäivän makua. Santiagon saari alkoi olla nähty ja halusin vielä ennen Afrikan mantereelle siirtymistäni vaihtaa saarta. Alun perin suunnittelin matkustavani Bravan saarelle, mutta koska merenkäynnin vuoksi laivojen voi olla vaikea rantautua saaren pieneen satamaan, en halunnut ottaa riskiä. Santiagon ja Bravan välissä sen sijaan on Fogon tulivuorisaari, josta pääsisi takaisin pääsaarelle lentokoneellakin, eikä jumiinjäämisen riski olisi näin ollen kovin suuri.
Kap Verden saariston laivaliikennettä hoitaa Cabo Verde Fast Ferry -niminen yhtiö. Pulju liikennöi kahdella upouudella katamaraanilla Praiasta São Nicolaulle, São Vicentelle ja Santo Antãolle sekä eteläisille Fogolle ja Bravalle. Yrityksellä on lipputoimisto Praian keskustassa Plateaulla. Toimisto on kesäkuumalla mukavan viileä, henkilökunta taitaa englantia, mutta luottokortilla maksaminen ei onnistu. Jouduin siis hakemaan seinästä nipun escudoja, että sain ostettua menopaluun Fogon saarelle. Menopaluun hinta oli suolaiset 6 810,24 escudoa (noin 62 euroa). Se on silti paljon edullisempi hinta kuin lentäminen Fogolle. Ottakaahan passi tai sen kopio mukaan lipputoimistoon, sillä ilman sitä ei lippuja myydä. Laivaan astuessa henkilöllisyystodistuksia ei enää kysellä, vaikka lipussa oma nimi lukeekin.


Laivalippu taskussa lähdin tutkimaan Praian rantoja. Portugalin sana ”praia” kääntyy sopivasti ”rannaksi”. Olisikin varmasti hauska sanoa asuvansa Rannalla!
Kävelin Plateaulta kohti etelää tavoitteenani vierailla Santiagon saaren eteläisimmässä kohdassa sijaitsevassa majakassa. Matkallani ohitin Gamboan rannan, Euroopan unionin lähetystön, Libyan suurlähetystön, luksushotelleja ja lopulta saavuin Ponta Temerosaan. Siellä sijaitsee vuonna 1881 rakennettu valkoinen majakka. Se valmistui aikana, jolloin Portugalia hallitsi kuningas Ludvig I. Puoliso oli haettu Italiasta ja tämä totteli nimeä Maria Pia. Majakka nimettiinkin kuningattaren mukaan Dona Maria Pian majakaksi. Lähde: [1]




Majakan pihapiiriä ja siellä olevia tykkejä voi tutkia vapaasti ilman pääsymaksuja, mutta jos tahtoo kiivetä torniin, tulee maksaa 200 escudon (noin 1,80 euroa) pääsymaksu majakanvartijalle. Vartija ilahtui kovasti kävijästä ja tuntui olevan hyvin ylpeä majakastaan ja varsinkin Maria Piasta. Yhdessä kiipesimme natisevia portaita ylös torniin. Puolivälissä vartija yritti saada virtaa portaikossa lepäilleeseen Obamaan. Koira ei jaksanut kiinnostua vieraasta, vaan jatkoi uniaan. Johan siestakin painoi päälle hyvää vauhtia! Majakkatornin huipulta näkyi hienosti koko Praia! Rannallehan se on nimensä mukaisesti perustettu.
Majakkakierroksen jälkeen jatkoin rantaa pitkin kohti Palmarejoa. Quebra Canelan rannalla oli jonkin verran uimareita, mutta enemmän väkeä oli rantabaareissa. Niistäkin saa ruokaa, mutta itse halusin lounastaa Quebra Canelasta parinsadan metrin päässä sijaitsevassa Praia Shopping -kauppakeskuksessa. Se on kuin mikä tahansa länsimainen ostoskeskus hampurilaisravintoloineen, mutta nyt ravintola oli suljettu! Mikä pettymys!

Palasin takaisin kotikaupunginosaani Achada de Santo Antónioon ja astuin ensimmäiseen löytämääni ravintolaan. Se oli kansanravintola, jossa päivän annoksena oli Kap Verden kansallisruokaa cachupaa! Kyseessä on jonkin sortin muhennos, jossa on ainakin kaalia, papuja, maissia, bataattia sekä makkaraa, kanaa, possua tai kalaa. Tällä kertaa listalla oli possu-cachupaa. Lihanpaloissa oli reippaasti karvoja, isoja luunpaloja ja kaikkea mahdollista. Poistuessani lautaselle jäivätkin yllättäen lähes kaikki lihat, sen verran kuvottavaa lautasella ollut tavara oli. Saharan eteläpuolisen Afrikan ruoka ei olekaan oikeastaan vielä koskaan säväyttänyt. Ja juuri sen vuoksi pyrin, aina kun mahdollista, syömään rikkaan valkoisen kolonialistiriistäjän ruokaa, kuten hampurilaisia ja pizzaa!

Illalla yhdeksän jälkeen matkustin taksilla Praian satamaan odottamaan katamaraanimatkaa Fogolle. Lähtö olisi iltayhdeltätoista. Matkustajia saapui vähitellen terminaaliin. Kellon lähestyessä yhtätoista, en enää ollut ainoa turisti kapverdeläisten keskellä, vaan terminaaliin tuli myös ranskalainen perhe ja parikymmenpäinen ranskalaisteiniporukka rinkkoineen ja oppaineen. Olivat menossa Bravalle.
Kymmenen minuuttia ennen ilmoitettua lähtöaikaa puhelin soi. Cabo Verde Fast Ferryltä soitettiin, että lähtö on lykätty seuraavaan aamuun. Mitään syytä lykkäämiselle ei annettu. Aikataulujen muuttaminen on kuitenkin internetin keskusteluketjujen perusteella valitettavan yleistä kyseisen firman kohdalla. Myöhemmin kuulin, että Cabo Verde Fast Ferry harrastaa samaa kuin muu julkinen liikenne Afrikassa. Matkaan lähdetään, kun kulkuneuvo on täynnä tai ainakin lähes täynnä. Illan lähdölle ei siis luultavasti ollut vain riittävästi matkustajia! Noin puolet matkustajista lähti nukkumaan muualle. Itse päätin jäädä terminaalin penkille.