Päivä Banguissa

2.6.2022

Tälle päivälle oli kolme tavoitetta: anoa viisumi Tšadiin, nostaa rahaa ja tutustua Banguihin! Päätin aloittaa tärkeimmästä eli Tšadin viisumin anomisesta, sillä oli jo torstai ja seuraavana päivänä lähetystö olisi viimeistä päivää auki tälle viikolle. Bangui oli herännyt uuteen päivään ja kaikkialla kävi tohina. Mototaksit säntäilivät sinne ja tuonne, ilma oli täynnä punaista hienoista hiekkapölyä. Vain tärkeimmät keskustan kadut on päällystetty ja heti sivukujalle astuessani, saattaa joutua kahlaamaan mutavellissä tai ainakin syvissä vesilätäköissä. Keski-Afrikan tasavallan pääkaupunki sijaitsee lähellä päiväntasaajaa ja vastaanottaa sadetta ympäri vuoden ja erityisesti nyt, sadekaudella. Kävelin Avenue Barthélemy Bogandaa pitkin kohti PK0-nimellä tunnettua kaupungin ydintä, liikenneympyrää, jossa yhtyvät kaikki tärkeät keskustan kadut. PK0 onkin lyhenne sanoista ”Point Kilomètre Zéro”. PK0:ssa on myös keskiafrikkalainen versio riemukaaresta.

Tšadin suurlähetystö sijaitsee Avenue Colonel Conusilla vastapäätä legendaarista ravintolaa Brasserie Kissiä. Vastaanotto suurlähetystössä oli ystävällinen, vaikka pääsinkin aluksi vain vastaanottovirkailijan koppiin saakka. Suurlähettiläs oli aamupäivän puhumassa yliopistolla ja saapuisi puolenpäivän aikoihin takaisin, minulle kerrottiin. Minua kehotettiin palaamaan silloin ja viisumikin luultavasti järjestyisi. Lupasin palata.

Seuraavaksi päätin etsiä pankkiautomaatin, josta saisin käteistä. Kaupungissa on kaksi Ecobankin automaattia, joista saa suomalaisellakin kortilla rahaa. Toinen sijaitsee PK0:n itälaidalla ja on turhan avonaisessa paikassa; en uskaltaisi asioida siellä kaikkien nähden. Automaateista toinen toimii Banguin sataman portilla ja löytyy Google Mapsista nimellä ”Ecobank – Port Amont”. Paikalla toimii Ecobankin konttori ja sen edessä on kaksi koppia, joissa kummassakin on pankkiautomaatti. Päätin nostaa 250 000 frangia (393,6 euroa) ja sellainen summa todellakin lähti tililtä, mutta käteen en saanut setelin seteliä. Automaatin rahaluukkukin oli auennut, mutta ei antanut mitään. Ecobankin virkailija ei osannut auttaa minua, koska en ollut nostanut rahaa heidän kortillaan. Hän kehotti ottamaan yhteyttä omaan pankkiini. Istahdin penkille pankin eteen ja otin puhelun Osuuspankkiin. Pankista ei vastattu, koska meneillään oli joku ihmeen ICT-alan työtaistelu. Olipa hauska aloitus päivälle. Onneksi katevaraus suoristui myöhemmin päivällä, enkä kärsinyt suurtappioita. Päätin asioida myöhemmin iltapäivällä Western Unionin toimipisteessä ja nostaa rahaa sitä kautta. Se ainakin tapahtuu ilman sydämentykytyksiä.

Bangui on erittäin mielenkiintoinen kaupunki, jonka keskustan näkee hyvin muutamassa tunnissa. PK0:n luota etelään ja itään alkaa suurehko markkina-alue, joka oli niin täyteen ammuttu, etten viitsinyt ahtaa itseäni enää sekaan. Ei minulla ollut tarvetta ostaa mitään, eikä siellä olisi missään tapauksessa pystynyt kuvaamaankaan. Lisäksi näin eilisen taskuvarkaan pyörivän markkinaväen joukossa. Eilinen musta t-paita oli vaihtunut valkoiseksi, mutta jostain syystä olin painanut hänen kasvonsa mieleen. Kävelin markkinoiden tungoksen ohi määrätietoisena, aivan kuin näyttäen, että en ole Banguissa ensimmäistä kertaa. Olin nähnyt yhden toisen valkoisen kävelevän aiemmin tänä aamuna, mutta muuten valkoiset kulkevat täällä kehitysapujärjestöjensä tai YK:n maastoautojen kyydissä maskit kasvoillaan. Tilanne on sama kaikkialla mustassa Afrikassa; valkoiset kehitysaputyöntelijät eivät missään tapauksessa jalkaudu rahvaan joukkoon ja silti esittävät, että heillä on käsitystä paikallisten elämästä! Jos olisin afrikkalainen valtionpäämies, potkisin joka ikisen ulkomaalaisen kehitysapujärjestön (täällä on edustettuna aivan jokainen järjestö) ja ulkomaalaiset sotilaat ulos ja ottaisin ohjakset omiin käsiin. Jos on pärjättävä omillaan, vasta silloin yhteiskunta alkaa kehittyä ja kukoistaa. Käykää katsomassa vaikka Somalimaan Hargeisassa! Mielestäni kehitysapu passivoi. Onneksi Suomi ei anna kehitysapua Keski-Afrikan tasavallalle, ainakaan merkittäviä summia. Mutta Ruotsi antaa ja kaupungilla näkee jostain syystä suuria Stockholm-mainoksia.

Kävelin hieman väljemmille vesille Ubangijoen rantaan. Vielä toistaiseksi rantabulevardi kulkee nimellä Boulevard du Générale de Gaulle, mutta en ihmettelisi jos se jonain päivänä nimettäisiin jonkun venäläisen sotasankarin mukaan Venäjän rakentaessa maasta parhaillaan siirtomaataan. Lähellä rantaa sijaitsee Venäjän massiivinen suurlähetystö, eikä Wagner-ryhmän päämajallekaan ole kovin pitkä matka. Kuljin pitkin Ubangijoen rantaa kohti itää. Yli tuhat kilometriä pitkä joki saa alkunsa jossain Kongon demokraattisen tasavallan ja Etelä-Sudanin rajamailla ja myöhemmin muodostaa rajan Keski-Afrikan ja Kongon demokraattisen tasavallan välille. Samoin kuin rajan Kongon tasavallalle ja Kongon demokraattiselle tasavallalle. Olin nähnyt Ubangin nyt jo neljästi; ensikerran Kongon Impfondossa, sitten Bétoussa, sitten Keski-Afrikan Mongoumbassa ja nyt täällä Banguissa. Ubangi on täällä ylävirrallaan joitain satoja metrejä leveä ja vastarannalla sijaitsee Kongon demokraattiselle tasavallalle kuuluva Zongon pikkukaupunki, jossa on kuitenkin noin 50 000 asukasta. Olisin saattanut yrittää Zongoon, jos minulla olisi ensinnäkin ollut monikertaviisumi Keski-Afrikan tasavaltaan ja toiseksi Kongon demokraattisen tasavallan viisumi. Sellaisen saaminen Afrikasta on melkoisen hankalaa Suomen passilla. Pitäisi anoa Tukholmasta. Paikalliset rajan molemmin puolin ylittävät rajaa kanooteilla, enkä usko että mitään papereita tarvitsee esitellä. Banguin-puoleisella rannalla oli kymmenittäin yhdestä puusta veistettyjä kanootteja valmiina kuljettamaan matkustajia joen yli naapurimaahan. Ja olipa rannassa myös Keski-Afrikan tasavallan tulli. Yritin ottaa valokuvia joesta mahdollisimman huomaamatta, sillä virkavaltaa eli poliiseja, santarmeja ja sotilaita on aivan kaikkialla. Virkavallan massiivinen määrä mielestäni luo Banguin ylle hienoisen jännitteen, jota ei ollut esimerkiksi rennossa Brazzavillessä Kongon puolella.

Erinomainen kuvauspaikka on Oubangui Hôtelin ravintola, joka toimii Ubangijokeen pistävällä kallioisella niemellä. Sieltä jo uisi naapurimaahan ellei virta olisi hyvin voimakas. Joella oli paljon myös kalastajia. Ravintolan luona saa valokuvata rauhassa, vaikka hotellin vartija saattaakin tulla katsomaan puuhia epäilevä katse naamallaan. Oubangui Hôtel on korkea tornihotelli aivan joenrannassa ja eräs kaupungin maamerkeistä. Kävin huvikseni kokeilemassa hotellin aulassa olleita pankkiautomaatteja, mutta kumpikaan ei antanut rahaa ulkomaalaisella pankkikortilla. Vain Ecobank antaa rahaa Keski-Afrikan tasavallassakin! Paluumatkalla kuljin Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) ohitse. Poliisi pysäytti minut ja tahtoi tarkastaa paperini. Tietenkin minulla olisi pitänyt olla erilaisia dokumentteja työluvasta ja turismiluvasta lähtien. Kerroin asiallisesti, ettei turisti tarvitse sellaisia. Poliisi kertoi, että kuvaaminen sitten ainakin on ehdottomasti kielletty. En ollut kuvannut hänen nähden. Kiitin tiedosta ja poliisi palautti passini. En joutunut maksamaan lahjuksia.

Olin saanut päähäni, että tahdoin ottaa valokuvan PK0:ssa. Halusin ikuistaa Banguin ”riemukaaren”. Suunnistin PK0:n laidalla olevalle poliisien tarkastuspisteelle ja kysyin mahdollisuutta ottaa pari kuvaa rahaa vastaan ja ilman virallista kuvauslupaa. Miespoliisi kutsui minut sisään koppiin ja ryhdyimme neuvottelemaan. Tarjosin aluksi tuhatta frangia (n. 1,5 euroa), mitä pidettiin liian alhaisena. Poliisi pyysi 5 000 frangia (n. 7,6 euroa), mihin suostuin. Päättelin, että siinä oli tonni jokaiselle viidelle kopissa päivystäneelle poliisille. Seurasi huvittava show, kun kolme miespoliisia poistui kopin taakse ja naispoliiseista toisen käskettiin vastaanottaa setelini. Tein työtä käskettyä. Sitten tämä naispoliisi poistui kopin taakse miesten seuraan ja toinen nuori naispoliisi pantiin paimentamaan minua ja kertomaan, koska voisin ottaa kuvan. YK:n auton ajaessa ohi ei saanut ottaa. Otin kuvat ja mielessäni naureskelin niiden neljän poliisin luimistelulle koppinsa takana. He olivat siellä piilossa, etteivät nähneet minun rikkovan lakia. Valitettavasti kuvat sittemmin katosivat rosvon mukana Tšadin N’Djamenassa.

Seuraavaksi suunnistin lähellä sijaitsevaan Tšadin suurlähetystöön, jossa suurlähettiläs oli nyt palannut puhekeikaltaan. Sain viisumini sujuvasti, nopeasti ja korruptiolla. Viisumiprosessista lisää täällä. Seuraavaksi etsin Kamerunin suurlähetystön, jossa vastaanotto niin ikään oli hyvä, mutta minulle ei myönnetty viisumia. Syy oli se, etten asunut pysyvästi Keski-Afrikan tasavallassa. Minun olisi pitänyt anoa viisumia Tukholmassa toimivasta suurlähetystöstä. Annoin Kamerunin olla ja miettisin matkan jatkoa myöhemmin. Dzanga-Sanghan kansallispuisto, jonne olin menossa, sijaitsee Kamerunin ja Kongon rajalla ja toisaalta myös Kongon monikertaviisumini oli edelleen voimassa. Voisinhan palata Kongon Ouéssoon ja hakea viisumin Kameruniin sieltä. Huhujen mukaan se on mahdollista.

Kävelin pitkin poikin keskustaa, mikä onnistuu melko lailla ilman häiriöitä. Ainoat häiriötekijät ovat lapsikerjäläiset, jotka valittavat nälkäänsä tai yrittävät kaupitella minulle banaaniterttua tai rannekorua. Myyntiä ei kohdallani ainakaan edistä venäjänkielisten sanojen toistelu. Ostin kadulta ison pussillisen mangoja ja passionhedelmiä, mutta tässä tilanteessa on oltava tarkkana; venäläiset eivät tingi, vaan maksavat suoraan pyydetyn hinnan. Siispä tietämätön maksaa helposti Suomen hintoja hedelmistä. Samassa kohdalle pysähtyikin tummennetuilla ikkunoilla varustettu musta Mersun tila-auto, josta nousi venäläinen babuška hedelmäostoksille. Autossa oli Venäjän rekisterikilpi. Wagner-joukoissa ei siis palvele pelkkiä miehiä, vaan joku oli ottanut vanhan äitinsäkin mukaan! Banguissa hedelmäostokset (ja kaikki muutkin ostokset) muuten pakataan muovipusseihin, vaikka muovipussit on lailla kielletty kautta Keski-Afrikan tasavallan. Myös koiranpentukauppias yhytti minut kadulla kulkiessani. Mies kantoi kahta pentua käsissään ja yhden hinta olisi ollut 25 000 frangia (n. 38,1 euroa). Koiranpentujen kaupittelu on kuulemma hyvää bisnestä, vaikkei voinutkaan minulle myydä pennuista toista. Edellisen kerran koiraa oli yritetty kaupata Kongon Pointe-Noiressa paria viikkoa aiemmin.

Päätin myös etsiä ruotsalaisen Charlotte Mararvin perustaman Ndara-nimisen käsityökaupan. Mararvin ruotsalaiset vanhemmat ovat asuneet Keski-Afrikan tasavallassa vuosikymmeniä. Alun perin Roland Mararv tuli maahan lähetyssaarnaajaksi, mutta vaihtoi Raamatut kaivonporausbisnekseen, sillä ajatteli voivansa auttaa siten keskiafrikkalaisia paremmin. Charlotte on syntynyt Keski-Afrikan tasavallan rajan tuntumassa Kamerunin Gamboulassa ja asunut lähes koko elämänsä Keski-Afrikan tasavallassa, puhuu paikallista sangon kieltä (ja toki myös ruotsia) ja on kaiken lisäksi Ruotsin ja Norjan konsuli tässä maassa. Jos asuisin itse valkoisena miehenä Banguissa, haluaisin varmaan itsekin diplomaattistatuksen suojakseni. Löysin Ndaran eräältä keskustan sivukujalta, enkä totisesti olisi voinut olla yllättyneempi kaupan tuotteiden laadusta ja määrästä. Olisin voinut ostaa maton, vaatteita, laukkuja, lompakoita ja vaikkapa pehmoleluja. Muurahaiskäpypehmolelun olisin varmaan ostanut, jos tarjolla olisi ollut pieniä yksilöitä. Nyt en osannut päättää, mitä ostaisin, joten en ostanut mitään. Palaisin seuraavana päivänä, jos jotain tahtoisin. Paikalla oli ranskalainen valkoinen pariskunta samaan aikaan ostoksilla. Maski kasvoillaan, totta kai.

Illansuussa kävin tutustumassa vielä Banguin katolilaiseen Notre Damen katedraaliin, joka on Banguin arkkihiippakunnan pääkirkko ja samalla koko valtion pääkirkko. Se on rakennettu punaisista tiilistä ja vihitti käyttöön Ranskan siirtomaakaudella vuonna 1937. Ranskan siirtomaakautiset tiilikirkot ovat mielestäni kauniita, eikä Banguin katedraali tee poikkeusta. Annoin 500 frangin setelin kirkon edessä konttaavalle tytölle, jonka jalat olivat joko vaurioituneet tai sitten hän oli syntynyt siinä kunnossa. Keski-Afrikan tasavalta ei ole maailman helpoin paikka elää vammaisena. Kurkistin kirkkoon, jossa meneillään oli jumalanpalvelus. Paavi Franciscus piti messun katedraalissa 29. marraskuuta 2015 vieraillessaan Keski-Afrikan tasavallassa. Tapaus oli harvinainen, sillä koskaan aiemmin paavi ei ollut vieraillut aktiivisella sotatoimialueella.