Tšadin viisumin mysteeri

Kevät 2015/kesä 2022

Joku haaveilee matkasta Uuteen-Seelantiin, toinen haluaa Pääsiäissaarelle ja kolmas matkan maailman ympäri. Minulla matkahaave numero yksi oli seitsemän vuoden ajan keskellä Afrikkaa sijaitseva Tšad ja sen pohjoisosa, kuuma ja kuiva Saharan autiomaa. Tuon rutiköyhän sisämaavaltion oli määrä olla kesän 2015 Afrikan-matkani pääkohde. Tšad ei vain ole niitä maita, joihin viisumin saa lentosuukkoja lähettelemällä. Tarkoitus kun taitaa ennemminkin olla, ettei maahan mentäisi lainkaan. Siitäkin huolimatta, että maan on onnistunut, kiitos vahvan armeijansa, pysytellä pääosin sivussa Sahelin alueen islamistisistä kähinöistä ja säilyä turvallisena jopa valkoiselle suomalaiselle. Epäluulot istuvat tiukassa Tšadissakin, kuten valitettavan laajalti Afrikassa. Ulkopuolisia ei haluta katsomaan, miten huonosti maassa menee. Ja toisaalta voisinhan olla venäläinen palkkasotilas tai vaikka kullankaivaja. Ei sellaisia Tšadissa tai Afrikassa kaivata. Ei ole niin väliä, vaikka joku turisti jättää rahansa tuomatta maahan, kun matkailu on muutenkin olematon bisnes maassa. Menkööt Italiaan tai Ranskaan!

Mutta se pahuksen viisumi ja sen hankkimisen vaikeus Suomesta ja Suomen passilla! Lehdistö jaksaa vuodesta toiseen revitellä Suomen passin erinomaisuudella. Onhan se varmasti kätevä, jos matkustaa Euroopassa tai Kaakkois-Aasiassa. Afrikassa Suomen passi avaa vain harvoja ovia, sillä viisumi on hankittava kaikkiin mielenkiintoisiin maihin ja usein vieläpä etukäteen. Niin myös Tšadiin. Internetistä löytyy hajanaisia keskusteluita viisumista, joka vaaditaan joitain afrikkalaisia kansallisuuksia lukuun ottamatta kaikilta. Mistä sen saa helpoiten? Onnistuuko Kairossa, entä Sudanin Khartoumissa? Kukaan ei ikinä vastaa, mutta kyselijöitä harvakseltaan löytyy. Nigerin pääkaupungista Niameysta viisumin saa ilmeisesti helposti, nopeasti ja halvalla (15 000 CFA-frangia eli 23 euroa). Helppoa on ollut joskus myös Pohjois-Kamerunin Garouassa sijaitsevassa Tšadin konsulaatissa. Jos ei nyt kuitenkaan ole muuten asiaa Niameyhin tai Garouaan, niin Tšadilla on Euroopassa suurlähetystö Moskovassa, Berliinissä, Brysselissä ja Pariisissa. Keväällä 2015 lähestyin noin 15 eri tahoa mukaan lukien eurooppalaisia viisumipalveluita, Tšadin suurlähetystöjä ja tšadilaisia matkatoimistoja. Harva vastasi, mutta lopputulos oli se, että kutsukirje vaaditaan, mutta sellaista ei Tšadista haluttu minulle antaa. Hauskimman vastauksen antoi Tšadin ”johtava” matkatoimisto, ”vuodesta 1998”, toiminut ”IATA-agentti” Tchad Evasion. Tahdoin ostaa heiltä retkiä N’Djamenan ympäristöön, varata hotellin heidän kauttaan ja kaiken kukkuraksi tahdoin lentolipun Khartoumiin. Pyysin tietenkin myös kutsukirjettä viisumia varten. Vastaus oli lyhyt: ”We cannot provide this service”. En tiedä, mitä Tchad Evasion on oikeasti puuhaillut ”vuodesta 1998”, mutta en vaivannut heitä enää kesällä 2022, kun yritin Tšadiin uudelleen, osana kolmen kuukauden Afrikan matkaani*:

Nykyisin Tšadissa on enemmän matkatoimistoja ja olin kesäkuun alussa 2022 (maatessani reilun vuorokauden keskiafrikkalaisessa vankilassa!) päättänyt ostaa kiertomatkan Saharaan, jos joku vain lähtisi minua sinne viemään heinäkuun helteissä. Italialais-tšadilainen Eyte’ Voyages tarttui syöttiini tai ehkä minä tartuin heidän syöttiinsä. Heinäkuussa voisi kuulemma lähteä Saharaan ja saisin alennetun hinnan, koskapa tosiaan normaalisti kukaan ei kesällä halua Saharaan ja he mielellään peittäisivät juoksevia kulujaan. Sovimme Eyte’ Voyagesin italialaisen perustajan ja omistajan, Adolfon, kanssa 14 vuorokauden yksityisestä kiertomatkasta maan pohjoisosaan, kuten Ennediin ja Ouniangan keidasjärville. Ja kaikkialle siltä väliltä. En löytänyt kaikkia luvassa olevia paikkoja kartaltakaan. Alennettu hinta yhdelle hengelle sisältäen kaiken oli 3 200 euroa. Järjestetty kiertomatka tuntui parhaalta vaihtoehdolta Tšadia ajatellen, koska maassa ei saa poistua 30 kilometriä kauemmas pääkaupungista N’Djamenasta ilman sisäasiainministeriöstä etukäteen anottavaa matkustuslupaa. Sellaisen voi anoa itsekin, mutta esimerkiksi Saharaan sellaisen saaminen kestää noin 15 vuorokautta. Moisen ajan odottelu N’Djamenassa, eräässä maailman kalleimmista kaupungeista, ei kiehtonut lainkaan. Omatoiminen matkailu on mahdollista, jos onnistuu saamaan matkustusluvan. Se taas vaatii tuhottomasti aikaa ja odottelu on kallista. Valmiin paketin ostaminen on ainoastaan kallista.

Eyte’ olisi luonnollisesti kirjoittanut kutsukirjeenkin, mutta olin jo aiemmin veistellyt 30 vuorokauden turistiviisumini Tšadin suurlähetystöstä Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungista Banguista. Periaatteessa Bangui on ihan yhtä vaikea paikka anoa viisumia, kuin Berliini tai Pariisi. Tai Brazzaville, jossa myös yritin toukokuussa 2022. Brazzavillessä ystävällinen henkilökunta totesi, että heillä turistiviisumiin vaaditaan ”too many documents”. Veljekseen minua kutsunut sihteeri ei huolinut edes lahjusta, jota yritin tarjota. Hän kehotti kokeilemaan Banguissa ja kertoi, että siellä on rennompi ote. Banguissa todellakin on rennompi ote, kunhan pääsin viisumeja kirjoittavan englantia puhuvan sihteerin puheille. Hän kertoi, että tietenkin voisin saada turistiviisumin, kunhan täyttäisin tietyt kriteerit. Pitäisi olla kaksi valokuvaa, kutsukirje Tšadista ja lääkärintodistus. Tässä vaiheessa olin tietenkin jo ehtinyt lässyttää, miten kovasti olen halunnut matkustaa Tšadiin, koskapa ”ystäväni” oli hiljattain maassa käynyt ja kehunut tšadilaiset maailman miellyttävimmäksi kansaksi. Tietenkään en tunne ketään Tšadissa käynyttä, mutta sihteeri tästä sai kovasti vettä myllyynsä ja liittyi ylistyslauluuni. Tšadilaiset totta vie ovat ”maailman vieraanvaraisin kansa” ja että Ennedi on ”maailman kaunein paikka”. Sinne minun olisi ainakin mentävä. Minä lupasin mennä.

Keskustelumme päätteeksi valittelin, että ei minulla kyllä ole tuota pahuksen kutsukirjettä ja että näinköhän haaveeni kaatuvat. Sihteeri kävi suurlähettilään puheilla ja suurlähettiläs antoi luvan kirjoittaa minulle viisumin ilman kutsua. Mutta se lääkärintodistus kyllä olisi oltava. Sen kirjoittaisi joku banguilainen lääkäri tutkittuaan minut. Eräs saksalainen oli samana päivänä tullut anomaan niin ikään turistiviisumia Tšadiin, mutta hän ei ollut kolmen tunnin jälkeenkään vielä palannut lääkärikäynniltään. Herran passi oli sihteerin pöydällä. Sihteeri ehdottikin, että hän sulkisi silmänsä ja antaisin hänelle kymppitonnin (n. 15 euroa), jonka muuten antaisin lääkärille lääkärintodistuksesta. Sihteeri sulki silmänsä kirjaimellisesti ja näin pääsimme asiassa eteenpäin. Viisumi oli passissa valmiina jo ennen kuin olin edes täyttänyt ranskankielistä viisumihakemuslomaketta. Sihteeri täytteli sen itse loppuun saakka. Sain itse päättää, milloin viisumi astuisi voimaan. Kuukauden monikertaturistiviisumin hinnaksi tuli 50 000 frangia (n. 76 euroa), minkä lisäksi se ylimääräinen kymppitonni sujahti mukavan sihteerin taskuun. Sain lähtiessäni sihteerin Whatsapp-numeron, mikäli minulla olisi mitään ongelmia Tšadissa. Kättelimme ja kiittelin miestä kovasti ja sanoin, että tällaista viisuminhaun pitäisi aina olla. Annan Tšadin Keski-Afrikan tasavallan suurlähetystölle papukaijamerkin.

(*Huhti-elokuussa matkustin Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Kongon tasavallassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Togossa, Beninissä, Tšadissa, Arabiemiraateissa, Azerbaidžanissa, Georgiassa, Armeniassa ja Liettuassa).