19.5.2021
Edellisiltana tuuli yltyi pieneksi myrskyksi ja sitä jatkui läpi koko yön. Nukuin edelleen bungalowini kaikki ikkunat sepposen selällään, koska kova tuulikaan ei tuonut minkäänlaista viilennystä. Avoimien ikkunoiden vuoksi heräsin myrskyyn muutamaan otteeseen ja olin aivan varma, että aamupäivällä lähtevä lentoni Anjouanin saarelle peruuntuisi. Harmitti jo valmiiksi! Kuitenkin sitten kello viiden aikaan varhaista aamupalaa nauttiessani tuuli alkoi laantua. Ehkäpä peliä ei olisikaan vielä menetetty.
Laka Lodge oli varannut minulle ja samassa hotellissa majoittuvalle Alexanderille taksikyydin Mohélin pohjoisrannalla Fombonissa sijaitsevalle lentoasemalle. Ennen sitä kuitenkin olisi vuorossa koronatesti, sillä Komorit alkoi toukokuun 2021 alussa vaatia negatiivista testiä maasta poistumiseen. Koronatestauksesta juttua täällä. Hotelli oli kovasti vakuutellut, että kyseinen taksikuski on luotettava ja aina ajoissa. Auton tuli saapua kello 5.30 ja puolen tunnin kuluttua tästä aloimme jo huolestua, kun autoa ei vain kuulunut. Kun aloin kysellä, olisiko mahdollista saada mototakseja viemään meitä Fomboniin, sai se hotellin yövahdin soittamaan kuskillemme. Mies saapui kello 6.10 eli vaivaiset 40 minuuttia myöhässä. Kuulin, että jos komorilaisen haluaa tavata esimerkiksi kello viideltä, on sovittava tapaamisajaksi kello neljä. Komorilainen saapuu tunnin myöhässä.
Ajoimme 1,5 tunnissa Fomboniin, jonka näin nyt ensikertaa. Sitä kuvataan sanalla ”mitäänsanomaton” ja sellaiselta se vaikuttikin. Pölyinen afrikkalainen pikkukaupunki, jossa toisaalta olisin ajan salliessa tahtonut viettää yhden yön. Jonkinlaisia majapaikkoja nimittäin täältäkin löytyy. Koronatestauksen jälkeen ajoimme viidessä minuutissa Fombonin itälaidalla sijaitsevalle Mohéli Bandar Es Eslamin lentoasemalle. Se on yksi Komorien kolmesta lentoasemasta. Lentoasema ei näyttänyt lentoasemalta, vaan täysin satunnaiselta afrikkalaiselta liiketilalta, jossa vierekkäin sattuvat sijaitsemaan tyypillinen pieni afrikkalainen sekatavarakauppa sekä lentoasema. Se on lisäksi aivan päätien varressa, siten, että parkkipaikka oli suoraan terminaalin edessä ja parkkipaikalta piti peruuttaa päätielle. Sisään terminaaliin ei vielä päässyt, mutta muutamalle ihmiselle oli pieni penkkikin odotusta varten. Henkilökuntaa lentoasemalla oli joka lähtöön, mutta ei mitään varsinaista tekemistä. Kunhan hengailivat ja säntäilivät ympäriinsä. Maskin käyttö on pakollista, mutta koska mohélilaiset eivät maskeista oikein välitä, ei monella työntekijälläkään sellaista ollut. Tai jos oli, oli se leuan alla.
Minulla oli paikka Int’Air Îlesin kello 9.50 lähtevälle lennolle IIA301 Mohélilta Anjouanille. Lentoyhtiö on paikallinen ja sen solmukohta on Ouanin lentoasema Anjouanilla. Int’Air Îlesillä ei ole kotisivuja, vaan lipun voi lunastaa ainoastaan yhtiön toimistosta, joita on Fombonin ohella Anjouanilla, maan pääkaupungissa Moronissa sekä ilmeisesti myös Tansanian Dar es Salaamissa. Int’Air Îles on yksi maan kolmesta lentoyhtiöstä ja tällä hetkellä ilmeisesti luotettavimmasta päästä. Komorien sisäinen lentoliikenne on hieman epämääräistä toimintaa, sillä lennoilla ei ole kovin tarkkoja aikatauluja (esimerkiksi Mohélilta on parasta yrittää lentää Anjouanille juurikin keskiviikkona, koska silloin lento toteutuu varmimmin) ja lentoja perutaan lyhyellä varoitusajalla, eikä rahoja tahdota maksaa takaisin. Kauhutarinoita löytyy jokaisesta Komoreja käsittelevästä blogista ja muualtakin. Int’Air Îlesin tapauksessa olisin saanut tietää peruutuksesta Laka Lodgen kautta kuulemma jo vähintään viikkoa aiemmin. Laka Lodge tekeekin yhteistyötä kyseisen lentoyhtiön kanssa ja itse asiassa lentoyhtiö on se osapuoli, joka on pyydellyt hotellia varaamaan lippuja nimenomaan heiltä. Yhteistyön ansiosta luotettavuus on parantunut, mikä kelpaa turistien ohella varmasti myös paikallisille. Hotelli on ilmaissut Int’Air Îlesille suosivansa yhtiötä, johon voi luottaa. Oma lentolippuni maksoi 29 000 Komorien frangia (eli 59,18 euroa), mihin päälle maksoin kymmenen euroa hotellille, että kävivät ostamassa lipun puolestani.
Lähtöselvityksen oli kerrottu alkavan kello 7.30, mutta vielä puoli yhdeksältäkään ei tapahtunut mitään. Paitsi, että matkustajien laukkujen punnitusta varten terminaalin eteen asfaltille kannettiin vaaka. Siinä sitten punnittiin ihmisten matkatavaroita, sillä mukaan ruumaan sai ottaa enintään 15 kiloa ja käsimatkatavaraksi viisi kiloa. Joku oli lähdössä matkaan tulostimen kanssa, toinen banaanilaatikollisen kanssa. Kyllähän kotisaaren banaanit aina naapurisaaren vastineensa päihittävät. Se on tietenkin sama, jos ottaisin säkillisen perunoita Finnairin lennolle Oulusta Helsinkiin. Helsingin perunat kun ovat niin pahoja ja vastenmielisiä.
Joskus yhdeksän aikoihin lähtöselvitys alkoi, joten nostin maskin kasvoilleni ja astuin sisään pikkuruiseen terminaaliin. Toisin kuin afrikkalaiset yleensä, komorilaiset ovat vähän hitaita liikahtamaan, joten pääsimme Alexanderin kanssa tiskille ensimmäisinä. Lähtöselvitystiskejä on yksi, jossa reppuni punnittiin jälleen ja painoa oli 6,5 kilogrammaa. Eli 1,5 kiloa liikaa, mistä olisi teoriassa kuulunut maksaa tuhat frangia (n. 2 euroa) lisämaksua yhtä kiloa kohti. Lähtöselvittäjä selitti jotain ilmeisesti asiaan liittyen, mutta koska hän ei osannut englantia, enkä minä ymmärtänyt hänen ranskaansa, antoi hän vain minulle laminoidun boarding passin ja viittoi eteenpäin kohti turvatarkastusta.
Príncipen yhtä pienellä lentoasemalla vuonna 2018 ei ollut läpivalaisulaitteita, joten odotin vastaavaa käsikopelolla tehtävää turvatarkastusta. Yllättäen Mohéli Bandar Es Eslamin kentällä oli pieni hihna läpivalaisulaitteineen ja metallinpaljastimineen! Turvatarkastajina oli pelkkiä naisia, kuusi kappaletta kaikkiaan. Tarkastus oli perusteellisin koskaan, sillä reppuani pengottiin ja ajelutettiin edestakaisin hihnalla useaan otteeseen. Ystävälliset naiset eivät löytäneet lopulta mitään kiellettyä. Englantia he eivät puhuneet, mutta pystyin kommunikoimaan ranskaksikin tällä kertaa. Yllättävintä oli, että vesipullot matkustamossa ovat kokonaan kiellettyjä Komorien sisäisessä lentoliikenteessä. Ensimmäistä kertaa Afrikan sisäisellä lennolla vesipulloni takavarikoitiin. Perässäni tullut Alexander kiinnitti myös huomiota Mohélin kentän erittäin perusteelliseen turvatarkastukseen. Ehkä joku sitten saattaisi haluta kaapata koneen ja lentää sen Ranskalle kuuluvalle Mayottelle ja hakea turvapaikkaa.
Tiesimme etukäteen, että Anjouanille suuntaava koneemme olisi hyvin pieni. Kun meidän olisi pitänyt olla jo perillä Anjouanilla, laskeutui pikkuinen Cessna 208B Caravan Mohélin kentälle. Koneeseen nousu alkoi noin vartin kuluttua tästä, mutta ensin kaksi virkailijaa oli käynyt selittämässä meille jotain. ”Je ne parle pas français” eli ”en puhu ranskaa”, on kätevimpiä ranskankielisiä ilmauksia! Virkailijat luovuttivat ja viittoivat meidät ulos ja kohti konetta. Tämä Int’Air Îlesin lentokone on pienin kone, millä olen lentänyt, sillä istumapaikkoja on ainoastaan 12 matkustajalle. Lisäksi tämä tulisi olemaan ensimmäinen lentoni Cessnalla! Kun kerran ensimmäisinä astuimme koneeseen, pääsimme valikoimaan parhaat paikat. Totesimme, että koneen peräpään kahden hengen penkki on paras paikka, sillä sieltä pääsisi nopeiten ulos oven ollessa suoraan takanamme. Toisaalta lentäisimme koko matkan meren yllä, joten eipä sillä ulospääsyllä taitaisi olla mitään merkitystä enää mereensyöksyn jälkeen. On kuitenkin muistettava, että Int’Air Îles ei ole Euroopan unionin mustalla listalla! Käsimatkatavarat tuli jättää yhteen suureen läjään matkustamon peräosaan verhon taakse.
Kone tuli täyteen ja 12 istumapaikasta huolimatta matkustajia oli 13. Matkustaja numero 13 oli sylivauva. Viimeisenä koneeseen astunut herra sai kunnian sulkea oven perässään, sillä mitään lentoemäntiä ei lennolle mahtuisikaan. Kapteeni ja perämies olivat paikallisia ja toivottivat ranskaksi kaikki tervetulleiksi. Mitään turvaohjeistuksia ei käyty läpi, mutta nehän kaikki saivat itse halutessaan opetella istuintaskussa olevasta kortista. Myöskään maskia ei ollut pakollista käyttää, eikä sitä juuri kukaan sitten käyttänytkään. Samassa tilassa matkustajien kanssa olleet kapteeni ja perämies ainakin lensivät ihan paljain kasvoin. Pääsimme lähtemään 40 minuuttia aikataulussa jäljessä ja näin vehreä ja vuoristoinen Mohéli jäi hetkessä taakse.
Noin kymmenen minuutin kuluttua vähintään yhtä vehreä ja vuoristoinen Anjouan ilmestyi näköpiiriin. Sen läntisen rannikon edustalla on lukuisia hiekkarantoja ja rannan edustalla valtava koralliriutta. Laskukiidossa olleen koneen ikkunasta näin Anjouanin pääkaupungin Mutsamudun koko komeudessaan. Ouanin lentoasema Mutsamudun laitamilla näytti sitten jo lentoasemalta, sillä täällä on kunnonkokoinen terminaali. Normaalioloissa lentoasemalta on myös kansainvälisiä lentoja ainakin Madagaskarille ja Mayottelle. Lento kesti noin 20 minuuttia. Perillä kaikkien matkustajien käsiin ruiskautettiin käsidesiä, kuume mitattiin ja sen jälkeen saimme myös täytettäväksemme ”maahantulokyselyn”. Olimmehan saapuneet Komorien unionin autonomiselta saarelta toiselle.