17.5.2021

Pyöräily on parhaita tapoja tutkia lähiympäristöä reissatessa, joten olin jo ennen Laka Lodgeen tuloani ilmaissut haluni vuokrata polkupyörän. Ne maksavat 15 euroa päivältä. Tietenkään kukaan ei pyöräile Mohélilla (eikä muuallakaan Komoreilla), mutta minä aioin siitä huolimatta lähteä ottamaan selvää, miltä kotikyläni Nioumachouan takana näyttää. En tiennyt, mitä odottaa, sillä olinhan saapunut hotellille venekyydillä. En ollut nähnyt ja kokenut saaren tiestön kuntoa. Laka Lodgen Abdou oli kertonut, että tie Nioumachouasta kohti länttä ja aina Ndrondronin ja Ouallah 1:n kyliin asti olisi melko helposti poljettavassa. Sen jälkeen aina Miringoniin saakka olisi huonokuntoista serpentiinitietä ylämäkeen. Miringonista eteenpäin ja aina Mohélin pohjoisrannalla sijaitsevaan pääkaupunkiin Fomboniin olisi melko hyvässä kunnossa oleva tie, sillä Komorien presidentillä sattuu olemaan Miringonin kylässä asunto ja onhan sinne päästävä lentoasemalta nopeasti ja autoa rikkomatta.

Sen sijaan tie Nioumachouasta itään olisi niin surkeassa kunnossa, ettei siellä esimerkiksi autolla pärjäisi. Ajattelin lähteä katsomaan juurikin tätä tietä. Tienkulku oli suuri mysteeri, sillä Komorit on jälleen niitä paikkoja maailmassa, missä Google Mapsin kartoilla ei tee juuri mitään. Teitä on merkitty kovin säästeliäästi. Edes satelliittikuvista tienkulku ei paljastunut, koska trooppisella Mohélilla tie kulkee sankassa sademetsässä. Tai metsässä nyt ainakin.

Näkymä Nioumachouan laitamilta kohti itää ja niitä seutuja, jonne suuntasin.
Tie Nioumachouasta itään kulkee trooppisen metsikön halki. Näillä seuduilla koronaviruksen aiheuttama öinen ulkonaliikkumiskielto on äärimmäisen hyödytön.

Lähdin matkaan iltapäiväyhden aikoihin, mikä on järkevää, koska päivän kuumin aika trooppisella saarella on parasta aikaa hikiliikunnalle. Nioumachouan ohitettuani tie haarautuu kahteen suuntaan. Vasemmanpuoleinen vie kohti länttä ja lopulta Fomboniin saakka. Oikeanpuolimmaisen valikoimalla (kuten itse tein) voi tuntea olevansa tutkimusmatkailija, koska ei tiedä, miten tie kulkee ja mitä tien varrella olisi odotettavissa. Kuitenkin tämän tien valitsemalla pääsee 1,5 tunnissa mototaksin kyydissä Mohélin itäisimpään kolkkaan Itsamian rannalle kilpikonnia bongaamaan. Niin kauas en ehtisi polkupyörällä, eikä Itsamian kilpikonnasafari muutenkaan ole tällä hetkellä mahdollista koronaviruksen aiheuttaman ulkonaliikkumiskiellon vuoksi. Sinne ei vain ehtisi riittävän ajoissa, sillä ulkonaliikkumiskielto päättyy vasta kello viideltä aamulla. Kilpikonnat taas tykkäävät liikkua maalla lähinnä aamutuimaan.

Kaikki asutus päättyi jo Nioumachouan laitamille, mutta se ei tarkoita ihmisten puuttumista maisemista. Niin kuin varmasti kaikkialla trooppisessa Afrikassa, Mohélinkin kaikissa pusikoissa tuntui olevan porukkaa. Metsässä käydään töissä: on yleistä raivausta, hedelmien ja maustekasvien korjuuta ja vaikkapa lehmien laidunnusta. Eli vaikkei asumuksia näkynyt missään, liikkui alkumatkasta tiellä runsaasti väkeä viidakkoveitsi kädessä (tai pään päällä!). Myös mototaksiliikenne oli melko vilkasta. Muutaman kilometrin päässä kymmenen hengen ryhmä naisia istuskeli valtavien banaaniterttujen kanssa tien varressa. Työpäivä metsässä oli ohitse ja nyt odoteltiin kyytiä pois työmaalta. Tervehdin varmaan jokaista vastaantullutta ja kaikki vastasivat iloisesti takaisin. Osa kyllä ehti toki tervehtiä ennen minuakin. Ihmisten kasvoilta näki aidon hämmästyksen, kun yhtäkkiä keskellä sademetsää vastaan pyöräilee valkoinen mies.

Matkan varrelta.
Lehmät viihtyvät Mohélin metsissä.

Tie oli odotetun huonokuntoinen, mutta juuri sopiva maastopyörälleni. Ei tänne missään nimessä kannattaisi autolla lähteä, mutta ehkä kolmen kilometrin päässä Nioumachouasta näin poliisiauton lähestyvän minua liki kävelyvauhtia tien kunnon takia, mutta kuitenkin vilkkuvalot päällä. Ensimmäisenä ajattelin, että onko poliisi tulossa pidättämään minua, koska eihän minulla ollut maskia! Olisiko joku vinkannut maskittomasta pyöräilijästä? Entä pitäisikö tälle tielle ehkä olla joku erikoislupa? Tiesin toki, ettei Komorit ole se paikka, missä virkavalta kiusaa turisteja. Ne maat ovat mantereen puolella. Pysähdyin tien sivuun antaakseni tietä ja poliisi ajoi vain ohitseni. Upouuden poliisiauton perässä tuli paikallisen sähköyhtiön Société Nationale d’Electricité des Comoresin (SONELEC) auto. Hymähdin mielessäni ja ajattelin, että kyllähän sähköfirman auto ehdottomasti poliisisaattueen vilkkuvaloineen vaatii! Poliisi ja SONELEC:n porukka olivat muuten ensimmäiset ihmiset tällä saarella, joiden näin käyttävän maskeja maskipakosta huolimatta.

Tie tuntui seurailevan Mohélin rannikkoa, mutta muitenkin enintään muutamien satojen metrien etäisyydellä. Ja vieläpä varsin korkealla. Silloin kun kasvillisuus sen salli, olivat näkymät merelle ja vaikkapa Nioumachouan edustan pikkusaarille kovin upeat. Kun aamupäivällä olin tallustellut Ouénéfoun ja Méan saarten rannoilla ja snorklannut niiden rantavesissä, oli hauskaa nähdä saaret nyt uudesta suunnasta. Tie oli ollut joskus ainakin osittain päällystetty, mutta luultavasti sateet olivat vieneet päällysteen (ja sitä myöten paljon muutakin) 90-prosenttisesti pois. Kuoppia riittää.

Tie ylittää lukuisia pieniä jokia ja puroja.
Toisinaan merikin näkyy tielle saakka. Kuvan alaosassa parimetrisiä tuoksuilangiapuita.

Mohélilla tuntuu kasvavan kaikki mahdolliset tropiikin kasvit, kuten papaija, banaani, mango, kookospähkinä, vanilja, neilikka, pippuri, kahvi ja kaakao. Tärkein on kuitenkin tuoksuilangia eli ylang-ylang, alun perin Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleva keskikokoinen puu, jota paikalliset pienviljelijät täällä ja viereisellä Anjouanin saarella kasvattavat ja jonka keltavihreistä kukista tislataan keskellä viidakkoa sijaitsevissa pikkuisissa tislaamoissa huumaavantuoksuista ylang-ylang-öljyä. Öljy on neilikan ja vaniljan ohella Komorien merkittävin vientituote ja maa on maailman mittakaavassa ylang-ylang-öljyn tärkein tuottajamaa. Komorien on onnistunut olla jossain ykkönen, mutta saavutusta himmentää se, että tuottajamaita on oikeastaan vain kaksi: Madagaskar seuraa kaukana perässä. Ranskalle kuuluvalla Mayotten saarella ylang-ylang-öljyn tuotanto on romahtanut minimiin korkeiden työvoimakustannusten vuoksi. Tämä öljy on lukuisten hienojen hajusteiden, kuten Chanel No. 5:n tärkeimpiä ainesosia. Kuulemma parfyymitehtailijat vierailevat Mohélilla tiuhaan ja liki koko ylang-ylang-tuotanto viedään Ranskaan. Lähde: [1]

Tuoksuilangioita kasvaa melkeinpä missä tahansa ja näiden kukista leviävä voimakas tuoksu leijailee niin ikään kaikkialla. Mohélia kutsutaan parfyymisaareksi ja sellainen se totisesti onkin. Olin pyöräillyt luultavasti lukuisten tuoksuilangiaplantaasien ohitse, kunnes satuin eräässä mutkassa ottamaan hörppyä vesipullosta ja samalla noteerasin syyn kaikkialla leijailevalle tuoksulle. Hetkisen ihmettelin ja haistelin näitä kummallisia parimetrisiä puita ja niiden erikoisia kukkia, jotka näyttivät kuin olisivat olleet nuupahtaneet. Alaspäin kun roikkuivat pitkine terälehtineen. Palasin pyörälleni, kun kuulin moottoripyörän lähestyvän, sillä en tiedä miten vauhkona paikalliset ovat ylang-ylanginsa tiimoilta. Että miten he reagoisivat löydettyään minut puita tutkimasta. Mohélilaiset ovat kuitenkin leppoisaa väkeä eli veikkaisinpa, ettei heitä hetkauttaisi.

Tuoksuilangian kukkia.
Nupullaan olevia tuoksuilangian kukkia.

Mohéli on parfyymisaari, mutta ehdottomasti myös lepakkosaari: lepakkoja liihottaa jopa päiväsaikaan kaikkialla. Pääosin nämä hedelmiä syövät lepakot ovat pienehköjä, joiden siivet ovat mustia ja muu ruumis oranssi. Ajoin erään suuren puun ohitse ja jo kaukaa kuulin puun olevan lepakkojen kotipuu. Puun latvuksesta kuului melkoinen kirkuna ja alas satoi hedelmien kiviä ynnä muuta ryönää. Varmaan ulosteitakin. Mohélilla asustaa myös suurikokoinen lepakkolaji, comoronlentäväkoira, jota menisin seuraavana päivänä katsomaan. Myöhemmin kuulin, että mohélilaiset myös syövät lepakkojaan, mutta se ei ole kauhean yleistä. Kun muistaa, mistä koronavirusepidemia (tai vaikka Länsi-Afrikan ebolaepidemia) sai alkunsa, on lepakkosaarelle matkustus näinä aikoina kaikkein vastuullisin teko.

Lepakkopuun jälkeen saavuin yllättäen pikkuiseen kyläpahaseen, jota en ole löytänyt kartoista, enkä siis tiedä sen nimeä. Vain ehkä parinkymmenen talon kylä oli melkoisen primitiivinen, sillä kaikki oli rakennettu palmunlehvistä ja muista kasveista. Sementti oli tosin jo saavuttanut kylän, sillä keskellä paikkakuntaa oli kaksikerroksinen talo. Varmaan kyläpäällikkö pitää majaansa siinä. Tai sitten se oli kunnantalo. Komoreilla on erikoinen järjestelmä, että kunnanjohtajat konsultoivat kerran tai kaksi vuodessa suoraan presidenttiä ja kertovat huolistaan. Tämän kylän johtaja oli varmaan ilmaissut tarpeensa saada suuri kartano keskelle kylänraittia, jossa nyt kulkivat lähinnä kanat. Myös pieni tyttö, ehkä viisivuotias, kulki raitilla pieni maitokannu päänsä päällä ja molemmat kädet vapaina.

Yllättäen eteen tuli kylä, jonka nimeä en tiedä.
Kylänraitilla on hiljaista.
Noin 15 kilometrin jälkeen käännyin takaisin näillä seuduilla.

Jatkoin edelleen matkaa, mutta liikenne oli lähes täysin lopahtanut. Saattoi kulua viisitoistakin minuuttia ilman, että ketään tuli vastaan tai ohitse. Kun olin polkenut kaikessa rauhassa kolme tuntia kohti itää, totesin, että on ehkä käännyttävä takaisin päin. En haluaisi polkea pimeässä sademetsässä ilman valoja. Matka Nioumachouasta oli ollut pääosin nousua, joten takaisin Nioumachouassa olin jo kahden tunnin kuluttua. Ja hyvissä ajoin ennen pimeää. Olin kuulemma hieman punainen perille päästyäni. Sitä se kuumassa ja kosteassa viidakossa pyöräily teettää. Olin pyöräillyt ehkä noin 30 kilometriä, mikä on mielestäni jo hyvä suoritus näissä oloissa.

4 Replies

  1. No huhhuh mikä kylä. Mun mielestä tuon retken kruunu. Näyttää ihan joltain leffalavasteelta. Siellä asuvat kaisla/ruohomajoissaan ja todennäköisesti ovat näennäisestä köyhyydestä huolimatta iloisempia ja tyytyväisempiä kuin keskivertosuomalainen lähiössään. Todella hiljaisen näköistä siellä. Oliko tuolla kylässä mitään kauppoja?

    Tansanian koronarajoitukset alkaa tosissaan näkyä, Turkish Airlines otti ja perui menolentoni sinne. Pitäisi olla yötä Istanbulissa ja jatkaa sitten. Peruin koko homman, niin ei tarvitse myöskään viettää tuntikausia keskellä yötä katsomassa, miten se saapuvien nuhatestaus toimii, tai siis ei toimi. Kaipa tuonne ehtii myöhemminkin, nyt lähden sitten ”vain” Rodokselle ja mietiskelen loppukesäksi jotain Afrikan-reissua.

    1. Joo se on juurikin näin, että luultavasti ovat onnellisempia kuin suomalaiset! Kylä oli tosi hiljainen, ehkä kun oli niin pieni. Mutta kyllä sieltä muutamilta pihoilta savu nousi, kun nuotioita kyhäilivät. Oli siellä ehkä pikkuinen kauppakin, mutta se oli kiinni. Olisin varmasti pistäytynyt muuten. Tai sitten sen kopin ovessa oli vain muuten erilaisia puhelinoperaattorin mainoksia…

      Harmi, kun et pääse Tansaniaan! Toisaalta itsekin mieluusti valitsen kohdemaan siten, ettei saavuttaessa ole mitään pakkotestauksia. Tansania ei meidän rahoja kaipaa, mutta onneksi Kreikka sentään huolii! Loppukesällä sitten Sao Tomelle? Se kai on auki.

      1. Äläs nyt lue ajatuksiani siellä. Juuri muutama tunti sitten kattelin Sao Tomen lentoja! Ovat vaan hemmetin kalliita jostain syystä. Onkohan puoli Portugalia lähdössä sinne viettämään kesälomaa? Lisäksi pitäisi uskaltaa luottaa siihen, että HEL-LIS-lennot oikeasti lennetään myös.

        Innostuin nyt lueskelemaan Nairobista ja alkoi toi Rodos vähän harmittamaan. Keniaan pääsisi nuhalapulla ja nettiviisumilla, ja ilmeisesti Turkish Airlinesin säännöt olisivat sallineet lipun siirron sinne Nairobiin, haluamilleni päiville, ilman lisämaksumurheita. No, meni jo. Mutta ehkä tämä nyt vähän siltä näyttää, että loppukesästä joko sammutaan sarvi kainalossa Nairobissa tai sitten tosiaan Sao Tome, jos ne lennot vaikka halventuisivat.

        Minusta ei ole heräämään aamukolmelta jotain safaria varten ja istumaan tuntikausia siinä safarimobiilissa, mutta 7 km Nairobista olisi luonnonpuisto, jonne voisi tehdä kätevän päiväretken. Se vielä menisi, ja olisihan se kiva nähdä virtahepo jossain muualla kuin Lahoren eläintarhassa!

        1. Niin, HEL-LIS-lennot tosiaan. Tuskinpa toteutuvat. Noh, Kenia varmaan on myös hyvä lohdutuspalkinto. Ainakin heidän koronasäännöt ovat Tansaniaa helpommat. Nuhatodistuskin saa olla 96 tuntia vanha, eikä saavuttaessa kai kiusata pakkotesteillä. Mietin itsekin toukokuulle Nairobia (ennen Komorien löytymistä), mutta sitten meni fiilikset koko maasta, kun siellä oli monin paikoin jotain alueellisia liikkumiskieltoja. Ei olisi kiinnostanut joutua jumiin johonkin provinssiin, koska en olisi pelkässä Nairobissa kuitenkaan viihtynyt.

          Itsekään en ole ollut varsinaisella safarilla vielä ikinä, mutta tuo Nairobin kansallispuisto on kyllä aika hurja tapaus, jos siellä noin lähellä miljoonakaupungin keskustaa kerran leijoniakin pitäisi oleman!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *