Moroni ramadanin jälkimainingeissa

15.5.2021

Alle vuorokaudessa olin matkustanut neljällä eri lennolla reilusti päiväntasaajan eteläpuolelle ja vaihtanut Suomen kevään Komorien ”syksyyn”. Siitäkin huolimatta, että olin matkannut Oulusta Helsingin, Dohan ja Dar es Salaamin kautta tänne Moroniin, olin edelleen hämmentävästi samalla aikavyöhykkeellä Suomen kanssa, vaikka ilmankosteus ja lämpötila hipoivat pilviä sekä ihmiset ympärilläni olivat yhtäkkiä mustia ja puhuivat ranskaa. Tätä matkaa en ollut juurikaan suunnitellut, sillä näinä aikoina ei liiemmin uskalla mitään suunnitella. Lennot kun useimmiten peruuntuvat. Tällä kertaa Qatar Airways ja Air Tanzania eivät peruneet lentojani ja kaiken huipuksi pysyivät aikataulussa. Toisaalta eipä Komoreille oikein edes voi valmistautua, sillä tällä vuosituhannella julkaistuja opaskirjoja ei ole ainakaan englanniksi, mutta englanninkielisistä blogipostauksista saa jonkin verran tietoa. Tiedon vähyyteen lienee syynä se, että Komorit on eräs maailman vähiten vierailtuja valtioita: vuoden 2017 tilastojen mukaan maa sijoittui 28 000 matkailijallaan kahdeksanneksi vähiten vierailluksi maaksi maailmassa. Helmikuussa 2018 vierailemani São Tomé ja Príncipe oli näköjään sijalla 9., joten seuraava matkakohde voisi sitten olla sijalla 7. oleva Salomonsaaret.

Kolmesta pääsaaresta koostuva rutiköyhä Komorit sijaitsee Intian valtameressä Mosambikin ja Madagaskarin välissä ja on eräs maailman pienimmistä valtioista, koska sillä on kokoa suunnilleen yhtä paljon kuin Ahvenanmaalla ja Hailuodolla yhteensä. Asukkaita on noin 0,8 miljoonaa, joista liki jokainen tunnustaa islaminuskoa. Ja taitaa oman komorin kielensä ohella myös ranskaa. Kyseessä on harvoja itäisen Afrikan kolkkia, jonne Ranska aikoinaan ulotti siirtomaavaltansa ja luopuikin siitä vasta hyvin hiljattain: vuonna 1975. Minulla oli nyt reilu viikko aikaa tutustua tähän trooppiseen saaristovaltioon ja aioin tietenkin vierailla kaikilla kolmella pääsaarella, Grande Comorella, Mohélilla ja Anjouanilla.

Olin siis saapunut Prinssi Said Ibrahimin kansainväliselle lentoasemalle ja pääsin nyt pitkästä aikaa harjoittamaan onnetonta ranskan kieltäni. Tässä maassa ei englantia osattaisi, se oli selvää. Myöhemmin toki kuulin erään ranskalaisen suusta, että komorilaisten puhuma ranska on heikointa, mitä tämä nainen oli missään päin maailmaa koskaan kuullut. Komorilaisia ei kannata myöskään panna kirjoittamaan ranskaksi, sillä se on vielä suurempi tragedia. Mutta jos komorilaiset kerran puhuvat ralliranskaa, ei minullakaan suurempia ongelmia tulisi olemaan. Siispä taksijahtiin! Ensimmäiset taksikuskit metsästävät jo sisällä terminaalissa matkalaukkuhihnan luona, mutta koska minä olin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla, pääsin huomaamatta livahtamaan ulos. Kymmenen euroa on sopiva summa taksimatkasta lentoasemalta pääkaupunkiin Moroniin ja minun ei tarvinnut edes tingata. Komorilaiset eivät ole oppineet pyytämään ulkomaalaisilta riistohintoja, vaan hinta on liki aina kohdillaan. Taksin takapenkillä nukkui ilmeisesti kuskin vaimo, joka nyt kiireesti verhosi päänsä huivilla, kun istahdin kyytiin. Olivat ilmeisesti tuoneet jonkun lentoasemalle, eikä tyhjänä kannattaisi ajella takaisin.

Lentoasemalta pääsee tietenkin myös julkisella liikenteellä Moroniin. On vain käveltävä reilun sadan metrin matka ulos lentoaseman portista tienvarteen autoja pysäyttelemään. Jokainen kohti Moronia ajava auto on potentiaalinen kyyti, ns. ”puskataksi”. On vain heilautettava kättä auton lähestyessä ja jos auto hidastaa, on kohdalla huikattava haluamansa määränpää eli Moroni. Jos auto on täynnä, se vilkauttaa valoja ja huristelee ohi. Jos taas tilaa olisi, mutta kohde on väärä, huikkaa kuski ”non” ja jatkaa matkaansa. Helppoa ja halpaa. Kyyti Moroniin maksaa luultavasti 500 Komorien frangia (n. 1 euro) (ainakin lentoasemalta pohjoisen Mitsamiouliin kyyti myöhemmin kustansi sen verran). Komorien valuutta on siis frangi, joka on sidottu euroon. Yhdellä eurolla saa 490 frangia, mutta eurokin kelpaa ilmeisesti missä tahansa. Jopa puskataksi hyväksyy siistin viiden euron setelin maksuksi ja kuski antaa vaihtorahan frangeina.

Olin hieman väsynyt, minkä vuoksi oma taksi oli nyt vain kaikkein selkein vaihtoehto. Kuskini oli vaitelias, kuten muutkin komorilaiset. Tämä kansa ei todellakaan turhia puhele. Päivittelin sotilaiden ja poliisien määrää Moroniin johtavan tien varrella ja sain vastaukseksi vain pelkän ”oui”. Myöhemmin sain selville, että virkavalta oli tien varrella sadan metrin välein (maski kasvoilla), koska Komorien presidentti Azali Assoumani oli lähdössä muutaman tunnin kuluttua Ethiopian Airlinesin reittilennolla Addis Abeban kautta Pariisiin. Komorit on niin pieni, ettei edes sen presidentillä ole omaa lentokonetta, vaan hän alistuu matkustamaan tavallisten kuolevaisten kanssa samalla koneella. Hyvin epäafrikkalaista, mutta samalla kunnioitettavaa toimintaa.

Perillä hotellillani, kuski tarjoutui kuljettamaan minua jatkossakin, mutta seuraavaksi aamuksi minulla oli jo kuski varattuna. Siispä maksu siisteillä euroseteleillä (seteleissä ei saa olla pienintäkään repeämää) ja hotellin ovea hakkaamaan. Olin varannut Villa Saifoudinesta majoituksen yhdeksi yöksi hintaan 40 euroa sisältäen aamupalan. Villa Saifoudine on hyvin ystävällisen intialais-komorilaisen pariskunnan koti, jossa on kolme huonetta mahdollisia vierailijoita varten. Sekä pariskunnan mies Badrou että nainen Nilu ovat kumpikin intialaista alkuperää, mutta Badrou on syntynyt ja asunut elämänsä Komoreilla, kun taas Nilu on muuttanut tänne Nairobista. Komoreilla on melko olematon intialaisväestö, mutta Keniassa melko huomattava. Kumpikin puhuu sujuvaa englantia, joten kommunikointi on helppoa. Itse asiassa Nilu ei kuulemma edes osaa ranskaa.

Sain hotellin parvekkeella evästyksen ramadanin jälkeiseen Moroniin: kaikki olisi pitkälti kiinni, koska ramadan oli loppunut vasta pari päivää sitten ja kaikilla oli nyt pitkä loma. Aivan kuin meillä joululoma. Sim-korttia en tulisi saamaan, enkä pystyisi vaihtamaan rahaakaan, koska pankit ovat kiinni. Pari ravintolaa olisi sentään avoinna. Lisäksi Komoreilla olisi voimassa maskipakko niin sisätiloissa kuin ulkonakin (Moronissa ehkä reilu puolet käyttää ja heistä ehdoton enemmistö leuan alla). Maskipakosta olinkin tietoinen, joten viritin maskin leuan alle ja lähdin katsomaan Moronin nähtävyyksiä. Villa Saifoudine sijaitsee kivenheiton päässä Moronin ilmeiseltä keskusaukiolta, Place de Francelta, jota reunustavat pääpostitoimisto, keskuspankki, santarmiasema ja muita tuikitärkeitä instituutioita. Place de Francelta lähtee sekä pohjoiseen että etelään Grande Comoren saarta ja samalla Moronin silhuettia hallitsevan Karthala-tulivuoren mukaan nimetty Boulevard Karthala.

Moroni on Komorien pääkaupunki ja samalla suurin kaupunki, vaikka siellä asuukin vain reilut 50 000 asukasta. Eli yhtä paljon kuin Kotkassa tai Mikkelissä. Kaupungin pystyy koluamaan yhdessä iltapäivässä, joka itselläni oli tavoitteena. Place de Francelle laskeutumisen jälkeen kävelin hetkisen Boulevard Karthalaa pohjoiseen, kunnes käännyin kadulle nimeltä Mvouvou-djou, joka johtaa rantaan ja ehkäpä Moronin kauneimmille nurkille. Kävelin noin kilometrin verran ja päädyin tämän maan tärkeimmän nähtävyyden luo. Edessäni oli kuuluisa 1400-luvulla rakennettu vanha perjantaimoskeija (Ancienne Mosquée de Vendredi), joka näytti olevan Moronin vanhankaupungin eli medinan ainoa kunnostettu rakennus. Se hohti valkoisena, kun muu kaupunki ympärillä rapistui hiljakseen. Perjantaimoskeija sijaitsee pikkuinen kalasataman ääressä ja laskuveden ansiosta sataman pohja näytti olevan täynnä erikokoisia hylkyjä. Osa enemmän, osa vähemmän hajonneita. Sataman seinämään nojasi myös suurikokoinen huvijahti, joka oli selvästi hylätty ja nyt lauma pikkupoikia leikki siinä. Huutelivat ”hello, hello”, eivätkä suinkaan ”bonjour”.

Perjantaimoskeijan ohella Mvouvou-djou-rantakadun varrella on muutakin jännittävää: Zawiyani ya Salmata Hamissi -moskeija korkeine minareetteineen sekä etenkin suuri kyltti kaupungin parhaalla paikalla, jossa todetaan ”Mayotte est comorienne et le restera a jamais” eli ”Mayotte on komorilainen ja tulee aina olemaan”. Kyseessä on Komorien saaristoon kuuluva Mayotten saari, joka ei eroa esimerkiksi kulttuuriltaan tai luonnoltaan mitenkään muista saariston saarista. Komorien itsenäistyessä Mayotte nyt vain halusi jäädä osaksi Ranskaa ja se on Komoreille edelleen hyvin arka paikka. Nykyisin elintaso Mayottella on huomattavasti Komoreja korkeampi, saari kuuluu Euroopan unioniin ja siellä käytetään euroa. Ei ihme, että harmittaa.

Poikkesin medinan kapeille kaduille, joilla ei tapahtunut mitään. Kaikki olivat jossain, kai olivat ostaneet Canal+:lta ramadankatselupaketin, joita mainostettiin kaikkialla. Jatkoin rantakatua pitkin etelään. Aioin vierailla Caltexin alueella, mutta ensin löysin sattumalta Komorien virallisen matkailutoimiston. Se oli kiinni, mutta kyltissä luki ”Les Comores — 1 pays, 4 destinations”. Yksi maa, neljä matkakohdetta. Grande Comore, Mohéli, Anjouan ja Ranskaan kuuluva Mayotte! Olisi ollut mielenkiintoista pistäytyä sisällä, ehkäpä olisivat myyneet postikortteja. Lähellä matkailutoimistoa on Ranskan suurlähetystö sekä Stade de Beaumer -stadion, jossa Komorien jalkapallomaajoukkue, eli Les Coelacantes, ei ilmeisesti enää kuitenkaan pelaa. Kuitenkin Moroni on täynnä maan jalkapallomaajoukkueen kuvia, sillä Komorit selviytyi arvokisoihin ensimmäistä kertaa pelattuaan 0–0 Togon kanssa 25. maaliskuuta 2021. Afrikan-mestaruuskilpailut 2021 pelataan alkuvuodesta 2022 Kamerunissa. Ilmeisesti koronavirus on sekoittanut näitäkin kisoja. Jalkapallokuume näkyy katukuvassa myös siinä, että komorilaiset miehet pukeutuvat täällä oman maajoukkueensa vihreään pelipaitaan, eivätkä suinkaan minkään Emiratesin tai vastaavan sponsoroiman eurooppalaisjoukkueen paitaan!

Olin muutaman mutkan kautta päätynyt Caltexin kaupunginosaan, jossa oli muutama pieni kauppa avoinna. Caltexissa on jo hieman enemmän afrikkalaista tunnelmaa, sillä musiikki raikasi ja taloissa oli hieman aaltopeltiäkin. Taivalsin Boulevard Karthalaa pitkin takaisin ”ydinkeskustaan” halki medinan. Moronin medinan voisi milloin tahansa lisätä Unescon maailmanperintöluetteloon, mutta joukossa saattaa olla kyllä liiaksi ”uusiakin” rakennuksia.

Pääkadun varrella paikallinen nuorukainen Amine sitten tuli juttusille, sillä hän tahtoi jutella englanniksi ja hyvää englantia tämä 25-vuotias moronilaismies puhuikin. Näytänkö minä niin ei-ranskalaiselta, että komorilaiset hoksaavat minun ehkä puhuvan englantia! Amine tiesi, missä voisin ehkä vaihtaa rahaa jopa näin lauantai-iltana. Ensimmäisessä paikassa ei tärpännyt, mutta lähellä Place de Francea toimiva kangaskauppa pystyi vaihtamaan sata euroa frangeiksi. Sain 49 000 frangia eli sen verran, mitä minun kuuluikin saada. Tosin ilmeisesti olisin voinut kokeilla myös isolla eurosetelillä maksamista ravintolassa ja katsoa, olisiko heillä antaa tarpeeksi frangeja takaisin.

Amine alkoi tehdä lähtöä, mutta ehdotin, että voisimme mennä syömään jotain ja Amine voisi opettaa minulle paikallista komorin kieltä eli shikomoria. Halusin tietenkin kuulla, tervehtivätkö moronilaiset sanoilla ”moro” tai ”moronpäivää”. Avoinna vain sattui olevaan Place de Francen laidalla toimiva New Select, joka Aminen mukaan on eräs Moronin parhaista ravintoloista. Tarjoilija ei osannut englantia, eikä ruokalistaakaan ollut. Tilasin kanaa ja ranskalaisia. Amine tilasi sandwichin. Yhteensä ruokamme ja juomamme maksoivat 4 800 frangia (n. 9,8 euroa). Paikallisittain kallis ravintola taisi olla miehen elämän kohokohtia, sillä Snapchat ja Whatsapp suorastaan lauloivat. Amine oli ravintolavisiitistään huolimatta edelleen kovin tohkeissaan opettamassa shikomoria minulle, joten opetan nyt puolestani oppimani teille:

• Hei = djé, djéji, johon vastataan djéma
• Mitä kuuluu? = Ngawe djé?
• Hyvää kuuluu = Ngami mnono
• Nimeni on Anssi = Miou paroi Anssi
• Kuinka vanha olet? = Ngawena maha minga?
• Olen 24-vuotias = Ngamina maha kumé na miné
• Kiitos = Marhaba
• Näkemiin = Lála weunono

Amine lähti kotiinsa Karthala-vuoren rinteille, mutta itse lähdin vielä hetkiseksi kiertelemään Moronin kaduille. Tunnettu Volo-Volo-tori olisi ollut melko lähellä, mutta Aminen mukaan sinne olisi aivan turha kävellä, koska ei siellä mitään tapahtuisi. Sen uskoin, sillä eihän muuallakaan kaupungissa mitään tapahtunut. Vielä olisi puolisen tuntia valoisaa aikaa, sillä jo kuuden jälkeen on säkkipimeää. Ja lepakot valtaavat kaupungin. Mielenkiintoinen huomio Moronista on muuten se, ettei täällä taida olla ainuttakaan liikennevaloa! Niin se oli Guinea-Bissaunkin pääkaupungissa aikoinaan.