19.5.2022
Dolisien näkee yhdessä iltapäivässä, joten tänä aamuna matka jatkuisi kohti Kongon tasavallan pääkaupunkia Brazzavilleä. Kun tie rannikon Pointe-Noiresta Dolisieen oli ollut erinomaista, ennakoin, että myös pääkaupunkiin saisimme ajaa hyvää päällystettyä tietä pitkin. Etäisyys pääkaupunkiin on noin 370 kilometriä, mihin kuluisi viitisen tuntia. Aamukuudelta luovutin huoneeni Mess Gapsissa ja ryhdyin soittamaan taksia itselleni. Majatalon yövahtikin olisi sen tehnyt, mutta minulla oli eilisen taksikuskin puhelinnumero ja tämä oli alleviivannut haluavansa tulla ajamaan minut aamulla bussiasemalle. Mies oli vakuutellut olevansa hereillä aamuvarhaisella, kello kuusi ei olisi ongelma. Tänä aamuna kuljettaja oli päättänyt nukkua pitkään, eikä numerosta vastattu. Yövahti kehotti kävelemään parin sadan metrin päähän vilkkaamman kadun varteen, siellä kulkisi takseja. Ja niin kulki, odottelin noin 30 sekuntia, kunnes yksi Dolisien lukuisista takseista ajoi kohdalleni, otti kyytiin ja tonnilla (n. 1,5 euroa) ajoi asemalle. Pointe-Noiren taksit olivat olleet sinisiä ja Dolisiessa punaisia. Odotin innolla, minkä värisiä olisivat Brazzavillen taksit.
Océan du Nordin bussin oli määrä lähteä aamuseitsemältä ja matka pääkaupunkiin maksoi 10 000 frangia (n. 15,2 euroa). Terminaali oli afrikkalaisittain melko siisti ja hyvin järjestetty. Vessakin löytyi ja sekin oli siivottu aamulla. Terminaalin pihalla on tilaa kahdelle bussille, joista toinen lähtisi kohti Pointe-Noirea ja toinen Brazzavilleen. Pointe-Noiren bussi lähtisi ensin ja sen lastaus oli käynnissä. Minun kehotettiin odotella penkeillä odotustilassa terminaalin perässä, ulkoilmassa kuitenkin. Saatoin seurata aseman pihamaalla säntäileviä kanoja tai sitten televisiota. Odotustilan seinässä oli nimittäin televisio ja päällä ranskalainen uutiskanava France24. Päivän tärkein puheenaihe oli Ukrainan sodan ohella ”L’OTAN prépare son élargissement” eli Suomen ja Ruotsin hakeutuminen Naton jäseniksi! Hakemukset oli jätetty 17. toukokuuta ja nyt Yhdysvaltain presidentti Joe Biden toivotti maat tervetulleiksi puheessaan. Ääntä laitettiin kovemmalle, kun huomattiin, että minua kiinnosti.
Olin saanut jo lyhyen oleskeluni aikana kongolaisista hyvin älykkään ja sivistyneen kuvan. En tiedä, mistä se johtuu. Tuskin ainakaan siitä, että täällä katsotaan ainoastaan ranskalaisia televisiokanavia. Kongolaisia kanavia en ikinä löytänyt. Onkohan sellaisia edes olemassa. Joka tapauksessa olin tykästynyt kongolaisiin ja ajatukseni vahvistui jutustellessani muiden bussia odottavien kanssa. Pääsin bussiin, kun sen olisi jo pitänyt lähteä. Pääsimme matkaan noin puoli tuntia myöhässä, kello 7.30. Linja-auton istuinjärjestys oli jälleen 2 + 3, eikä vielä alkumatkasta vierelläni istunut ketään. Bussi kuitenkin pysähtyi tiuhaan; ensimmäisen kerran jo Dolisien laitamilla, sitten Loudimassa, Nkayissa, Madingoussa, Bouansassa, Loutetessa ja niin edelleen. Kaikki paikkakunnat ovat pieniä kaupunkeja tai isoja kyliä ja kaikissa pysähdys kesti aina puolisen tuntia. Matkustajia jäi pois ja uusia tuli tilalle. Bussit kuljettavat samalla rahtia, jonka vuoksi pysähdykset venyvät. Onneksi pysähdyksillä auton piirittää aina kaupustelijoiden armeija, joilta voi ostaa matkaevääksi vaikka pussillisen sipuleita, maissintähkän tai jonkin eksoottisen hedelmän, jonka nimestä ei ole mitään tietoa. Keskisen Afrikan ihmisten suurta herkkua on maniokkileipä, kwanga, joita myös myytiin ahkerasti. Kwanga on pehmeää, valmistettu maniokkijauhosta, kääritty banaaninlehteen ja sitä syödään vaikkapa kalan tai lihan kanssa, aivan kuten meillä perunaa. Kwangassa on vahva maan haju, mikä johtunee siitä ympärille kääräistystä tuoreesta banaaninlehdestä (jota ei syödä, vaan viskataan kadulle). Itsessään kwanga on harvinaisen mautonta, eikä minusta kyseisen herkun fania tullut.
Sen sijaan rakkauteni kongolaiseen rumbaan ja sen huvittaviin musiikkivideoihin kasvoi sitä mukaan kun linja-auton viihdejärjestelmä niitä tuuttasi silmieni eteen. Hyvä esimerkki on kinshasalaisen Felix Wazekwan kappale ”Monsieur Formidable”, jossa feattaamassa on Héritier Watanabe. Koreografia on fantastinen ja Felixin nahkahanskat ja käsien heiluttelu kruunaavat kokonaisuuden!
Brazzavillessä on Pointe-Noiren tavoin lukuisia Océan du Nordin terminaaleja ja kello oli 16, kun päätin hypätä kyydistä Moungalin terminaalissa. Sieltä olisi kilometrin matka hotellilleni. Viiden tunnin matkaan upposi lopulta 8,5 tuntia, mikä ei sinänsä ollut yllätys. Brazzavillessä on harrastettu katujen nimeämistä, mutta taksikuskini ei ollut tietoinen 900 metrin päässä sijaitsevasta Rue d’Impfondosta saati Résidence Hôtelière de Moungalista, mutta kun ryhdyin opastamaan, pääsimme perille. Katu ei ollut nimeltään Rue d’Impfondo, vaan Rue Lénine, Lenininkatu. Kongon tasavallalla on marxilais-leninistinen menneisyys, joka alkoi vuonna 1970 maan julistauduttua maanosan ensimmäiseksi kansantasavallaksi. Kun Neuvostoliitto hajosi, hylkäsi Kongokin aatteen ja palasi monipuoluejärjestelmään. Pointe-Noiressa on Charles de Gaullen bulevardi, Brazzavillessä bolševikkijohtaja Vladimir Leninin mukaan nimetty katu.
Hotellini Résidence Hôtelière de Moungali on sijainniltaan hyvä, sillä sieltä on vain pari-kolme kilometriä kaupungin ydinkeskustaan. Lisäksi huoneessani oli parisänky, jääkaappi, televisio, ilmastointi ja oma kylpyhuone. Wifikin toimii ja on parhaita koko Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ikkunoistani avautui näkymä Lenininkadulle, ympäröivään Moungalin naapurustoon ja etenkin naapurin avokeittiöön. Koko komeus maksoi kolmelta yöltä yhteensä 65 350 frangia (n. 99,6 euroa). Yhden yön hinta on siis 33,2 euroa. Siihen hintaan saisin myös aamupalan. Résidence Hôtelière de Moungalin henkilökunta on mahtavaa ja osa taitaa englantiakin, mikä on poikkeuksellista Kongossa. Huone maksoi siis 65 350 frangia, joten annoin vastaanottovirkailijalle 70 000 frangia. Tiskin takana ollut poika hämmentyi ja kysyi minulta, paljonko hänen tulisi antaa takaisin. Sieppasin hänen edestään laskukoneen ja näytin. Kongo se jaksaa yllättää!
Vielä ennen pimeää lähdin lähikaduille, aikomuksenani löytää pankkiautomaatti. Sellaisia löysin toki, vaan sen sellaista, joka olisi antanut rahaa ulkomaalaisellakin kortilla. Yritin kiinalaisenkin pankin automaatista. Afrikka on muuttunut vuosien aikana ja nykyään eurooppalaisilla korteilla taitaa saada rahaa ainoastaan Ecobankin automaateista. Päätin etsiä sellaisen seuraavana aamuna. Ecobank on 36 Afrikan maassa toimiva pankkijätti, jonka pääkonttori on Länsi-Afrikassa Togossa.
Kongosta on mukavaa lukea! Tuo on muute ärsyttävää, kun kyydistä on sovittu, mutta sitä ei sitten tulekaan. No, useimmiten niistäkin selviää aina varsin näppärästi. Mitä tulee Wifiin, niin monissa maissa sen ei oikein odota edes toimivan, vaikka miten sitä mainostetaan… Joskus saa kuitenkin yllättyä positiivisesti!
Joo, tuttua Afrikassa, kenenkään sanaan ei voi 100-prosenttisesti luottaa :/
Juurikin näin tuon wifin kanssa. Enpä odottanut Brazzavillessäkään sen erityisemmin toimivan. No sillä netillä pyöritti suoratoistopalveluitakin, mitä ei tapahdu aina edes Euroopassa.
Mä olen joskus istunut Hiaceissa 20 muun matkustajan kanssa, mutta musta on tullut niin mukavuudenhaluinen (lue: vanha), että nykään jos pitää maata pitkin mennä, niin melkein yritän neuvotella itselleni privaattikyydin. Silloin mä olen se, joka päättää milloin ja mihin pysähdytään. Tuollainen 8,5 tunnin bussimatka olisi mulle kauhistus.
Nyt odottelen, mitä kaikkea jännää Brazzavillessä oli ja miten lähelle Kinshasaa pääsit. Google Maps tarjoaa Brazzavillestä sushibaaria, jättäisin ehkä väliin kuitenkin. Se myös piirtelee rajat niin epämääräisesti, että joen keskelle jäävät saaret tuntuvat olevan vähän niin kuin ei kummankaan hallussa. Ja mitään siltaa näiden kahden pääkaupungin välillä ei tietenkään ole, sellainen nyt olisi täysin tarpeeton.
Iän myötä tulee tosiaan mukavuudenhaluisemmaksi, mutta kun näitä pitkiä ja epämukavia matkoja suorittaa harvakseltaan, niin kyllä ne sietää. Kongossa sentään oli busseja, ettei tarvinnut ahtautua pieneen pakettiautoon. Yksityiskyydeissä on kyllä se hyvä puoli, että kauniin paikan nähdessään voi käskeä pysäyttää hetkeksi.
Kinshasan taisin nähdä joka päivä, kun Brazzavillessä olin. Olisihan se kiinnostanut. Siltaa kaupunkien välillä ei tietenkään ole, eikä taida olla tulossakaan. Kongojoki on melko syvä ja leveä, ettei kiinalaisilla riitä ammattitaito sillan rakentamiseen.