Päiväntasaajan ylitys Makouassa ja matka Ouéssoon

25.–26.5.2022

Koitti viimeinen aamuni Brazzavillessä. Tänään matka jatkuisi kohti maan pohjoisosaa ja päiväntasaajaa. Aamukuudelta ilmestyin hotellini vastaanottoon, jossa ei ollut ketään näin varhain. Kolisteluni kuitenkin herätti ravintolasalin nurkassa patjalla nukkuneen neidin, jolla oli ollut yöpäivystys. Samalla patjalla, vastaanottovirkailijattaren vieressä, nukkui myös hotellin huoltomies! Kiitin ja poistuin etsimään taksia. Kongossa on maailman helpointa saada taksi; ei ole väliä, minkä kujan varressa seisoo, sillä aina vähintään yksi taksi saapuu alle 30 sekunnissa valoja vilkauttaen tai töötäten. Kuin merkkinä, että kyytiin vaan! Niin kävi nytkin. Tuhannella frangilla (n. 1,5 euroa) sain kyydin Océan du Nord -linja-autofirman Moungalin-terminaalille. Se sijaitsee noin 900 metrin päässä hotelliltani.

Olin edellispäivänä lunastanut 12 000 frangia (n. 18,3 euroa) maksaneen bussilipun Makouan kaupunkiin Kongon pohjoisosaan. Kongo on, kuten todettua, yhtä suuri kuin Suomi. Myös väkiluku on liki tismalleen sama, noin 5,5 miljoonaa. Väestö on keskittynyt Kongossakin etelään, lähinnä Brazzavilleen ja Pointe-Noireen. Pohjoinen on täälläkin harvaanasuttua, eikä siellä ole suuria kaupunkeja. Etelään kulkee tiuhaan busseja, mutta pohjoiseen lähtee vain yksi Océan du Nordin linja-auto päivässä. Samalla linjalla liikennöi myös ainakin Trans Afrique Express. Kello seitsemältä aamulla Brazzavillestä lähtevä bussi olikin ainoa Océan du Nordin vaihtoehto pohjoiseen haluaville. Seuraava mahdollisuus koittaisi vasta seuraavana aamuna. Oma bussini saapui Moungalin terminaalille aikataulussa ja lähti vain vartin myöhässä kohti pohjoista. Ensin tietenkin kierrettiin vielä pari muutakin pääkaupungin terminaalia, joista kyytiin nousi lisää matkalaisia. Eräs makoualainen hihkui innoissaan kuullessaan, että olisin tulossa nimen omaan Makouaan. Linja-autossa oli hyvin väljää, eikä viereeni tulisi koko päivänä ketään. Oli hyvin tilaa levittäytyä. Itse asiassa väki vain väheni, mitä pohjoisemmaksi pääsimme. Uusia matkustajia tuli vain harvakseltaan.

Bussi ajoi N2-tietä pitkin kohti pohjoista. Maisemat olivat kumpuilevaa ruohomaata, joka on ilmeisesti luonnostaan liki puutonta aluetta. Maisemasta saisi helposti käsityksen, että kukkulat on kaluttu puuttomiksi. Jossain väkirikkaassa afrikkalaisessa maassa ihmiset ovatkin hakanneet maiseman paljaaksi, mutta se ei ole tilanne täällä. Mitä pohjoisemmaksi kiipesimme, sitä enemmän maisemassa näkyi metsää. Ylitimme suuria jokia, jotka tuovat vettä kaukaa Kongon sademetsistä ja laskevat myöhemmin osaksi suurta ja mahtavaa Kongojokea. Siellä täällä oli laajoja suoalueita. Kongoa ja Suomea yhdistääkin myös metsäisyys sekä valtavat suot.

Kongon tasavallan presidentti Denis Sassou Nguesso on ollut vallassa liki 40 vuotta (ei yhtäjaksoisesti) ja hänen politiikastaan voi olla montaa mieltä, mutta siitä hänelle on nostettava hattua, että päätiestöön on satsattu öljystä saatuja tuloja. Matka pohjoiseen todella edistyi. Niin ikään presidentin kotikaupungista, matkani varrelle osuneesta reilun 5 000 asukkaan Oyosta, voi olla montaa mieltä; presidentti on rakennuttanut kaupunkiin lukuisia prameita huviloita ja kartanoita itselleen, perheenjäsenilleen ja muulle lähipiirilleen. Kaupunki on kuin mikäkin kiiltokuvakaupunki keskellä keskisen Afrikan sademetsiä. Kaduilla on roskapönttöjä, katuvalot ovat päällä päivälläkin ja ylevät hallintorakennukset ovat oikeasti kunnossa. Niitä maalataan säännöllisesti tai niistä muuten vain pidetään parempaa huolta. Tavallisessa afrikkalaisessa syrjäseudun kaupungissa rakennuksille ei tehdä minkäänlaisia huoltotoimenpiteitä sen jälkeen, kun ne valmistuvat. Ei ole osaamista. Tai rahaa. Tai kiinnostusta. Mutta Oyo ei olekaan tavallinen kaupunki.

Pöyhkeä on myös kaupungin lentoasema Ollombon kylässä vajaan kymmenen kilometrin päässä Oyosta etelään. Monen afrikkalaisen valtion päälentoasemakin on pienempi ja vaatimattomampi kuin jyhkeä, presidentin mukaan nimetty Denis Sassou Nguesson kansainvälinen lentoasema, joka valmistui vuonna 2013 ja maksoi 50 miljoonaa dollaria. Lentoasemalta ei nimestään huolimatta ole kansainvälistä reittiliikennettä. Eikä edes kotimaanlentoja! Lentokenttää käyttänee lähinnä presidentti lähipiireineen vieraillessaan huviloillaan Oyossa. Kansainvälisen lennon kenttä tosin vastaanotti vihdoin heinäkuussa 2022, kun Denis Sassou Nguesso päätti ottaa Afrikan-kiertueella olleen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin vastaan Oyossa.

Oyo sijaitsee 400 kilometrin päässä Brazzavillestä pohjoiseen. Olimme lähteneet matkaan kello seitsemältä ja nyt hieman ennen kolmea iltapäivällä olimme Oyossa. Kongo on merkillinen maa, sillä Oyoonkin olimme vain ajaneet, eikä virkavalta ollut vaatinut nähdä matkustajien papereita missään vaiheessa. Ei vaikka Oyo onkin presidentin kotikaupunki. Normaalissa afrikkalaisessa valtiossa poliisi, santarmi, armeija, tulli, kapinalliset ja maantierosvot pitävät tiesulkuja tasaisin välimatkoin. Useimmissa maissa tällaiseen ei ole muuta syytä kuin ihmisten työllistäminen ja tielläliikkujien kiusaaminen. Usein on noustava bussista, kaikkien matkatavarat halutaan penkoa ja monesti tämä näytös päättyy lahjuksen pyytämiseen. Esimerkiksi Gabonissa ja Kamerunissa matkailu on yhtä tiesulkua, mutta Kongossa kaikki on toisin; Kongon presidentti ei kaikesta päätellen ole vainoharhainen ja pelkuri, joten annankin hänelle papukaijamerkin järjenkäytöstä! Huutooni toisaalta vastattiin viimein Obouyan pikkukaupungissa Oyon ja Makouan välillä, kun poliisi nousi bussiin ja kulki nopeasti halki auton tarkastaen kaikkien matkustusasiakirjat. Satuin syömään sillä hetkellä jugurttia ja ystävällinen miespoliisi kertoi palaavansa asiaan hetkisen kuluttua. Onhan sentään ruokarauha oltava myös valkoisella miehellä. Tarkastus oli rutiinitoimenpide, enkä nähnyt kenenkään maksavan lahjuksia.

Saavuimme Makouan pikkukaupunkiin vähän ennen viittä. Takana oli 580 kilometriä ja lähes kymmenen tuntia istumista. Matka oli ollut miellyttävä, sillä ilmastointi toimi, tilaa oli ja rumba raikasi radiosta. Bussi jatkaisi Makouasta vielä muutaman tunnin matkan Ouéssoon saakka. Itse ajattelin matkata sinne vasta seuraavana päivänä. Sitä en vielä tiennyt, että miten, sillä esimerkiksi Océan du Nordilla on vain tämä samainen vuoro päivässä ja se lähtee tähän samaan aikaan eli illansuussa. Joka tapauksessa lähdin seuraavaksi etsimään yöpaikkaa. Paikkakunnan taatusti paras ja ehkä ainoakin majapaikka on Hôtel La Fleur, jonka olin lukenut sijaitsevan jossain gare routièren, linja-autoaseman, läheisyydessä. Google Maps ei hotellia tunnista, mutta paikallinen taksikuski tietenkin tiesi sen. Kuski pyysi tähtitieteellistä summaa kyydistä hotellille, mutta kerroin hotellin olevan lähellä ja että maksaisin 500 frangia (n. 0,76 euroa). Se kävi ja noin 15 sekunnin kuluttua saavuimme kohteeseen. Minua nauratti ja niin nauratti kuskiakin. Nyt voin sanoa kokeneeni elämäni lyhimmän taksimatkan Kongon Makouassa.

Hôtel La Fleur on laadukas hotelli, joka kelvannee vaikka ministerille, pohdin sisään astellessani. Nytkin pihassa oli parkissa yksi musta muskelimersu. Huoneita on 18 kappaletta, mutta ravintolaa ei ole. Eikä täältä saisi edes aamupalaa. Wifiäkään ei ole. Sen sijaan ilmastointi ja oma kylpyhuone kyllä löytyisivät. Mielestäni huoneen hinta, 20 000 frangia (n. 30,5 euroa), on reilusti yläkanttiin tasoon nähden. Ehkä siis ministerikin jatkaisi matkaansa yöksi presidentin huvilakaupunkiin Oyoon. Hôtel La Fleur edustaa täkäläistä modernia rakennusperinnettä, jossa kaikkia yksityiskohtia ei ole mietitty aivan loppuun asti; kylpyhuoneen ikkunastani saattoi seurata, kun hotellissa majoittunut seurue vietti iltaa puutarhapöydän ääressä terassilla. Päätin teipata ikkunaan muovipussin, sillä näkyväisyys oli toki myös toiseen suuntaan. En halunnut heidän katselevan, kun käyn suihkussa.

Kävin ostamassa iltapalaa kaupungilta vähän ennen auringonlaskua. Kaupassa minut toivotettiin ystävällisen hymyn kanssa tervetulleeksi Makouaan! Ostin taas jugurttia ja patonkia. Kadunvarresta ostin lisäksi kasan pieniä tomaatteja ja sipuleita 300 frangilla (n. 0,45 euroa). Niitä myi niin ikään hymyileväinen rouva, joka taisi olla yllättynyt, kun sai asiakkaan Euroopasta asti. Afrikkalaiset ovat pohjimmiltaan yrittäjiä, sillä kaikilla tuntuu olevan jonkinlainen bisnes. Tämäkin rouva ansaitsee voita leivän päälle myymällä itse kasvattamiaan vihanneksia kadun varressa. Joku toinen myy hedelmiä, kolmas kiertää kaupittelemassa sukkia, neljännellä on arpoja tai puheaikaa kännykkään. Afrikka on todellinen pienyrittäjien manner.

Aamulla 26. toukokuuta kävin ostamassa samaiselta rouvalta tomaatteja ja sipuleita aamupalaksikin. Huolellisesti pestyt vihannekset, patonki, keksit ja jugurtti olivat tänäkin aamuna aamupalani. Aika usein minulla oli myös jokin hedelmä aamupalapöydässäni, mutta en ollut sellaista löytänyt edellisiltana Makouan kaduilta. Afrikkalainen ruoka ei sovi minulle, vaan liian usein aiheuttaa vain ripulin. Siispä on järkevää syödä omia eväitä, ainakin toisinaan. Aamupalan päätteeksi lähdin ulkoilmaan, katsomaan, millaiseen kaupunkiin olinkaan saapunut. Makoua on noin 10 000 asukkaan pikkukaupunki, joka sijaitsee Cuvetten alueella ja paikkakunnan halki sattuu kulkemaan päiväntasaaja. Makoua oli vasta heräilemässä, kun lähdin kävellen kohti tuota maagista rajaa. Se olisi vain noin 800 metrin päässä hotellistani pohjoiseen. Vettä sateli ja samalla aurinko pilkisteli pilvien välistä. Tietenkin päiväntasaajalla sataa!

Ensimmäistä kertaa ylitin päiväntasaajan kävellen São Tomé ja Príncipeen kuuluvalla Rolasin saarella. Sen jälkeen ylitin päiväntasaajan Gabonissa autolla pohjoisesta etelään ja etelästä pohjoiseen. Kolmas kerta sattui tänne Pohjois-Kongon Makouaan, jonne on rakennettu monumentti päiväntasaajan merkiksi. Monumentti on pyöreä betonimöhkäle, jonka huipulle johtavat vihreiden porttien takaa alkavat portaat kahdesta suunnasta. Portaikoista toinen on kuitenkin tukittu säilömällä se risuja ja muuta puuroskaa täyteen. Päiväntasaajamonumentista on moneksi! Toinen portaikko on esteetön ja jopa portti oli avoinna. Kapusin monumentin huipulle, jossa seisoo suuri maapallo. Olin yhtäkkiä maapallon puolessavälissä. Makouasta on yhtä pitkä niin pohjois- kuin etelänavallekin.

Tulin ylittäneeksi päiväntasaajan useita kertoja, minkä jälkeen lähdin kävellen kohti pohjoista. Kartan mukaan lähellä virtaisi suuri joki. Likoualajoki toden totta virtaa Makouan pohjoispuolella ja toimii porttina ”eedenin puutarhaan”, Kongon loppumattomiin sademetsiin. Kaikkialla vallitsi rikkumaton rauha, lämpötila oli noin 30°C ja kosteusprosentti huikean korkea. Tuulenvirekään ei käynyt. Joku meloi seisoaltaan tyynellä joella, joku oli pyykillä jokirannassa, linnut syöksähtelivät joen yllä. Makoua vaikutti paratiisilta. Likoualajoki sopii jonkinlaiseen jokiliikenteeseen, minkä ansiosta rannassa on myös pikkuinen satama. Ja satamassa liuta kanootteja odottamassa.

Palasin viimeisen kerran takaisin eteläiselle pallonpuoliskolle ja lähdin tutustumaan myös itse kaupungin keskustaan. Keskusta on pieni ja sen näkee nopeasti. Täällä ei tapahdu paljoakaan. Itse asiassa koko Makouan näkee halutessaan tunnissa. Päätin poiketa gare routièrella tiedustelemassa jatkoyhteyksiä pohjoisen Ouéssoon. Aluksi minulle kerrottiin, että ainoa mahdollisuus olisi odottaa iltaan asti Océan du Nordin bussia. Se lähtisi kello 18. Sitten eräs mama keksi, että Trans Afrique Expressin bussi lähtisi alkuiltapäivästä kohti Ouéssoa. Kävin kyseisen firman vastapäätä olevassa toimistossa kyselemässä lippua kyseiselle vuorolle. Kävi ilmi, että tänään ei olisi lainkaan bussia Ouéssoon, vaan tienvarressa seisonut bussi olisi lähdössä Brazzavilleen. Lähdin miettimään jatkoyhteyksiä läheiseen puistoon, jossa seisoo Ranskan puolesta kuolleille sotilaille omistettu muistomerkki. Totesin, että on parempi jatkaa matkaa välittömästi, eikä saapua Ouéssoon keskellä yötä. Ja toisaalta, mitä ihmettä enää Makouassa tekisinkään. Gare routièrella päivysti kolme taksia, joista jokainen oli halukas lähtemään Ouéssoon. Tingin hinnan 40 000 frangiin (n. 61 euroa), jota pidin sopivana hintana 248 kilometrin taksimatkalle, jonka arvioin kestävän kolme tuntia.

Lähdimme matkaan välittömästi eli kiersimme Hôtel La Fleurin kautta, josta otin rinkkani matkaan ja palasimme sitten takaisin gare routièrelle. Muut kuskit olivat tällä välin päättäneet, kuka lähtisi minulle kuskiksi. Ilmeisesti alkuperäinen kuskini oli vain renki ja nyt isäntä tahtoi tehdä tilin ja hyppäsi autonsa rattiin. Jossain vaiheessa kävi sitten ilmi, että herra itse asiassa asui Ouéssossa. Hän oli nyt pääsemässä kotiin vähintäänkin etuajassa. Tai sitten ei; vain vajaan tunnin matkanteon jälkeen auto sammui. Tummanvihreä 1990-luvun Toyota Carina oli parhaat päivänsä nähnyt jo sisustuksensakin puolesta, vaikka olen tosin paljon pahempiakin tapauksia nähnyt. Sivupeileistä ei nähnyt mitään, tuulilasi oli säröillä, takalasi oli korvattu vanerintapaisella, erilaisia johtoja roikkui siellä täällä ja penkitkin oli istuttu pilalle. Minua autonkunto ei sinänsä haitannut vähääkään, eikä sekään, että matkanteko tosiaan pysähtyi. Saisinhan ihailla rauhassa kummallakin puolella levittäytyvää sankkaa sademetsää, joka itse asiassa oli levittäytymässä myös tielle. Täällä tarvittaisiin paikoin kipeästi viikatetta! Ilman ihmistä luonto söisi tien vuodessa. Mutta itse tie on jälleen fantastista asfalttitietä, jolla kelpasi ajaa (jos vain auto liikkuisi). Kovin moni muu tiellä ei liikkunut, sillä vastaantulijoita tuli todella harvakseltaan. Kun kuski korjasi Carinaa tienvarressa ensin puolen tunnin ajan, ei tulosuunnastamme tullut kuin pari autoa. Pohjois-Kongon metsissä ei ole paljon asutusta, mutta aina joku kuitenkin kömpi tielle puskista. Ja tuli kaupittelemaan minulle kokonaista valtaisaa banaaniterttua. Tai ananaksia. Annoin myyjättärelle 500 frangin (n. 0,76 euroa) setelin ja sain viisi suurta keittobanaania. Sujautin kuskini syliin kaksi banaania. Hän oli kiitollinen.

Kun auto oli kursittu kasaan, matka jatkui. Mutta katketakseen taas parinkymmenen minuutin kuluttua. Tällä kertaa auto sammui erään kylän keskustaan. Kuljettaja on taitava mekaanikko, kuten kaikki afrikkalaiset, joilla on oma auto. Hänellä ei mennyt sormi suuhun missään vaiheessa, vaan ongelman syy oli aina tiedossa. Sen korjaaminen vain vaati paljon työtä. Tällä pysähdyksellä kului tunti, kun kuski irrotti kuskinpuoleisen eturenkaan kahdesti ja purki ja kasasi puolet autosta. Kiertelin autoa ja tein havaintoja; renkaista kaksi oli kiinni vain neljällä pultilla viiden sijaan ja yksi renkaista oli vanha kunnon talvirengas! Päiväntasaajalla toki sataa lunta, mutta se vaatii riittävän korkean vuoren, kuten Kilimanjaron Tansaniassa tai Ruwenzorivuoriston Kongon demokraattisessa tasavallassa. Matkalla Ouéssoon ei ole tarvetta talvirenkaille. En tiedä kylän nimeä, mihin olimme haaksirikkoutuneet, mutta hiljaista siellä oli. Iäkäs mieskolmikko piti meitä silmällä kauempana istuskellen ja selvästi tilannetta päivitellen. Koira makasi keskellä tietä lähes koko sen ajan, kun olimme kylässä. Vain pari rekkaa ohitti meidät tällä välin. Pohjois-Kongossa on rauhallista.

Matka jatkui taas hetken verran. Kuski kertoi, että vasemmalla puolellamme olisi Odzala-Kokouan kansallispuisto. Puistossa asuu metsänorsuja, gorilloja ja muuta jännittävää viidakon faunaa. Kerroin, että puisto on suunnattu miljonääreille ja että minä itse olin menossa safarille Keski-Afrikan tasavallan puolella. Siellä se olisi halvempaa. Esimerkiksi seitsemän yön all-inclusive-paketti Odzala-Kokouan kansallispuistossa maksaa vuonna 2022 kokonaiset 13 235 dollaria henkilöltä. Jossain vaiheessa kyytiin liftasi Bernard-niminen ehta metsien mies. Bernard oli leppoisa kaveri, joka haisi vanhalta viinalta ja yritti pummia tupakkaa minulta. Kerroin kahdesti, etten polta, eikä minulla olisi tupakkaa. Bernard höpötteli paikallisella kielellä kuskini kanssa ja yritti olla avuksi, kun automme hajosi kolmannen kerran. Bernardilla oli nimittäin sakset repussaan! Saksilla ei autoa saatu korjattua, mutta jotenkin kuski taas parsi autonsa kasaan. Tälläkin kerralla puskista oli tullut ihmisiä hätiin. Eräs mies piti huolta linkkimastosta ja tämän rouva taisi hoitaa pariskunnan kotia siinä samassa. He asuivat kaukana kaikesta, mutta puhelinyhteys samoin kuin mobiilidata kyllä toimivat koko matkan ajan. Kongo on panostanut tälläkin saralla.

Matkan piti kestää kolme tuntia, mutta kesti lopulta kuusi tuntia. Olin perillä Ouéssossa viiden aikaan iltapäivällä. Kaupunki on pohjoisen Kongon suurin kaupunki, jossa asuu noin 30 000 asukasta. Ouéssossa on suurehko tori, pankkeja (myös Ecobank, jonka automaatista saa rahaa suomalaisellakin kortilla), huoltoasemia, ravintoloita ja hotelleja. Olin päättänyt mennä yöksi Auberge Nianinaan, joka sijaitsee kaupungin keskustassa, mutta ei siinä kohdassa, missä Google Maps sen kertoo sijaitsevan. Taksikuskit kyllä tietävät oikean sijainnin. Auberge Nianinassa on paljon huoneita, joista itse päädyin edullisimpaan hintaluokkaan. Kymppitonnilla (n. 15,2 euroa) sain oikein pätevän huoneen, jossa oli oma kylpyhuone ja toimiva ilmastointi. Auberge Nianinan yhteydessä toimii ravintolakin, mutta päätin syödä tänään taas omia eväitä, sillä seuraavana päivänä edessä olisi pitkä bussimatka Impfondoon. Olisin perillä vasta ylihuomenna.

Google ei tunne myöskään Océan du Nord -bussifirman terminaalin sijaintia, joten kalastin itselleni taksin. Itse asiassa taksikuski toivoikin juuri minun tulevan hänen kyytiinsä, sillä takapenkin kaksi tyttöä eivät olleet kuulemma pysyä penkeissään, kun olivat nähneet minun kävelevän kadulla. Kerroin, että en ole ranskalainen ja ranskaakin puhuisin vain vähän. Tytöt vaativat minua puhumaan englantia, vaikkeivat siitä mitään ymmärtäneetkään. Nyt enää kuskikaan ei meinannut pysyä penkissään. Niin hauskaa meillä oli. Tytöt jäivät pois jossain päin Ouéssoa ja minä jatkoin kuskini kanssa Océan du Nordin terminaalille. Se sijaitsee parinsadan metrin päässä Totalin huoltoasemalta pohjoiseen. Océan du Nordin lipunmyyjä tahtoi puhua kanssani englantia ja osasi sitä oikein mallikkaasti. Hän selitti, että matka Impfondoon olisi pitkä ja välillä yövyttäisiin! Se tapahtuisi Enyellén kylässä keskellä ei-mitään.

Lippu taskussani kävelin seuraavaksi Sanghajoen varteen. Joki saa alkunsa Keski-Afrikan tasavallan alueella, josta se virtaa tänne Ouéssoon ja lopulta yhtyy Kongojokeen satojen kilometrien päässä täältä etelään. Seuraavana päivänä ylittäisin Sanghan bussin kyydissä. Aurinko alkoi laskea ja päätin palata vähitellen takaisin hotellilleni. Toki kaupan kautta, sillä tahdoin hankkia eväitä pitkälle bussimatkalleni. Olisin toivonut voivani viipyä Ouéssossa pidempään, mutta Impfondoon ei mene busseja päivittäin, joten matkaa oli jatkettava jo seuraavana päivänä.