31.12.2015
Olihan Vilnaa jo kahtena iltana tullut jonkin verran nähtyä. Aina pimeällä. Kun pääsimme Euroopan keskipisteestä takaisin kaupunkiin, oli aikaa aloittaa tutustuminen myös itse pääkaupunkiin. Vilnan vanhakaupunki on ansaitusti Unescon maailmanperintöluettelossakin!
Oli uudenvuodenaatto ja turisteja jonkin verran vanhassakaupungissa. Erityisesti venäläisiä tuntui olevan reippaasti. Heillähän on pitkät lomat uudenvuoden tienoilla. Päädyimme aluksi Vilnan ehkä tunnetuimmalle paikalle, Katedraaliaukiolle (liettuaksi Katedros aikštė), jonka välittömässä läheisyydessä ovat matkailijan kannalta tärkeimmät paikat. Nimikin jo kertoo, että aukiolla sijaitsee Vilnan tuomiokirkko. Liettuan tärkein katolilainen kirkko. Kirkon kellotorni seisoo poikkeuksellisesti erillään itse kirkkorakennuksesta, ja sinne pääsee kiipeämään puisia rappusia pitkin pientä sisäänpääsymaksua vastaan. Me yritimme kellotorniin liian myöhään. Sitä oltiin tietenkin juuri sulkemassa. Kaupungin tuomiokirkon vieressä on Liettuan suuriruhtinaiden palatsi. Se rakennettiin alun perin 1400-luvulla, mutta purettiin vuonna 1801. Pytinki uudelleenrakennettiin vuosina 2002–2009. Emme käyneet tällä kertaa.
Suuriruhtinaiden palatsin edestä lähtee yksi Vilnan tärkeimmistä kaduista, mukulakivipäällysteinen Pilies gatvė eli ”Linnakatu”. Kadun varteen ovat keskittyneet kaikki matkailijoille suunnatut palvelut eli normaalia kalliimmat ravintolat ja matkamuistomyymälät. Kuten esimerkiksi naapurissa Puolassa, myös täällä postimerkkejä saa vain ja ainoastaan postitoimistoista. Ei siis missään tapauksessa samasta paikasta kuin postikortteja. Kävimme syömässä kadun varressa olevassa Spyros Metaxas -nimisessä kreikkalaisessa ravintolassa, mutta ruoka oli aika olematonta ja kallista. Koko komeuden kruunasi taustalla soinut kreikkalainen, mutta amerikkalaista poppia soittanut radiokanava. Asiakkaat olivatkin sitten turisteja. Vilnassa on muuten välillä valitettavan hankala löytää muita kuin italialaisia ravintoloita. Kebabravintoloillekin olisi tilausta, sillä Vilnasta kebabia ei vain löytynyt!
Vilna ottaa perinteisesti vastaan uuden vuoden Katedraaliaukiolla. Sinne mekin hiippailimme hyvissä ajoin ennen puoltayötä. Väkeä kerääntyi vähitellen ja puoliltaöin aukio oli tupaten täynnä paikallisia ja turisteja. Pääosin varmasti venäläisiä. Kaupunkilaiset ampuivat omia rakettejaan jo ennen puoltayötä aukion lähistöllä, mutta oli Vilnan kaupunkikin järjestänyt upean ilotulituksen aukiolle saapuneiden iloksi. Täällä ei ollut minkäänlaisia häiriötilanteita ja ainoat poksahdukset kuuluivat kuohuviinipulloista vuoden vaihtuessa. Niitä sai kaupoista alle kolmella eurolla!
1.1.2016
Vuoden 2016 ensimmäinen päivä oli hyvin hiljainen Vilnan vanhassakaupungissa, jossa olimme uudelleen jo ennen puoltapäivää! Yöllä oli sadellut hieman lisää lunta, mutta lämpötila oli jälleen tutuissa lukemissa noin kymmenen pakkasasteen tienoilla. Kävelimme Liettuan kansallismuseon editse Katedraaliaukiolle ja edelleen syvemmälle vanhankaupungin pikkukujille. Muutamien satojen metrien päässä aukiosta seisoo Pyhän Annan ja Pyhän Bernardin kirkon kokonaisuus. Itse Pyhän Annan kirkko edustaa tyylisuunnaltaan myöhäisgotiikkaa ja on puolen vuosituhannen ikäinen. Bernardin kirkko on siinä vieressä. Yhdessä ne muodostavat näyttävän kokonaisuuden Vilniajoen rantaan.
Samaisen joen ylityksen jälkeen Liettuan tasavalta vaihtuu Užupisin tasavallaksi. Užupis on taiteilijoiden tasavalta, niin kutsuttu mikrovaltio. Paikalla on esimerkiksi oma johtaja, hymni ja perustuslaki. Mikään virallinen taho tällaista puuhastelua ei luonnollisestikaan ole tunnustanut! Niin, Užupis tosiaan tuntuu olevan täynnä taidegallerioita, mutta yksikään ei ollut uudenvuodenpäivänä avoinna. Yksi täyteen graffiteilla maalattu porttikonki kuitenkin löytyi. Užupisiin kannattanee mennä, kun siellä paikat ovat avoinnakin. Me kuljimme Vilniajoen yli takaisin Liettuaan!
Vilniajoen rannalla on myös Liettuan tärkein ortodoksikatedraali. Liettualaisissa ortodoksikirkoissa vierailijakunta vaihtuu yleensä liettualaisista venäläisiksi. Samoin kirkkojen opastetekstit ovat monesti suunnilleen kaikilla muilla kielillä paitsi liettuaksi. Tämä ortodoksikatedraali on kuitenkin ihan käymisen arvoinen jo ikänsäkin puolesta: se on rakennettu alun perin jo 1300-luvulla.
Kun katedraalin luota sitten lähtee takaisin syvemmälle vanhaankaupunkiin Rusų gatvė -nimistä katua pitkin, päätyy pian Literatų gatvėlle, joka nimensäkin puolesta on valjastettu liettualaisen kirjallisuuden käyttöön. Eräs seinä on täynnä viitteitä Vilnan kirjallisuuden nykyisyyteen ja menneisyyteen.
Jossain vaiheessa olimme päätyneet
Kirkosta ulos selvittyämme, Vilnassa sateli taas sankasti lunta. Lämpötila oli pakkasella reilusti, mutta vanhankaupungin mukulakivikatuja pidettiin sulina tehokkaalla suolauksella. Kävelimme Pilies gatvėa pitkin takaisin Katedraaliaukiolle tarkoituksenamme mennä Liettuan kansallismuseoon, joka on sadan metrin päässä aukiosta.
Muutimme suunnitelmia. Katedraaliaukiolle oli jälleen kerääntynyt ihmisiä, samoin siellä seisoi ryhmä paraatipukuisia sotilaita suuren Liettuan lipun kanssa. Kansallispukuiset naiset olivat sotilasryhmän reunoilla. Tammikuun ensimmäinen on Liettuan lipun päivä. Hieman ennen kello kahta sotilasryhmä lähti marssien kohti Vilnan linnaa, joka sijaitsee Katedraaliaukion takana. Suuri kansanjoukko seurasi sotilaita ylös linnakukkulalle. Me tietenkin mukana. Perillä sotilaat vaihtoivat mahtipontisten seremonioiden saattelemina Gediminasin linnatornin huipulla liehuvan Liettuan lipun uuteen. Sitten ammuttiin kunnialaukauksia ja laulettiin maan kansallishymni. Normaalisti Gediminasin linnatorniin pääsee ihastelemaan Vilnan vanhankaupungin maisemia, mutta nyt sinne ei seremonioiden vuoksi tietenkään päässyt. Näkee sitä maisemaa korkealta kukkulalta muutenkin! Linnakukkulalle pääsee omien jalkojen lisäksi pikkurahalla funikulaarin kyydissä.
Linnan jälkeen tutustuimme Liettuan kansallismuseoon, joka oli jostain syystä avoinna myös uudenvuodenpäivänä. Ainakin kävijöitä tuntui riittävän! Museovierailun jälkeen on monesti nälkä ja kun kaupunki sattuu olemaan täynnä vain italialaisia ravintoloita, oli ruokapaikan etsintä vaikeaa. Italialainen keittiö ei vain ollut jaksanut säväyttää Liettuassa (eikä muuallakaan), joten tunnin etsinnän jälkeen löysimme Forest-nimisen ravintolan. Se tarjoilee myös liettualaisia ruokalajeja, kuten perunamykyjä. Herkullista ja erittäin halpaa. Kahden hengen ruokailut alkupaloineen ja jälkiruokineen: 22 euroa. Palvelu tosin oli nuivaa, sillä tarjoilijatar ei mielellään puhunut englantia. Saattoi uudellavuodellakin olla jotain tekemistä asian kanssa. Venäjänkieliset asiakkaat saivat palvelua hymyssäsuin! Siltikin voin lämpimästi suositella ravintolaa.
