Maltaa valloittamaan

19.-20.5.2015

Puolassa asumisen hyviä puolia on hyvä halpalentotarjonta. Ryanairin ja Wizzairin tarjontaa tarkasteltuani ostin lennot Maltalle vajaan viikon päähän hintaan 80 euroa. Samoihin aikoihin Finnairilta oli mäjähtänyt sähköpostia, jossa kesälentoja Maltalle kaupiteltiin hintaan 249 euroa. Tiistai-iltana 19. toukokuuta sitten istuimme opiskelukaverini kanssa junassa Varsovaan, jonka lentoasemalta Wizzairin lento Maltalle lähti päivän ensimmäisenä lentona. Sitä ennen tuli kuitenkin viettää liian monta tuntia tämän Frédéric Chopinin kansainvälisen lentoaseman terminaalissa, joka on kaikin puolin suhteellisen karu ilmestys, vaikkakin ilmeisen uusi. Pehmeitä penkkejä on turha hakea, eikä ainoan avoinna olleen kioskin myyjätär sanonut sanaakaan mitään kieltä käydessäni ostoksilla. Ymmärtäähän tuon nyt tietenkin, jos keskellä yötä joutuu olemaan töissä. Itsekin olisin ollut hiljaa! Turvatarkastus aukesi kolmen jälkeen aamuyöstä ja marssin sinne päivän ensimmäisenä asiakkaana. Turvatarkastajilta irtosi kyllä puhetta, muttei tuohon kellonaikaan vahingossa sanaakaan englantia. Noh, onhan puola tietenkin maan virallinen kieli! Joka tapauksessa lentoasemat ovat aina mielenkiintoisia paikkoja, niin nytkin.

Itse lento hujahti nopeasti eli alle kolmessa tunnissa ja perillä Maltalla oli vastassa mukava kuumankostea ilmasto. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja niin edelleen. Lentoasemalta huristelimme linja-autolla St. Julian’siin (maltaksi San Ġiljan), jossa majapaikkamme Burlington Apartments sijaitsee. Puolentoista tunnin etsinnän ja lukuisten kyselyiden jälkeen majapaikka löytyi täysin eri paikasta kuin missä sen piti olla. Kuulemma muuttanut tai jotain. Samapa tuo.

Vahvasta brittimenneisyydestä johtuen saarella on hirmuisesti brittituristeja, vääränpuoleinen liikenne sekä erilainen pistoke. Adapteria siis tarvitaan. Hotelleissa adapteri kuulemma yleensä on, mutta jos ei, sellaisen saa ostettua jokaisesta matkamuistomyymälästä 3-4 euron hintaan. Kaikki kolme seikkaa ovat tietenkin vain eksotiikkaa itselleni, joka ei ole koskaan esimerkiksi joutunut adapterien kanssa pelaamaan.

Maltan kiertely alkoi jalan kotinurkilta St. Julian’sista. Paljon ravintoloita, kahviloita, hotelleja. Niitä brittejä, hop-on hop-off -busseja, retkien kauppaajia. Vaikka yleensä olenkin skeptinen kaikkea järjestettyä kohtaan, huviksemme kuuntelimme erään retkimyyjän mainospuheen. Erittäin edulliseen hintaan olisi päässyt muun muassa Cominon saarella ja siellä sijaitsevalle Siniselle laguunille. Myöhemmin tarkemmin retkien sisältöihin tutustuttuamme, totesimme, ettei hintoihin oikeasti sisälly juuri muuta kuin opastus, kuljetus (ei aina sitäkään) ja se tärkein: nouto hotellilta! Kaikki muu, kuten sisäänpääsyt, lounaat ym. pitäisi itse maksaa. Esimerkiksi juuri Cominolle pääsee paljon edullisemmin omatoimisesti, siitä lisää myöhemmin.

Iltapäivällä ajelimme St. Julian’sista linja-autolla halki Slieman rantojen tämän pikkuvaltion pikkuiseen pääkaupunkiin Vallettaan. Jo 1500-luvulla perustettu Valletta saanut nimensä Johanniittain ritarikunnan suurmestarin Jean de la Vallettin mukaan ja on syystäkin Unescon maailmanperintöluettelossa: löytyy kaupunginmuuria, linnoituksia, katedraaleja ja se satoja vuosia vanha Suurmestarin palatsi, jossa emme tietenkään käyneet.

Kaupungin kapeine katuineen koluaa nopeasti ja illalla ennen pimeää käväisimme vielä Manoelin saarella, joka on sillalla yhteydessä pääsaareen Slieman kaupungin nurkilla. Sielläkin on luonnollisesti linnoitus, kuten kaikkialla Maltalla, mutta myös suurehko huvipursisatama. Rikkaat olivat pysäköineet purkkinsa rantaan ja painelleet rannan ravintolaan illallistamaan. Me painelimme takaisin St. Julian’siin illallistamaan ja nukkumaan.

Sananen Maltan julkisesta liikenteestä

Maltan julkista liikennettä on helppo (onhan valtio jo ensinnäkin olemattoman kokoinen) ja halpa käyttää. Päivälippu kustantaa ainoastaan 1,5 euroa, ja sillä saa matkata mielin määrin, mutta ainoastaan Maltan saarella. Toisella pääsaarella Gozolla on käytössä oma samanhintainen vastaava bussilippu. Lippuja saa automaateista, jos sellaisen löytää. Lipun saa onneksi ostettua myös kuskilta. Minulla on omat mielipiteeni Maltan linja-autoliikenteestä, enkä nyt sen kummemmin ala sitä haukkua, mutta onhan se nyt erikoista jos kymmenen kilometrin matkaan kuluu 1,5 tuntia. Mitään suoria linjoja ei siis todellakaan ole, eivätkä bussit aina ole oikein aikataulussakaan. Linja-auto on kuitenkin budjettimatkaajan valinta, eikä niissä esimerkiksi huijata, kuten takseissa. Lisäksi busseissa kuulee kaunista, arabiaa muistuttavaa, maltan kieltä niin paikallisten suusta kuin kuulutustenkin muodossa. Sightseeing-busseissa vastaavaa tuskin pääsee havainnoimaan.