Hiekkaan hukkuva Chinguetti

Chinguettissa käyminen on lähes pakollista, jos Mauritaniaan matkustaa. Adrarin alueella sijaitseva noin 4000 asukkaan kaupunki on ehdottomasti maan merkittävin matkailukohde. Sikäli siis kun maassa joku ylipäänsä vierailee. Mauritania on yksi maailman vähiten vierailluista maista.

Chinguetti on muinainen karavaanikaupunki, joka perustettiin jo 1100-luvulla. Nykyisen kaupungin tuntumassa oli toki jo valmiina 600-luvulla muodostunut ja nykyisin hiekkaan hautautunut keidasasutus. Kaupungin kautta kulki merkittävä kauppareitti, jota kautta kuljetettiin kamelikaravaaneilla esimerkiksi suolaa. Chinguettin asemaa tärkeänä kauppapaikkana vahvisti osaltaan myös kaupungin huomattava merkitys islamilaisen opin keskuksena. Kaupunki toimi myös Mekkaan matkalla olleiden pyhiinvaeltajien kokoontumispaikkana. Kaupunki on yhä muslimien seitsemänneksi pyhin kaupunki. Chinguettin suuruuden päivät olivat 1600-1800-luvuilla. 1900-luvun puolenvälin jälkeen kaupungin väkiluku kääntyi laskuun.

Kivestä rakennettu Chinguetti on muodostunut vanhan moskeijan ympärille ja vanhimmat rakennukset ovat jo 1200-luvulta. Kaupunki on nykyisin luonnollisesti Unescon maailmanperintökohde. Lähde: [1]

Vapun jälkeisenä perjantaina (2.5.2014) eli muslimien pyhäpäivänä päätin lähteä käymään kaupungissa. Puskataksi tuli noutamaan minut suoraan Bab Sahara -majatalosta Atarin kaupungin laitamilta iltapäivällä kahden ja kolmen välillä. Autossa oli väljää, sillä minun ja kuljettajan lisäksi mukana oli vain takapenkillä matkustanut nainen tavaravuorensa kanssa. Reilun tunnin kestävä matka maksoi näin pienellä matkustajamäärällä 3000 ouguijaa eli 7,5 euroa. Ennen Atarista poistumistamme, kuljettaja tankkasi auton hieman erilaisella huoltoasemalla. Nimittäin erään pienen kaupan edessä oli muutamia polttoainetynnyreitä ja -kanistereita, joista tankkaaminen tapahtui veivattavalla tynnyripumpulla.

Tie Atarista Chinguettiin mutkittelee osan matkaa jylhän Amogjarin rotkon reunamia pitkin. Rotko-osuus on päällystetty, muuten tie on hiekka- ja sorapintainen. Ennen rotkoon sukeltamista kuljettaja ja matkustajanainen nousivat autosta ja rukoilivat. Mahdettiinko rukoilla korkeammilta voimilta suojelusta rotko-osuudelle vai sattuiko vain sopivasti yksi päivän viidestä rukoushetkestä. Auton alkaessa nousta jyrkkää ja mutkaista osuutta takapenkin nainen aloitti äänekkään rukoilun. Sanat Allah ja Muhammed toistuivat tiuhaan. Sitä kesti varmaan viidestä kymmeneen minuuttia. Sitten olimme päässeet yli pahimmasta paikasta. Minua ei enää tässä vaiheessa hetkauttanut rukoilu, koska olin huomannut maurien olevan syvästi uskonnollisia. Sen sijaan nousun aikana ihmetystä herättivät kymmenet valtavat englanninkielisellä tekstillä varustetut kalanruokasäkit tien varressa. Mitä tehdään kalanruoalla keskellä Saharaa, 500 kilometrin päässä merenrannasta?

Rukoilun lisäksi kuljettajalla ja matkustajalla riitti matkan aikana puhumista minusta, sillä hassaniyankielisessä puheessa toistui moneen kertaan sana nasrani, joka tarkoittaa kaltaistani valkoihoista länsimaalaista. Sana nasrani on alun perin tarkoittanut Nasaretista kotoisin olevaa ihmistä. Jeesus oli nasaretilainen ja me eurooppalaiset olemme suurimmaksi osaksi hänen seuraajiaan. Tämän vuoksi olemme nasraneja. Ymmärsin, ettei sanalla ole mitään negatiivista kaikua.

Ennen Chinguettiin saapumista näimme armeijan porukkaa jalkautumassa kuorma-auton lavalta. Varmaan yhtä hauskaa leireillä ja harjoitella sotimista Saharassa kuin Suomen lumihangessa ja miljoonan asteen pakkasessa.

Kun olimme Amogjarin rotkon ja sen molemmin puolin olevat vuoret ohittaneet, saavuimme tasaiselle maalle, jota peittävät kivenlohkareet ja muu varsin karkea maa-aines. Maasto muuttui yhä enemmän pelkäksi hiekaksi Chinguettin lähestyessä. Lopulta Chinguettissa kohosivat Ouaranen hiekka-aavikon eli ergin dyynit. Maisemassa ei ollut hiekan lisäksi mitään muuta. Ouarane on Mauritanian pisin dyyniketju ja hyvin stereotyyppistä Saharan maisemaa.

Tuuli kasaa hiekkaa kaupungin talojen väliin siten, että talon seinän ja tien keskikohdan välissä voi olla sellaisia reilun metrinkin pituisia pudotuksia. Muutenkin Saharan tuulet ovat selvästi hautaamassa kaupunkia hiekkaan. Tämän vuoksi autoilu Chinguettin kaduilla on hyvin mielenkiintoista. Kiinni emme jääneet kaduilla olevista kinoksista huolimatta. Kuljettaja ajoi minut pyytämättä Auberge La Rose des Sables -nimiseen majataloon, mikä osoittautui ihan hyväksi ja siistiksi paikaksi. Yöstä pulitin muistaakseni 2500 ouguijaa eli noin kuusi euroa. Majataloa pitää vanhempi herrasmies, joka mauriksi osaa hämmästyttävän hyvin englantia. La Rose des Sablesista saa myös ruokaa ja siellä syöminen on järkevä valinta, sillä kaupungissa ei kuulemma ole ravintoloita. Enkä kyllä ravintolaa Chinguettista löytänyt. Huoneista löytyvät hyttysverkot, samoin wifi majatalossa on, mutta se on kohtuuttoman kallis (1000 ouguijaa eli 2,5 euroa) eli en kokeillut. Suihku ja vessa ovat jaetut.

Majoittumisen jälkeen lähdin tutustumaan kaupunkiin. Majatalon pitäjä kulki kanssani ensimmäiset parisataa metriä ja näytti mistä pääsisin kaupungin vanhaan osaan. Jo tämän lyhyen kävelyn aikana puolenkymmentä setää tuli mauritanialaiseen tapaan kädestä pitäen toivottamaan tervetulleeksi (merhbe!), kysymään mistä tulen, miten voin ja mitä pidän heidän maastansa. Ja kun yritin vastailla hassaniyaksi heidän ranskankielisiin kysymyksiinsä, hymyt levenivät entisestään. Hassaniya eli arabian kielen Mauritaniassa puhuttava murre sopii paljon ranskaa paremmin suomalaiseen suuhun. Kaupungilla kävellessäni sain paljon kutsuja juomaan teetä ja tutustumaan käsityöläisten puoteihin. Käsitöiden, kuten erilaisten korujen, hinnat olivat pilvissä, joten Chinguettista ostin matkamuistoksi ainoastaan hienon eebenpuisen avaimenperän.

Chinguetti muodostuu kahdesta osasta, ”uudesta” ja vanhasta kaupungista. Välissä kulkee leveä kuivunut joenuoma, vadi. Kävellessäni vadin poikki kulkevaa tietä pitkin, bongasin ensimmäiset (Atarin Bab Sahara -majataloa ei nyt lasketa) eurooppalaiset koko maassa. Ranskalainen perhe oli viettämässä pitkää viikonloppua Chinguettissa. He asuvat ja työskentelevät pääkaupungissa Nouakchottissa. Osasivat sujuvaa englantiakin, joten lyöttäydyin heidän seuraansa harhailemaan ympäri kaupungin vanhaa osaa. Saimme seuraa uteliaista paikallisista lapsista, joiden määrä kasvoi matkan varrella.

Saavuimme kaupungin laidalle, paikkaan jossa dyynit alkavat. Tässä vaiheessa lapsukaisia oli mukana vähintään parikymmentä. Hiekka oli jäähtynyt paljain jaloin käveltäväksi auringon jo laskiessa, joten otin kengät pois. Lapset naureskelivat minulle, koska kävelyni pehmeässä hiekassa näytti heistä oudolta. Dyyneillä pojat sitten päättivät järjestää hyppynäytöksen ja alkoivat hyppiä alas jyrkkää dyyniä. Mentiin volteilla, kärrynpyörillä, selkä edellä ja ties miten. Tytöt eivät lähteneet tähän mukaan lainkaan, mutta halusivat silti tulla kuvatuiksi.

Aurinko laski ja lähdimme kävelemään kauniisti rappiolla olevan vanhankaupungin poikki kohti ”uutta” kaupunkia ja siellä sijaitsevia majapaikkojamme. Matkalla poikkesin vielä kauppaan, josta sain ostettua appelsiinimehua. Suoraan Jemenistä! Kauppojen valikoimat ovat kovin olemattomat Mauritaniassa ja vettä lukuun ottamatta aivan kaikki myyntiartikkelit ovat tuontitavaraa. Enimmäkseen Marokosta, Egyptistä ja Jemenistä.

Perillä majatalollani isäntä oli valmistanut pyynnöstäni aterian. Kanaa ja makaronia. Jälkiruoaksi mauritanialaisia mandariineja. Ruoan vuoksi ei Mauritaniaan todellakaan kannata lähteä, mutta ei maassa nälässä tarvitse silti olla.

Mauritanian puskataksit ja sananen maan autokannasta

Vielä lopuksi vähän juttua Mauritanian julkisesta liikenteestä eli puskatakseista. Puskataksilla (ransk. taxi-brousse) tarkoitetaan henkilöautoa, jolla hoidetaan julkinen liikenne monissa Afrikan maissa. Puskataksit kulkevat nimensä mukaisesti ”puskassa” eli kaupungista kaupunkiin tai kylästä kylään. Puskataksit lähtevät jostain tietystä paikasta ja usein varhain aamulla. Autoihin otetaan niin paljon ihmisiä kuin vain mahdollista. Mauritaniassa puskataksiin tungetaan apukuskin penkille kaksi matkustajaa ja takapenkille neljä matkustajaa. Auto lähtee vasta, kun se on täynnä. Tosin matkustajat voivat myös ostaa useita paikkoja, jolloin matkaan lähdetään aiemmin ja tilaa on enemmän. Yksinkin kokonaisen puskataksin voi vuokrata ja tällöin kokonaishinta on kaikkien paikkojen yhteissumma. Eurooppalaiselta pyydetään tietenkin reipasta ylihintaa, enkä hetkeäkään usko, että tinkimisestä huolimatta eurooppalainen matkustaisi samaan hintaan paikallisen kanssa. Lisäksi mahdollisista matkatavaroista peritään pienehkö erillismaksu. Kun yksi puskataksi on täynnä ja lähtee, aletaan täyttää toista autoa. Tosin Mauritaniassa ihmiset ovat köyhiä, eivätkä liiku paikasta toiseen kovinkaan paljoa, jonka vuoksi myöskin puskatakseja on monesti vain yksi per päivä per reitti. Nouakchottin ja Nouadhiboun väli sekä Nouakchottin ja Senegalin rajan väli ovat luonnollisesti poikkeuksia suurten matkustajamäärien vuoksi.

Mauritanian autokanta koostuu pääasiassa 1980-luvulla kasatuista 190-sarjan Mercedes-Benzeistä, jotka ovat jo aikoja sitten tulleet käyttöikänsä päähän Euroopassa (ei kuitenkaan Suomessa, jossa on maanosan vanhin autokanta). Tämän jälkeen autot on laivattu Afrikkaan tai vaihtoehtoisesti ajettu sinne. Tällaista huviajelua harrastavat etenkin keskieurooppalaiset, jotka hankkivat kotimaassa vanhan Mercedes-Benzin, ajavat sen jonnekin päin Länsi-Afrikkaa, myyvät sen siellä voitolla ja lentävät kotiin. Jo Marokon ja Mauritanian välisellä rajalla eurooppalaisten autot yritetään kuulemma puoliväkisin ostaa ja paremman hinnan Afrikassa autosta saakin. Ja kun kaikki Mauritanian autot ovat näitä 1980-luvun Mersuja, ovat myös lähes kaikki puskataksit.