Retki Cap Blancin eteläkärkeen

9.5.2014

Cap Blanc (hassaniyaksi Ras Nouadhibou) on noin 60 kilometriä pitkä ja kapea niemi Mauritanian rannikolla, maan pohjoisosassa. Kapeudestaan huolimatta niemimaa on jaettu pituussuunnassa kahtia. Tällainen jako suoritettiin Ranskan ja Espanjan välillä jo vuonna 1900. Itäpuoli jäi Ranskan Länsi-Afrikalle ja länsipuoli Espanjan Saharalle. Nykyisin itäosa kuuluu Mauritanialle ja länsiosa puolestaan Marokolle. Tai oikeastaan Marokon miehittämälle Länsi-Saharalle. Lähde: [1]

Niemimaan itärannikolla, alle kahden kilometrin päässä Länsi-Saharan rajasta, sijaitsee Mauritanian toiseksi suurin kaupunki Nouadhibou. Länsi-Saharan puoleisessa niemimaan osassa sijaitsee espanjalaisten siirtomaakaudellaan perustama La Güeran aavekaupunki. Vaikka hylätty kaupunki sijaitsee Marokon miehittämässä Länsi-Saharassa, on se Mauritanian hallinnassa tällä hetkellä. Aavekaupungissa on jopa mahdollista vierailla, jos anoo Nouadhiboussa poliisilta, santarmilta tai joltain vastaavalta taholta luvan.

Nouadhiboun keskustasta on matkaa niemimaan eteläkärkeen noin 15 kilometriä. Tie on Cansadon kylään saakka päällystettyä. Pian kylän jälkeen käännytään oikealle, pois rannikon tuntumasta, ja tie muuttuu surkeaksi hiekkapoluksi. Tien huonon kunnon vuoksi taksikuskit eivät ole innokkaasti tai ainakaan normaaleilla taksoilla lähtemässä eteläkärkeen. Netistä löytyy tarinoita, joissa eteläkärkeen halunneet ovat maksaneet jopa 60 euroa edestakaisesta taksimatkasta. Kävellen niemenkärkeen meneminen on mielestäni lähes mahdotonta, sillä ”teitä” risteilee Cansadon jälkeen minne sattuu, eikä opastekylttejäkään ole yhtä enempää. Halusin ehdottomasti vierailla Cap Blancin eteläisimmässä kolkassa ja Camping Chez Abba -majataloni pitäjä tiesi kuljettajan, joka ajaisi retken järkihintaan. Taksa olisi kuulemma vähän päivästä riippuen 9000-12 000 ouguijaa. Pyysin soittamaan hänelle. Kuljettaja ilmoitti taksakseen 12 000 ouguijaa, missä ei olisi tinkimävaraa, koska oli kaiken lisäksi perjantai eli muslimien pyhäpäivä. Very important, very important ! Pyhäpäivästä huolimatta sain hinnan laskemaan tuhat ouguijaa eli edestakaiselle matkalle tuli hintaa 11 000 ouguijaa (27,5 euroa).

Kuljettaja ajoi jo vartin kuluttua puhelusta Mersullaan pihaan ja lähdimme matkaan. En muista miehen nimeä, mutta Mohamed on aina hyvä arvaus. Kuljettaja ei tietenkään osannut englantia, mutta ralliranskallani tulimme toimeen. Hän osoittautui oivalliseksi oppaaksi, vaikka aluksi olikin vähän hiljainen.

Keskustasta päästyämme maisema oli taas tuttua Saharaa eli puutonta hiekkaerämaata. Tosin kyllä Saharan huomaa jo Nouadhiboun keskustassakin. Cansadon risteyksen ohitettuamme käännyimme hiekkatielle (ransk. piste), ylitimme junaradan ja siitä lähtien tiet olivat mitä olivat. Matkan varrelle osuu Société Nationale Industrielle et Minière de Mauritanie -nimisen (SNIM) valtion kaivosyhtiön maita ja entinen öljynjalostamo. SNIM louhii rautamalmia Zouérat’n kaupungissa ja sen lähialueilla, minkä jälkeen malmi kuljetetaan maailman pisimmillä junilla Nouadhiboun kaupunkiin. Kaivosyhtiö lastaa rautamalmin laivoihin lähellä Cap Blancin eteläkärkeä. Laivauksesta aiheutuva valtaisa musta pölypilvi näkyi horisontissa.

Mersu kesti röykytyksen huonoilla teillä ja saavuimme kohta Cap Blancin luonnonsuojelualueelle. Pienehkö, 200 hehtaarin laajuinen, suojelualue käsittää Cap Blancin eteläkärjen, ja on osa suurempaa, Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa Banc d’Arguinin kansallispuistoa. Erillään Cap Blancista, Atlantin rannikolla Nouadhiboun ja Nouakchottin välillä sijaitseva Banc d’Arguin on yksi maailman merkittävimmistä lintualueista, minkä lisäksi siellä on rannikkosoita, pieniä saaria, matalia rantavesiä ja hiekkadyynejä. Taatusti upea paikka, mutta itseäni kiinnostaa enemmän ihmisen kädenjälki, kuten kaupungit, kylät ja Nouadhiboun tapauksessa esimerkiksi hylyt rantahiekassa. Näin ollen Banc d’Arguin jäi odottamaan mahdollista toista vierailua Mauritaniassa. Lähde: [2]

Niemimaan eteläkärjessä sijaitsee kaksi majakkaa noin 150 metrin etäisyydellä toisistaan. Vanhempi majakka on valmistunut jo vuonna 1910 ja kunnostettu vuonna 2009. Uusi majakka on 99 vuotta nuorempi eli valmistunut vuonna 2009. Kumpikin majakka on toiminnassa ja väritykseltään musta-valkoraidallinen. Meri-ilmasto on tietenkin jonkin verran muuttanut väritystä, kuten kuvista voi havaita. Lähde: [3]

Cap Blancin luonnonsuojelualueen jylhissä maisemissa elelee yksi viimeisiä munkkihyljeyhdyskuntia maailmassa. Äärimmäisen uhanalaisia munkkihylkeitä (Monachus monachus) asustaa Cap Blancissa noin 130 yksilöä ja koko maailmassakin vain noin 350-450 yksilöä, joista 250-300 itäisellä Välimerellä. Munkkihylkeiden levinneisyysalue on siis kovin pirstoutunut, mikä on esimerkiksi jo 1400-luvulla alkaneen metsästyksen ansiota. Hylkeistä on saatu öljyä ja nahkaa. Cap Blancin yhdyskunta laskettiin vielä 1990-luvun alussa 317 yksilön vahvuiseksi, mutta vuoden 1996 massakuolemat pienensivät yhdyskunnan koon miltei kolmannekseen. Siitä huolimatta alueella on melko hyvät mahdollisuudet bongata hylje. Eteläkärjessä on jopa munkkihylkeistä kertova pieni vierailukeskus, joka oli suljettu vierailuni aikana. Lähteet: [4] & [5]

Luonnonsuojelualueelle on 1200 ouguijan eli kolmen euron pääsymaksu, jonka tuli perimään alueella asustava iäkäs mies, suojelualueen vartija. Miehellä oli ollut pyykkipäivä ja hän esitteli vaatteidenkuivausoperaatiotaan. Miehellä ei ollut pyykkinarua, vaan hän oli levittänyt puhtaat vaatteet kuuman hiekan päälle ja laittanut muutaman kiven painoksi, ettei tuuli pääsisi nappaamaan vaatteita mukaansa. Rahastuksen ja esittelyn jälkeen vartija alkoi yhdessä kuljettajani kanssa vislailla merelle päin, josko kuuluisat munkkihylkeet tulisivat näyttäytymään. Pian yksi suurehko hylje ilmaantuikin jostain pintaan. Se oli kalastamassa. Minulla oli tuuria, kun onnistuin näkemään moisen harvinaisuuden. Jotkut turistit kuulemma viipyvät Nouadhiboussa pitkäänkin ja käyvät toistuvasti niemenkärjessä yrittäen nähdä munkkihylkeen. Ja pian näkyi toinenkin munkkihylje! Kalastuspuuhissa sekin.

Hylkeitä enemmän minua kiinnosti Cap Blancin eteläkärkeen jo elokuussa 2003 haaksirikkoutunut yli sata metriä pitkä marokkolainen kylmäkuljetuslaiva United Malika. Kalojen kuljetukseen käytetyn aluksen miehistön pelasti Mauritanian merivoimat, mutta itse laiva on edelleen rantahiekassa. Lähelle laivaa ei tällä kertaa saanut mennä. Lähde: [6]

Vajaan tunnin ajan eteläkärjessä oleskeltuamme, lähdimme takaisin kohti Nouadhiboun majataloani. Otimme niemenkärjestä kyytiin miehen, jonka lupasimme jättää Cansadon kylän kohdalla pois. Auton radio soitti perinteistä monotonista mauritanialaista musiikkia, mikä on länsimaisille korville useimmiten vaikeaa kuunneltavaa. Takapenkin kyytiläinen lauloi mukana ja se vasta vaikeasti kuunneltavaa olikin!