Kolmanskop ja palanen eteläistä Namibiaa

29.4.2022

Namibia on liki kahden ja puolen Suomen kokoinen, mutta asukkaita siellä on vain vaivaiset kaksi miljoonaa. Maassa on ruhtinaallisesti tilaa, mutta huonona puolena ovat valtavat etäisyydet. Vuokra-auto lienee paras vaihtoehto Namibian koluamiseen, sillä päätiet ovat erinomaisessa kunnossa, eikä läheskään kaikkialle ei pääse julkisilla. Minulla oli alla Kapkaupungista vuokrattu pikkuinen Toyota Agya, joka kiidättäisi minua ympäri maata. Halusin nähdä ainakin rannikolla sijaitsevat Lüderitzin ja Swakopmundin saksalaiskaupungit, Sossusvlein dyynit ja ehkä Ambomaan, jos jaksaisin ajaa sinne asti. Safarille en aikonut, sillä ajattelin näkeväni eläimiä ihan autostanikin.

Olin edellisiltana saavuttanut eteläisessä Namibiassa sijaitsevan Grünaun pikkukaupungin, jossa olin viettänyt yön. Aamuinen maisema majatalon parvekkeelta oli upea; olin saapunut keskelle tasaista kuivahtanutta ruohotasankoa! Namgate Guesthousen piha-alueen laitamilla näytti olevan leiriytymisalue omalla autolla matkassa oleville turisteille. Siis sellaisille, joilla oli nelivetomaasturi tai vastaava ja sen päälle kyhättävä teltta nukkumista varten. Tällainen toiminta tuntuu olevan yleistä eteläisen Afrikan maissa. Majatalon emäntä pahoitteli aamulla, että korttiterminaali oli mykkänä, enkä voisi maksaa kortilla lainkaan. Minulla oli kyllä euroja, mutta niitä ei majatalo voinut ottaa vastaan, sillä Namibian valtio vaatisi siinä tapauksessa jotain todisteita, että emäntä olisi käynyt hiljattain Euroopassa. Ulkomaanvaluutta ei ole hyvästä tavallisen kansan käsissä. Olisi mentävä maksamaan tienvarteen, jossa oli koppi, afrikaansiksi padstal, ja jossa myytiin majatalon valmistamia lihatuotteita. Olin Kapkaupungissa maistanut Etelä-Afrikassa ja Namibiassa yleistä kuivalihaa, biltongia, ja todennut, ettei se ole minua varten. Kävin siis vain maksamassa laskuni ja jatkoin matkaa tekemättä ostoksia. Vastaavia padstaleja on tiuhaan ympäri Etelä-Afrikkaa ja Namibiaa.

Pysähdyin huoltoasemalla Grünaussa, sillä majatalon mukaan siellä olisi pankkiautomaatti ja sieltä saisin nostettua Namibian dollareita. Käteistä on aina hyvä olla mukana, vaikka kortti tuntui kelpaavan lähes kaikkialla niin Etelä-Afrikassa kuin Namibiassakin, kuten tulisin huomaamaan. Nyt tänään vain sattui olemaan perjantai ja kuukauden loppu. Liekö kyseessä täälläkin palkkapäivä, kun Grünaun kahdelle pankkiautomaatille oli pitkä jono, joka ei liikkunut. Raha oli päässyt loppumaan, minkä jonottajat panivat huoltoasemayrittäjän piikkiin. ”Eikö teitä hävetä, kun automaatti on tyhjä?” En oikein usko paikallisen Shellin olevan vastuussa automaattien täyttämisestä. Seuraavat automaatit sijaitsisivat Keetmanshoopissa 166 kilometrin päässä Grünausta pohjoiseen. Sinne olin joka tapauksessa matkalla.

Tie Keetmanshoopiin on erinomaisessa kunnossa ja siinä saa ajaa 120 km/h. Namibiassa vitsaillaan, että näillä kilometrien pituisilla suorilla kuski voi lukita ohjauksen ja ottaa nokoset! Vajaan kahden tunnin kuluttua, ottamatta nokosia, olin kaupungin laitamilla. Ajoin ensimmäisen vastaantulevan huoltoaseman pihaan, mutta Keetmanshoopin Engen-huoltoaseman pankkiautomaatti oli niin ikään tyhjennetty. Viereisen Puma-huoltoaseman pankkiautomaatissa oli vielä jokunen dollari jäljellä, joten nostin sen tyhjiin. Nyt minulla oli sadan euron edestä Namibian valuuttaa. Täytin asemalla auton tankin ja ostamani kanisterin. Varsinaisia polttoainekanistereita huoltoasemalla ei ollut, mutta kauppamiehinä huoltoaseman henkilökunta etsi minulle astianpesuainetta sisältäneen kanisterin, puhdisti sen huolellisesti ja minä lähdin pihasta hyvillä mielin. Nyt ei ainakaan tarvitsisi murehtia polttoaineen riittämistä Namibian asumattomilla seuduilla. Namibiassakin huoltoasemat ovat palveluasemia ja tankkauksesta pitää antaa noin viiden dollarin (n. 0,3 euroa) tippi tankkaajalle, jotka täällä Keetmanshoopissa olivat jälleen kovin uteliaita kuulemaan eurooppalaisen mielipiteen heidän maastaan. Itse bensa on edullisempaa kuin Etelä-Afrikassa; huhtikuun 2022 lopulla litra bensaa maksoi hieman yli euron.

Namibia on maailman kauneimpia maita, totesin jo heti saavuttuani Namibiaan ja ajettuani ensimmäiset kilometrit. Afrikasta edelle menevät ehkä vain São Tomé ja Príncipe ja Tšad. Maisema eteläisessä Namibiassa on karunkaunista, pääosin loivasti kumpuilevaa erämaata. Täällä syvällä sisämaassa kasvillisuus koostuu lähinnä matalasta ruohosta, joka peittää näitä silmänkantamattomiin jatkuvia tasankoja, joita siellä täällä rikkovat satunnaiset kukkulat. Puita ei juuri ole.

Olin aikeissa ajaa päivän aikana rannikolle Lüderitziin, kaupunkiin, jonka saksalaiset aikoinaan perustivat. Sinne oli Grünaun majatalostani tasan viidensadan kilometrin matka, mikä ei Namibiassa ole matka eikä mikään. Aikaa kuluisi pysähdyksineen viisi tuntia. Keetmanshoopin jälkeen ennestään hiljainen liikenne hiljentyi entisestään. Lüderitz on perustettu käsittämättömään paikkaan, käsittämättömän syrjäiseen osaan Namibiaa. Keetmanshoopin ja Lüderitzin välillä on vain kourallinen täysin merkityksettömiä kyläpahasia. Tämä on kuin ajaisi Muoniosta Kilpisjärvelle. Kuuntelin radiosta saksankielisiä kanavia, sillä Namibiassa on noin 30 000 asukkaan saksalaistaustaisen namibialaisten vähemmistö ja Lüderitz on eräs maan saksalaisimmista paikkakunnista. Radiosta tuli laadukkaita saksalaisralleja ja nyt tiedän, että saksalaisen eurodanceyhtye Mr. Presidentin ”Coco Jambosta” on saksankielinenkin versio.

Ohitin vähäpätöiset Seeheimin ja Goagebin kyläpahaset, joiden jälkeen viimeinen asutus ennen Lüderitziä on kylä nimeltään Aus. Siellä on huoltoasema, hotelli, kirkko, kauppa ja jonkin verran asutusta. Ajoin ohitse ja mitä lähemmäksi Lüderitziä ja siis rannikkoa pääsin, sitä karummaksi maisema muuttui. Ehkä puolta tuntia ennen kaupunkia ajoin jo aavikolla ja tielle oli muodostunut hiekkakinoksia, joita oltiin auraamassa pois. Namibian rannikon editse virtaa kylmä merivirta, jonka ansiosta rannikko on karua hiekkaerämaata. Lüderitzin ympärillä on dyynimeri.

Noin kymmentä kilometriä ennen kaupunkia tien eteläpuolella vastaan tuli Kolmanskopin (saks. Kolmanskuppe) aavekaupunki. Olin lukenut paikasta jo vuosia sitten ja tahdoin ehdottomasti vierailla paikalla. Kolmanskopin historia ulottuu vuoteen 1908, jolloin Namibia oli Saksalle kuuluva siirtomaa nimeltään Saksan Lounais-Afrikka. Sattui niin, että eräs rautatietyöläinen sattui löytämään täältä timantteja. Alkoi timanttiryntäys ja hetkessä Kolmanskopista oli muodostunut yli tuhannen asukkaan vauras ja kukoistava kaivoskaupunki. Kolmanskopissa oli muun muassa sairaala, koulu ja teatteri. Vähitellen timantit alkoivat ehtyä ja ihmisiä alkoi muuttaa paremmille apajille. Timantteja on arvioitu löytyneen paikalta noin tuhat kiloa. Kolmanskopin viimeiset asukkaat muuttivat pois vuonna 1956, minkä jälkeen paikka autioitui. Tietenkin kuiva aavikkoilmasto on säilyttänyt rakennuksia ehkä paremmin kuin jos ne olisivat sijainneet tropiikissa. Hiekka on kuitenkin vallannut rakennuksia ja niiden sisällä on nykyisin kunnon kinoksia hiekkaa.

Kolmanskopin näkee ihan Lüderitziin vievältä valtatieltäkin, mutta paikkaan on mahdollista tutustua opastetulla kierroksellakin. Olen tottunut Afrikan-matkoillani siihen, että museoihin ja nähtävyyksiin voi vain ilmestyä ja opastus kyllä onnistuu milloin vain. Kolmanskop on kuitenkin vanha saksalaiskaupunki ja Namibia Saksan entinen siirtomaa; ei täällä niin vain ilmestytä paikalle, vaan kaikelle on tiukat aikataulut! Kolmanskopiin pääsee tutustumaan vain osana opastettua kierrosta, jotka alkavat kello 9.30 ja 11.00 ja maksavat sata dollaria (n. 6,1 euroa) henkilöltä. Sunnuntaisin on eri aikataulu. Olin paikalla kello kahden jälkeen iltapäivällä ja lipunmyyntikojulle tallustellut opas kertoi, että toki 320 dollarilla (n. 19,8 euroa) saisin kierroksen vaikka heti. Muussa tapauksessa olisi tultava huomenaamulla. Kerroin tulevani seuraavana aamuna uudelleen, kun joka tapauksessa ajaisin paikan ohi matkallani kohti Sossusvlein dyynejä. Kolmanskopissa tuuli navakasti ja hiekka meni iloisesti silmiin. Oppaalla oli laskettelulasit silmillään ja se olisi ollut tänä kyseisenä iltapäivänä ainoa oikea varuste. Kun avasin auton oven, oli sisällä hetkessä hienoinen hiekkakuorrutus.

Jatkoin matkaa kohti Lüderitziä, joka on kaunis saksalaiskaupunki vailla mitään merkkejä siitä, millaiseksi Afrikan usein miellämme. Olin varannut yön kaupungin keskustasta hotellista nimeltä Sea-View Zum Sperregebiet, joka on jälleen kuin mikä tahansa eurooppalaishotelli. Vastaanotossa ei ollut ketään, mutta ystävällinen siivoojatar tuli kertomaan, ettei heillä ollut tietoa varauksestani. Lisäksi hotelli oli täyteen varattu. Siivooja keskusteli hotellinjohtaja Davidin kanssa puhelimessa ja koska keskustelukieli oli englanti, kuulin, kun David kiemurteli asian kanssa ja kieltäytyi tulemasta paikalle selvittämään asiaa. Soitin herralle itsekin ja pyysin hoitamaan minulle majoituksen jostain toisesta hotellista, sillä olinhan jo maksanut huoneeni etukäteen. Tämä ei käynyt, eikä mies halunnut tulla paikalle. Hän kehotti hoitamaan asian Hotels.comin kanssa. Koko Lüderitz vaikutti olevan täynnä ja syyn sille kuulin myöhemmin samana päivänä. Kaupungissa oli jonkinlainen kalafestivaali ja hotellini oli luultavasti antanut huoneeni paremmille asiakkaille. Tai asiakkaille, jotka olivat saapuneet aiemmin päivällä. En ollut kiinnostunut yöpymään autossani, vaikka täällä se olisi ehkä ollut turvallista. Soitin Bahnhof Hoteliin Ausin pikkukylään reilun tunnin ajomatkan päähän ja varasin itselleni huoneen. Siivooja oli kovin pahoillaan tilanteesta, mutta ei tietenkään voinut asialle mitään. Eikä se hänen syynsä ollutkaan. Hotels.com kieltäytyi palauttamasta minulle etukäteen maksamaani summaa siitäkin huolimatta, että toimitin heille hotellinjohtajan puhelinnumeron ja nimen. Sea-View Zum Sperregebiet -hotelliin ei ollut kuulemma saatu yhteyttä. Vasta luottokorttireklamaatiolla uhkaaminen sai Hotels.comin palauttamaan rahat reilun viikon taistelun jälkeen.

Kiersin Lüderitzin kahdessa tunnissa. Kävin museossa, satamassa, kirkossa, tankkasin ja lähdin kaasuttelemaan kohti Ausia. Valitettavasti Lüderitzistä ei ole ainuttakaan kuvaa, sillä loput Namibiassa kameralla ottamani kuvat hävisivät rosvon matkaan lähteneen läppärin mukana Tšadin N’Djamenassa 2,5 kuukautta myöhemmin. Tästä eteenpäin Namibiasta on tarjolla vain satunnaisia huonoja kännykkäotoksia, joten loput Namibiasta tulee pikakelauksena.

Ohitin Kolmanskopin aavekaupungin, joka jäisi nyt kokonaan käymättä. Olin Ausin Bahnhof Hotelissa kello kuuden jälkeen. Juuri sopivasti, kun pimeys laskeutui. Bahnhof Hotel on nimensä mukaisesti vanha rautatieasema, joka on muutettu saksalaiseksi laatuhotelliksi. Olin kylässä, jossa on vain tuhat asukasta! Yksi yö täällä maksoi 801,5 dollaria (49,37 euroa).