29.4.2023

Olimme viettäneet edellisyön Gumelissa, aivan Nigerin rajan kupeessa täällä Pohjois-Nigeriassa. Tänään ylittäisin vihdoin rajan Nigeriasta Nigeriin. Tietoa maarajan ylityksestä näiden kahden maan välillä ei ole ainakaan liikaa saatavilla. Vain harva länsimaalainen menee näinä päivinä Nigeriin ja vielä harvempi matkustaa sinne maata pitkin. Lentämisen lisäksi maaraja Nigeriasta on ainoa turvallinen reitti Nigeriin, sillä Burkina Fasosta, Malista, Algeriasta ja Libyasta en ainakaan tässä tilanteessa uskaltaisi yrittää. Reitti Tšadista Tšadjärven pohjoispuolitse saattaisi niin ikään olla hieman liian hasardi valkoiselle länsimaalaiselle, mutta sen rajan yli on kuitenkin kuljettu viime vuosina ihan eurooppalaisellakin passilla.

Samassa Gumelin emiirin majatalossa, Gumel Emirate Foundation Motelissa, oli yöpynyt myös ryhmä rajavartijoita tai muita virkamiehiä Babban Mutumin raja-asemalta. Sinne minäkin olin nyt suuntaamassa. Rajavartijat kertoivat, että läheisestä Baburan pikkukaupungista kulkee puskatakseja jatkuvalla syötöllä Babban Mutumin kautta rajan yli Nigerin Zinderiin. Ihmiset rajan molemmin puolin ovat samaa kansaa eli hausoja, joten kanssakäyminen on vilkasta. Matka-aika olisi enintään kolme tuntia ja tarpeen tulleen rajavartijatkin auttaisivat auton hankkimisessa. Myöskään rajanylitys valkoisena eurooppalaisena ei olisi kuulemma ongelma, ei edes turvallisuusnäkökulmasta. Tämä oli hyvä uutinen. Siispä lähdimme kohti Baburaa, jonne on Gumelista vain noin 45 kilometrin matka. Matkalla näimme taas kaunista Sahelin maisemaa kameleineen ja paimentolaisineen. Reilun puolen tunnin kuluttua olimme Baburassa ja sen puskataksiasemalla. Se on tyypillinen länsiafrikkalainen julkisen liikenteen solmukohta, josta pääsee niin Gumeliin, Kanoon kuin Zinderiinkin.

Paimentolainen karjansa kanssa Gumelin ja Baburan välillä.
Klapikuorma matkalla Gumelista kohti Baburaa.
Kameleita juottopaikalla Gumelin ja Baburan välillä.
Paikallisia Gumelin ja Baburan välillä.

Odottelin sisällä autossa, kun oppaani ja turvamieheni kävivät neuvottelemassa minulle paikan Zinderiin menevästä puskataksista. Ja hyvä, kun menivät; Baburassa ei enää osata englantia. Täällä pitäisi osata hausaa. Ostin itselleni kaksi paikkaa Toyota Hiacen etupenkiltä ja maksoin niistä noin 30 euroa. Hinnassa on valkoisen miehen lisää, sillä takiani auto joutuisi ajamaan rajan yli virallista reittiä pitkin ja se taas tarkoittaisi lahjuksia sinne tänne. Minä ne maksaisin, vaikkakin epäsuorasti. Ai niin, myös nigerialaiset, jotka eivät ole pukeutuneet kuin hausat tai näytä hausoilta, joutuvat menemään rajan yli virallista reittiä pitkin. Etninen profilointi voi hyvin tässäkin osassa Afrikkaa. Tavallisesti Baburasta rajan yli menevät autot ajavat puskassa, eivätkä todellakaan kulje raja-asemien kautta. Eräs syy sille on myös se, että siten kaikkien matkustajien matkustusasiakirjojen ei tarvitse olla kunnossa tai edes olemassa. Lisäksi salakuljetus onnistuu näin paremmin. Epävirallinen reitti onkin nimenomaan salakuljetusreitti. Nyt kyydissä näytti olevan kymmenen parimetristä mangopuunalkua, jotka ahdettiin tavaratilaan ja osittain myös matkustajien joukkoon. Niger on eräs maailman köyhimmistä maista, mutta että mangontaimetkin tuotava Nigerian puolelta!

Nigerialainen kuljettajani ei osannut englantia sanaakaan, joten hänelle oli tehty selväksi, että hän veisi minut perille Zinderiin ja että kaikki olisi maksettu etukäteen. Perillä en maksaisi enää nairaakaan. Niinpä pian auto oli täynnä ja lähdimme kohti rajaa. Nigerian puolella raja-asema tunnetaan nimellä Babban Mutum ja sinne on vain kahdeksan kilometrin matka Baburasta. Lyhyellä matkalla saimme ensimakua siitä, mitä tuleman pitäisi seuraavien tuntien aikana; lahjuspysähdyksiä nimittäin riitti. Toisinaan puun takaa kömpi siviilipukuinen nuorukainen, joka tuli laiskasti autolle vastaanottamaan setelin tai kaksi. Toisinaan viranomaisella oli uniformukin. Minua kohtaan kukin viranomainen oli hyvin asiallinen, eikä passissani ollut ”ongelmia”. Vartin kuluttua saavuimme rajalle, joka itse asiassa sijaitsee Katsinan osavaltiossa, eikä Jigawassa, kuten Gumel ja Babura.

Nigeriassa käytiin parlamentti-, alue- ja presidentinvaalit keväällä 2023, minkä vuoksi Baburakin on edelleen vaalimainoksilla kuorrutettu.
Baburan puskataksiasema ja Zinderiin kohta lähtevä autoni.

Autossa oli toinenkin ulkomaalainen, ikivanhan passinsa kanssa matkassa ollut afrikkalainen, ehkä nigeriläinen tai tšadilainen. Yhdessä astelimme passintarkastuskoppiin, jossa näin, että raha vaihtoi omistajaa sitä mukaa, kun matkustusasiakirja tuli tarkastetuksi. Tätä varten olin itsekin hankkinut vielä muutaman Nigerian nairan taskuun, jos minultakin vaadittaisiin lahjusta vastineeksi maastapoistumisleimasta. Mutta mitä vielä, passintarkastaja oli nimeltään Yusuf Daniel, Bauchin osavaltiosta kotoisin oleva herrasmies, joka kirjasi tietoni kirjaansa, löi leiman passiin ja toivotti hyvää matkaa. Ei sanaakaan lahjuksesta, mutta sen sijaan hän kysyi, milloin olisin tulossa takaisin Nigeriaan. Hän tahtoisi esitellä kotiosavaltiotaan minulle. Myöhemmin herra kaivoi tietoni Facebookista ja otti yhteyttä. Ja soittipa jopa videopuhelun samaiselta raja-asemalta kuin näyttääkseen, että kyseessä oli sama henkilö. Nigerian rajoilla on kieltämättä hyvä olla kontakteja, kaiken varalta.

Kävin vielä esittelemässä rokotuskorttiani toisessa kopissa, minkä jälkeen matka jatkui Nigerin tasavallan puolelle. Ensimmäisen kerranhan ylitin rajan Nigeriin jo muutama päivä aiemmin Nigerian Tulo Tulossa Nigerian rajavartijan luvalla, mutta silti hieman ”puolilaittomasti”. Nigerin rajamuodollisuudet tapahtuvat Tinkim-nimisessä kylässä noin kuuden kilometrin päässä rajaviivalta. Tinkim elää rajakaupasta ja veikkaan, että kylässä harjoitetaan erityisen paljon tinkimistä. Väki osaa täällä myös vähän englantia, vaikka olimmekin nyt siirtyneet ranskankieliseen maahan. Englantia puhui myös passintarkastaja. Passintarkastus tapahtui ulkosalle kannetun puupöydän ääressä ilman lahjuksia. Sain tervetulotoivotuksen Nigeriin niin passintarkastajalta kuin muiltakin pöydän ääressä olleilta miehiltä, minkä jälkeen palasin autolle. Nyt seurasi tullitarkastus, jonka suoritti siviiliasuinen mies siten, että nostelin rinkastani tavarat auton penkille ja takaisin. Lahjuksesta ei vihjattu.

Seuraavaksi luokseni lipui rahanvaihtaja, sillä virallisen kielen lisäksi myös valuutta vaihtui rajanylityksessä. Nigeria käyttää valuuttanaan nairaa, kun taas Nigerissä maksetaan Länsi-Afrikan frangilla. Se on monen ranskankielisen Länsi-Afrikan maan, kuten Togon, Burkina Fason ja Senegalin, yhteisvaluutta. Yhdellä eurolla saa noin 656 frangia, mutta ilmeisesti Tinkimissä kukaan ei ikinä vaihda euroja, sillä rahanvaihtaja taisi vetää kurssin hatustaan. Minulle se kävi ja sain vaihdettua 20 euron setelin frangeiksi mielestäni hyvällä kurssilla. Hankkisin lisää Nigerin valuuttaa sitten Zinderistä. Jonkin ajan kuluttua samainen rahanvaihtaja saapui takaisin ja selitti, että minun tulisi antaa hänelle 500 frangin (n. 0,7 euroa) seteli, kun kurssi olikin ollut pielessä. En suostunut kaupanperumiseen.

Raja-asemilla ei kannata kuvata, joten tässä yksi huomaamatta näpsäisty otos Nigerin raja-asemalta Tinkimistä.

Tinkimin rajalla parveilee myös runsas joukko lapsia kerjuukuppi kourassaan. Nigerin naiset ovat maailman hedelmällisimpiä ja jokainen nainen synnyttää keskimäärin seitsemän lasta. Luku on siis suurin koko maailmassa. Siitä syystä lapsia riittää. Lapset eivät olleet aggressiivisia, pysyttelivät metrin tai parin päässä ja pyrkivät saamaan minulta almuja toistelemalla Allah kare, Allah kare, siis ”Jumala on suuri”. Liki kaikki nigeriläiset ovat nuoria, mutta myös islaminuskoisia. Toisaalta myös liki kaikki jäävät vaille koulutusta, sillä vain 37,3 prosenttia nigeriläisistä on ensinnäkään lukutaitoisia (vuonna 2021). Lukema on alhaisimpia koko maailmassa, mutta sentään päihittää naapurimaa Tšadin lukeman 26,8 %. Koska kouluissa ei käydä, oli Tinkimin lapsillakin aikaa kerjätä raja-asemalla.

Matka jatkui kohti Zinderiä, Nigerin kolmanneksi suurinta kaupunkia. Tinkimistä on Zinderiin noin 110 kilometriä ja koska tie on hyvässä kunnossa, joutuisi matka nopeasti. Tien kunnostuksen ja päällystyksen on maksanut Euroopan unioni. Heinäkuun 2023 lopussa tapahtuneeseen sotilasvallankaappaukseen saakka Niger oli länsimielinen ja EU:n tärkeä kumppani Sahelin alueella. Myös suhtautuminen minuun oli erinomaista jokaisella tiesululla, jolla pysähdyimme. Kukaan nigeriläisistä poliiseista tai santarmeista ei pyytänyt frangin frangia. Sen sijaan he toivottivat tervetulleeksi Nigeriin. Maisema matkan varrella on käsittämättömän kaunista: stereotyyppistä kuivaa Sahelin maisemaa, jossa siellä täällä kasvaa apinanleipäpuu tai satunnainen piikkipensas, ja jossa laiduntaa kameli- ja karjalaumoja. Tyttöjä näkyi vedenhakumatkalla, samoin paimentolaisia kaitsemassa niitä eläimiä. Rajaseudulla on muutamia äärimmäisen kauniita keitaita, siis aivan kuin Yoben osavaltiossa Nigeriassa.

Taivas oli pilvessä. Tai oikeastaan se oli pölypilvessä, kuten Sahelissa kuuluukin. Lämpömittari näytti +40 astetta. Saavuimme hyvissä ajoin Zinderiin. Matka Baburasta oli kestänyt noin kolme tuntia, kuten rajavartijat olivat aamulla Gumelin majapaikassa ennustaneet. Otin Zinderin puskataksiasemalta mototaksin hotellilleni, Auberge Gamzakiin. Matka maksoi 300 frangia (n. 0,45 euroa) hotellihuoneen maksaessa 30 000 frangia (n. 45 euroa) yöltä. Tiesin jo etukäteen, että Auberge Gamzaki olisi hieman yläkanttiin mitä tulee majoitusteni hintatasoon tavallisesti. Hotelli on kuitenkin eräs kauneimmista ja viihtyisimmistä, missä olen milloinkaan ollut. Auberge Gamzaki edustaa täkäläistä hausa-arkkitehtuuria eli se on rakennettu savesta. Huoneita on vain neljä ja minä olin majapaikan ainoa asukas.

Auberge Gamzaki edustaa paikallista rakennusperinnettä.
Auberge Gamzakin huoneessa oli parisängyn lisäksi wifi, ilmastointi, jääkaappi ja oma kylpyhuone.

Minulla oli vain vähän frangeja, joten lähdin seuraavaksi etsimään Western Unionia. Tarvitsin rahaa myös maan sisäisten lentojen hankkimiseen, sillä olin aikeissa vierailla Zinderin lisäksi Agadezissa ja Niameyssa. Otin mototaksin Zinderin keskustaan ja lähdin jalkaisin etsimään Western Unionin toimipistettä. Western Union tarjoaa sivuillaan kartan toimipisteistä, mutta kokemukseni mukaan se pitää vain harvoin paikkansa Länsi-Afrikassa. Totesin sen jälleen kerran. Sen sijaan löysin tutun mototaksikuskini Yahouzan, joka oli palannut päivystämään asemapaikalleen Zinderin puskataksiasemalle. Värväsin herran etsimään kanssani pankkia, joka osoittautui vaikeaksi tehtäväksi. Kello oli jo liian paljon ja pankit ehtineet sulkeutua. Kiertelimme ympäri Zinderiä tuloksetta, kunnes kerroin haluavani ostaa itselleni nigeriläisen simkortin. Sen avulla voisin ehkä soittaa Western Unionin toimipisteitä läpi. Hankin tällä kertaa Airtelin liittymän ja pyysin Yahouzaa soittamaan erääseen toimipisteeseen. Vastaus toisesta päästä oli, että tervetuloa vain, auki ollaan.

Nostin 620 000 frangia, mikä on euroissa noin 945 euroa. Olisin ehkä toivonut, että mototaksikuskini Yahouza olisi odotellut rahojen noutamisen ajan ulkopuolella, eikä olisi nähnyt, kun nostin tällaisen summan ja tungin sen reppuuni. Toisaalta Yahouza vaikutti niin vilpittömältä ja umpirehelliseltä, jopa vähän suomalaiselta, että en jaksanut olla huolissani.

Auberge Gamzakin kattoterassilla kelpasi viettää aikaa, varsinkin auringon laskettua.
Auberge Gamzaki on hyvinhoidettu majatalo Zinderin keskustan laitamilla.

Pyysin häntä seuraavaksi viemään minut Niger Airlinesin toimistolle, sillä olin kuullut huhua, että länsimaalaisia ei välttämättä päästettäisi bussien ja puskataksien kyydissä kaupungista toiseen kidnappausten uhan takia. Jos tahtoisin matkustaa maata pitkin, olisi mukana tietyillä tieosuuksilla oltava sotilassaattue, joka taas maksaa liikaa yksittäiselle matkaajalle, kuten minulle. Nigerin turvallisuustilanne oli ottanut valtavia harppauksia parempaan suuntaan vuonna 2021 valtaan astuneen presidentti Mohamed Bazoumin kaudella. Myöhemmin minulle kerrottiin, että luultavasti sotilassaattuevaatimuksesta voitaisiin pian luopua. Kaikki muuttui 26. heinäkuuta 2023, kun presidentti Bazoumin henkivartiokaartin päällikkö kenraali Tchiani kieltäytyi jäämästä eläkkeelle ja kaappasi vallan. Nyt Nigerin, Burkina Fason ja Malin vastaisella rajaseudulla tapahtuu taas kiihtyvässä määrin terrori-iskuja, kun sotilasjuntta on joutunut tuomaan sotilaita pääkaupunkiin omaa valtaansa turvaamaan. Toivottavasti ilmiö ei leviä muualle maahan, kuten Zinderiin tai Agadeziin. Onneksi Niger on sentään yhtä laaja maa kuin kaikki Pohjoismaat yhdessä.

Vaikka olisin voinutkin matkustaa maata pitkin Nigerin sisällä, olisin siltikin ehkä halunnut lentää jonkin osuuden. Harvinaiset lentoyhtiöt kiinnostavat kovasti ja vuonna 2014 toimintansa aloittanut Niger Airlines on erinomainen esimerkki sellaisesta. Jo pelkästään lentoyhtiön nerokas mainos vuosien takaa houkutti astumaan yhtiön ainoan koneen kyytiin. Niger Airlines vain sattuu olemaan vanhan liiton lentoyhtiö, sillä puhelinnumeroihin ja sähköposteihin ei vastata, eikä lippuja saa ostettua myöskään lentoyhtiön kotisivuilta. Toisaalta, mihin lentoyhtiöön nyt nykypäivänä yhteyttä saisikaan. On siis asioitava Niger Airlinesin toimistossa, jollaisia on Zinderissä, Agadezissa, Maradissa ja pääkaupungissa Niameyssa. Olin toki yrittänyt ostaa lippuja erilaisten niameylaisten matkatoimistojen kautta, mutta jokainen kertoi, ettei se onnistu heidän kauttaan. Ainoa matkatoimisto, joka niitä myy Niameyssa, on intialais- tai bangladeshilaistaustainen Satguru Travels, joka ei vastaa sähköposteihin tai Facebook-viesteihin, mutta mainostaa silti palveluitaan suureellisesti esimerkiksi Niameyn lentoasemalla. Niger Airlinesin Zinderin-toimistossa sain hyvää palvelua ja tilaa haluamillani lennoilla oli edelleen. Ostin lennon Zinderistä Agadeziin keskiviikolle 3. toukokuuta. Se maksoi 150 000 frangia (n. 228 euroa). Lisäksi ostin lennon Agadezista Niameyhin perjantaille 5. toukokuuta. Sen hinnaksi tuli 180 000 frangia (n. 274 euroa). Ladoin tiskiin 330 000 frangia, kiitin ja lähdimme ulos luottokuskini Yahouzan kanssa.

Ensimmäinen ateria Nigerissä: riisiä ja lihasoosia.

Ennen hotellille menoa ehdotin myöhäistä lounasta, joten pian istuimme Étoile du Sahel -nimisessä ravintolassa Zinderin keskustassa. Olimme ainoat asiakkaat ja ruoka-annoksiakin oli tarjolla vain yksi. Itse asiassa meiltä ei edes kysytty, mitä tahtoisimme syödä, vaan ruoka vain tuotiin pikavauhtia pöytään. Riisi ja lihakastike oli erittäin herkullista. Ja sitä kelpasi syödä ilmastoidussa ravintolasalissa. Ilmastointi pantiin päälle käyntimme kunniaksi.

Perillä hotellilla maksoin Yahouzalle kymppitonnin (n. 15,2 euroa), olihan hän kierrättänyt minua ympäri Zinderiä parin tunnin ajan ja se taisi olla vähintä sen jälkeen, kun hän oli nähnyt rahavuoren, jonka olin tunkenut reppuuni. Mies kertoi, että aikoo ostaa saamillaan rahoilla elämänsä ensimmäisen kännykän. Hyvän kännykän saa Nigerissä noin 15 eurolla, ja ne ovat usein kiinalaisia ja Tecno-merkkisiä. Sovimme, että Yahouza tulisi seuraavana aamuna hotellille aamuyhdeksäksi, minkä jälkeen lähtisimme tutustumaan Zinderiin paremmin. Ainakin sulttaanin palatsi ja vanhakaupunki olisi nähtävä.

8 Replies

  1. Olet kyllä luonut hienoja kontakteja tuolla matkalla. Huomaa, että turisteja ei ole paljon, kun ne ovat niin kiinnostuneita sinusta ja ihan mukavalla tavalla.

    Lihasoosi näyttää itse asiassa aika hyvältä! Muistatko mitä ateria maksoi?

    On todella harmi, että Nigerissä on nyt tuollainen tilanne päällä. Sen perusteella mitä olen siitä kuullut ja lukenut se olisi oikeasti sellainen paikka, jonne mielelläni matkustaisin. Mutta nyt se ei kyllä vähään aikaan onnistu. Tokkopa tässä tilanteessa viisumiakaan saisi yhtä helposti kuin aiemmin. Joka tapauksessa odottelen suurella mielenkiinnolla lisätietoja Agadezista, Niameystä ja tietysti noilta lennoilta!

    1. Nigeriläisetkin tosiaan hyvin sydämellistä ja vieraanvaraista kansaa, enkä soisi heille tällaista nykytilannetta ollenkaan. Toivottavasti tulee vastavallankaappaus pikaisesti. Maa oli menossa täysin oikeaan suuntaan, mutta nyt kaikki edistys valuu hukkaan sotilasjuntan idioottien kenraalien takia. Olin Agadeziin yhteyksissä viime viikolla ja siellä kansalaiset (eli tuaregit) puuhaavat jopa omaa valtiotaan, kun heille ei nyt vain kelpaa tämä ”etelän ihmisten” sotilasjuntta. Liikaa huonoja kokemuksia edellisistä sotilasjuntista, ainakin vanhemmalla väellä. Löin vettä myllyyn ja sanoin, että niinhän se Suomikin otti itsenäisyytensä, kun Venäjä oli kaaoksessa 1917. No toteamus lähti Agadezissa kiertämään ainakin whatsappissa. 😀

      Mutta eiköhän sekin aika koita, kun pääset Nigeriin ja etenkin Zinderiin ja Agadeziin. Minä luulin, että tämä kaappaus olisi mennyt perinteisen kaavan mukaan, kuten Gabonissa, mutta eipä mennyt…

      Nyt kun mietin lihasoosin hintaa, niin muistan, että yhdellä setelillä maksoin kahden ihmisen ruoat. Ja koska olin just tullut Western Unionilta, jossa oli ollut vain 5000 frangin seteleitä, niin sen verranhan ruoat maksoivat juomineen. Eli reilu 7 euroa. Ei ne ihan 5000 frangia maksaneet, mutta loput jäi tipiksi.

      1. Käväisin aikakoneella lukemassa YK:n raporttia vuodelta 2030…

        The Tuareg state was founded at the strong urging of an anonymous but well-travelled Finnish citizen who reportedly had informed the Tuaregs about Finnish history, in particular the path that had lead to Finnish independency, and thus initiated a spark among the population that resulted in the emergence of a sovereign Tuareg state.

        1. Aivan mahtavaa! :DD Toivomme, että näin tapahtuu ja että meikäläisellä on ollut pieni osuus uuden valtion synnyssä! Voisin hyvin kuvitella, että tuaregeilla olisi rahkeita ja järkeä pyörittää itsenäistä valtiota. Luonnonvarojakin riittää. Se tosin ei välttämättä ole aina hyvä asia…

  2. Paikallisten taksikuskien avuliaisuus Euroopan ulkopuolella on tullut itsellekin tutuksi ja se on tullut huomattua, että he haluavat toimia kaukaa tulleen turistin vakituisena kuskina. Harmi, ettei Nokialla taida enää olla kestäväakkuisia edullisia puhelimia tarjolla. Takavuosina oli mukavaa kysyä taksikuskeita, tietävätkö he minkä maalainen heidän käyttämänsä Nokian puhelin on. Usein eivät tienneet tai ehdottivat Japania ja olivat ihmeissään, kun kuulivat, että puhelin on heidän kyydittävänsä kotimaasta, jonka sijainti taisi jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.

    1. Totta, totta! Toisaalta taksikuskit ovat kaikki huijareita, toisaalta joukossa on aina myös tällaisia vakikuskiksi haluavia. Otan toki numerot aina, kun niitä minulle tarjotaan, mutta harvemmin niihin turvaudun, koska silloin kun kyytiä tarvitsisin, saattaa kuski olla ties missä, ei vastaa puhelimeen tai ei muuten vain ole yhteistä kieltä.

      Nokialla on ollut hyvä ratsastaa vielä joitain vuosia sitten. Nyt alkaa jäädä unholaan se firma ainakin kännykänvalmistajana. Ja kyllä, eipä Nokiaa ole suomalaiseksi oikeastaan osattu veikata. Erään senegalilaisen kauppiaan muistan vuodelta 2014, kun oli kovasti otettu, kun suomalainen ”Nokian kotimaasta” saapui hänen asiakkaakseen. Hänellä oli käytössä vanha nokialainen ja minulla tietenkin myös!

  3. Oho, varsin mielenkiintoinen tuo Yusuf Danielin myöhempi yhteydenotto Faceboookin kautta. Koska sinun oli tarkoitus tässä vaiheessa palata Nigeriaan? Kuulostaapa Nigeriläiset mielyttäviltä ja mikä parasta, lahjuksia ei edes pyydetty. Ja kyllä, lihasoosi näyttää maukkaalta!

    Harmillinen tosiaan tuo Nigerin tilanne.

    1. Jännä tapaus, kun jälkikäteen etsitään Facebookista käsiin. Eipä tuossa yhteydenottovaiheessa ollut vielä mitään tietoa seuraavasta visiitistä Nigeriaan.

      Nigerin sotilasjuntta ampuu itseään jalkaan. Ystävällisille nigeriläisille soisi parempaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *