Tuntematon Gumelin emiraatti Nigerin rajalla

28.4.2023

Olin nyt nähnyt Zarian, Kanon, Yusufarin ja Dutsen emiirinpalatsit täällä Pohjois-Nigeriassa. Nigerialaisista emiraateista viimeisimpänä vierailisimme Gumelissa, aivan Nigerin rajan läheisyydessä. Kuten Dutsekin, sijaitsee Gumel Jigawan osavaltiossa ja väkeä kaupungissa on noin 50 000. Matkaa kaupunkien välillä on noin 145 kilometriä ja aikaa siihen saa kulumaan noin kaksi tuntia. Tie oli hyvää ja pian Gumelin portti toivotti meidät tervetulleeksi tänne Nigerian rajamaille. Jos olisimme jatkaneet vielä 20 kilometriä, olisimme päätyneet Nigeriin. Yrittäisin Nigeriin seuraavana päivänä, mutta tämä päivä olisi vielä pyhitetty kokonaisuudessaan Nigerialle.

Edellispäivänä ihailin Jigawan osavaltion pääkaupungin Dutsen siisteyttä. Nyt täällä Gumelissa Jigawa näytti toiset kasvonsa; täällä ollaan selvästi maaseudulla, eivätkä asiat ole niin justiinsa. Keltaiset kolmipyöräiset koppimopotaksit säntäilivät ympäriinsä, lapset kipittivät kerjuukippoineen pitkin katuja ja ojia ja oli liikenteen joukossa myös lehmiä. Ajoimme suorinta tietä Gumelin emiirinpalatsin pihaan ja lähdimme neuvottelemaan emiirin neuvonantajan ja sihteerin, siis sakaterin, kanssa. Sakateri oli hyvillään kaukaisesta vieraasta ja johdatti meidät palatsin odotushuoneeseen. Saimme jääkylmää limsaa ja vettä odotellessamme. Ehdimme odotella noin 20 minuuttia, kunnes sakateri vapautui muista vastuistaan ja lähti johdattamaan meitä sisällä palatsissa. Samalla hän kertoili emiraatin historiasta.

Miehen englannista oli hieman vaikea saada selkoa, mutta joka tapauksessa: emiraatin on perustanut kanolainen Dan Juma I dan Musa vuonna 1750. Ensimmäisen emiirin kuoltua vuonna 1754, Gumelin emiraatti alistettiin Kanem-Bornun valtakunnan alaiseksi. Fulanit hyökkäilivät toistuvasti Gumeliin, mutta emiraatin onnistui silti sinnitellä erillään mahtavasta Sokoton fulanikalifaatista. Gumel kävi vuodesta 1828 lähtien toistuvia sotia myös esimerkiksi Kanon, Hadejian ja Zinderin emiraatteja vastaan. Etenkin Zinderistä käytiin ryöstämässä orjia siihen saakka, kunnes emiiri Ahmadu hyväksyi brittivallan alueellaan. Se tapahtui vuonna 1903. Gumelin emiraattia on vuodesta 1981 lähtien johtanut Alhaji Ahmed Mohammed Sani II ja hän on järjestyksessään 16. emiiri. Kerrottakoon vielä, että hän on opiskellut valtio-oppia Ohiossa Yhdysvalloissa. Lähde: [1]

Vierailu Gumelin emiirinpalatsissa oli lyhyempi kuin edellispäivänä Dutsessa. Täällä ei ole museota, mutta sen sijaan uteliaat emiirin vartijat ja muusikot kokoontuivat luokseni yhteiskuvaa varten. Muusikot töräyttivät käsittämättömän pitkää torveaan pyytämättäni. Yleensä torveen puhalletaan, kun emiiri saapuu. Olisin voinut tavata itse emiirinkin, mutta siihen vaaditaan noin kahden viikon varoaika ja kirjallinen pyyntö. Ymmärrettävästi tietenkin, sillä eihän Gumelinkaan emiiri ole mikään turistinähtävyys. Itse asiassa kaikkea muuta; emiiri saa budjettinsa Nigerian liittotasavallalta ja toisaalta neuvoo Jigawan osavaltion poliitikkoja. Olin nähnyt huoneen, jossa emiiri tapaa ottaa vastaan näitä arvovieraita, kuten kuvernööriä.

Gumelilaiset olivat valmistautumassa perjantairukoukseen, joka koittaisi kohta. Emiirinpalatsin pihamaalla on Gumelin kaunis suurmoskeija. Me lähdimme pois alta, etsimään majapaikkaa. Gumel on too local, tokaisi turvamieheni etupenkillä katsellen ympärilleen. Hänkin oli Gumelissa ensikertaa. Hän epäili, ettemme ehkä löytäisi paikkakunnalta riittävän tasokasta majoitusta. Googlen mukaan paikkakunnalla piti olla kahdesta kolmeen hotellia, joista ensimmäistä City Plaza Guest Housea emme löytäneet lainkaan, emmekä myöskään Guide-Line Lodgea. Jambaha Halal Hotelin löysimme ja ainakin nimensä puolesta se olisi kiinnostanut kovasti. Oppaani päätti yhdessä huoneessa käytyään, että se ei olisi eurooppalaisen paikka. Sähköäkään ei olisi.

Saimme vinkin kysyä majapaikkaa Gumelin emiirin majatalosta, Gumel Emirate Foundation Motelista. Motelli vakuutti ainoastaan hyvinhoidettujen istutustensa osalta; suurista huoneistoista taas ei oltu pidetty lainkaan huolta sen jälkeen, kun ne oli vuonna 1997 rakennettu. Motelli oli kieltämättä too local, mutta kyllä paikassa yhden yön viettäisi. Sähköä ei ollut täälläkään, joten emme saaneet ilmastointia ja kattotuulettimia päälle. Asia tuntui vaivaavan enemmän opastani ja turvamiestäni, jotka käyttivät läsnäoloani hyväkseen ja kävivät valittamassa, että minä en muka kestäisi ilmastoimattomassa huoneistossa pimeän tuloon, jolloin generaattori käynnistettäisiin. Pian kaksi paikallista poikaa tulikin käynnistämään generaattoria. Osan polttoaineesta he lorottivat muina miehinä moponsa tankkiin, tottakai.

Illansuussa kävimme vielä etsimässä Gumelista ruokaa ja tuoreita hedelmiä. Seuraavana päivänä matkustaisin Nigerin Zinderiin, joten olin päättänyt siirtyä illasta alkaen hedelmälinjalle. Niistä en ehkä saisi vatsatautia seuraavan päivän matkalleni, jonka pituutta en osannut arvioida mitenkään. Gumelin mangot ovat valtavia, eikä oppaani ollut kuunaan nähnyt vastaavia!