19.6.2020
En suunnitellut matkustavani tänä kesänä Huippuvuorille, enkä edes Norjaan. Ei tullut mieleenkään. Olen jopa karttanut Huippuvuorille menoa aiemmin, sillä olen kuvitellut sen äärimmäisen kalliiksi turistipyydykseksi. Sitten tuli torstai 11. kesäkuuta, jolloin Suomi kertoi avaavansa rajan Norjaan maanantaista 15. kesäkuuta lähtien. Silloin ajatus Huippuvuorista pulpahti mieleen. Nyt tai ei koskaan! Norja teki oman avaamispäätöksen Suomea kohtaan seuraavana päivänä. Sitä seuraavana päivänä etsin itselleni lennot Tromssasta Huippuvuorille. Ja varasin ne. Normaalitilanteessa huippusesonkina eli kesällä Huippuvuorten Longyearbyeniin on jopa kuusi lentoa päivässä, mutta nyt lentoja on vain kuusi viikossa. Norwegian ja SAS lentävät vuoropäivin Oslosta Tromssan kautta ja vain lauantaisin ei ainakaan näin kesäkuussa 2020 ole lentoja. Oulussa asuvana lentäminen Helsingin ja Oslon kautta olisi ollut vain ajan ja rahan haaskausta, sillä diesel on halpaa ja ajaahan Tromssaan ainoastaan yhdeksän tuntia!
Norwegianin suorat menopaluulennot vajaata viikkoa etukäteen varattuna maksoivat 266 euroa. Hotellivalikoimaakin oli vielä tuohon aikaan runsaasti: jokaisessa avoinna olevassa hotellissa oli runsaasti huoneita jäljellä. Longyearbyenin keskustasta parin kilometrin päässä sijaitsevassa Nybyenissä Gjestehuset 102:ssa kolmen yön majoitus yhden hengen huoneessa olisi maksanut vaivaiset 150 euroa. Päätin kuitenkin majoittua Longyearbyenin keskustan sykkeeseen (jollaista ei tällä hetkellä ole) Mary Ann’s Polarriggiin. Siellä yhden hengen huone kolmelta yöltä sisältäen aamupalan kustansi 192,86 euroa. En ole seurannut Longyearbyenin hotellihintoja, mutta ei kai edes Suomessa tuohon hintaan kolmea yötä hotellissa yövy.
Majoituksen saatavuus ja hinnat olivat hyviä merkkejä siitä, että nyt voisin saada koko Huippuvuoret itselleni ja voisin ihastella 19. huhtikuuta alkanutta ja 25. elokuuta päättyvää yötöntä yötä ilman kiinalaisia, amerikkalaisia, eteläeurooppalaisia ja kaikkia muita. Se oli itseasiassa jopa kovin todennäköistä, sillä saarille pääsivät 15. kesäkuuta lähtien matkustamaan norjalaisten lisäksi ainoastaan islantilaiset, tanskalaiset ja me suomalaiset. Ruotsista ainoastaan Gotlannin saarelta saa matkustaa Norjaan ja siten myös Huippuvuorille (en käsitä miten se käytännössä onnistuu).
Lähdin siis juhannusaattona aamuyöllä neljän jälkeen ajelemaan kohti Tromssaa. Eksoottista oli nähdä Ylitornion, Pellon, Muonion ja Karesuvannon rajanylityspaikat miehitettyinä ja valmiina estämään ruotsalaisten maahantulo! Kilpisjärvellä tankkasin itseni ja autoni, minkä jälkeen oli vielä Norjan poliisin rajatarkastus. Norja kyttää rajalla kuulemma virolaisia, latvialaisia ja liettualaisia, jotka pääsevät Suomeen, mutta eivät Norjaan. Vartin jonottelun jälkeen poliisi tuli katsomaan omat paperini ja kysyi, mitä aioin Norjassa tehdä. Huippuvuoria poliisimies piti hyvänä ajatuksena ja toivotti hyvää matkaa.
Kilpisjärveltä onkin enää kahden tunnin ajo Tromssaan. Tromssan lentoasema on yhtä suuri kuin Oulunkin kenttä, mutta lentoja on moninkertaisesti enemmän ja ympäri Norjaa. Huippuvuorten lennolle on eksoottisesti passintarkastus, vaikka periaatteessa lennetäänkin Norjan sisäinen lento. Syy on siinä, että Huippuvuoret ei kuulu lainkaan Schengeniin. Käytännössä tämä toimii siten, että jos lähdet matkaan Oslon lentoasemalta, on sinun noustava koneesta Tromssassa välilaskun aikana. Mukaan on otettava kaikki käsimatkatavarat, noudettava mahdollinen ruumalaukku hihnalta ja vietävä se Tromssassa lähtöselvitystiskille. Lopuksi mennään tietenkin turvatarkastukseen ja passintarkastukseen, minkä jälkeen pääsee suoraan portille. Takaisin tullessa tietenkin sama toisin päin. Ensin passintarkastus, ruumalaukku hihnalta, tulli, lähtöselvitystiski, turvatarkastus ja sitten kohti Oslon-lentoa. Hyvin kätevää siis.
Norwegian asetti 17. kesäkuuta eli kaksi päivää ennen lähtöäni maskipakon lennoilleen, minkä vuoksi ennen koneeseen nousua oli laitettava maski. Minulla oli mukana omia maskeja, mutta myös Tromssan lentoasemalla (ja Longyearbyenissäkin) myydään maskeja. Terminaalissa ei kukaan käyttänyt maskia, enkä minäkään ollut ennen lentoa ikinä maskia käyttänyt. Eikä tainnut olla kovin moni muukaan, sillä norjankielisiä voimasanoja kuuli vielä koneessakin. Aluksi minäkin luulin tukehtuvani, mutta kyllä se lopulta helpotti. Kone, Boeing 737-800, ei ollut edes puolillaan. Parin päivän kuluttua kuulin, että matkustajia oli ollut vain noin 40. Norwegian ei tarjoile koneissaan tällä hetkellä yhtään mitään, mutta eipä 1,5 tunnin mittaisen lennon aikana mitään kaipaakaan.
Huippuvuoret tulivat hetki ennen laskeutumista näkyviin pilviverhon takaa. Jo hieman ennen meressä oli näkynyt jäälauttoja, jotka olivat kai irronneet jostain jäätiköstä. Longyearbyeniin laskeudutaan nähtävästi idän suunnasta Adventdalenin laaksoa pitkin ohi Longyearbyenin kaupungin. Itse lentoaseman kiitotie oli hyvin pomppuinen, mikä johtuu ikiroudasta. Muuten lentoasemalta ulos selviytyy hyvin nopeasti, sillä täällä ei ole mitään passintarkastuksia. Huippuvuoret esitteli säänsä puolesta parastaan, sillä aurinko paisteli liki pilvettömältä taivaalta ja lämpötilakin oli jopa +9°. En aivan tällaista odottanut, sillä olinhan pakannut mukaan talvitakin ja -kengät. Sekä tietenkin pitkät kalsarit (joita toki yleensä tarvitsee juhannuksena muutenkin).
Jokaiselta lennolta on bussikuljetus (Flybuss) Longyearbyeniin. Bussi kiertää jokaisen hotellin ja maksaa vain 75 Norjan kruunua (n. 7,15 euroa). Matkan saa maksettua kortilla, eikä Huippuvuorille muutenkaan ole syytä nostaa kruunuja vaivoikseen. Linja-auton kyytiin tuli noin 20 henkeä eli noin puolet lentokoneessa olleista oli ollut paikallisia, jotka hyppäsivät auton rattiin lentoasemalta. Tai heitä tultiin noutamaan. Ennakko-odotukseni turistien minimaalisesta määrästä sai vahvistuksen. Humoristinen bussikuski ilmoitti norjaksi heti kärkeen matkan Longyearbyeniin kestävän 2,5 tuntia, mikä sai bussin hörähtämään. Kymmenen minuutin kuluttua kuitenkin jo saavutimme kaupungin ja ensimmäisenä pysäkkinä oli hotellini Mary Ann’s Polarrigg. Samalla bussilla hotellille tuli Oslossa asuva vietnamilainen tyttö, joka oli ainoa ei-norjalainen turisti, johon törmäsin kolmen päivän aikana Huippuvuorilla.
Mary Ann’s Polarrigg on entisiin hiilikaivostyöläisten parakkeihin perustettu hotelli. Hotellin pihalla seisoo Suomessa valmistettu vanha Sisu, jolla on kuljetettu työläisiä kaivoksiin. Hotelli on sisustettu hiilikaivoksilta hankituilla esineillä ja kaikella siihen liittyvällä. Kyseessä on varmasti eräs Longyearbyenin persoonallisimmista majapaikoista, vaikka sijaitseekin teollisuushallien keskellä pöllyävän soratien varrella. Hotellissa on ravintolan lisäksi asiakkaita varten keittiö omia kokkailuja varten (käyttökiellossa koronaviruksen takia). Samoin sauna löytyy, mikä oli kieltämättä yksi syy varata juuri tämä hotelli. Saunasta tosin kuulemma voi saada koronaviruksen, minkä vuoksi Huippuvuorten viranomaiset ovat kieltäneet myös ne. Covid-19 esittäytyi hotellilla käsidesipullojen valtavan määrän ohella myös siinä, että kaikkien hotelliin kirjautuvien tuli myös laittaa nimensä, kotiosoitteensa, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa listaan, josko vaikka koronaa yhtäkkiä saarilta löytyisikin. Sitten saisi helposti selville, ketkä ovat olleet kontaktissa sairastuneen kanssa. Toistaiseksi Huippuvuoret on Norjan ainoa alue, jossa ei ole ollut ainuttakaan koronavirustapausta.
Majoittumisen jälkeen jouduin nielemään pettymyksen siitä, ettei juhannussaunaan nyt pääsisikään. Lähdin siis katselemaan Longyearbyenin keskustaa, jonne kävelee noin viisi minuuttia. Täälläkin on kävelykatu, jonka varrella on kaikki oleellinen, kuten sairaala, kirjasto, posti, pankki, baarit, ravintolat, ruokakauppa ja muutama erikoisliike. On täällä myös pikkuinen ostoskeskuskin, Lompen Senteret. Kaikki oli kuitenkin kiinni baareja ja ravintoloita lukuun ottamatta. Muutenkin Longyearbyen tuntui olevan aina lähinnä suljettu, sillä ei täällä asiakkaita nyt ole, eikä 2 600 asukkaan paikallisväestökään pysty kaikkea bisnestä pitämään pystyssä. Paitsi näemmä baareja, jotka tuntuivat olevan täynnä. Myös yhden baarin terassi oli täynnä, sillä olihan paikallisittain lämmin kesäpäivä ja aurinko paistoi.
Päädyin syömään illalliseksi kävelykadulla olevasta taco-vaunusta kalatacon hintaan 13 euroa. Huippuvuorilla syö ravintoloissa Suomea edullisemmin, mihin syynä taitaa olla verotus. Illallisen jälkeen siirryin nukkumaan, sillä olin matkustanut tälle päivälle ihan riittämiin. Olin nyt lähempänä pohjoisnapaa, kuin kotia. Pohjoisnavalle matkaa on ainoastaan noin 1 300 kilometriä.
Seuraavana aamuna lähtisin 11 tunnin vuonoristeilylle Pyramidenin venäläiseen kaivoskaupunkiin. Lisää myös Longyearbyenistä täällä.