8.7.2021
Olin jo edellisiltana tehnyt huomion, että nämä saksankieliset mennoniitat täällä Loma Platassa ja Hotel Morassa eivät todellakaan käytä maskeja. Myöskään Hotel Moran intiaanitaustainen palvelusväki ei maskeja näyttänyt käyttävän. Hotellin asiakkaina oli pääosin valtaväestöä, jotka maskia nyt kuitenkin käyttivät. Ehkä syynä maskinkäytölle oli sekin, että aamiaishuoneessa oli paljon sotilaita aamupalalla. Kai majoittuivat Chacon-komennuksensa aikana Hotel Morassa. Minäkin löysin itseni siis hotellin aamupalabuffetista, sillä 15 euron huonehintaan sisältyi aamupala, kuten Paraguayssa tuntui olevan tapana.
Aamupala on fantastinen: erilaisia leipiä, keitettyjä munia, papaijaa, banaania, kinkkuja, juustoja, erilaisia itsetehtyjä mehuja, iso valikoima makeita jälkiruokia ja tietenkin paikkakunnan ylpeyden, Trébol-meijerin jogurtteja. Trébol ruokkii tunnetuilla maitotuotteillaan koko Paraguayta siitäkin huolimatta, että pääosin asiakkaat ovat satojen kilometrien päässä Chacon ulkopuolella. Itse tykästyin Trébolin vaniljajogurttiin, vaikka paraguaylaiset jogurtit ovatkin lähes poikkeuksetta hyvin juoksevaa lajia. Vanhemmat mennoniittanaiset touhusivat keittiössä ja kantoivat koko ajan täydennystä runsaaseen buffetiin. Missään vaiheessa ruoka ei päässyt loppumaan. Olin eteläamerikkalaisessa hotellissa, jonka henkilökunta siivoojia lukuun ottamatta näytti saksalaisilta ja puhui saksaa asiakkaiden ollessa tummapiirteisiä latinoja. Erikoista, hyvin erikoista!
Chacon mennoniittojen historia on hyvin monimutkainen, sillä tänne on todella tultu monen mutkan kautta. Alun perin tämä hollantilaisen uskonpuhdistaja Menno Simonsin perustama protestanttinen uskontokunta syntyi 1500-luvulla. Chacon mennoniittojen matka alkoi Hollannista vuonna 1530 ja viisi vuotta sen jälkeen siirryttiin Preussiin, josta edelleen Katariina Suuren houkuttelemana Venäjälle vuonna 1789. Bolševikkivallankumouksen takia uskonnonvapaus menetettiin yksityisomistuksen tavoin ja mennoniittoja pakeni Kanadaan. Sieltä lopulta osa päätyi Paraguayn Chacoon sinne lähetetyn tiedustelujoukkion houkuttelemana. Paraguaylla oli tarve saada väestöä, sillä vuosina 1864—1870 käydyn kolmoisliiton sodan seurauksena maa oli menettänyt muun muassa 90 prosenttia miespuolisesta väestöstään!
Loma Plata perustettiin vuonna 1927, minne ihmiset tulivat Kanadasta. Naapurikaupunki Filadelfia syntyi vuonna 1930 ja sinne mennoniittoja tuli enemmän suoraan Venäjältä. Kolmas mennoniittakaupunki Neuland perustettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Mennoniitat ostivat itselleen alueen keskeltä syrjäistä ja vihamielistä luontoa, jota oli vaikea viljellä, mutta kuten juutalaiset Israelissa, myös Chacon saksankieliset mennoniitat ovat luoneet edistyksellisen yhteiskunnan olosuhteista huolimatta. Hiekkateitä lukuun ottamatta olisin helposti voinut kuvitella olevani Euroopassa, sillä täällä kaikki oli mietitty loppuun asti. Oli siistiä ja järjestyksellistä. Kuulin, että nykyisin nämä mennoniittakaupungit houkuttelevat sekä Chacon intiaaneja että Paraguayn latinoväestöä parempien työmahdollisuuksien ja palkan takia. Kuitenkin nämä tulijat pysyvät aina ”kakkosluokan kansalaisina” mennoniittojen pitäessä ohjakset tiukasti käsissään. Ilmeisesti meininki on hieman samankaltaista kuin jossain pienessä suomenruotsalaisessa kunnassa rannikolla, eikä sisään ole ihan helppoa päästä. Nykyisin Chacossa asustaa noin 17 000 mennoniittaa ja kaikki osaavat saksan ohella myös ainakin espanjaa. Pelkällä saksallakin kuitenkin pärjää mainiosti, kuten minulla oli tarkoituksena.
Oma majapaikkani sijaitsi Loma Platassa, jota kuvaillaan kolmesta mennoniittayhteisöstä kaikkein saksalaisimmaksi, sillä muun väestön osuus on pieni. Ehkä siksi täällä ne kadutkin ovat strasseja, eivätkä calleja! Erityisen kaunis Loma Plata ei ole, vaikka tiettyä viehätystä näissä hiekkaisissa ja leveissä strasseissa kieltämättä on. Ilmeisesti ainoastaan etelästä, Ruta Transchacolta, johtava tikkusuora tie on päällystetty ja se johtaa halki kaupungin keskustan päättyen jossain pikkuisen lentoaseman luona. Aamupalan jälkeen otin suunnaksi naapurikaupunki Filadelfian, jonne näytti johtavan 20 kilometriä pitkä tie. Tie oli tietenkin hiekkatie ja jo tuttuun Chaco-tyyliin yhtä suurta tietyömaata. ”Hombres trabajando” -kylttejä oli tiuhaan, mutta oikeasti miehet eivät olleet töissä kuin parissa paikassa tien varrella. Paraguayssa tietyömailla on liki pelkästään miehiä, mutta kerran Asunciónin laidalla näin kyltin ”Hombres y mujeres trabajando”, mistä tietää, että myös vähintään yksi nainenkin on työmaalla töitä paiskimassa. Kerran näin myös kyltin, jossa seisoi ”Personas trabajando”.
Saavutin Filadelfian puolessa tunnissa ja myös täällä vastassa oli kehittynyt ja moderni pikkukaupunki, jonka hiekkaisilla kaduilla en ehkä haluaisi ajaa kesällä, kun täällä sataa. Ainoastaan pääkatu, Saksan valtakunnanpresidentti Paul von Hindenburgin mukaan nimetty Avenida Hindenburg, on saanut päällysteen ja senkin vasta vuonna 2009. Nimellä Filadelfiaa johtava Fernheim-osuuskunta (Cooperativa Fernheim) tahtoo muistaa presidenttiä Venäjältä tulleiden pakolaisten lämpimästä vastaanotosta. Fernheim on organisaatio, eräänlainen taloudellinen moottori, joka pyörittää 5 000 mennoniitan Filadelfiaa, ympäröiviä 26 pientä kylää ja 300 maatilaa. Fernheimilla on teollista toimintaa, maataloutta, supermarket, apteekki, hotelli, pankki ja ties mitä. Näistä toiminnoista se saa rahaa tämän ”siirtokunnan” (”Colonia Fernheim”) pyörittämiseen. Kyseessä on siis eräänlainen S-ryhmä.
Ajoin auton Supermercado Fernheimin parkkipaikalle ja tunsin jälleen olevani Euroopassa. Mutta kielestä huolimatta en tuntenut olevani Saksassa, sillä täällä (ja Paraguayssa ylipäätäänkin) käy kortti kaikkialla! Supermercadon lisäksi tässä suuressa punatiilirakennuksessa on ainakin ravintola ja postitoimisto, jonne menin lähettämään Asunciónista ostamani postikortit. Paraguayn postilaitos on siitä verraton laitos, että ilmeisesti vaaditaan tuuria, että postitoimistoista saa postimerkkejä. Filadelfian postia pyörittää samainen Fernheim, joten postimerkkejä ehdottomasti löytyi. Postikortti Suomeen vaati 20 000 guaranin (n. 2,5 euroa) arvosta postimerkkejä ja postikortti saapui Suomeen 3,5 viikossa.
Loma Plataa hieman pienempi Filadelfia taitaa olla Chacon mennoniittakeskittymän pääpaikka ja sieltä löytyy laadukas keskittymä museoita. Ensimmäisenä astuin sisään kaksikerroksiseen Koloniehausiin, joka on Filadelfian vanhimpia rakennuksia ja siinä toimii paikallinen kotiseutumuseo, Heimatmuseum. Paikalla päivysti vanhempi mennoniittaherra, joka kovasti ihmetteli suomalaista kävijää heidän museossaan, kun on tämä korona-aikakin. Ehkä museossa vierailee paljon latinoja, minkä vuoksi mies käytti jopa maskia. Toki se ei oikein pysynyt edes nenän alla, vaan laski toistuvasti leuan alle hänen selittäessä innokkaasti saksaksi paikkakunnan historiaa. Filadelfiassa asuu kuulemma paljon myös intiaaneja, jotka ovat tulleet tänne paremman elämän toivossa ja parhaansa mukaan omaksuvat saksankielisten kulttuuria. Kouluissa nimittäin opetetaan Paraguayn toisen virallisen kielen, espanjan, ohella myös saksaa. Se toinen virallinen kieli on guarani. Mies kertoili, että hänellä on Saksan passi, mutta ei ole ikinä Saksassa käynytkään. Paraguay on hänen kotimaansa, mutta Saksan passilla maailma on paremmin avoinna. Vaimollaan olisi kuulemma mahdollisuus saada Kanadan passi, vaikkei tämäkään ole siellä koskaan asunut. Kiertelin mielenkiintoista ja hyvinhoidettua museota pitkään tutustuen mm. Venäjältä paenneiden mennoniittojen tavaroihin ja vanhoihin valokuviin siirtokunnan vaiheista ja lopuksi jätin 50 000 guarania (n. 6,3 euroa) tippikassaan, mikä on opaskirjani mukaan maksimisumma, jonka voi tässä maassa museossa jättää. Paraguayn museot kun ovat pääosin ilmaisia ja niin on myös Koloniehaus. Museo on avoinna aamulla 7.00—11.30 ja uudelleen iltapäivällä siestan jälkeen.
Herra johdatti minut seuraavaksi viereiseen eläinmuseoon ja matkalla osoitti portin päällä olevaa kommunistitähteä ja totesi Hitlerin olleen paha, mutta että Stalin se vasta kamala olikin! Vähän hassua, että paikalliset mennoniitat ovat kuitenkin virittäneet moisen tähden näkyvälle paikalle museoalueellaan. Myöhemmin luin, että tuo portti, ”Das Rote Tor”, esittää porttia Liettuan ja Venäjän rajalla 1920-luvun lopulla, jolloin Neuvosto-Venäjältä oli paettava vapauteen. Eläinmuseo, Jakob Unger Museum, esittelee Chacon alueen runsasta eläimistöä täytettyjen eläinten ja vaikkapa niiden kallojen muodossa. Täällä ovat esillä niin papukaijat, pelikaanit, muurahaiskarhut, tapiirit kuin vaikkapa se jaguaarikin. Eläinmuseon takana on kasvimuseo, jossa opin kaiken Chacon kasvillisuudesta. Seuraavaksi siirryin museoon, joka esitteli seudun intiaanien historiaa ja nykypäivää sekä heidän kanssakäymistään mennoniittojen kanssa. Viimeisessä museossa kerrottiin mennoniittauskonnon historia. Museokompleksissa toimii Filadelfian ja koko Chacon alueen matkailuinfo, jonka työntekijä osaa todistettavasti myös hyvää englantia. Mutta koska englantia tarvitsee vain harvoin, mielelläni annoin hänen puhua minulle saksaa. Sain mukaani nivaskan Paraguayn matkailutoimiston tekemiä englanninkielisiä brosyyrejä ja vinkkejä, minne mennä Chacossa. Alun perin en nimittäin aikonut tutustua koko mennoniittayhteisöön, vaan painella ohitse aina Fuerte Olimpoon saakka, Brasilian rajalle pohjoiseen Chacoon. Edellispäivänä Loma Plataan päästyäni, olin lähes haudannut nuo haaveet, koska saksan kieli keskellä Paraguayta kiehtoi yhtäkkiä enemmän. Filadelfian matkailuinfo vahvisti päätöksen toteamalla, että Fuerte Olimpon saavuttamiseksi pitäisi oikeastaan olla nelivetoauto, sillä tietä ei ole päällystetty, eikä se kovin hyvässä kunnossakaan ole. Toisaalta näin kuivalla kaudella pikkuautollakin ehkä voisi selviytyä perille saakka. Infossa kysellessä paikalla kävi mennoniittoja kyselemässä rokotuspaikan sijaintia ja kävi ilmi, että samassa rakennuksessa annettiin parhaillaan koronarokotteita filadelfialaisille. Museot ja turisti-info menivät kiinni tismalleen kello 11.30, kuten saksankielisessä yhteisössä voisi olettaakin. Koloniehausin vanhempi herrasmies starttasi skootterinsa tasan 11.30 ja poistui kotiinsa lounaalle.
Minä siirryin lounaalle Supermercado Fernheimin lounasravintolaan, jossa buffet notkui erilaisista ruoista. Ruoka-annoksen paino määräsi hinnan tässä ravintolassa, mutta ulkomaalaisella kortilla maksaminen oli mahdollista vain passia näyttämällä (ei kuitenkaan koronapassia). Onneksi passi sattui olemaan repussa ja näin vingutin Visaa 35 400 guaranin (4,52 euroa) edestä. Iso kasa ruokaa ja vesipullo pilkkahintaan.
Puoliltapäivin Filadelfia oli hiljentynyt tyystin, sillä olihan lämpötila noin +35° C:ssa. Kesällä (eli Suomen talvella) korkeisiin lämpötiloihin yhdistyisi vielä kova kosteus. Kävelin Avenida Hindenburgin päästä päähän ja ihastuin näihin karuihin maisemiin. Hiekka pöllähteli silloin tällöin tuulenpuuskan sattuessa paikalle. Muuten oli rauhallista. Kävellessäni päätin seuraavana päivänä ajella vielä syvemmälle Chacon sydämeen, Mariscal Estigarribiaan, katsomaan, millaiselta näyttää latinojen luoma erämaakaupunki. Eroaisiko se jotenkin mennoniittojen luomasta ihanneyhteiskunnasta.
Se olisi vasta seuraavana päivänä ja seuraavaksi päätin lähteä katsastamaan muutamat suolajärvet (lagunas saladas), joita on seudulla useita. Kuuluisin ja suurin sijaitsee Campo Maríassa noin 60 kilometrin päässä Loma Platasta. Paikan saavuttamiseen vaaditaan kuulemma neliveto, joten valitsin omaksi suolajärvikohteekseni läheisessä Hoffnungsaussa sijaitsevan Laguna Capitánin. Sinne on noin tunnin ajo Filadelfiasta ja puolet lyhyempi Loma Platasta. Laguna Capitán on hyvin viitoitettu, mikä on poikkeuksellista kehitysmaissa. Paikannimet, kuten Neuhof, näiden tikkusuorien pöllyävien hiekkateiden varrella kuitenkin palauttavat muistiin sen tosiasian, että ollaan Paraguayn kehittyneimmässä osassa. Loma Platan ja Filadelfian laitamien pikkukylät Neuhof ja Hoffnungsau ovat hyviä esimerkkejä siitä, miltä maaseudulla näyttää: pelloilla on joko viljelyksiä tai sitten niillä laiduntaa suuria karjalaumoja. Pysähdyin ottamaan kuvia yhdestä lehmälaumasta ja pian sain pysäyttää ottamaan kuvia tämän seudun tyypillisimmästä puusta: valkokapokkipuusta (latinaksi Ceiba insignis, guaraniksi samu’u, saksaksi Flaschenbaum). Varmaan saksankielinen nimi ”pullopuu” kuvaa tätä kookasta puuta parhaiten, koska sen piikikäs ja paksu runko on alaosastaan pulleampi ja puu muistuttaa näin ollen pulloa. Jotain samaa ulkonäössä on myös apinanleipäpuiden kanssa. En toki nähnyt valkokapokkipuuta nyt ensikertaa, vaan niitä oli vilissyt tien varsilla jo eilen pohjoiseen ajellessani jostain kauriin kääntöpiiriltä lähtien. Tietyömaillakin valkokapokkipuut näytettiin säästettävän, kun taas muut puut pantiin maan tasalle.
Jo ennen Laguna Capitánin saavuttamista tien molemmin puolin oli erikokoisia suolajärviä, joiden vedenpinta oli melko matalalla laajoista valkoisista ranta-alueista päätellen. Liian suolaista vesi ei kai sitten ole, kun siinä linnut viihtyvät. Olin tullut Laguna Capitániin flamingoja katsomaan, joita täällä kerrottiin olevan erityisesti toukokuusta elokuuhun. Eli talvella. Matka tyssäsi Laguna Capitánin suljettuun porttiin, jonka yli en kehdannut lähteä kiipeämään. Sen sijaan päätin kävellä halki rantapusikon ja saavuttaa laguunin rannan kiertotietä pitkin. Kauempana flamingoja ehkä olikin, mutta niin kaukana, etten ole ihan varma. Mietin jo patikoivani rantoja pitkin lähemmäs lintuja, mutta totesin kasvillisuuden olevan liian hankalaa. Se oli päivän paras päätös, sillä palattuani autolle, lähellä suolajärven rannalta veteen molskahti jotain valtavaa. Ensimmäisenä mieleen tuli kaimaani, mutta samalla mietin, mahtavatko kaimaanit pitää suolajärvistä.
Kilometrin päässä Laguna Capitánista takaisinpäin, eräässä pienemmässä suolajärvessä kaimaanin pää sitten pilkisti vedestä. Kyseessä on ilmeisesti jacarenkaimaani. Hyppäsin autosta ja yhtäkkiä metrin päässä minusta (ja tienpenkasta) köllötteli pieni, ehkä vajaan metrinmittainen kaimaaninpoikanen. Sekä isompi kaimaani kauempana, että vauvakaimaani, eivät hievahtaneetkaan, vaikka Hyundaini hurisi käynnissä vieressä ja minä kuljeksin innostuneesti eläimiä ihastelemassa. Kaimaanit elävät ison nautalauman naapurina. Yhteiselo soljunee rauhaisasti lehmän ollessa aivan liian suuri saalis kaimaanille. Nämä Chacon suolajärvet ovat peruja 60 miljoonan vuoden takaa, jolloin tämä osa maapallosta oli merta. Liekkö kaimaanitkin sitten peruja noilta ajoilta. Tiedän ainakin, että Mauritanian Tagantin alueen tietyissä pienissä aavikkolammikoissa asustaa pieni niilinkrokotiilipopulaatio, jotka ovat sinnitelleet siellä Saharan kuivahtamisesta lähtien. Ehkä tuhansia vuosia.
Palailin vähitellen takaisin Loma Plataan, mutta ennen hotellille menoa halusin pistäytyä paikallisessa supermarketissa. Kun Filadelfiaa ja sen ympäröiviä kyliä hallinnoi Fernheim-osuuskunta, on Loma Platan seudun osuuskunta nimeltään Cooperativa Chortitzer. Menin tietenkin paikalliseen osuuskauppaan, joka oli kuin mikä tahansa suomalainen Prisma. Valikoima on huomattavasti parempi ja laajempi kuin niissä supermarketeissa, missä kävin Paraguayn tasavallan pääkaupungissa! Kassoilla työskenteli rintarinnan vaaleita mennoniittatyttöjä ja tummia latinoja. Huomioitavaa on se, että kauppaan mennessä jopa mennoniitat ovat pakotettuja pukemaan maskin kasvojensa peitoksi. Maski viritetään naamalle vasta viimetipassa ja poistetaan välittömästi ja mielellään suurieleisesti, kunhan kaupan ovesta päästään ulos.