Saltos del Mondayn putous ja Ciudad del Esten ahdistava kaaos

14.7.2021

NatuCenterin sijainti on rauhallinen, joten myös yö sujui ilman minkäänlaista meteliä kadulta tai muista huoneista. Vääntäydyin kahdeksan aikaan ulos huoneistostani aikeenani mennä nauttimaan tämän oudon paikan aamupalaa. Se ei sisälly huoneen hintaan, vaan maksaa 30 000 guarania (n. 3,8 euroa). Hinta on paraguaylaisittain kallis, mutta mielestäni silti joka guaranin väärti. Aamupala käsittää kahvin, omeletin, leipää, erilaisia keksejä, hilloa, hunajaa ja ison lautasellisen mansikoita, papaijaa ja banaania. Kaikki on itsetehtyä ja vegetaarista, kuten paikan luonteeseen kuuluu. Kahviin sai joko oikeaa maitoa tai soijamaitoa ja omeletin munatkin ovat oikeita munia. Ei tämä siis mikään vegaanipaikka ole. Kaiken kruunasi se, että aamupalapöydästä oli suora näkymä Paraguayn suurimmalle vesiputoukselle, Saltos del Mondaylle. Kohina kuuluu mainiosti satojen metrien päähän putouksesta.

Täyttävän aamupalan päätteeksi päätin vierailla heti aamusta vesiputouksella, sillä ainakin vielä aurinko paistoi. Muuten olin jo niin etelässä, että sää oli talvisempi: aamuyhdeksän aikaan lämpötila oli parinkymmenen asteen tienoilla. Täällä etelässä on talvella pilvisempää ja jopa sade saattaa yllättää, eivätkä illatkaan ole niin lämpimiä kuin mihin olin Pohjois-Paraguayta kolutessani tottunut. Paraguayhan on siis päiväntasaajan eteläpuolella ja vuodenajat ovat päinvastaiset! Paikallisilla oli paljon vaatetta yllä, mutta suomalainen tarkenee mainiosti vielä shortseilla. Ja samalla erottuu paremmin katukuvasta. Saltos del Mondayn putoukselle on kaksi sisäänkäyntiä, joista asiaan perehtymätön haksahtaa helposti Parque Aventura Mondayhin. Se on uudehko aktiviteettipuisto, joka panostaa vaijeriliukuihin, kajakointiin, jousiammuntaan ja vastaavaan toissijaiseen puuhasteluun. Parque Aventura Mondayn kautta putoukset jäävät kokematta lähietäisyydeltä, mutta ovat hekin jonkinlaisen köyhänmiehen katselutasanteen kuitenkin kyhänneet jonkin matkan päähän putouksesta. Haksahtamisvaaraa kasvattaa sekin, että paikalla on sisäänheittäjä houkuttelemassa putouksille tulevia.

Aito ja alkuperäinen, Acqua Paraná Tourin operoima sisäänkäynti putouksille ei tarvitse esitteitä tai sisäänheittäjiä. Se sijaitsee noin 500 metrin päässä Parque Aventura Mondaysta länteen, samaisen ”rantakadun” varrella. Acquan hinnasto oli melkoisen sekava, ehkä siitä syystä, että kaikille aktiviteeteille (täälläkin on ainakin vaijeriliukua) oli omat hintansa ja lisäksi Etelä-Amerikan ulkopuoliset vierailijat maksavat kunnon kehitysmaatyyliin lipustaan enemmän. Kerroin rehellisesti tulevani Euroopasta, mutta silti myyjätär vielä varmisteli, ettenkö nyt varmasti ole mistään Mercosur-alueelta. Ralliespanjani englannilla höystettynä oli ilmeisesti jo niin vakuuttava esitys, että olisin voinut mennä aidosta eteläamerikkalaisesta. Oma sisäänpääsyni maksoi 62 000 guarania (n. 7,85 euroa), minkä lisäksi otin tikettiini myyjän erikseen hehkuttaman ja kaupitteleman hissimaksun. Täällä on kuulemma Mercosur-alueen korkein panoraamahissi ja kyllähän jo yksistään sen vuoksi tahdoin pulittaa 20 000 guarania (n. 2,5 euroa) ylimääräistä. Samalla näkisin sitten itse putouksenkin sen huipulta aina alas asti ja toisinpäin.

Saltos del Monday on 40 metriä korkea ja 120 metriä leveä Mondayjoessa sijaitseva vesiputous, jonka nimellä ei ole mitään tekemistä englannin kielen maanantain kanssa! Putous on ehkä tuntematon maailman mittakaavassa, eikä se houkuttele suuria turistijoukkoja jo siitäkin syystä, että noin 40 kilometrin päässä täältä, Brasilian ja Argentiinan rajalla putoavat kaikkien tuntemat Iguassun putoukset. Maailman kolmanneksi suurimmat kaiken kukkuraksi. Sinne en nyt pääsisi, joten tyytyminen oli Paraguayn vastineeseen. Paikalla ei ollut vielä yhdeksän jälkeen ketään, joten sain Saltos del Mondayn kokonaan itselleni. Samoin panoraamahissillä pääsin taivastelemaan putouksen jylyä ja kuohuja täysin yksinäni. Kun tein lähtöä paikalta, saapui sinne joukko brasilialaisia turisteja toppatakeissaan. Olivat luultavasti juuri saapuneet rajan yli ja brasilialainen pikkubussi odotti parkkipaikalla. Brasilialaiset taitavat katsoa Paraguayta ja paraguaylaisia hieman alaspäin, sillä brassien käytös on ylimielistä, kuten myöhemmin myös Ciudad del Estessä totesin, eikä esimerkiksi kadulla mielellään tehdä tilaa vastaantulijoille. Köyhään naapurimaahan ollaan tultu maailmanomistajien elkein halpojen ostosmahdollisuuksien takia ja siinä samassa käydään katsomassa naapurien vaatimaton vesiputous.

Saltos del Mondayn vierailun päätteeksi aurinko meni sitten pilveen. Päätin lähteä seuraavaksi omalla autolla tarkastamaan paikallisen kolmen valtakunnan rajapyykin, Hito de las Tres Fronterasin. Sinne ajoi Saltos del Mondaylta kymmenisen minuuttia, eikä täälläkään ollut muita vierailijoita sinne saavuttuani. Rajapyykin pääsee näkemään ilmaiseksi. Hito de las Tres Fronteras on paikka, jossa Paraguayn, Brasilian ja Argentiinan rajat kohtaavat. Tarkka rajapiste sijaitsee kohdassa, jossa idän suunnasta virtaava Iguaçujoki yhtyy pohjoisesta etelään virtaavaan suureen Paranájokeen. Brasilian puoleisella rannalla on Foz do Iguaçun kaupunki ja Argentiinassa vastaavasti pienehkö Puerto Iguazú. Kukin maa on rakentanut omalle rantatörmälleen monumentin rajaa merkitsemään. Maista ainoastaan Paraguay on laittanut rantaan myös lipputangon ja lippunsa sinne liehumaan. Paraguayn lippu on yksi kolmesta kansallislipusta (muut maat ovat Saudi-Arabia ja Moldova), joiden etupuoli eroaa takapuolesta! Kun kolmen valtakunnan rajapyykki oli nähty, ajoin auton takaisin hotelliini aitojen sisään. Tämän päivän ajomatka oli vain 13 kilometriä.

Elo täällä Ciudad del Esten laitamilla Presidente Francossa oli leppoisaa, mutta tuntuisi väärältä olla käymättä tuossa pahamaineisessa rosvojen pesässä. Suosittelen kuitenkin saapumaan Ciudad del Esten keskustaan taksilla, kuten itse tein. Keskusta vilisee taskuvarkaita ja muuta roskaväkeä, jotka kyllä rikkovat auton ikkunan, jos sen sinne päättää ajaa ja pysäköidä kadunvarteen. Paraguayn toiseksi suurin kaupunki nimittäin kai tunnetaan lähinnä rikollisuudesta ja salakuljetuksesta sekä toisaalta loputtomista ostosmahdollisuuksista. Ciudad del Este on kaupungiksi upouusi, sillä se on perustettu vasta vuonna 1957. Nykyisin se toimii rajan yli tulevien brasilialaisten ostoskeitaana, josta tullaan hankkimaan kaikkea tietokoneista, kameroista ja muusta elektroniikasta vaatteisiin, aseisiin, kosmetiikkaan ja kodin sisustustavaroihin. Kaikkea löytyy, mutta ilmeisesti laatu on vähän niin ja näin. Ainakin pitäisi tietää, mistä puodista sen uuden kannettavan tietokoneensa ostaa. Merkkiliikkeeksi naamioitunut putiikki ei takaa laatua edes kiiltävässä ostoskeskuksessa, jonne sentään niillä taskuvarkailla ja muilla kerjäläisillä ei ole onneksi asiaa. Minä astuin ensimmäiseksi Shopping del Este -nimiseen pienehköön kauppakeskukseen, jonka edessä sijaitsee rajanylityspaikka! Shopping del Este olisi voinut olla mikä tahansa suomalainen kauppakeskus. Ainoastaan mainokset olivat ensin portugaliksi, sillä kaikkia keskuksissa asioivia pidetään automaattisesti brasilialaisina ja puhutellaan ensin portugaliksi. Vastaava toistui Paris-nimisessä kauppakeskuksessa siinä edellisen vieressä. Paris on paljon Shopping del Esteä suurempi, kiiltävämpi ja hauskasti sen ovella seisoo brittiläisten kuninkaallisten vartijoiden patsaita. Siellä samassa Euroopassahan ne toki ovat Pariisit ja brittivartijatkin! Paris-kauppakeskuksen naapurissa on Shopping China, jonne päästäkseni olisi pitänyt jättää reppu narikkaan. Kiinalaiset saivat pitää tunkkinsa, sillä minulle kyllä riitti Pariisinkin tarjonta. Mitään en tosin ostanut.

Shopping del Este, Shopping Paris, Shopping China, Mona Lisa ja monet muut vastaavat ovat Ciudad del Esteä silotellusta päästä. Muuten kaupunki on yksi suuri, karsea ja nuhjuinen krääsänmyyntiin erikoistunut slummi, jossa ei tee mieli viipyä oikeastaan hetkeäkään. Kaupunki on äärimmäisen ahdistava kaikkine huijareineen, jotka työntävät kouraasi kasan valkoisia tennissukkia, jotka pitäisi sitten muka ostaa. Ei tosiaan tee mieli kaivaa lompakkoa esiin, eikä varsinkaan puhelinta kamerasta puhumattakaan. Liki jokaisessa kadunkulmassa minua houkuteltiin aseostoksille, sillä onhan kaltaisellani ”brasilialaisella” sentään heittotähti, kääntöveitsi, etälamautin ja pistooli oltava. Kaikkea todellakin saa ja Brasiliankin valuutta otetaan vastaan maksuna. Hauskaa paikkakunnalla oli se, että Paraguayssa voimassa olleesta maskipakosta huolimatta vain ehkä 20 prosenttia käytti kasvomaskia siitäkin huolimatta, että oltiin maan pahimmilla koronavirusalueilla ja raja Brasiliaan on sepposen selällään! Tietenkin virus lienee käynyt jo kaikki läpi, että sikäli maskittomuuden ymmärtää mainiosti. Rahaa en viitsinyt vaihtaa kadulla, vaan menin viralliseen rahanvaihtotoimistoon 50 euron setelini kanssa. Rouva tiskin takana kyseli Suomen koronatilanteesta ja oli utelias, pitääkö meillä käyttää maskeja. Kerroin, että se ei ole obligatorio ja rouva oli hieman kateellinen. Hän kai kuvitteli, että olin tulossa Brasiliasta ja valisti minua maskinkäytöstä Paraguayn puolella.

Ciudad del Esten keskustassa on useita ruokapaikkoja, mutta sellaisia en oikeastaan löytänyt noista kiiltävistä ostosparatiiseista. Saatavilla oli toki kahvia, leivonnaisia ja sushia, mutta ei kunnon ruokaa. Lähellä rajanylityspaikkaa on yksi keskustan monista katukeittiökeskittymistä, joissa tavallinen kansa syö. Tilasin milanesan ja sain siis leivitetyn ja uppopaistetun naudanpihvin, salaattia ja kaksi maniokinpalasta. Ruoka maksoi maltilliset 15 000 guarania (n. 1,9 euroa). Päätin ostaa Ciudad del Estestä ruokaa myös iltaa varten, sillä NatuCenterin ympäristöstä en ollut ravintoloita löytänyt, enkä hotellin kasvisruokaakaan viitsisi enää syödä. Ostin eri katukeittiöstä kolmen pihvin hampurilaisen ja sitä odotellessani paikallinen hullu nainen tuli sönköttämään minulle omiaan. Vastailin suomeksi ja se sai naisen lähtemään matkoihinsa. Miespuolinen hullu huuteli kauempana muille kadulla kulkijoille. Katukeittiön pomo, siviilivaatteissa paikalla hengaillut mies kertoi Google-kääntäjän avulla minulla paikallisten olevan hulluja. Hulluja, varkaita, prostituoituja ja huijareita. Sellaista on Ciudad del Estessä. Valitettavasti Brasilian puolelta tulevat ihmiset saavat täysin vääristyneen kuvan Paraguaysta saapumalla maahan ikään kuin takaoven kautta.

Taksi Saltos del Mondaylta Ciudad del Esten keskustaan maksoi 30 000 guarania (n. 3,8 euroa), mutta toiseen suuntaan sama hinta oli mahdoton neuvoteltava. Keskustan kadunvarret ovat täynnä valkoisia takseja, mutta kuskit ovat samaa sakkia kuin muutkin kaupunkilaiset. Kai luulivat, että olen vasta maahan tullut, enkä tiedä paikallista hintatasoa ja maksaisin varmasti myös Brasilian realeilla. Kilpailutin kymmenisen taksikuskia, joiden hinnat olivat 80 000 ja 120 000 guaranin (n. 10,1—15,19 euroa) välillä. Naureskelivat 30 000 guaranin tarjouksilleni. Lopulta yksi kuski lupautui lähtemään 50 000 guaranilla (n. 6,3 euroa). Ciudad del Esten takseissa ei ole taksamittareita. Taisin viettää Ciudad del Estessä lopulta jopa kolmisen tuntia!