11.7.2021
Alun perin tarkoituksenani oli vierailla Cerro Corán kansallispuistossa melko lähellä Brasilian rajaa. Sikäläiset maisemat näyttivät kauniilta ja huomattavan erilaisilta kuin Paraguayssa tähän asti. Siellä olisi pieniä vuoria, kun taas muuten Paraguay on hyvin tasaista. Mutta koska Paraguayssa ei käy riittävästi matkailijoita, ei kansallispuiston ympäristöstä oikein löytynyt mitään majapaikkaa. Olisi pitänyt ajaa Brasilian rajalle Pedro Juan Caballeroon, mutta sekin oli täysin väärässä suunnassa, sillä en ollut aikeissa siirtyä naapurimaan puolelle lainkaan. Cerro Corán kansallispuistossa saisi leiriytyä ilmaiseksi, mutta eihän minulla ollut edes makuupussia matkassa. Toiseksi, kansallispuiston reiteille ei suositeltu lähdettävän yksinään, vaan opas olisi oltava mukana. Annoin asian olla ja päätin sen sijaan ajaa Concepciónista pohjoiseen Tagatiyájokea katsomaan ja pulahtamaan sen vilvoittavissa vesissä. Pitäähän sitä matkalla toinenkin luontokohde Chacon suolajärvien oheen saada. Tagatiyájoki (Arroyo Tagatiyá) on pikkuinen mutkitteleva joki 85 kilometriä Concepciónista pohjoiseen kohti Vallemín kaupunkia. Joen pääsee näkemään ihan ilmaiseksikin Vallemíin johtavalta valtatieltä, mutta paremmat näköalat ja uimamahdollisuudet ovat señora Blanca Ferreiran tilalla, Estancia Ña Blancalla.
Ennen matkaanlähtöä nautin hyvän buffet-aamupalan Fénix-hotellissa. Tällä kertaa televisiosta tuli jumalanpalvelus, jossa ihmiset istuivat penkeissään maskit kasvoillaan papin saarnatessa ilman. Kun messu päättyi, pappi maskitti itsensä ja kirkkoväki tuli vuorollaan alttarille mukanaan ruokakorit. Koronatoimien logiikka ontui hieman papin ottaessa korit vastaan ja kätellessä jokaisen. Käsidesiä ei käytetty.
Otin Tagatiyájoen suunnaksi heti aamupalan jälkeen. Chacon jälkeen olin odottanut huonojen kuoppaisten teiden jatkuvan, mutta sellaiset tiet jäivät Paraguayjoen länsipuolelle. Täällä idässä ajetaan hyviä päällystettyjä teitä pitkin niin kovaa kuin autosta vain lähtee. Eikä tarvitse pelätä ajavansa kuoppaan. Vähitellen Loreton pikkukaupungin ohitettuani maisemat avautuivat: sankka trooppinen ja hieman kumpuileva metsikkö väistyi laajojen, kuivahtaneiden ruohotasankojen tieltä. Tasangoilla laiduntaa satapäisiä laumoja lehmiä. Siellä täällä seassa saattaa olla joitain hevosiakin ja jopa paikallisia miehiä hevosten selässä. En tiedä, miksi paraguaylaista cowboyta kutsutaan. Argentiinassa ja Uruguayssa he ovat gauchoja, joten sama termi lienee täälläkin käytössä. Tiellä ei ollut liikennettä nimeksikään, joten pysäköin auton tiensivuun ja lähdin kuvaamaan näitä valkoisia sarvipäisiä nautoja. Ne olivat toisaalta uteliaita, mutta toisaalta myös hieman säikkyjä. Lämpimät olot näillä eläimillä ainakin on, sillä aurinko porotti jo aamusta kuumana, eikä laajoilla tasangoilla ole montaakaan varjopaikkaa. Pienet palmut ja muut satunnaiset risut eivät juuri suojaa.
Puolivälissä matkaa ylitin Aquidabánjoen, joka virtaa idästä länteen laskien vetensä Paraguayjokeen jossain Concepciónin pohjoispuolella. Joki ja sen rantamien laajat hiekkarannat näyttivät niin kauniilta, että tein u-käännöksen ja pysäköin autoni ennen siltaa oikealle kääntyneen sivutien varteen. Paluumatkalla jokea ylittäessäni paraguaylaisperhe oli niin ikään hoksannut paikan kauneuden ja pysäköinyt autonsa keskelle siltaa hätävilkut päällä. Río Aquidabánin ylittävä silta huojui rekan ajaessa sille, eivätkä täysin rapistuneet kaiteetkaan estäisi autoa putoamassa jokeen. Muutaman tulvan jälkeen tämä silta on entinen.
Aquidabánjoen sillalta oli vielä parinkymmenen minuutin matka Estancia Ña Blancan portille. Portti oli suljettu, mutta sattumalta perääni ajoi toinen auto, joka oli niin ikään joelle tulossa. Portti auki ja matka jatkui vielä parin kilometrin verran. Estancia Ña Blanca on ainakin kesäisin suosittu kohde kotimaanmatkailijoille, joten paikalle on kymppitonnin (n. 1,2 euroa) pääsymaksu. Lisäksi paikalla on ilmeisesti mahdollista leiriytyä ja jopa jonkinlainen alkeellinen ”hotelli” paikalta löytyy. Rouva Ferreira tuli perimään pääsymaksun ja kertoi, mitä paikan päällä olisi. Voisin ajaa autolla ihan joenrantaan saakka ja minähän ajoin. Paikalla oli aamukymmeneltä vain kaksi muuta autokuntaa. Lapsiperheitä, jotka olivat tainneet yöpyä paikalla. Itse Tagatiyájoki näytti houkuttelevalta, koska kyseessä on melko kapea kirkasvetinen ja matala joki. Joenpohja on hiekkaa tai pikkukiveä, ainakin kunhan pohjaa käveli edestakaisin ja sai pohjaan kertyneen ryönän liikkeelle. Kukaan ihminen ei ollut tainnut käydä vedessä vähään aikaan. Olosuhteet ovat mitä parhaimmat perhelomakohteeksi juurikin tuon mataluuden takia. Vähän matkan päässä joessa on pieni ”putous”, joka ehkä kesällä on suurempi. Lapsiperheet poistuivat paikalta joessa kahlatessani, mutta pari muuta autoa saapui tilalle. Kukaan muu ei uskaltanut uimaan, vaikka ilman lämpötila oli miellyttävä +30. Syy oli ehkä se, että kalenterin mukaan oli sydäntalvi ja talvella vesi on kylmää. Suomalaiselle vesi oli lämmintä, niin lämmintä kuin omissa järvissämme heinäkuussa. Jokeen on helppo laskeutua useita rappusia pitkin ja onpa jokeen myös puinen liukumäki, josta varmasti tulee tikkuja takamukseen.
Tagatiyájoki virtaa hiljakseen ja siinä elää paljon erilaisia kaloja, isojakin. Tuskin kuitenkaan piraijoita, sillä silloinhan paikka ei olisi suosittu vierailukohde! Jokirantojen pusikoissa asustaa apinoita, mutta sellaisia en nähnyt. Ehkä apinat ovat paikalla, kun ihmisiltä on mahdollista saada syötävää. Parin tunnin ajan ihmettelin, kahlailin ja uiskentelin. Muut kävijät olivat lähteneet. Minäkin poistuin paikalta ja aloitin paluumatkan takaisin Concepcióniin. Loppupäivän kulutin kaupungilla harhailuun. Ehdottomasti tahdoin tutustua kaupungin tunnetuimpaan maamerkkiin, jonka olin bongannut aamulla matkalla Tagatiyáan. Kyseessä on erään pääkadun, Avenida Agustín Fernando de Pinedon varrella seisova valtava Neitsyt Marian patsas, Monumento à la Madre. Patsas on parinkymmenen metrin korkuinen ja ainakin arkena sen jalustalle pitäisi päästä portaita pitkin maisemia ihailemaan. Nyt oli sunnuntai. Patsaan vieressä on salesiaaninen Pyhän Johanneksen eli San Josén kirkko. Sekin oli harmittavasti suljettu.
Kävelin halki kaupungin satamaan, jossa yksi jokilaiva oli jokin aika sitten saapunut ja sen lastia purettiin edelleen. Kävin taas kahlailemassa joessa. Sataman liepeillä, kauniilla paikalla Paraguayjoen rannalla, sijaitsee Piscis-hotellin rauniot. Hotelli on tainnut olla aivan liian suuri, että siitä olisi pystytty pitää huolta. Nyt se rapistuu kaupungin aitiopaikalla. Takaisin omalla hotellillani juttelin pitkään hotellin vastaanotossa työskentelevän brasilialaisen Joãon kanssa, joka oli alun perin kuulemma São Paolosta ja asui nyt Concepciónissa lääketiedettä opiskelemassa. Hän oli viikko sitten käynyt Brasilian Punta Porãssa hakemassa itselleen Johnson & Johnsonin koronarokotteen. Rajanylitys Paraguayn Pedro Juan Caballerosta Punta Porãan on kuin Torniosta Haaparantaan: kaupungit ovat yhteenkasvaneita. Mitään kontrollia ei ollut edes heinäkuussa 2021 siitäkään huolimatta, että Brasiliasta tulevien tuli teoriassa jäädä Paraguayn puolella seitsemän päivän karanteeniin. João ei ollut kuullutkaan moisesta vaatimuksesta. Concepciónissa vierailee jonkin verran brasilialaisia turisteja, kuten eräs illansuussa hotelliin ilmestynyt pariskunta. Siksi hotellilla onkin hyvä olla portugalintaitoinen vastaanottovirkailija! João tilasi minulle iltapalaksi empanadoja ja açaí-jäätelön, joka on Brasiliasta lähtöisin oleva herkku. Itse olen ehkä joskus açaísta kuullut, mutta sellaista jäätelöä en ole aiemmin maistanut. Tilaus saapui puolen tunnin kuluttua ja maksu suoritettiin käteisellä. Paraguayssa on ilmeisen yleistä tilata ruokaa kotiin ja yleisin ruokatoimittaja lienee ympäri latinalaista Amerikkaa toimiva PedidosYa, jonka lähettejä näkee aivan kaikkialla. Oma tilaukseni hoitui näköjään jonkinlaisen Whatsappin ”Brasilialaiset Concepciónissa” -ryhmän kautta!
Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailuiden finaali Italian ja Englannin välillä oli päättymäisillään, kun sain ruokaa eteeni ja João avasi television. Eteläamerikkalainen jalkapalloselostus on ottelun paras anti, sillä se kuulostaa kuin Kummelia katsoisi. Ottelu taisi päättyä Italian voittoon. Edellisiltana Etelä-Amerikan mestaruus oli ratkaistu Argentiinan ja Brasilian välillä ja se päättyi Argentiinan voittoon lukemin 1–0. Sen saattoi päätellä siitä, että hotellin aulan televisio kuului menevän nopeasti kiinni pelin päätyttyä. Itse olin jo melkein nukkumassa siinä vaiheessa.