15.7.2021
Paraguaylla on maine Saksasta paenneiden natsien turvasatamana, jota pohjustettiin jo hyvissä ajoin ennen toisen maailmansodan päättymistä; Paraguayssa perustettiin vuonna 1927 ensimmäinen Saksan ulkopuolinen natsipuolue! Se saattoi saada kannatusta siitä, että maahan oli muodostunut vuosina 1864—1870 käydyn kolmoisliiton sodan seurauksena saksalaisten siirtokuntia. Paraguay oli menettänyt sodassa 90 prosenttia miespuolisesta väestöstään, joten uutta verta totisesti tarvittiin ja houkuteltiin paikalle. Maailmansotien välisenä aikana saksalaisia muutti maahan lisää ja esimerkiksi saksaa puhuvia mennoniittoja muutti erityisesti Pohjois-Paraguayn hankaliin oloihin Chacon alueelle. Muutamia päiviä aiemmin olin vieraillut Loma Platan ja Filadelfian kaupungeissa Chacossa ja nähnyt nuo kukoistavat saksalaiskaupungit omin silmin.
Saksalaisia siirtokuntia muodostui useita myös tänne eteläiseen Paraguayhin, joista suurin keskittymä on Itapúan maakunnassa sijaitseva Colonias Unidas. Se on Hohenaun, Bella Vistan ja Obligadon pikkukaupungin muodostama siirtokunta, joka syntyi 1900-luvun alussa Saksasta muuttaneiden ja saksalaistaustaisten hyvinkoulutettujen ja jopa varakkaiden siirtolaisten perustamana. Tänne ei kaiketi siis tullut mitään rupusakkia. Osa siirtokunnista, kuten Nueva Germania, korosti saksalaisten ylivertaisuutta ja pyrki rodulliseen puhtauteen. Osassa saksalaisten siirtokuntien kouluista opetettiin natsien oppeja ja järjestettiin Kolmatta valtakuntaa juhlistavia paraateja.
Toisen maailmansodan aikana Paraguay piti ainakin virallisesti etäisyyttä kansallissosialismiin, mutta jätti silti sodan julistuksen Saksaa vastaan vuoteen 1945. Silloin toista maailmansotaa oli jäljellä kolme kuukautta ja Saksan tappio näytti selvältä. Vuonna 1954 tilanne muuttui, kun Paraguayssa valtaan nousi saksalaisen maahanmuuttajaisän ja paraguaylaisen äidin poika, El Excellentissimo, Alfredo Stroessner (vallassa 1954—1989). Hän hallitsi maataan brutaalin diktaattorin ottein ottaen vahvoja vaikutteita Natsi-Saksan suunnalta, sillä muutenhan kommunismi saattaisi ottaa yliotteen täälläkin! Ihmisiä kidnapattiin, kidutettiin ja murhattiin. Generalissimo Alfredo Stroessner, Pyhän Yrjön ja Pyhän Mikaelin ritarikunnan ritari, Andien Kondorin ritarikunnan ritari, Amerikoiden Puolustusjuntan mitalisti, Vapaudenristin ritarikunnan ritari ja Auringon ritarikunnan suuren ristin ritari timanteilla koki sympatiaa Saksasta oikeudenkäyntejä paenneita natsirikollisia kohtaan ja houkutteli heitä Paraguayhin. Jopa 200 000 saksalaista muutti toisen maailmansodan jälkimainingeissa Paraguayhin. Tunnetuimmasta päästä ovat Riian keskitysleirin komendantti Eduard Roschmann ja Auschwitzin pahamaineinen lääkäri Josef Mengele. Myös Adolf Hitlerin yksityissihteerin Martin Bormannin on huhuttu piilotelleen Paraguayssa (Hohenaussa), samoin itse Adolf Hitlerin. On olemassa teoria, jonka mukaan Hitler ei kuollutkaan bunkkerissaan 30. huhtikuuta 1945, vaan pakeni Argentiinaan sukellusveneellä. Sieltä Kurt Bruno Kirchner -nimellä esiintynyt Hitler olisi siirtynyt Alfredo Stroessnerin siipien suojaan Paraguayhin ja asustellut maassa kuolemaansa, 7. helmikuuta 1971, saakka. Asiasta on espanjankielinen kirja, Hitler en Argentina (2014). On kuulemma pitävät todisteet ja kaikki. Hitleriin olinkin jo törmännyt muutama päivä sitten hotellihuoneessani Concepciónissa.
Minä olin lähinnä kiinnostunut Auschwitzin ”Kuoleman enkelistä”, tohtori Mengelestä, joka tunnetaan karmivista ihmiskokeistaan ja ihmisten lähettämisestä kaasukammioihin Krakovan lähellä sijaitsevalla juutalaisten keskitys- ja tuhoamisleirillä. Hänen oli onnistunut paeta sodan jälkeen Etelä-Amerikkaan, missä mies asettui aluksi Argentiinaan, kunnes maan alkaessa poltella jalkojen alla, siirtyi suotuisamman ilmapiirin Paraguayhin loppuvuonna 1958 tai vuonna 1959. Mies asettui taloksi Etelä-Paraguayhin Hohenaun saksalaiskaupunkiin, jossa hän asusteli vuoden tai pari. Paikallisten on kerrottu muistelleen herra Mengeleä lämmöllä, eikä mies tainnut erityisemmin piilotellakaan. Saksan oikeusministeriö tiesi herran oleskelevan Paraguayssa, mutta paikallinen poliisi ja Paraguayn valtio eivät lotkauttaneet korviaan Saksan pyynnöille luovuttaa mies takaisin entiseen kotimaahansa. Mengele taisi olla arvostettu yhteisön jäsen, eikä tuohon aikaan ehkä sanakaan miehen hirmuteoista tainnut kiiriä Stroessnerin diktatuuriin. Kaikki meni ennemminkin päinvastoin: presidentti Stroessner antoi tohtorille jopa Paraguayn kansalaisuuden nimellä ”José Mengele”. Sittemmin Mengele siirtyi asumaan Brasilian puolelle, mutta ilmeisesti vietti Paraguayssa uudelleen aikaa vuosina 1963–1964. Mies kuoli Brasiliassa 67-vuotiaana vuonna 1979 joutumatta koskaan oikeuden eteen. (Lähteet: [1], [2], [3], [4] & Hebblethwaite, M.: Paraguay 2019: 15)
Olen harrastanut ”mustaa turismia” aiemminkin; olen käynyt esimerkiksi Draculan linnassa Romaniassa, Tarrafalin keskitysleirillä Kap Verdellä, Guineassa ebolan aikana ja jopa siellä Auschwitzin leirillä Etelä-Puolassa. Ja koska olin jo nähnyt Josef Mengelen työpaikan, halusin ehdottomasti nähdä myös tohtorin kotitalon, koska se on edelleen olemassa ja sijainti löytyy nopealla googlauksella koordinaatteineen. Piilopirtti sijaitsee Hohenaun kaupungin laitamilla, tarkemmin Hohenau 4 -nimisessä kylässä 20 kilometrin päässä keskustasta luoteeseen. Periaatteessa keskellä ei-mitään.
Ensin oli vain lähdettävä Ciudad del Esten laitamilta NatuCenteristä liikkeelle. Matkaa olisi noin 250 kilometriä ja siihen menisi nelisen tuntia aikaa. Lähdin matkaan kahdeksaan aikoihin aamulla, ylitin Mondayjoen ja pian alkoi sadella. Ensimmäistä kertaa Paraguayn-visiittini aikana. Ohitin Los Cedralesin ja Santa Rosa del Mondayn pikkukaupungit ja päädyin lopulta valtatielle 6, joka johtaa Minga Guazún nurkilta pohjoisesta aina etelän Encarnaciónin suurkaupunkiin. Santa Ritan kaupungissa päätin tankata, joka oli ensimmäistä kertaa hieman hankalaa. Kerroin, mitä polttoainetta halusin autooni ja näytin autovuokraamolta saamaani, mielestäni äärimmäisen selkeää, lappua tankkaustilanteita varten. Lappu kiersi kolmen tankkaajan käsissä ja lopulta paikalle pyydettiin ilmeisesti esimieskin. Kerroin haluavani tankin täyteen, mutta sitä en ymmärtänyt, että tankkaajat tahtoivat Visa-korttini pantiksi. Etten vain kaasuttaisi pois paikalta maksamatta! Yhteinen kieli löytyi ja korttini pysyi tiukasti toisen tankkaajan hyppysissä koko minuutin kestäneen prosessin ajan. Huoltoasema sai maksun ja minä jatkoin matkaa. Valtatie eli ruta 6 on hyväkuntoista, joskin aika yksitoikkoista tietä halki peltomaiseman ja satunnaisten kylien. Suurimpiin mäkiin on rakennettu ohituskaistoja rekkojen ohitusta varten, mutta näillä liikennemäärillä niitä ei oikeastaan edes tarvitsisi.
Vettä sateli koko matkan ajan aina sinne asti, kunnes sain päähäni kiertää Mengelen talolle takateitä pitkin. Googlen mukaan sinne pääsisi, kunhan ensin kääntyisi valtatieltä ja ajelisi Vacay-nimiseen pikkukylään saakka. Koska koko päivän oli satanut, oli Vacayn-tie hieman liukkaassa kunnossa punaisen mudan takia. Se tarttuu yllättävän tiukasti autoon, renkaisiin ja kengänpohjiin. Punainen maaperä on ainoa tekijä, mikä erotti nämä maisemat Saksasta. Laajoja peltoaukeita ja hieman kumpuilevuutta. Autoja ei juuri liikkunut ja jos liikkui, tervehtivät kuljettajat minua. Aivan kuin Suomenkin maaseudulla. Vacayssa käännyin kohti länttä ja nyt minulla oli reilun kymmenen kilometrin suora mukulakivitietä pitkin. Pelkäsin rengasrikkoa, joten ajelin rauhallisesti, vaikka siinä paikalliset päästelivät kahdeksaakinkymppiä ohitseni. Olihan minulla aikaa.
Vacayn kyläkeskus sijaitsee tuon pitkän suoran varressa, eikä se asukkaiden ulkonäöstä päätellen taida olla saksalaiskylä. Asukkaat tervehtivät ohi ajaessani. Vacayn jälkeen saksalaistalot erottaa latinoiden ja intiaanien asumuksista siten, että saksalaisten talot voisivat ulkonäkönsä ja hyvinhoidetun pihansa ansiosta sijaita myös Saksassa. Tällaisia asumuksia oli useita tämänkin tien varressa. Vacayn jälkeen eteen tuli pikkuinen asutuskeskus, jonka nimestä en ole selvillä. Kyseessä on saksalaisten asuttama kylä saksankielisistä kylteistä päätellen. Täältä oli enää muutamien kilometrien ajo Mengelen talolle, mutta tie oli pitkään jatkuneen sateen vuoksi paikoin siinä kunnossa, että aloin epäillä pikku-Hyundaini selviytymismahdollisuuksia halki näiden kuraisten peltoteiden. Olisihan se ollut hauskaa jäädä jumiin tohtori Mengelen kotinurkilla. Selviydyin Mengelen kotitielle saakka, jonka kunto ei ollut juuri kummoisempi. Jos Mengele sai 1960-luvulla elellä täällä rauhassa, ei tänne myöskään näin vuonna 2021 kukaan natsienmetsästäjä vaivautuisi. Tie oli melkoisen liukasta, kuoppaista ja isoja kiviäkin oli noussut esiin. Onneksi tiellä ei liikkunut ketään. Etukäteen olin Googlen ilmakuvista katsonut senkin, että seutu on harvaanasuttua ja että luultavasti kehtaisin pysähtyä ottamaan kuviakin ilman, että vallan natsiksi luultaisiin!
Tohtorin talo on seissyt täällä Hohenaun takamailla vuosikymmeniä ja alun perin se kuului paikalliselle, saksalaistaustaiselle Alban Krugille. Natsi hänkin ja yhteisön johtohahmoja. Huhujen mukaan piilopirtin alla on salaisia tunneleita, mutta sitä en itse pääsisi toteamaan. Talo on edelleen jonkun asuinkäytössä: pihassa oli moottoripyörä, vaatteita kuivumassa ja käyskentelipä pihalla lehmäkin. Rakennuksen katolla on lautasantenni. Etelän suunnasta eli Hohenausta lähestyttäessä, taloa on hieman vaikeampi hoksata, sillä se sijaitsee loivassa alaspäin viettävässä rinteessä ja juuri talon kohdalla kasvaa korkeita puita. Lisäksi eteen on rakennettu matala aita. Sen sijaan näkyvyys talolle on erinomainen pohjoisen suunnasta tultaessa; edessä ei ole mitään! Pysähdyin tielle, tarkistin, ettei kukaan näkisi ja sitten näppäsin kuvan ja ajoin pois. En kehdannut kääntää autoa talon kohdalla, vaan ajoin jonkin matkaa eteenpäin ja venkslasin auton ympäri. Oli taas alkanut sadella.
Puolessa tunnissa ajelin Mengelen kotitietä Hohenaun keskustaan. Minulla oli vielä jonkin verran aikaa ennen kuin tulisi saapua läheisessä Trinidadissa sijaitsevaan hotelliini. Siispä päätin ajaa Hohenaun laitamilla sijaitsevaan Parque Ecológico Alfredo Sitzmanniin, 23 hehtaarin alalle levittäytyneeseen puistoon. Löysin puiston, eikä sinne ole pääsymaksua. Alfredo Sitzmannin puistossa on esiteltynä laajasti Paraguayn puulajistoa, minkä lisäksi alueella on intiaanien ja saksalaisten siirtolaisten vanhojen asumusten kopioita ja muuta tarpeistoa. Puiston vieressä on eräänlainen ”maailmannäyttelyalue”, Parque de las Naciones, jossa seudulle muuttaneiden ulkomaalaisten jälkeläiset kai joskus esittelevät perinteitään tai mitä ikinä. Colonias Unidas on, kuten todettua, pääosin saksalaisten siirtokunta, mutta seudulla on myös Italiasta, Sveitsistä, Belgiasta, Puolasta, Argentiinasta, Ukrainasta, Brasiliasta ja Japanista muuttaneiden jälkeläisiä. Suomalaisvertakin löytyy melko läheltä, mutta heistä enemmän täällä. Parque de las Naciones on suljettu ja avoinna ainoastaan jonkin tapahtuman aikaan. Kuitenkin sinne pääsee viereisen Parque Ecológico Alfredo Sitzmannin kautta, sillä aita oli jätetty avoimeksi!
Tämä seutu on siis pääosin saksalaistaustaisten asuttamaa, mutta on muistettava, että kaikilla Paraguayn saksalaisilla ei suinkaan ole natsitaustaa.