20.7.2021
Aamupalan päätteeksi maksoin majoitukseni ja jätin hyvästit tälle pikkuiselle Santa María de Fen kylälle. Yksi kokonainen päivä siellä on riittävästi, kaksi on jo hieman liikaa. Mielestäni. Nyt oli kuitenkin tullut 2,5 viikon Paraguayn-matkani viimeinen autoilupäivä, sillä iltapäivällä minun oli määrä palauttaa vuokra-autoni Asunciónin lentoasemalle. Lähdin matkaan jo aamukahdeksalta, sillä tahdoin päästä Asuncióniin valoisan aikaan ja toisaalta myös vierailla parissa paikassa matkan varrella. Ainakin Villa Floridan pikkukaupungissa noin tunnin ajomatkan päässä olisi pysähdyttävä. Kun matkaan lähtee Santa María de Festä, on parasta ajaa San Ignacio Guasún kautta, vaikkei se suorin reitti olekaan. Ainakin se on päällystetty, enkä oikeastaan tahtonut viimeiselle päivälleni rengasrikkoa. Olin suureksi yllätykseksi selvinnyt ilman sellaista kaikista ajamistani kärrypoluista huolimatta.
Saavutin Villa Floridan reilussa tunnissa, mutta itse kaupungissa ei ole mitään nähtävää. Se on kuin mikä tahansa eteläparaguaylainen pikkukaupunki. Matkailijoita tänne vetävät kaupungin huikeat kymmenen kilometrin mittaiset hiekkarannat, vaikka Paraguay on sisämaavaltio, siis vailla meriyhteyttä, eikä järviäkään pahemmin ole. Villa Floridan rannat ovatkin kaupungin halki virtaavan Tebicuarýjoen rannalla! Itse joki laskee jossain Pilarin kaupungin pohjoispuolella valtavaan Paraguayjokeen. Näin sydäntalvella rannoilla ei ole ketään, mutta halusin silti nähdä ne. Juuri ennen Tebicuarýjoen siltaa käännyin kohti länttä, tielle, jolla oli itse asiassa nyt mahdollista rikkoa renkaat! Ajoin parin kilometrin päähän jokivarteen, Paraíso-rannalle. Se kai tarkoittaa paratiisiä ja sellainen paikka voisi ehkä kesällä ollakin. Nyt rannalla oli vain muutamia epäluuloisia lehmiä ja hylätty rantaravintola. Aurinkokaan ei paistanut. Tebicuarý virtaili rauhallisena ohitse. Kaunis paikka. En ihmettele, että asunciónilaiset ajavat tänne rantalomalle ja hankkivat täältä loma-asuntoja. Merta tai järviä ei rantalomaan tarvita, se oli tullut selväksi jo Encarnaciónin jokirantoja ihmetellessäni. Näin Paraguayn koululaisten kolmiviikkoiseksi pidentyneen talviloman aikana Paraíson paratiisiranta houkutteli paikalle ainoastaan pyöräretkellä olleen lapsiperheen. Lomafiilistä ei ilmeisesti laskenut edes se, että pyöräilemään oli lähdetty maski nenän ja suun edessä. Hauskaa varmasti.
Villa Floridasta oli enää noin kolmen tunnin ajo perille Asuncióniin. Tie on hyvää ja liikennettä vähäisesti. Carapeguán kaupungin ohitse on tehty ohitustie, mutta esimerkiksi vilkkaan Paraguarín kohdalla oli vain huristeltava kaupungin halki. Ajattelin pistäytyi Ypacaraíjärvellä, sillä tie kulkee muutaman sadan metrin päässä järvestä. En kuitenkaan löytänyt sopivaa paikkaa, josta järven olisi nähnyt. Ihan niin paljon järvi ei kiinnostanut, että olisin yrittänyt jonkin maksullisen rantaresortin kautta järvelle. Saavutin järven lounaispuolella sijaitsevan Areguán kaupungin, joka selvästi on keskittynyt kahteen asiaan: puutarhatonttuihin ja mansikoihin. Puutarhatonttuja ja muita saviesineitä oli kilometrien matkalla tien molemmin puolin. Samoin oli mansikoita, sillä nyt oli mansikka-aika. Mansikanmyyjien myyntiartikkelit olivat tismalleen samat kojusta toiseen ja kojuja riitti kilometrien verran. Etsiskelin kojua, joka olisi myynyt jotain muutakin kuin mansikkaa ja kermavaahtoa. Sellaisia ei vain ollut. Paraguayssa tuntui olevan yleistä sellainen, että kukin kaupunki keskittyy yhteen asiaan. Joku kaupunki myy riippumattoja tien varressa, joku leikkuulautoja ja Areguálle ovat jääneet keramiikka ja mansikat.
Areguán laitamilta bongasin katukioskin, jonka tiskissä näytti olevan empanada-piiraita ja sandwichejä. Empanadoihin olin lopen kyllästynyt, joten sandwichia pöytään, kiitos! Viimeistään nyt oli aika kokea myös tereré, joten tilasin pöytääni ison pumpputermoskannun kylmää vettä sekä metallisen mukin metallisella pillillä! Mukiin oli laitettu valmiiksi epämääräisen näköistä purua eli yerba mateeta mintulla höystettynä. Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon kuuluva tereré on ehkä kaikkein paraguaylaisin asia, sillä jokaikinen ihminen tässä maassa kuljettaa mukanaan isoa termoskannua täynnä vettä ja toisaalta myös sitä metallimukia. Tereréä nautitaan pitkin päivää ja mielellään aivan koko ajan senkin uhalla, että esimerkiksi työt seisovat. Sillä töihin ei missään nimessä lähdetä ilman tereré-kalustoa. Tereréllä on piristävä vaikutus, aivan kuin sen kuumalla versiolla, mateella. Tererén koukuttavasta vaikutuksesta en tiedä, mutta yerba mateessa taitaa olla ainakin normaalia teetä paljon enemmän kofeiinia. En ole maailman ahkerin teenjuoja, mutta juon kyllä, jos sellaista tarjotaan. Itselleni tulee harvemmin keitettyä. Siispä tererénkin kokeminen oli jäänyt viimetippaan. Toisaalta ehkä enemmän taustalla oli koronaviruksen välttäminen, sillä tereréä juodaan noista metallimukeista pillillä, joita myös muut käyttävät. Oma mukinikin oli vähän sinnepäin pesty, jos edes oli pesty. Nyt ei ollut enää mitään merkitystä, saisinko koronaviruksen, sillä menisin koronatestiin seuraavana aamuna, eikä mukista saatu mahdollinen tartunta ehtisi näkyä.
Tereréä nautitaan kaatamalla kylmää vettä yerba mate -purun sekaan ja imetään erikoisellä pillillä, jonka toisessa päässä on suodatin. Puru ei siis tule suuhun asti. Kun kuppi on tyhjä nesteestä, kaadetaan purun sekaan lisää ja homma jatkuu. Tereré oli aivan ok, mutta karvastahan sekin on, aivan kuten naapurimaissa Argentiinassa ja Uruguayssa yleisempi matee. Ruokakojua pitivät siskokset ja jommankumman pieni poika tuli tohkeissaan haastattelemaan minua, turistia, ja kehui tehneensä syömäni sandwichin. Kojun pitäjät eivät tietenkään tienneet Finlandia-nimistä maata, mutta väänsivät sen ”fin del mundoksi”, maailmanlopuksi. Olisin lounaan jälkeen mielelläni syönyt nyt niitä mansikoita, mutta niitä varten olisi pitänyt palata takaisin päin, joten annoin olla.
Areguásta on vain muutamia kilometrejä perille Asunciónin Silvio Pettirossin lentoasemalle Luqueen. Luque on kuin Vantaa, suuri kaupunki pääkaupungin kyljessä. Itse kaupungin poikki oli kovin ikävää ajaa, sillä liikennettä oli paljon, mutta liikennesääntöjä vain maltillisesti. Se meni, joka oli nopein. Palautin auton tankki täynnä Alamolle lentoasemalle. Palautuskatselmus oli suurpiirteinen, eikä mitään valitettavaa löytynyt. Alamo palautti takuusumman luottokortille kahdessa viikossa. Siispä lämmin suositus Paraguayn Alamolle. Vuokraus on helppoa, eikä yhtään mitään ylimääräisiä vakuutuksia pakkomyydä, eikä kyllä edes tarjota.
Nyt oli enää vain päästävä Asuncióniin ja hotelliin. Olin varannut kahdeksi viimeiseksi yöksi majoituksen ”viiden tähden hotellista”, Hotel Esplendorista. Nimen mainitseminen nostaa taksien hinnat pilviin, sillä paraguaylainen taksikuski on välkky ja tietää kyllä asiakkaalla olevan lompsan täynnä rahaa, kun tämä kertoo tahtovansa kalliiseen hotelliin. En tahtonut maksaa aluksi pyydettyä 50 dollaria, enkä edes 100 000 guarania (n. 12,65 euroa). Liikaa on 50 000 guaraniakin (n. 6,3 euroa), mutta siltikin taksikuskit vain naureskelivat. Jostain esiin astui vanha hampaaton taksikuski, joka ilmoitti kollegoidensa vastalauseista huolimatta lähtevänsä 50 000:lla. Mies haki vanhan Corollansa ja lähdimme matkaan. Jos kuskillani ei ollut hampaita, ei hänellä ollut maskiakaan. Kuski oli puhelias ja nyt minullakin oli sen verran kielitaitoa, että pystyimme jopa vitsailemaan. Lopuksi kuski tahtoi opettaa minulle miten guaraniksi sanotaan ”te amo”, rakastan sinua. Kuulemma minulla olisi sille käyttöä myöhemmin. Puheen pulputessa herra jopa ajoi aluksi ohi hotellistani!
Hotel Esplendor on yhdysvaltalaisen Wyndham-ketjun hotelli. Kerroksia on paljon, katolla uima-allas ja muutenkin kaikki on hienoa, uutta ja kiiltävää. En ehkä oikein sopinut paikkaan, kun saavuin aulaan reppu selässä ja Prisman muovipussi kädessä. Paikalla oli pukumiehiä isojen matkalaukkujensa kanssa. Tiskillä ei osattu englantia siitäkään huolimatta, että olin muka viiden tähden hotellissa. Kahden yön majoitus maksoi yhteensä huimat 599 760 guarania (75,8 euroa). Sain superior-huoneen kahdeksannesta kerroksesta. Sänky oli iso, kylpyhuoneessa oli amme ja muutenkin huone kelpasi kyllä oikein mainiosti. En minä tälle silti viittä tähteä antaisi. Ehkä neljä olisi riittävästi.
Esplendor-hotelli sijaitsee kaukana Asunciónin (historiallisesta) keskustasta. Lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevat pääkaupungin suuret ostoskeskukset Shopping del Sol ja Paseo La Galería. Shopping del Soliinkin mennään tuttuun pääkaupungin tyyliin käsienpesun ja kuumeenmittauksen kautta. Koronavirus todellakin työllistää, kun suurten kauppojen oville on jouduttu palkkaamaan kuumeenmittaajat! Shopping del Sol on kuin mikä tahansa eurooppalainen kauppakeskus, eikä siellä tunne olevansa jossain köyhässä eteläamerikkalaisessa maassa. Menin vaihtamaan rahaa, sillä koronatesti seuraavana päivänä olisi maksettava käteisellä. Rahanvaihto Maxicambiosilla oli jälleen spektaakkeli; passin tietosivu skannattiin, samoin maahantuloleima. Tiedot kirjattiin tietokantaan ja lisäksi sinne kirjattiin myös asiakkaan kieli. Suomea ei Maxicambiosin järjestelmä tunnistanut, joten minusta tehtiin englanninkielinen. Poistuin taskussani 0,7 miljoonaa guarania! Siitä liikeni muutama kymppitonni myös hampurilaisateriaan kauppakeskuksessa.