7.7.2021

Makeiden ja hyvin pitkien yöunien jälkeen heräsin oikealla aikavyöhykkeellä. Surffailin televisiotarjontaa ja huvituin siitä tosiasiasta, että uutisankkureilla ja meteorologeilla oli maskit kasvoillaan suoria lähetyksiä tehdessään. Koronavirus oli täälläkin merkittävin uutisaihe ja ruudun alalaidassa rullasivat ajankohtaiset koronaluvut. Keskiviikkona 7. heinäkuuta uusia koronavirustartuntoja oli maassa 1 141 kappaletta. Kuolemia oli 101. Minua kiinnosti nähdä, millaista koronavirukseen suhtautuminen on Paraguayn pääkaupungin ulkopuolella. Ja vielä enemmän minua kiinnosti nähdä, miltä Asunciónin ulkopuolella näyttää. Olin tulossa vielä matkani päätteeksi takaisin pääkaupunkiin.

Ennen Hotel Guaranista lähtöä päätin vaihtaa rahaa, joka on, kuten todettua, helpointa kadulla. Rahanvaihtajat parveilevat satojen metrien matkalla erään Asunciónin pääkadun Palman varrella ja heidät tunnistaa siitä, että he lausuvat taikasanan ”cambio” eli ”rahanvaihto” kaikille ohikulkijoille. Etenkin ulkomaalaisennäköisille, kuten minulle. Suurin rahanvaihtajakeskittymä on kokemukseni mukaan Palmalla alkaen Chile-kadun risteyksestä ja päättyen 14 de Mayo -kadun risteykseen. Olin rahatukkoni kanssa liikkeellä jo hieman ennen kahdeksaa aamulla ja niin olivat rahanvaihtajamiehetkin. Ystävällinen Ángel Pérez Carrera lupasi yhdestä eurosta 7 900 guarania eli siis vaihtamastani 200 eurosta kokonaiset 1 580 000 guarania. Hän laski setelit minulle selkeästi, koska huomasi, etten oikein ymmärrä näin suuria summia, enkä oikein mitään muutakaan. Espanjantaitoni esimerkiksi oli edelleen vaatimattomalla tasolla ja tilanteessa suustani tuli tahattomasti lähinnä ranskaa. Lopuksi Ángel kehotti minua vielä itsekin laskemaan saamani rahanipun ja antoi lähtiessään käyntikorttinsa. Hänet kuulemma löytää täältä päivittäin ja olisin tervetullut vaihtamaan lisää milloin tahansa. Minusta oli tullut pitkästä aikaa miljonääri! Ehkä edelliskerran olin miljonääri vuonna 2015 Guineassa, jossa raha oli yhtä arvotonta.

Aamutelkkarissa haastattelussa ”etelän seksisymboli”.

Kirjauduin ulos hotellista 1,5 miljoonaa taskuissani ja otin kadulta taksin lentoasemalle, josta olin edellispäivänä tullut. Taksikuski käytti kahta maskia päällekkäin ja tarjosi minulle käsidesiäkin. Matka lentoasemalle maksoi mittari päällä 75 000 guarania (n. 9,5 euroa) ja kesti puolisen tuntia. Syy paluulleni lentoasemalle oli autonvuokraus, sillä lentoasema sijaitsee kaupungin ulkopuolella, enkä olisi halunnut kokea Asunciónin liikennettä oman ratin takaa vuokraamalla auton jo keskustasta. Ja syy autonvuokraukselle taas oli se, että minua ei inspiroinut maskipakotettu matkailu julkisilla kulkuneuvoilla. Omalla autolla saa Paraguayssa ajaa ilman maskia!

Olin etukäteen vuokrannut Hyundai i10:n automaattivaihteistolla Alamolta kahdeksi viikoksi hieman alle 300 eurolla. Alamoa Asunciónin Silvio Pettirossin lentoasemalla edustaa paikallinen Amigos-niminen yritys, jonka työntekijät osasivat hyvää englantia. Muutenkin autonvuokraus oli hyvin sujuva tapahtuma ja ainoastaan 30 000 guaranin (n. 3,8 euroa) jonkinlainen hallintomaksu minun tuli suorittaa vielä erikseen, vaikka itse auton olinkin jo netissä maksellut. Luottokortille tehtiin kolmen miljoonan guaranin (n. 379,8 euron) suuruinen katevaraus. Autonvuokraajat olivat varmoja, että Paraguay osoittautuisi todelliseksi seikkailuksi minulle ja kertoivat paikkoja, joissa minun ainakin tulisi vierailla. Niihin sisältyi Iguassun putoukset naapurimaa Brasilian puolella. Kerroin, ettei se ole minulle mahdollista Paraguayn karanteenivaatimuksen takia. Lisäksi vuokra-autoani ei saisi vuokrausehtojen mukaan viedä ulkomaille. Eräs saksalaisturisti oli joitain viikkoja sitten niin ikään vuokrannut auton Alamolta ja kuulemma käynyt Brasiliassa viitisen kertaa. No problem! Paraguaylaiset saavat ylittää maarajoja Brasiliaan kai ilman huolen häivää, mutta itse olin henkisesti varautunut jättämään Brasilian näkemättä ja kokematta.

Tien kuntoa joitain kymmeniä kilometrejä Pozo Coloradon ja siis myös kauriin kääntöpiirin eteläpuolella. Kuvassa myös vuokra-Hyundaini.
Palmumetsiköt seurailevat Chacossa autoilevaa.

Sain evästyksen Paraguayssa autoilusta: asutuskeskusten kohdalla saa ajaa 40, 50 tai 60 km/h, kun taas valtateillä (ruta) nopeusrajoitus on 80 km/h. Jos taas nopeusrajoitusta ei ole mainittu valtateillä, voi ajaa jopa 110 km/h. Toiseksi: valoja on pidettävä aina ja kaikkialla päällä, sillä muuten poliisi pysäyttää ja antaa sakot. Se on asia, johon Paraguayn poliisi erityisesti satsaa. Kolmanneksi: ajaessa on pidettävä tukevia kenkiä jalassa, eikä mitään rantasandaaleja. Neljänneksi: kuljettajan jalkatilassa on oltava palosammutin. Paikka on täysin idioottimainen, mutta näin laki täällä määrää. Vuoden 2019 Hyundai i10 Grandista löytyi muutamia naarmuja ja ne merkittiin vuokrapapereihin ja niin olin valmis syöksymään Paraguayn liikenteeseen.

Olin suunnitellut matkani niin, että ensin menisin Paraguayn pohjoisosiin Chacon alueelle ja sieltä Concepciónin kautta kohti itä- ja eteläosia. Suunnitelma oli tällainen siitä syystä, että aluksi menisin koronattomille seuduilla ja lopuksi vasta pahimmille koronaseuduille. Samalla toivoen, että mahdollinen tartunta ei ehtisi näkyä vielä testissä maasta poistumisen edellä. Kieltämättä myös tahdoin tutustua Paraguayn liikenteeseen ensin vähäliikenteisillä tieosuuksilla. Siispä kohti Chacoa, jonka keskiosissa sijaitsevaan Loma Platan kaupunkiin olisi 435 kilometrin ajomatka. Siihen menisi kuutisen tuntia. Ensin oli vain sompailtava pois Asunciónin laitamien esikaupungeista. Liikenne on aggressiivisempaa kuin Suomessa ja täällä on röyhkeästi vain tungettava itsensä vähänkään vilkkaammille teille, jos liikennevaloja ei ole. Muut kyllä antavat tilaa ja ovat mukavan joustavia. Ainakaan käytännössä täällä ei tunneta mitään tasa-arvoisia risteyksiä tai vastaavia. Se menee, joka on nopein. Vilkunkäytöstä en missään vaiheessa Paraguayssa autoillessani päässyt selvyyteen tai huomannut siinä minkäänlaista logiikkaa. Tien oikeaan laitaan saatettiin pysäyttää näyttämällä vilkkua vasemmalle. Tai kun tien laidassa pysähdyksissä ollut rekka aikoi liittyä liikenteen sekaan, se saattoi pitää hätävilkkuja päällä. Joka tapauksessa Paraguayssa vilkku ei ole välttämätön, sillä ihmiset jättävät sitä paljon kokonaan käyttämättäkin. Ohittaminen on ainoa tapahtuma, jossa vilkunkäyttö on kuin Suomessa. Paitsi tietenkin, jos ohittaa mopon, niin vilkkua ei käytetä missään vaiheessa. Mopoja liikenteessä saakin varoa, sillä niitä on paljon ja kaikkialla (koska tavallisella paraguaylaisella ei yleensä ole varaa autoon).

Kuivalla kaudella Chaco ruskistuu. Maisema joitain kymmeniä kilometrejä kauriin kääntöpiirin eteläpuolelta.
Maisemaa kuivalla kaudella.

Ensimmäinen haaste tuli leveän Paraguayjoen ylityksen jälkeen, kun edessä oli ensimmäinen tietulli (peaje). En tiennyt mitä tehdä, koska olin kuvitellut saavani jonkinlaisen kortin tai kuitin, jolla sitten tieltä poistuessani todistaisin mistä liityin maksutielle ja maksaisin oikean summan. Näin ei tietenkään Paraguayssa toimita, vaan tietullilla maksetaan standardisumma, vaikka ajaisit tietullin jälkeen vain 100 metriä tai 1 000 kilometriä. Paraguayjoen jälkeinen tietulli velotti henkilöautolta 5 000 guaranin (n. 0,6 euroa) tiemaksun, josta sain kuitin. Tietulleja on harvakseltaan Paraguayn tieosuuksilla ja yleensä tiemaksu on juurikin tuo 5 000 guarania. Vain Asunciónin ja Ciudad del Esten välisellä valtatie 7:llä maksut ovat suurempia. Maksu on suoritettava käteisellä ja kokemukseni mukaan tietullit ovat oivallisia paikkoja rikkoa 100 000 guaranin seteleitä pienemmiksi.

Olin siis matkalla Chacoon, ”vihreään helvettiin”, joksi sitä paikallisesti kutsutaan. Chacon luonto on nimittäin hieman sijainnista riippuen kuuma, kostea tai vihamielinen. Tai sitten kaikkea noita. Oikeastaan olin saapunut Chacoon jo heti Paraguayjoen ylitettyäni, sillä se on maantieteellinen alue tuon joen länsipuolella. Alue käsittää reilut 60 prosenttia Paraguayn pinta-alasta, mutta asukkaita siellä on ainoastaan kolmisen prosenttia. Heti joen ylitettyäni olin saapunut Presidente Hayesin departementtiin, joka on saanut nimensä vuosina 1877–1881 hallinneen Yhdysvaltain presidentti Rutherford B. Hayesin mukaan! Presidente Hayesin luonto edustaa ”kosteaa Chacoa” (esp. ”Chaco Húmedo”) eli ilmasto on kosteampi, mikä näkyy kasvillisuudessa. Tien molemminpuolin jatkuivat loppumattomat palmumetsät. Maisema oli täysin tasaista. Minkäänlaista pinnanmuotoa ei ole koko matkalla Asunciónista Loma Plataa. Ainoat pinnanmuodot ovat tiessä, mutta pääosin tämä valtatie 9 (Ruta 9 eli Ruta Transchaco) oli ok-kunnossa. Ei hyvässä, ei huonossa, vaan ok-kunnossa. Ruta Transchaco oli kokemassa suurta mullistusta, sillä tien molemminpuolin oli sen palmumetsikön ohella myös tietyömaita melkeinpä koko matkalla aina pääkaupungista Loma Plataan saakka. Tuntui, että koko tienvarsi oli kaivettu auki ja sitten työtä tehtiin vain siellä täällä. Saattoi olla 50 kilometriäkin välillä ennen kuin näin seuraavat työmiehet, vaikka tietyöstä varoittavat kyltit olivat paikoillaan. Ehkä valtatiestä tehdään nelikaistainen. En tiedä. Liikenne ei kyllä ehkä ole niin vilkasta, että sellaiselle olisi tarvetta. Muut tielläliikkujat olivat pääosin rekkoja ja kuorma-autoja, joiden ohitse kyllä pääsi tarpeen vaatiessa.

Loma Platassa katujen nimetkin ovat saksaksi. Tässä Hügelstrassen kyltti.
Loma Platan liikkeiden mainokset ovat saksaksi.
Seewegsstrasse Loma Platassa kertoo olennaisen mennoniittayhteisöstä: täällä ollaan onnistuttu luomaan kukoistava ja hyvinvoiva saksalaiskaupunki keskelle vihamielistä Chacon erämaata.

Pozo Colorado on pieni asutus suunnilleen kauriin kääntöpiirillä, noin 260 kilometriä pääkaupungista luoteeseen. Siellä oli seuraava tietulli, jossa pulitin 5 000 guarania. Pozo Colorado on lähinnä karu tienristeys, jossa on useita huoltoasemia ja paljon ihmisten hökkeliasumuksia. Kauriin kääntöpiirin sijainnin kertovaa monumenttia täällä ei ole, koska ei ole niitä matkailijoita! Matkalla Pozo Coloradoon olin huomannut yhä vahvemmin, että paikalliset ihmiset asuvat samanlaisissa hökkeleissä kuin kaukaiset serkkunsa Atlantin toisella puolella Afrikassa. Ehkä ainoa ero on se, että täällä hökkelin pihassa on hyvällä tuurilla autonrämä. Ainakaan kukaan ihminen ei seisonut valtatien ääressä autoja pysäyttelemässä ja siis kyytiä etsimässä.

Pozo Coloradon jälkeen maisema alkoi muuttua kuivemmaksi ja palmumetsät harvenivat lopulta olemattomiin. Tilalle tuli kuivaa heinämaastoa, jonka puusto muuttui kuivemmasta pitäväksi. Viimeiset 220 kilometriä menivät vaihtelevalla nopeudella, sillä matkalle sattui muun muassa useiden kilometrien pätkä aivan käsittämättömän surkeaa päällystämätöntä tieosuutta vieressä olleen tietyömaan takia. Etenin kahta-kolmeakymppiä. Sitten muutamia kymmeniä kilometrejä ennen Loma Platan risteystä osuus tiestä oli saatu valmiiksi ja se oli kaksikaistaista valtatietä, jolla sai ajaa 110 km/h. Toinen merkittävä seikka Loma Platan lähestyessä oli saksankielisen radiokanavan ilmestyminen kuuluvaksi! Olin saavuttamassa Chacon saksankielisen mennoniittayhteisön, josta lisää täällä. Käännyin Ruta Transchacolta kohti Loma Plataa ja tie oli jälleen fantastisessa kunnossa: 23 kilometriä pitkä päällystetty suora ilman mutkan mutkaa. Myöhemmin kuulin, että mennoniitat laittavat kuntoon niitä tieosuuksia, mitä tarvitsevat. Tämä pätkä oli ainakin sellainen. Sen sijaan Loma Platan kadut eivät ole pääkatua lukuun ottamatta päällystettyjä, vaan täällä ajetaan hiekkateitä. Lisäksi kadut ovat strasseja ja liikkeiden kyltitkin ovat pääosin saksaksi. Loma Plata on nimenomaan saksalainen kaupunki, miten eksoottista!

Hotel Mora sijaitsee osoitteessa Sandstrasse 803.
Huoneeni Hotel Morassa.
Hotel Moran päärakennus ja parkkipaikka.

Loma Platassa on muutamia hotelleja ja ajattelin kokeilla onneani ensin Dr. Manuel Gondra ja Eligio Ayala -katujen kulmauksessa, keskellä kaupungin sykettä sijaitsevassa Hotel Loma Plata Innissä. Se on ilmeisesti paikkakunnan paras hotelli, mutta vastaanoton maskiton saksankielinen mennoniittanainen kertoi, että he eivät ota asiakkaita ilman ennakkovarausta. Mietin, että mahtaako kyseessä olla jonkinlainen korona-ajan vaatimus, että hotelliin pitää olla ennakkovaraus. Ajelin seuraavaksi Hotel Moraan, joka on suuri hyvinpidetty saksankielisen Sawatzkyn mennoniittaperheen pitämä hotelli Sandstrassen varrella. Isäntä Peter ei osannut englantia, mutta onneksi osaan tarpeeksi saksaa. Huoneita olisi, willkommen vain! Herra Sawatzky ihmetteli nimeäni sitä kirjoittaessaan ja epäili minun olevan Puolasta, vaikka nimeni on ihan umpisuomalainen ilman mitään puolalaista konsonantti-ilottelua. Otin paikan halvimman huoneen, joka maksoi 120 000 guarania (n. 15,2 euroa) yöltä sisältäen aamupalan. Siistissä huoneessa oli televisio, ilmastointi-lämmitys, kaksi sänkyä, oma kylpyhuone sekä toimiva wifi. Saksalaisuus paistoi kaikesta! Ainoastaan ravintola paikalta puuttui, mutta söin omia eväitäni illan päätteeksi ja painuin nukkumaan rankan ajopäivän jälkeen. Paraguayn tiet oli nyt korkattu!

2 Replies

  1. Kiitokset taas! Sulla on sellainen kyky kirjoittaa, että tuntuu kuin olisi itsekin matkalla. Aivan poikkeuksellista matkabloggaamista. Ja kuvatkin ovat erinomaisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *