Ensimmäinen päivä Lissabonissa

15.-16.12.2014

Senegalin jälkeen on luonnollista matkustaa Portugaliin, mutta matkanteko Euroopan toiselle laidalle Oulusta ottaa oman aikansa. Ensinnäkin jo bussimatka keskustasta 15 kilometrin päässä Oulunsalossa sijaitsevalle lentoasemalle kestää 50 minuuttia, josta suurimman osan sain seisoa, koska oulunsalolaiset olivat palailemassa töistä ja kouluista ja täysi bussi tuntui kiertävän jokaisen Oulunsalon pikkukylän. Jos lentokenttäbussiyhteydet ovat onnettomat, on Oulun lentoasema kuitenkin ehdottomasti toista maata! Toisin sanoen: mielestäni jokaisella lentoasemalla kuuluisi olla keinutuoleja! Oulusta halpalensin Helsinkiin, jossa vietin yöni lentoaseman penkeillä.

Aamuyöstä kaveri saapui kentälle ja jo kello kuuden jälkeen istuimme Lufthansan lennolla Saksan Müncheniin. Muutaman tunnin Münchenin lentoasemalle torkkuneina jatkoimme Lufthansalla Portugalin pääkaupunkiin Lissaboniin. Lufthansa taitaa olla viimeisiä eurooppalaisia lentoyhtiöitä, joilla lipun hintaan kuuluu economy-luokassa matkustaville juomien lisäksi jotain syötävääkin. Itselleni tällainen harvinaisuus ainakin jättää yhtiöstä erittäin positiivisen kuvan, harvemmin kun ilmaiseksi enää saa yhtään mitään.

Ennen laskeutumista kapteeni kertoi Lissabonissa paistavan auringon ja lämpötilan olevan +15. Mikäpä sen parempaa näinä pimeinä ja kylminä aikoina! Aurinkoakaan ei ollut tainnut näkyä Oulussa muutamaan viikkoon. Eikä kyllä palmujakaan! Lissaboniin laskeudutaan kaupungin historiallisen keskustan yli, joten selkeällä säällä laskeuduttaessa ilmasta näkee jo suuren osan nähtävyyksistä eli periaatteessa matkaa voi jatkaa saman tien pois kaupungista… Me kuitenkin aioimme viipyä kaupungissa aluksi yön ja tarkastella nähtävyyksiä maan pinnaltakin.

Lissabonissa on nelilinjainen metrojärjestelmä ja vuodesta 2012 lähtien myös kuuden kilometrin päässä keskustasta sijaitsevalta lentoasemalta on päässyt metrolla. Metrolla matkustetaan Viva Viagem -kortilla, joka maksaa 0,50 euroa. Kortille sitten ladataan metroasemilla olevista automaateista matkoja, joista yksi maksaa 1,40 euroa. Me latasimme Viva Viagem -korteillemme kuitenkin kuusi euroa maksavan ”päiväpassin”, jolla saa matkustaa vuorokauden ajan mielin määrin metron lisäksi, busseilla ja raitiovaunuilla.

Matkustimme metrolla yhdellä vaihdolla Intendenten asemalle, jonka nurkalla keltaisessa rakennuksessa sijaitsee Residencial Roxi -niminen hotelli. Itse rakennukseen mennään soittamalla ovisummeria, jolloin joku napsauttaa oven auki. Samasta ovesta kuljetaan myös ainakin kampaajalle. Seuraavaksi kiivetään puisia rappusia toiseen kerrokseen, jossa soitetaan ovikelloa. Oven takana on vastaanotto. Oven tulee avaamaan setä, joka osaa riittävän hyvää englantia, ottaa maksun (25 euroa kahden hengen huoneesta) vastaan ja opastaa toisessa tai kolmannessa kerroksessa sijaitseviin huoneisiin. Omasta kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta huoneestamme oli näkymä Avenida Almirante Reis -kadulle ja suoraan metron sisäänkäyntiin. Huoneessa oli kahden sängyn lisäksi suihku, lavuaari ja bidee, joka tuntuu olevan jokaisessa portugalilaisessa vessassa. Vessanpönttö olikin sitten yhteinen muiden asukkaiden kanssa. Muita asukkaita ei tosin nyt tainnut olla. Samoin suihkussa saattoi käydä näissä yleisissä saniteettitiloissa. Ilmainen wifikin hotellissa on ja se jopa toimi huoneessamme. Ainoa huono puoli tässä majatalossa on se, että aina kylille lähdettäessä täytyi avain jättää vastaanottoon, joka tosiaan sijaitsee lukitun oven takana. Alituinen henkilökunnan ”häiritseminen” ovikellon soittelemisella ei vain sovi suomalaiselle!

Hotellilta ajoimme metrolla Rossion asemalle, joka sijaitsee Praça da Figueira -nimisellä aukiolle. Metroasema on saanut nimensä Rossion aukiosta, joka sijaitsee kivenheiton päässä Praça da Figueiralta. Rossion aukion keskellä on itsenäisen Brasilian ensimmäisen keisarin Pedro I:n patsas. Sama mies toimi parin kuukauden ajan vuonna 1826 myös Portugalin kuninkaana nimellä Pedro IV. Tämän vuoksi Rossion aukiota kutsutaan myös nimellä Praça Dom Pedro IV. Aukion pohjoislaidalla on Teatro Nacional de Dona Maria II eli ilmeisesti jonkin sortin kansallisteatteri. Rakennus on aiemmin toiminut Portugalin inkvisition päämajana. Näin joulun aikaan aukiolla oli isoja metallisia lahjapakettivirityksiä, jotka sitten pimeällä näyttivätkin joltain. Joulukuusia ei pahemmin harrasteta.

Rossion aukiolta kun lähtee kävelemään kohti etelää, päätyy Praça do Comércio -aukiolle. Noin puolen kilometrin matka kävelykaduksi valjastettua Rua Augustaa päättyi mahtipontisen Arco da Victória -kaaren alle, josta eteen avautui näkymä Praça do Comérciolle. Rossion aukion ohella tämä aukio on Lissabonin tärkeimpiä maisemia 1700- ja 1800-luvun rakennuksineen. Praça do Comércion keskellä on Portugalia 1700-luvulla hallinneen kuningas Joosef I:n ratsastajapatsas. Aukion paikalla sijaitsi aikoinaan Portugalin kuninkaanlinna, mutta se tuhoutui muun Lissabonin tavoin vuoden 1755 maanjäristyksessä, sitä seuranneissa tulipaloissa ja tuhoisassa tsunamissa. Nyt Praça do Comérciolla oli runsaasti turisteja ja tietenkin myös me! Samoin joulun kunniaksi aukion laidassa oli joulutori, karuselli ja muovikuplan sisään perustettu pieni luisteluareena. Jää taisi olla muovia, eivätkä portugalilaiset luistelukansalta muutenkaan vaikuttaneet.

Lissabon sijaitsee Tejojoen (espanjaksi Tajo) varrella, joka täällä vähän ennen laskemistaan Atlanttiin on varsin leveä. Aivan Praça do Comércion tuntumassa on Terreiro do Paçon laivaterminaali, josta lähti kohti Atlanttia isohko laiva. Aikamme Tejojokea seurailtuamme, lähdimme kapuamaan kohti Bairro Alton kaupunginosaa. Siellä sitä riittää kapeita ja mutkaisia kujia, joilla kuitenkin pystyy näköjään ajamaan miljoonaa.

Lufthansan tarjoamista ruoista oli jo kulunut hyvä tovi, joten nyt yritimme etsiä mahdollisimman syrjäiseltä kujalta jonkun ei-niin-turistiravintolan, jollaisen löysimmekin. Koska portugalilaiset ja muut etelän ihmiset syövät vasta myöhään illalla, olimme ainoat asiakkaat. Alkupaloina saimme leipää, juustoa ja lisäksi kala- ja raputäytteisiä piirakoita. Niitä tavataan tässä maassa tuoda pyytämättä pöytään ja jos niitä tahtoo syödäkin, lisätään ne laskuun. Me tietenkin otimme ilolla kaiken vastaan.

Portugalilainen keittiö tunnetaan turskastaan, joten tilasimme turskaa Minhon alueen tapaan. Turskaa ei suinkaan pyydetä Portugalin vesiltä, vaan valtaosa siitä tuodaan Norjasta (Lähde: [1]). Tavallaan kohdallamme jonkinlainen ympyrä sulkeutui, kun juhannuksena ensin haistelimme Norjan Lofooteilla ulkoilmassa kuivumassa olleita, kissanruoalta tuoksuneita kapakaloja, niin nyt saimme niitä lautasella toisella puolella Eurooppaa. Turskan päällä oli reipas kerros sipulia ja kala nautittiin uppopaistettujen perunasiivujen kera. Aivan syötävä annos, vaikkakin aika suolainen.

Ruokailun aikana ilta oli pimentynyt. Hyppäsimme Bairro Altossa raitiovaunuun, jotka ovat yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Raitiovaunut on ilmeisesti rakennettu joskus 1900-luvun alkupuoliskolla, mutta ajavat edelleen asiansa muutamilla reiteillä. Linja 28 vei meidät Campo de Ouriquehen jonkun hautausmaan portille, jossa kuljettaja hätisti kaikki pois kyydistä. Olimme saapuneet päätepysäkille. Kävi ilmi, että kaikki sinne asti tulleet matkustajat olivat turisteja. Hyppäsimme takaisin päin menevään raitiovaunuun ja päädyimme lopulta Praça do Comérciolle. Takaisin hotellille menimme Lidlin ja leipomon kautta. Tässä kaupungissa leipomoita (pastelaria) todella riittää! Pastel de nata, herkullinen voitaikinakuoreen leivottu vaniljakreemitäytteinen leivos, lienee leivonnaisista kuuluisin.

Alun perin tarkoituksena oli lähteä Lissabonista heti seuraavana aamuna eteenpäin ja palata vielä ennen paluulentoa yöksi tai kahdeksi. Päätimme kuitenkin edellisen yön nukkumattomuuden vuoksi jäädä Lissaboniin vielä toiseksi yöksi.