Ruskamatka Ruotsin Lapin Arjeplogiin

18.-20.9.2020

Suomen hallitus päätti torstaina 10. syyskuuta, että raja muun muassa Ruotsiin avautuu lauantaina 19. syyskuuta. Enää ei tarvitsisi jäädä omaehtoiseen karanteeniin! Ajattelin avautumisen olevan koronavuoden harvoja valopilkkuja, sillä emmehän voi eristäytyä kuukausi- tai vuositolkulla. Elämän on jatkuttava. Samalla kuitenkin ajattelin, ettei raja hallituksen tuntien pysy pitkään avoimena. Varasinkin heti kahden yön majoituksen Arjeplogista, pienestä taajamasta Ruotsin Lapissa. Kai matkakohteen valinnassa oli hieman myös mielenosoituksen makua: suomalaisten käsketään pysyä ja matkailla Suomessa, mutta samaan aikaan Suomen Lappiin hamutaan matkailijoita ulkomailta.

Niinpä sitten perjantaina 18. syyskuuta lähdimme ajelemaan kohti Torniota, jossa Ruotsin puolelta tulevia autoja pysäyteltiin viimeistä päivää. Itse sain vain ajaa Haaparantaan, sillä Ruotsi on pitänyt rajansa avoinna koko pandemian ajan. Kaikkiaan Oulusta Arjeplogiin on vajaan 500 kilometrin ja 5,5 tunnin matka, mikä on ehkä hieman liian pitkä matka viikonloppureissulle, mutta toisaalta ajaminen on mukavaa ja Ruotsin puolella Luulajan ja Arjeplogin välillä oli kovin minimaalisesti liikennettä. Sen kun vain ajeli ja katseli karummaksi muuttuvia maisemia. Arjeplog ei ole kovin paljon Oulua pohjoisemmassa, ei edes Napapiirin pohjoispuolella, mutta luonto on mielestäni jo kuin Enontekiöllä.

Arjeplog on pinta-alaltaan Ruotsin neljänneksi suurin kunta, mutta asukkaita on vastaavasti vaatimattomat 2 800. Mitään järkevää syytä valita juuri Arjeplog kaikista Norrbottenin paikkakunnista, ei ollut. Yhtä hyvin valinta olisi voinut osua myös Kiirunaan, Jokimukkaan tai vaikkapa Arvidsjauriin. Kaikkiallahan Norrbottenissa luonto on kaunista ja sellaiselta se vaikutti täälläkin, kun saavuimme auringon laskiessa hieman ennen seitsemää Arjeplogin kuntakeskukseen. Olin varannut kahden yön majoituksen Hornavan Hotellista viiden minuutin kävelymatkan päästä keskustasta. Hornavan Hotell on saanut nimensä Arjeplogia hallitsevasta Hornavan-järvestä, joka on noin 70 kilometriä pitkä ja sattumoisin myös Ruotsin syvin järvi: 221 metriä! Hornavanin ohella kunnan alueella on lukuisia erikokoisia järviä, niissä reilut 4 700 erikokoista saarta. Arjeplog onkin yllättäen myös saaristo, vaikka sijaitsee kaukana meristä!

Hornavan Hotellin huoneista on hulppea näkymä Hornavan-järvelle ja sitä ympäröiville vuorille, jotka puolestaan kylpevät tähän aikaan vuodesta ruskan väreissä. Suoraan vastarannalla kohoaa Galtispuoda-niminen vuori, jolle menisimme seuraavana päivänä. Ensin kuitenkin oli lähdettävä etsimään ruokapaikkaa, sillä Hornavan Hotellin ravintola ei ole tähän aikaan vuodesta avoinna lainkaan. Arjeplogin kaikki kolme ravintolaa seisovat vierekkäin Drottninggatanilla. Ensimmäisenä on pikaruokaravintola Frasses, toisena Leon’s Steakhouse ja kolmantena Pizzeria Verona. Veronan turkkilainen omistaja oli hieman hämmentynyt saadessaan englantia puhuvia asiakkaita, mutta ruokaa saatiin pöytään. Vaan totesimmepa, että seuraavana päivänä kokeilisimme sitten naapuriravintolaa. Suomalaisena kiinnitän nykyisin huomiota käsidesin saatavuuteen. Veronassa sellaista ei ollut, eikä ollut kyllä ruokakaupan eteisessäkään (seuraavana aamuna Coopissakin oli jo käsidesiä). Mutta maassa maan tavalla!

Lauantaiaamun valjetessa oli Suomikin sitten poistanut rajatarkastukset. Me menimme hotellin alakertaan katsastamaan aamupalaa, joka oli kuin olikin buffet-muodossa. Linjaston alussa oli käsidesin lisäksi kolmenlaisia kertakäyttöhanskoja. Buffetissa oli selvästi panostettu siihen, että saatavilla oli mahdollisimman paljon pakattua ruokaa, kuten jugurttipurkkeja, pillimehua, kelmutettua kinkkua ja yksittäispakattua juustoa. Roskan määrä on melkoinen.

Aamupalan jälkeen lähdimme tutkimaan Arjeplogin keskustaa, joka on mahdollista ottaa haltuun vaikka kymmenessä minuutissa niin halutessaan. Taajamassa on kaksi pääkatua: Drottninggtan ja Storgatan. Drottninggatan on osaksi jopa yksisuuntainen, aivan kuin oltaisiin jossain suuressakin metropolissa. Kadun varrella ovat edellämainittujen ruokapaikkojen ohella Coop, kioski, hotelli ja Ica. Storgatanilla on kunnantalo, poliisiasema, linja-autoasema, kalastusvälinekauppa, kodinkonekauppa ja Systembolaget. Kävimme myös Arjeplogin kirkossa, joka on yllättäen päivittäin avoinna kello 8-16. Kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1768 ja 1890-luvulla se sai kellotornin. Tähän mennessä olimme nyt kolunneet keskustaa vajaat puoli tuntia. Kello kymmeneltä Arjeplogin ehkä tunnetuin nähtävyys, Silvermuseet, avautui. Hopeamuseo sijaitsee Arjeplogin torin laidalla, kirkon vieressä. Museo esittelee laajalti, miten Arjeplogissa on aikoinaan eletty. Tärkein anti on kuitenkin laaja saamelaisten hopeakorujen näyttely, sillä Arjeplogin alueella tehtiin hopealöydöksiä jo 1600-luvulla.

Silvermuseetin jälkeen ajelimme noin 10 kilometriä kohti luodetta ja Norjaa. Ja sitten 8 kilometriä kohti pohjoista ja Hornavan-järveä. Buktin ”kylässä” on pieni pysäköintialue ja kyltti, joka paljastaa meidän saapuneen Akkelin-vuoren juurelle. Akkeliksen huippu kohoaa 784 metriä merenpinnasta ja sijaitsee Hornavanin ja pienemmän Aisjaure-järven välissä. Huipulle johtaa 3,5 kilometriä pitkä hyvin merkitty polku, jonka alkuvaiheessa nousu on paikoin aika jyrkkääkin. Loppua kohden helpottaa ja hieman ennen huippua puusto katoaa kokonaan. Huipulla oli mustikkasato parhaimmillaan, mutta sinnepä se taitaa mädäntyä. Kukaan ei jaksa kantaa täysiä mustikkasankoja alas vuorelta. Mustikoiden ohella ehkä parasta Akkeliksen puuttomalla huipulla ovat huikeat näkymät joka suuntaan. Täältä näkyy Hornavan ja Uddjaure monine järvineen sekä useita pienempiä järviä, kuten Fluka ja Aisjaure. Huipulta näkyy myös Arjeplogin keskusta ja sen takana oleva Galtispuoda.

Laskeuduimme alas Akkelikselta ja päätimme ajella seuraavaksi Galtispuodalle. Tämä vuori on 800-metrinen ja ylös huipulle pitäisi olla 2,5 kilometriä pitkä helppo patikkapolku. Sellaista emme ikinä löytäneet, joten päätimme vain ajella ylös vuoren huipulle. Toisin kuin Akkeliksen huipulle, Galtispuodan laelle johtaa päällystetty tie. Huipulla on linkkimasto ja hiihtohissin pääteasema, sillä Galtispuodalla on 1970-luvulta lähtien lasketeltu. Laskettelukeskus kulkee nimellä Galtis.

Loppuilta kului kuljeskellessa Arjeplogin katuja edestakaisin. Ja Leon’s Steakhouse on sitten Pizzeria Veronaa parempi ruokapaikka, vaikkei steakhousen ruokalistalla ollutkaan kuin kaksi pihviä!

Sunnuntaipäivän aikana ajelimme hiljakseen Haaparannan kautta takaisin Ouluun. Kuten jo menomatkalla, myös paluumatkalla vastaan ajeli melko paljon keskieurooppalaisia: belgialaisia, hollantilaisia, italialaisia, saksalaisia ja jopa brittejä. Suomi ei päästä turisteja maahan, mutta Ruotsiin ovat kaikki tervetulleita. Ruotsin Lappi taitaa korjata tämän talven potin Suomen Lapin nenän edestä. Ruotsin Lapissa on huskyt, iglut, porot ja liian paljon lunta. Vain Joulupukki puuttuu.