28.2.-1.3.2018
Helmikuun loppuessa alkoi myös oleskelu São Tomé ja Príncipellä tulla päätökseensä. Kahdessa viikossa olin nähnyt kaiken. Viisumivapaa 15 päivän oleskelu on mielestäni aivan riittävästi ja nyt voisi hyvillä mielin lähteä tukemaan Gabonin kansantaloutta. Aikaa täällä toki saisi kulumaan, jos haluaisi ottaa aurinkoa maan kuvankauniilla rannoilla maaten. Helmikuussa aurinkokin kyllä oli pääasiassa pilviverhon takana.
Toiseksi viimeisen yöni vietin Monte Forten plantaasilla São Tomén saaren länsirannikolla. Runsaaseen aamupalaan en juuri kyennyt koskemaan, sillä olin edelleen heikossa kunnossa. Söin banaanin ja pari jakkihedelmästä irrotettua hedelmää. Niistä ei ehkä saisi vatsatautia, sillä niitä majatalon keittiö ei olisi voinut pilata. Ennen lähtöä, majoitus tuli vielä maksaa. Aiemmin kovin näkymätön ja laiska tarjoilijapoikamme tuli perimään rahat. Täälläkin kelpaavat niin paikallinen raha, dobra, kuin myös eurot. Jouduin maksamaan edellisillan illallisenkin (10 euroa), vaikken ollut sitä edes nähnyt saatikka syönyt. Ruoka olisi pitänyt kuulemma perua, mutta kenelle ilmoitat perumisesta, jos paikalla ei ole ristinsielua. Saksalaiset hotellivieraatkin olivat edellisiltana jo ehtineet olettaa, ettei illallista tulisi. Joskus yhdeksän jälkeen ruoka oli kuitenkin kuulemma kannettu pöytään ihan yllättäen. Roça Monte Forte sijaitsee toki kauniilla paikalla, mutta en minä paikkaa jäänyt lämmöllä muistelemaan. Palvelu on äärimmäisen hidasta ja hieman ylimielistä. Mutta sentään oluesta poika unohti veloittaa oikean määrän!
Paluumatkan pääkaupunkiin köröttelin tuttuun tapaan saksalaisten Susannan ja Svenin kyydissä, heidän vuokra-autollaan. Tänä aamuna ei satanut, mutta eipä oikein kyllä paistanutkaan. Reilun tunnin kuluttua olimme pääkaupungissa. Olin varannut huoneen samasta Albergria Porcelana -hotellista, jossa olin jo neljä yötä maahan saavuttuani. Sain saman huoneen ja vietin loppupäivän pääosin sängyn vankina. En ollut kunnossa edelleenkään. Onneksi nyt oli ilmastointi ja onneksi Suomen huutokauppakeisarin katselua ei ollut estetty São Tomé ja Príncipellä! Hotellin wifi on helposti paras missään Afrikassa kokemani.
Illansuussa kuitenkin pakotin itseni ylös ja raahauduin vielä ulos, sillä tuntui väärältä vain maata sängyssä. Kävelin Avenida Água Grandea pitkin ydinkeskustaan. Tämä puistokatu kulkee pienen keskustan halki virtaavan joen, Rio Água Granden, molemmin puolin. Kadun päässä seisovat niin katolinen katedraali kuin myös maan vaaleanpunainen presidentinlinna. Kiertelin keskustan katuja, joilla on hienoja nimiä: ainakin Kap Verde, Angola, Guinea-Bissau, Mosambik, Egyptin entinen presidentti Nasser ja Kongon demokraattisen tasavallan murhattu pääministeri Patrice Lumumba ovat saaneet oman katunsa.
Kävin lopuksi vielä kaupassa. Avenida Água Granden varrella sijaitsee hyvä kauppa, Supermercado Coconote. Valikoima on luonnollisesti paljon pienempi kuin Super CKdossa kaupungin laitamilla, mutta täältä saa kaiken tarvitsemansa ja edullisempaan hintaan. Hintataso näkyi siinäkin, että täällä asiakkaat olivat pääosin paikallisia. Löysin kylmätiskistä paikallista sokeriruokojogurttia (joka lopulta paljastui pilaantuneeksi). Lisäksi ostin hedelmiä, joita voisi ostaa myös liki joka kadunkulmasta. Kaupasta vain on huomattavasti helpompaa ostaa, eikä myyjätär pääse vetämään hatusta poskettomia hintoja. Toisaalta ei São Tomé ja Príncipellä ole ollut tapana huijata turisteja. Joka tapauksessa Supermercado Coconotessa hedelmien osto tapahtuu siten, että valitaan muovipusseihin hedelmät ja viedään ne lihatiskille punnittavaksi. Lihatiskin neiti kirjoittaa erillisille paperilapulle tuotteen nimen ja hinnan. Kassalla paperilaput sitten annetaan kassaneidille, että hän osaisi veloittaa oikean summan.
Seuraavana aamuna kuukausi oli kääntynyt maaliskuuksi ja taas satoi. Albergria Porcelanasta ei tarvitse lähteä vielä kello 12, kuten hotelleista yleensä. Täällä lähtöaika on vasta kello 13! Luovutin huoneen avaimen ja vetäydyin syömään hotellin ravintolaan. São Tomélla syödään hieman liikaa kalaa, joten tilasin pihvin keittobanaanisiivuilla ja riisillä. Keittobanaania näkee lautasella ranskalaisia useammin, ainakin niissä ravintoloissa, missä paikallisillakin on varaa aterioida. Kylkeen tuli myös paistettu kananmuna. Hinta oli alle sata dobraa eli alle neljä euroa.
Kävin tuhlaamassa viimeiset dobrani portugalilaisiin kekseihin ja säilykemakkaroihin sekä espanjalaisiin liha-papusäilykkeisiin. Tungin ne perillä hotellilla rinkkaani ja jäin hotellin oleskelutilaan odottelemaan illalla lähtevää lentoani Gabonin Librevilleen. Säilykkeet takaisivat sen, etten saisi uutta vatsatautia Gabonissa ainakaan ihan heti. Ja toki säilykkeet usein voittavat afrikkalaisen ruoan hinnassa, laadussa ja maussa. Näin taitavat ajatella myös paikalliset, sillä kauppojen hyllyt ja asiakkaiden ostoskorit notkuivat säilykkeitä.
Kuten jo todettua, São Tomé ja Príncipellä kaikki mahdolliset uskonnolliset lahkot ovat edustettuina. Välillä eri suuntausten kirkkoja on vierivieressä. Albergria Porcelana -hotelli sattuu olemaan Jehovan todistajien hallinnassa, enkä tiennyt asiasta mitään ennen paikalle saapumistani. Ei kannata kuitenkaan huolestua, sillä olutta ja viinaksia löytyy kyllä ravintolan valikoimista! Jehovalaisuus näkyi kuitenkin siinä, että ravintolan televisiosta löytyi kansainvälinen jehovakanava. Se näkyi myös siinä, että hotellin yhteisissä tiloissa pidettiin rukoushetkiä, joihin otti osaa pomo, siivoojarouva ja eräs portugalilainen mies, liekkö hotellivieras. Lopulta se näkyi myös siinä, että vähän ennen lähtöäni rinkkani päälle oli jätetty jehovalaisuudesta kertova kirjanen. Sen oli jättänyt siivoojatar, joka käski lukea sen ja kertoi sen olevan em inglês, englanniksi. Tiesin heti kirjasen olevan loistava tuliainen. Ei minusta Jehovan todistajaa tullut, vaikka kirjanen kertoikin Jeesuksen alkaneen hallita Jumalan valtakuntaa tismalleen 2. lokakuuta 1914. Kellonaikaa ei mainittu. Niinpä niin, uskokoon ken tahtoo.
Ehtoolla sitten siirryin São Tomén kansainväliselle lentoasemalle odottelemaan lentoani Librevilleen. Siitä lisää myöhemmin. Kaikkiaan jätin 15 päivän aikana São Tomé ja Príncipelle noin 650 euroa sisältäen aivan kaiken, kuten majoituksen, liikkumisen, ruoan, kalliit postimerkit ja -kortit ja 70 euron Gabonin viisumin. Lento Euroopasta ja maan sisäiset lennot eivät summaan kuitenkaan sisälly.
Terve,kiva lukea näitä juttuja, itsellänikin on ollut Sao Tome tähtäimessä jo pitempään.
Tykkään kanssa koluta näitä maailman takapihoja, mikä siellä oli hyttystilanne, käytitkö malarialääkkeitä ?
Säiden suhteen elo- syyskuu lienee paras aika Sao Tomella?
Mielenkiinnolla Gabonin juttuja odottelen.
Hessu
Terve ja kiitos kommentistasi! São Tomé ja Príncipe on kieltämättä todellinen maailman takapiha, mutta hyttystilanne malarian osalta on aika erinomainen. Príncipeltä tauti on lähes hävitetty ja São Toméllakin suht harvinainen (http://www.undp.org/content/undp/en/home/presscenter/pressreleases/2016/02/15/end-of-malaria-in-sight-for-s-o-tom-and-pr-ncipe.html). Muuten hyttysiä kyllä riittää, erityisesti pimeän laskeuduttua. Pysyvät loitolla hyttysmyrkyllä, jota saa São Tomélla supermarketeista. Itse toin Suomesta. Söin Lariamia malarian ehkäisyyn. Malariaa en saanut, mutta sain Gabonista/Kamerunista denguekuumeen, joten kannattaa päivisinkin ahkerasti myrkyttää itseään. Itse en onnistunut tässä tarpeeksi hyvin!
Kesä on juurikin se paras aika säiden puolesta matkustaa São Tomélle, silloin on enemmän aurinkoa tarjolla.
São Tomén kaupunki vaikuttaa ränsistyneisyydessään viehättävältä paikalta! Ja uskomattoman rauhalliselta afrikkalaiseksi pääkaupungiksi! Jotenkin kuvittelisin, että Gabonissa oli meno vähän toisenlaista.
Mahtavat kiitokset kattavasta São Tomé -kuvauksesta, näitä on ollut kiva lukea jatkokertomuksena tässä kuukauden verran. Tämähän käy ihan matkaoppaasta mulle, jos tuonne elokuussa päädyn. Tai jos vasta ensi vuoden elokuussa, niin jotenkin on sellainen fiilis, ettei tuolla vuodessa mikään ole juuri ehtinyt muuttua… (Mä olen tässä iskenyt silmäni toiseen Portugalin entiseen saarisiirtomaahan, voi olla, että seuraava reissu onkin sinne, mutta katsotaan nyt.)
Erityisesti viehättää São Toméssa se, että paikalliset eivät nähtävästi ole oppineet huijaamaan ja käyttämään hyväksi turisteja. Toivottavasti eivät opikaan. Se on Afrikassa kaikkein rasittavinta.
Kiitoksia kommentoinnistasi! São Tomé on tosiaan kummajainen afrikkalaiseksi pääkaupungiksi, täydellinen vastakohta esimerkiksi Librevillelle (vaikka sielläkin sai olla täydellisen rauhassa). Kaikki on kävelyetäisyydellä ja keskustan kaduilla on hyvin tilaa, etenkin illansuussa. Eikä tarvitse vilkuilla olan yli joka välissä.
Eli olet löytänyt Kap Verden? Kap Verdelle kyllä iso peukku myös! Kyllä sielläkin pääosin ymmärretään olla häiritsemättä turistia.
Arvasin, että arvaat Kap Verde 🙂 Siellä tuli käytyä vuosi sitten helmikuussa. Praia oli kiva ja rauhallinen, sekin aika erilainen afrikkalainen pääkaupunki. Santiagoa kun kiersi, niin jotenkin tuli fiilis, ettei se nyt ihan kamalasti eroa Kanarian saarista. Hyvät tiet jne. Ehkä afrikkalaisinta koko paikassa oli Praian markkina-alue, mutta sekin oli jotenkin siistimpi ja vähemmän kaoottinen. Jotain totuutta taitaa olla siinä vanhassa ”The British and the French made enemies, the Portuguese made children” heitossa. Eri tavalla hallittu, ja väestökin suhteellisen sekoittunutta.
Salilla vaihdoin vain konetta, mutta kaveri oli siellä juuri pakettimatkalla. Se olikin sitten kuulemma ihan eri maailmansa, ja rauhassa ei tosiaankaan saanut kulkea. Praialla sai.
Mutta mä olen iskenyt silmäni Itä-Timoriin. Sinne pääsee Singaporesta lentämällä, mutta lennot maksaa hakukoneella yli 800€. No, nyt tajusin katsoa suoraan Air Timorin sivuilta, ja sieltä ne samat SilkAirin operoimat lennot saa alle 400€:lla. Ja Finnair julkaisi sopivasti tarjouksia mm. Singaporeen syksyksi…
Paikat ei maailmasta lopu, mutta matkailijalta loppuu kesken sekä aika että rahat!
Vau, Itä-Timor! Kuulostaa mahtavalta! Meinasin mainita senkin, mutta enpä sitten arvannut! São Tomélta nappasin mukaani Itä-Timorin ”potentiaalisia vientituotteita” esittelevän esitteen. Oli tehty Google-kääntäjällä, esim. ”saari” oli kääntynyt Icelandiksi jne. Ja paikallisella kauppaministeriöllä oli gmail-sähköposti!
Salin saari Kap Verdellä taitaa tosiaan olla nykyään jo kuin Kanarialla. Praiasta tykkäsin itsekin!
Viime kuussa olin sitten Itä-Timorissa. Kyllä se oli kuin pieni pala Afrikkaa siirrettynä Kaakkois-Aasiaan. Toisaalta pääkaupungissa oli jalkakäytävät, muutamat liikennevalot ja joka nurkalla Burger Kingejä. Kulkea sai rauhassa, dollareilla sai maksaa (aika kallis paikka), ruoka oli syömäkelpoista eikä siitä tullut kipeäksi. Suomessa reaktiot olivat joko ”missä se on” tai ”siellähän on sota”, mutta ei siellä mitenkään rauhatonta ollut. Dilistä lensin lopuksi alle tunnissa Australiaan pikku-Embraerilla. Sekin oli aika hauska kokemus, default Australiaan kai kuitenkin on ikuisuuksia kestävä lento laajarunkokoneella.
Dengue-kuumeesta vielä. Mulla on sellainen käsitys, että se voi olla jopa tappava, ja ei ainakaan mikään leikin asia. Joskus se on mietityttänyt noilla eksoottisemmilla reissuilla, mutta ei ole onneksi mitään käynyt. Onneksi selvisit siitä! Olisi mielenkiintoista kuulla siitä enemmän. Että miten rankka tauti se oli, millaiseksi toimintakyky meni, miten sitä hoidettiin ja missä ja niin edelleen. Vaikka ihan omassa postauksessa, jos toi on sellainen asia, jonka voit ja haluat jakaa. Se nimittäin kummasti vähentäisi epätietoisuuden tuomaa tuskaa, kun tuolla alkeellisissa oloissa reissaa.
En ehkä postausta tästä tee, kun en sairastanut sitä jossain Afrikan puskassa… Sehän meni niin, että mun piti olla ihan huhtikuun lopulle saakka Afrikassa. Pyöriä ainakin laajalti Kamerunissa. Päätin kuitenkin palata kotiin (varmaan isoksi osaksi Gabonin vika), aivan kuin olisin arvannut sairastuvani. Afrikassa ei ollut vielä mitään oireita.
Kaikki alkoi kurkkukivulla, nuhalla, yskällä, päänsäryllä. Sitten nukkuminen muuttui, sekavaksi suoraan sanottuna. Viikon kuluessa ei tarvinnut edes nukahtaa, vaan jo pelkkä silmien sulkeminen sai mielen sekavaksi. Mitään silmäsärkyä ei kuitenkaan ollut. Sitten nousi yhtäkkiä korkea +39 kuume, joka ei seuraavana päivänä enää oikein edes laskenut buranalla (suosittelevat parasetamolia denguen kanssa). Kävin verikokeissa ja samana päivänä passittivat Seinäjoen keskussairaalaan, koska halusivat poissulkea malarian. En uskonut malariaan, koska olin syönyt estolääkityksen, eivätkä oireetkaan olleet siihen viittaavia. Noh, malariaa ei löytynyt, mutta denguekuume ja influenssa kyllä. En tiedä mikä oli lopulta sitten influenssan ja mikä denguen oire, mutta eivät ne yhtä aikaakaan mukavia olleet. Vetämätön olo oli kolmisen viikkoa (teki mieli vain makoilla) ja verta tiputteli nenästä silloin tällöin melkein yhtä kauan. Ne nyt ainakin ovat denguen oireita. Mitään lihaskipuja mulla ei ollut missään vaiheessa.
Olisihan tuo voinut olla mielenkiintoinen sairastaa jossain Kamerunin viidakkohotellissa tai -sairaalassa!
Daniel: mukavaa kun tulit kertomaan Itä-Timor-kokemuksistasi! Olisipas nyt aika mahtavaa päästä käymään tuollakin, juurikin tuo afrikkameininki voisi vetää minutkin sinne… 😀