Viimeinen päivä Hargeisassa ja paluu kotiin

4.–5.2.2021

Näinä aikoina matkustaessa koronavirus pulpahtaa väistämättä mieleen, vaikka Somalimaassa eletäänkin täysin vastakkaisessa todellisuudessa, kuin vaikkapa Suomessa. Mitä jos minulla olisikin koronavirus ja eilen aamulla tehdyssä koronatestissä se olisi onnistuttu löytämään. Näin jopa unta, että minut tultiin hakemaan keskellä yötä koronakaranteeniin hotellistani (vaikka testiin ilmoittautuessa ei osoitetta ollutkaan pyydetty). Edellisiltana mietin myös, etten menisi hakemaan koko testitulosta, jos aamulla minulla olisikin esimerkiksi kurkku karheana.

Herättyäni vointi oli kuitenkin hyvä, joten aamupalan jälkeen tungin maskin taskuuni ja lähdin kävellen kohti Hargeisa Group Hospitalia. Sinne oli noin kilometrin kävelymatka. Oli minulla mukana myös parisataa dollaria, joilla ajattelin lahjovani testitulosluukun virkailijan positiivisen tuloksen osuessa kohdalleni tässä testilotossa. Minähän en mihinkään karanteeniin tänne jäisi. Sairaalan portilla viritin maskin kasvoilleni ja kohta olin eilen tutuksi tulleen koronatestausmökin luona. Testituloksia antavalla luukulla ei ollut muita, joten annoin eilen saamani kuitin virkailijaneidille ja hän pläräsi pöydällä ollutta suurta testitulosnivaskaa edestakaisin. Kaikkien tulos näytti negatiivista, mutta omaani ei tuossa kasassa ollut. Virkailija ei näyttänyt huolestuneelta läppäriä näppäillessään, joten uskoin minunkin saaneen negatiivisen paperit. Ja niinpä muutaman sekunnin kuluttua tulostimesta putkahti esiin omat negatiivisen paperini. Olin hetkessä erittäin hyvällä tuulella.

Kävelin takaisin kohti hotelliani ja annoin hyväntuulenpuuskassani jopa kymppitonnin (n. 1 euro) hotellini nurkalla istuneelle kerjäläisnaiselle, vaikkei hän sitä edes pyytänyt. Puoliunessa kun nuokkui. Pian olin taas kaupungilla, sillä lentoni Addis Abebaan lähtisi vasta iltapäivällä. Minulla olisi vielä muutama tunti aikaa tutkia Hargeisaa ja kuluttaa loput Somalimaan šillinkini. Kävelin kohti keskustan kaaosta ja annoin matkalla syyrialaiselle vaaleaihoiselle vanhalle naiselle 15 000 šillinkiä (n. 1,5 euroa). Hän kiitteli vuolaasti arabiaksi. Hänen ei kuuluisi olla enää näin vanhalla iällä kerjäämässä afrikkalaisen kaupungin kaduilla, vaan viettämässä mukavia eläkepäiviä kotonaan Syyriassa. Mutta onko tänne paenneella ja kerjuulle päätyneellä syyrialaisvanhuksella ikinä mahdollisuutta palata takaisin kotiin, sillä täytyyhän Somalimaa-vaihtoehdon ensinnäkin olla melkoinen budjettivaihtoehto paeta sotaa. Tännehän saa vain tulla, eikä tarvitse syytää tuhansia dollareita salakuljettajien taskuihin. Viimeiset rahat lentolippuun ja menoksi.

Kiertelin ympäriinsä Hargeisan keskustan katuja. Ystävälliset somalimaalaiset olivat kättelemässä minne eksyinkin ja muutenkin täällä suhtaudutaan valkonaamaan äärimmäisen hillitysti, eikä yksikään huutele Länsi-Afrikan tapaan ”valkoinen, valkoinen”. Eivät edes lapset! Telesomin rakennuksen nurkalla sain vastata uteliaisiin kyselyihin, että mitä ajattelen Somalimaasta. Varmaan sadannen kerran. Paikalla hengailleet miehet tiesivät Suomen ja tiesivät meillä asuvan paljon somaleja. Lupasin pitää Suomessa yllä heidän toivettaan eli kansainvälisen tunnustuksen tarvetta.

Yksi miehistä oli sanomalehdenmyyjä, mutta koska englanninkielistä lehteä ei ollut tänään ilmestynyt, ostin luonnollisesti somalinkielisen ja mustavalkoisen Geeska Afrikan (suom. Afrikan sarvi). Se maksoi 3 000 šillinkiä (n. 0,3 euroa), eli tonnin enemmän kuin englanninkielinen sanomalehti pari päivää aiemmin. Geeska Afrikan ostaminen sai tietenkin aikaan sen, että miehet halusivat tietää puhuinko somalia. Enhän minä puhu, mutta muutamia sanoja tällä matkalla oli sentään jäänyt päähän. Vesi on biyo, kiitos on mahadsanid, okei on haye ja kyllä on haa. En minä Geeska Afrikasta mitään ymmärtänyt, mutta työpaikka- ja tarjouskilpailuilmoitukset olivat englanniksi. International NGO Safety Organization (INSO) hakee Somalimaa-tiimiinsä Training Officeria ja Training Assistantia. Oxfam puolestaan pyytää tarjouksia hyvämaineisilta yrityksiltä Somalimaan kaivojen muuttamiseksi toimimaan aurinkovoimalla ja Taiwan Technical Mission pyytää tarjousta hyvinvarustellusta viisipaikkaisesta nelivetokatumaasturista (SUV), jonka on oltava esimerkiksi automaattivaihteinen, bensakäyttöinen, ilmastoitu ja mittarissa tulee olla nolla kilometriä. Vain eurooppalaiset ja japanilaiset autot kelpaavat. Tarjous pyydetään toimittamaan suljetussa kirjekuoressa, jossa lukee selvästi ”luottamuksellinen”. Myös Danish Refugee Council haluaa tarjouksia jostain, mutta en oikein ymmärrä, että mistä.

Kävelin päämäärättömästi kaupungin kaduilla, ostin somalialaisen banaanin ja lopulta päädyin basaariin. Olin vieraillut täällä jo ensimmäisenä päivänäni, mutta nyt sukelsin sisään yksinäni ja kaikessa rauhassa. Kauppiaita on kymmenittäin, ellei sadoittainkin, ja jokainen jonka puodin ohi kuljin, otti kontaktia. Kaikki houkuttelivat peremmälle kauppaansa tai ainakin kyselivät kuulumisia. Olisin voinut ostaa somalimiesten käyttämän ”hameen”, jota paikalliset käyttävät koto-oloissa tai vaikkapa khatia pureskellessaan muiden miesten kanssa. Minäkin voisin kuulemma sellaista sitten Suomessa kotona televisiota katsellessani käyttää. Totesin mielessäni, että ehkä pukeudun mieluummin housuihin. Ratkaisu olisi voinut olla erilainen, jos asuisin lämpimässä maassa tai jos tämä kankaanpalanen olisi edes ollut Somalimaassa valmistettu, mutta se oli Made in Indonesia. Eräältä vaatekauppiaalta kyselin, josko heillä olisi jonkinlaisia paitoja, joissa lukisi ”Somaliland”. Sellaisia löytyi pitkän etsinnän jälkeen jostain, mutta laatu oli erittäin heikko. Eivät paidat olisi konepesua kestäneet missään tapauksessa. Ne olivat Made in India. Kuljeksin basaarissa vielä tovin, kunnes päätin palata takaisin hotellilleni.

Kävin suihkussa, luovutin huoneeni ja istahdin hotellin ravintolaan. On järkevää syödä ennen pitkää lentorupeamaa, sillä seuraavan lämpimän ateriani saisin vasta joskus puolenyön aikoihin Frankfurtiin suuntaavassa lentokoneessa. Tilasin kanaa ja riisiä sekä appelsiinimehun ja vesipullon. Koko komeus kustansi 76 000 šillinkiä (n. 7,6 euroa) ja maksoin käteisellä. Sain latoa seteleitä aikamoisen kasan, sillä suurin setelihän oli edelleen 5 000 šillinkiä.

Ensimmäisenä päivänäni lentovarauksen ongelmien kanssa ihan Ethiopian Airlinesin toimistolla vierailleena, tiesin Addis Abeban -lentoni lähtöselvityksen alkavan jo kello 14.30, vaikka lennon lähtöaika olisi vasta kello 17.40. Sugaal Hotellin vastaanottovirkailija tilasi minulle taksin, joka tuli kymmenessä minuutissa ja oli kuin mikä tahansa Somalimaan kymmenistätuhansista samanlaisista harmaista Toyota Vitz -pikkuautoista. Mitään taksiin viittaavaa tämän miehen autossa ei ollut. Oppaani Guled oli kertonut taksimatkan maksavan kymmenen dollaria ja sellaisen diilin tein kuskini kanssa. Pelkääjän paikan jalkatila oli täynnä erilaista roinaa, kuten teepannu. Lisäksi kuljettaja kaahasi kuin kaistapää ja kirosi muut tielläliikkujat. Opin idioottia tarkoittavan somalin kielen sanan, mutta olen sen jo unohtanut. Tietenkin kuskini ajoi tismalleen samaan tyyliin kuin kiroamansa kanssa-autoilijat. Minä nautin jokaisesta metristä, sillä tiesin ikävöiväni tällaista liikennekäyttäytymistä Suomessa! Suomessakin pitäisi olla yhtä luova ja jännittävä ajokulttuuri! Perillä annoin puolet pyydetystä summasta Somalimaan šillinkeinä ja puolet dollareina. Tämä kävi oikein mainiosti, eikä kuljettaja ryhtynyt ruinaamaan ylimääräistä. Hän oli tyytyväinen ja toivotti hyvää matkaa. Yhden dollarin mies joutuisi saamastaan summasta maksamaan lentoaseman sisäänkäynnillä, sillä ei lentoasemalle sentään ilmaiseksi ajella!

Olin paikalla melkein tismalleen silloin, kun Ethiopian Airlinesin lähtöselvityksen oli tarkoitus alkaa. Luulin, että olisin ollut ensimmäinen paikalle saapunut, mutta paikalla oli jo useita muitakin matkustajia. Joidenkin diasporassa ympäri maailmaa asustavien somalimaalaisten loma oli loppumassa ja oli aika palata takaisin uuteen kotimaahan. Egalin kansainvälisellä lentoasemalla turvallisuus otetaan hyvin tarkasti, sillä ensimmäinen, hyvin pintapuolinen, turvatarkastus oli ulkoilmassa terminaalin ulkopuolella. Se ei nähtävästi koskenut minua, koska minut viitottiin vain eteenpäin. Sen sijaan se koski ainakin osaa somaleista. Seuraavaksi pääsin sisään terminaaliin, jossa passini ja lentovaraukseni tahdottiin nähdä. Maskittomia myös ohjeistettiin pukemaan maski kasvoille, mutta kulman takana olleessa seuraavassa turvatarkastuksessa ehkä puolella turvatarkastajista oli maski.

Näin olin selvittänyt tieni lähtöselvityshalliin, jossa Addis Abebaan lähtijöitä selvitettiin kolmella tiskillä. Maahan saapuessani olin havainnut, ettei Hargeisan lentoasemalla ole matkatavarahihnoja. Hihnoja ei ollut myöskään lähtöselvityshallissa eli kaikki laukut lähtivät ihmisvoimin eteenpäin. Eikä kentällä ollut myöskään digitaalisia vaakoja laukkujen punnitusta varten, vaan muinaiset brittiaikaiset mekaaniset vaa’at. Lähtöselvityshalli muistutti siis kovin São Tomén kansainvälistä lentoasemaa, mutta Hargeisassa sentään boarding passit tehtiin koneellisesti! Sain boarding passit vain Frankfurtiin saakka, enkä pyynnöstäni perille Helsinkiin saakka. Tämä siitäkin huolimatta, että varaukseni (Hargeisa–Addis Abeba–Frankfurt–Helsinki) oli samalla lipulla. Hargeisan lähtöselvittelijä ei kuulemma voinut tehdä minulle lähtöselvitystä, sillä Frankfurt–Helsinki olisi eri lentoyhtiöllä eli Lufthansalla. Ajattelin saavani lipun Addis Abeban transfer centrestä. Kuten todettua, Somalimaasta poistumiseen ei teoriassa tarvita negatiivista koronatestitodistusta, eikä mikään maa tai lentoyhtiö matkallani Suomeen vaadi todistuksia. Siitä huolimatta Hargeisan lähtöselvitysvirkailijatar tivasi todistusta eli aivan kuin arvelinkin. Koska olin saanut boarding passin vain Frankfurtiin saakka, tarvitsisin siis myös testitodistuksen. ”You need it in Frankfurt”, kertoi virkailija tiskin takana. Voi huokaus, onneksi minulla oli kyseinen paperi. Esitin toki vastalauseeni asiasta ja alleviivasin vain vaihtavani konetta Frankfurtissa. Virkailija otti matkustajien negatiivisista todistuksista kuvan puhelimellaan ja lähetti ne johonkin Whatsapp-ryhmään. Viereisellä tiskillä Osloon matkustamassa olleet somalimiehet joutuivat allekirjoittamaan jonkin Norjan vaatiman paperin. Olisikohan koskenut jotain karanteeniasioita. Mainitsemisen arvoista on ehkä sekin, että ehkä joka kymmenes lähtöselvityshallin matkustajista naamioitui maskin taakse.

Seuraavaksi menin passintarkastukseen, jossa ei ollut jonoa. Olin vuorossa seuraavana, kunnes taakseni ilmestyneet somalinaiset tahtoivat etuilla minua. Käytävän päässä olleessa toimistossa istunut suuri pamppu huomasi asian ja ärähti naisille. Passintarkastajia oli samassa kopissa kaksin kappalein. Saatuaan selville minun olevan turisti, kyselivät he kilvan mielipiteitään heidän maastaan. Olivat tyytyväisiä vastauksiini ja vielä tyytyväisempiä somalinkielentaitooni. Minun tulisi kuulemma tulla käymään uudelleenkin. Näillä miehillä ei ollut maskeja ja lähtevien odotushalliin päästyäni maskeja ei ollut enää kenelläkään. Matkustajat, minä mukaan lukien, laskivat maskin leuan alle. Henkilökunnalla niitä ei ollut alkujaankaan. Suurin yllätys oli kuitenkin ehkä se, että odotustilassa oli matkamuistomyymälä! Lander Apparel myy upeita ja erittäin laadukkaita Somalimaa-aiheisia julisteita, t-paitoja, kirjoja, magneetteja, mukeja ja jopa postikortteja. Hinnat ovat eurooppalaisen lentoaseman hintoja, mutta nähtävästi tässäkin maassa mahdollisten matkamuistojen hankkiminen on parasta jättää lentoasemalle. Ostin kaksi magneettia ja t-paitaa. Hinta oli 44 dollaria (n. 37 euroa). Postikorttien myynti on vähän hassua, koska maassa ei ole postilaitosta, eikä siis myöskään postimerkkejä.

Hieman ennen lennon lähtöä kaikkien tuli siirtyä odotushallin yläkertaan, jossa seurasi viimeinen, käsipelillä tehty, turvatarkastus. Pian sen jälkeen alkoi koneeseennousu ja boarding passin ja passin tarkastuksen ohessa myös koronatesti tahdottiin jälleen nähdä (”Your PCR, sir!”). Ethiopian Airlinesin lento ET 375 operoitiin Boeing 737-700 -koneella, joka tuli jälleen viimeistä paikkaa myöten täyteen. Tämä oli kaiken lisäksi jo päivän toinen lento Addis Abebaan. Somalien lentomatkustaminen on huvittavaa katseltavaa, sillä täydessä koneessa kaikki tuntuivat istuvan sattumanvaraisilla paikoilla, matkalaukkuja kuskattiin ympäri matkustamoa ja maskit olivat jälleen valahtaneet leuan alle. Etiopialaiset lentoemot olivat hämmentävän kärsivällisiä ja jaksoivat paimentaa matkustajia. Vieressäni istui nepalilainen mies, joka katseli Bollywood-elokuvaa jo ennen lentoonlähtöä.

Lento kesti tunnin ja 20 minuuttia ja laskeuduimme ajallaan Addis Abebaan. Kentällä kukaan ei tahtonut missään vaiheessa nähdä negatiivista koronatestitodistustani. Addis Abeban lentoasemalla oli vesikatko, eikä edes vessanpönttöjen vetäminen onnistunut. Putki oli hajonnut ja lattia lainehti paikoin. Asiaan suhtauduttiin afrikkalaisen rennosti, sillä tuosta pienestä lainehtivasta järvestä ei varoitettu mitenkään siihen liukastuvia matkustajia. Lähtevien lentojen näyttö kertoi lentoja olevan runsaasti ympäri maailmaa ja vain lento Dubliniin oli peruttu. Ja toisin kuin vielä vuonna 2018, nyt paikkakuntia ei enää ilmoitettu erikseen kiinaksi!

Kentällä parveili kymmenittäin hyvin ruskettuneita länsimaalaisia turisteja shortseissaan. Brititkin saivat vielä näin helmikuun alussa ulkomaanmatkustaa. Tämä matka antoi itselleni huimasti uutta näkökulmaa länsimaita koettelevaan koronavirusepidemiaan: kaikki länsimaalaiset eivät suinkaan enää pelkää saati maskita itseään kodin nurkkaan, vaan matkustavat jälleen. Ja olihan minutkin Somalimaan matkailuministeriön taholta tervetulleeksi toivotettu oikein kättelyn kera. Tällä lyhyellä matkalla oli tullut erittäin selväksi, että lähden uudelleen kesällä ulkomaille, mutta tuskin mihinkään lähikohteeseen, sillä Euroopassa ei osata tehdä pitkäkestoisia päätöksiä esimerkiksi rajoista ja muista rajoituksista, vaan panikoidaan, jos naapurimaakin panikoi. Sen sijaan Afrikassa kerran avattua rajaa ei useimmiten ole enää uudelleen suljettu. Tässä maanosassa on merkittävämpiäkin ongelmia. Koronarokotetta en usko Suomesta lähiaikoina saavani, mutta jospa jossain mielenkiintoisessa maassa hoksattaisiin tarjota sitä myös matkailijoille. Voisin kiinnostua rokoteturismista ja kantaa rahani tällaiseen kohteeseen. Aivan sama onko rokotteeni kuubalainen tai vaikka valkovenäläinen, kunhan sillä elämä (ja matkailu) jatkuisi taas normaalina. Joka tapauksessa minua hieman harmitti jo Addis Abeban lentoasemalla istuskellessani, että pian suomalainen koronahysteria iskisi jälleen täysillä vasten kasvoja.

Ethiopian Airlinesin lento ET 706 Frankfurtiin lähti kello 23.50 ja oli huomattavasti täydempi kuin menolentoni vajaata viikkoa aiemmin. Silti sain koko rivin itselleni ja pystyin nukkumaan rauhassa. Frankfurtissakaan ei oltu kiinnostuneita koronatestini tuloksista ja näin sen kuului mennäkin. Lufthansan lento Helsinkiin oli lähes täynnä. Ehkä siksi, että koneeseen pääsee ilman todistuksia. Mielenkiintoista onkin, että Finnairilla on näinä aikoina varaa valikoida matkustajia vaatimalla testituloksia ja samaan aikaan päästää koneeseen vaihtomatkustajat ilman todisteita negatiivisuudesta!