25.–27.6.2022 Uusi aamu koitti ja päätin, että se sai olla viimeinen Beninissä. Vointi ei ollut vieläkään hyvä, mutta otin herättyäni kaksi Imodium-tablettia, söin omenan ja lähdin etsimään kyytiä kohti Cotonouta. Sinne olisi tasan 200 kilometriä ja siellä vaihtaisin Togoon menevään autoon. Olin jo pohtinut, kannattaisiko minun satsata tänään yksityiskyytiin. Eli olisin ostanut koko puskataksin pelkästään…
Read moreDahomeyn kuninkaiden jäljillä Abomeyssa
20.–21.6.2022 Kun Cotonou on nähty, on aika siirtyä pohjoiseen. Beninin pääkaupungin Porto-Novon jätin suosiolla väliin aivan, kuten olin Namibiassakin jättänyt käymättä pääkaupungissa. Ennen lähtöäni La Guesthouse Étoilesta ongelmaksi muodostui se, että kukaan ei ollut lupauksista huolimatta paikalla valmistamassa minulle aamupalaa. Odottelin puoli tuntia, kunnes majatalon yleismies saapui ja ryhtyi kahvinkeittoon. Majatalon pohjakerroksessa eleli kaksi suurta…
Read moreVeden päälle kyhätty Ganvién kylä
19.6.2022 Taas oli koittanut sunnuntaiaamu, mutta en ollut paikallisten tavoin aikeissa mennä kirkkoon, vaan tutustumaan Ganvié-nimiseen kylään vähän matkaa Cotonousta pohjoiseen. Ouidahin ohella Ganvié kiehtoo (kaikkia) Beniniin tulevia matkailijoita, sillä kyseessä on keskelle järveä, paalujen varaan aikoinaan syntynyt kylä. Jotkut vääräleuat ovat kuvailleet Ganviéta jopa ”Afrikan Venetsiaksi”. Kylän tarina alkoi noin 400 vuotta sitten, kun…
Read moreVilla Karo ja tutustumista Grand-Popoon
16.6.2022 Tänä aamuna söin aamupalan hotellini, Auberge de Grand-Popon, ravintolassa leppeän merituulen puhaltaessa Atlantilta. Hotellin aamupala maksoi 3 800 frangia (n. 5,8 euroa). Tälle päivälle oli kaksi tehtävää; vierailla Villa Karossa ja hankkia puhelimeen vihdoin se pahuksen beniniläinen simkortti, vaikka väkisin. Hotellin wifi ei nimittäin ollut taaskaan päällä, sillä koko yön oli salamoinut ja satanut….
Read moreVeneretki ja kolmen kanan uhraus vodunseremoniassa Grand-Popossa
15.6.2022 Beninissäkin oli sadekausi; vettä oli tullut pitkin yötä ja ilmeisesti ukkosen kera. Aamulla wifi ei ollut päällä, koska afrikkalaiset toimivat samoin kuin suomalaiset eli ukkosen sattuessa ylle, sähkölaitteet pannaan kiinni. Lähdin tutustumaan Grand-Popon pääkadun tarjontaan aamutuimaan. Kävelin suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskus Villa Karon luokse. Se oli vielä kiinni, mutta vastapäätä sijaitseva R-kioski oli jo auki. Ostin…
Read moreTakaisin Loméen ja kohti Beniniä
13.–14.6.2022 Olisin mielelläni jäänyt Kpaliméen vielä ainakin yhdeksi yöksi, mutta saapuessani maahan minulle myönnetty seitsemän vuorokauden viisumini umpeutuisi pian, enkä ollut kiinnostunut pidentämään sitä. Se olisi luultavasti tarkoittanut tuntikausien odottelua ja pompottelua erilaisissa virastoissa ja suurta määrää tulostettuja dokumentteja. Siispä aioin Beninin puolelle, sillä siellä saisin viipyä viisumillani kokonaisen kuukauden. Niin halutessani siis. Benin taas…
Read more