Praia vielä kerran

20.7.2015 Vierailu Fogolla jäi varsin lyhyeksi, kun oli jo palattava takaisin Santiagon saarelle Praiaan. Maanantaiaamuna kahdeksan aikoihin São Filipe oli herännyt koomastaan ja pikkukaupungin kadut kuhisivat väkeä. Minun oli ajettava taksilla satamaan, josta tuttu Liberdadi-katamaraani kuljetti minut, eilen tutuksi tulleen ranskalaisperheen, noin sata kapverdeläistä sekä parisenkymmentä nuorta amerikkalaista mormonilähetyssaarnaajaa takaisin Kap Verden pääkaupunkiin. Minun oli…

Read more

Tulivuoriseikkailu Fogolla

19.7.2015 Kap Verden ainoa aktiivinen tulivuori, 2 829-metrinen Pico do Fogo, sijaitsee nimensä mukaisesti Fogolla. Tavattoman karunnäköisessä ympäristössä, jyrkkärinteisen kalderan ympäröimänä sijaitseva tulivuori yllätti fogolaiset purkauksellaan marraskuun lopulla 2014. Purkaus tapahtui oikeastaan Pico do Fogon rinteeseen muodostuneesta Pico Pequenosta, ”pikkutulivuoresta”, eikä sieltä korkeimmalta kohdalta lähes kolmestatonnista. Edellinen suuri purkaus tapahtui sieltä vuonna 1951 ja edellinen…

Read more

Matka Fogolle ja São Filipen hiljainen kaupunki

18.-19.7.2015 Lähtöni Fogon saarelle lykkääntyi lopulta  reilulla yhdeksällä tunnilla ja samalla käytännössä menetin yhden päivän perillä. Syytä voi vain arvailla, sillä säästä se ei johtunut. Kahdeksan jälkeen aamulla alkoi rynniminen kohti laivaa, vuonna 2014 käyttöön otettua Liberdadi-katamaraania. Kap Verden kehittyneisyys näkyy satama-alueella siinä, että siellä ei parveile kaiken maailman joutomiehiä istuskelemassa ja ”auttelemassa”. Pienoinen kaaos…

Read more