26.–27.7.2022 En välttämättä täysin rakastunut Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin ensisilmäyksellä, mutta olisi silti ollut vääryys lähteä kaupungista vain yhden päivän jälkeen. Tälle päivälle oli suunnitelmissa vierailla ainakin Nariqalan linnoituksella sekä maistaa hatšapuria, georgialaista perinneherkkua. Aloitimme Nariqalasta, joka sijaitsee Tbilisin vanhankaupungin yläpuolella korkealla kukkulalla. Sijaintinsa ansiosta helpoiten linnoituksen luokse pääsee köysirataa (cable car) pitkin, jonka ala-asema on…
Read moreButa Airwaysilla venäläisten valtaamaan Tbilisiin
25.7.2022 Kun Baku ja sen ympäristö oli nähty, tuli aika jatkaa matkaa. Azerbaidžanin ohella toisena pääkohteena tällä parin viikon Kaukasuksen kierroksellamme oli Azerbaidžanin läntinen naapurimaa Armenia. Jos Azerbaidžanista olisi päässyt suoraan Armeniaan, olisimme suunnanneet tietenkin saman tien sinne. Armenia kuitenkin sattuu olemaan Azerbaidžanin verivihollinen, eikä maiden välinen raja todellakaan ole avoinna. Myöskään lennot eivät kulje,…
Read moreRetki Chalaadin jäätikölle
27.10.2016 Kaukasus on jo niin korkea vuoristo, että sieltä voi löytää jäätiköitäkin. Eräs Georgian puolelta helpoimmin saavutettavissa oleva jäätikkö kantaa nimeä Chalaadi. Se sijaitsee Svanetian alueella Venäjän rajan tuntumassa. Georgialaisen maastokartan mukaan jäätikkö näyttää mutkittelevan Venäjän puolelle saakka. Jäätikön alkuun, noin viiden kilometrin päähän Venäjän rajasta on helppoa päästä Mestian kylästä. Lähdimme matkaan aamutuimaan Mestian…
Read morePyöräillen Lashtkhveriin ja takaisin
26.10.2016 Tietenkin Mestiassakin riittää katseltavaa, mutta sieltä on mukava tehdä myös lyhyitä retkiä lähiseudulle. Siihen tarvitaan omat jalat, polkupyörä, taksi tai vaikkapa mönkijä. Hotel Svaneti Mestian pääkadun varrella vuokraa mönkijöitä huimaan hintaan: hinta yhdelle tunnille on 50 laria (noin 19,6 euroa). Ja se on alennettu hinta kuulemma. Maastopyöriä vuokrataan niin ikään pääkadun varrella olevassa talossa….
Read moreLehmiä, vuoristomaisemia ja lisää lehmiä Mestiassa
26.10.2016 Mestia on noin 2 600 asukkaan pikkukaupunki tai suurehko kylä Svanetian alueella. Sijainti 1 500 metrin korkeudessa Kaukasusvuoristossa Venäjän rajan tuntumassa on Georgian eristäytyneimpiä. Paikkakunta muistuttaa Norjaa korkeiden vuortensa ja etäisyyksiensä vuoksi: linnuntietä matkaa toiseen kaupunkiin voi olla sata kilometriä vähemmän kuin tietä pitkin. Eli Tbilisistä ja Kutaisista tulevien on kierrettävä Zugdidin kaupungin kautta…
Read moreGeorgian Kaukasukselle parin päivän varoitusajalla
24.-25.10.2016 Georgia ja Kaukasusvuoristo ylipäätäänkin on kiinnostanut aina, mutta vakavissaan en ole sinne suunnalle milloinkaan matkaa suunnitellut. Nyt satuin kuitenkin olemaan Puolassa ja selailin sikäläistä halpalentotarjontaa. Puolet puolalaisistahan asuu Britanniassa ja loput muualla lännessä, joten lentoja ympäri Eurooppaa totisesti riittää ja halvalla. Wizzair on vähän aikaa sitten avannut lentoyhteyden Georgian Kutaisiin useasta eurooppalaiskaupungista, mukaan lukien…
Read more