Ensimmäinen päivä N’Djamenassa

28.–29.6.2022

Olin saanut viisumin Tšadiin ja ostanut Asky Airlinesiltä sinne lennon. Olin myös käynyt henkilökohtaisesti lentoyhtiön toimistossa Loméssa varmistamassa, että tosiaan pääsisin lennolle pelkällä viisumilla ja EU:n koronarokotustodistuksellani. Tšad on harvoja Afrikan maita, joissa on luovuttu pakollisesta koronatestin esitysvaatimuksesta rajoilla. Pelkkä rokotustodistus riittää tällä hetkellä maahantuloon ja täysin rokotetuksi lasketaan kaksi annosta saanut matkustaja. Olin kahdella rokotteella itsekin matkassa. Samat tiedot vahvisti myös tšadilainen matkanjärjestäjäni. Siispä kohti lentoasemaa ja kohti Tšadia!

Minulla oli paikka togolaisen Asky Airlinesin lennolle KP38 Lomésta N’Djamenaan. Se teki välilaskun Kamerunin suurimmassa kaupungissa Doualassa jättäen liki kaikki Togosta tulevat matkustajat sinne. Doualasta kyytiin tuli saman verran Tšadiin meneviä matkalaisia. Alun perin koneen oli tarkoitus tehdä välilasku Nigerian Abujassa, mutta jossain vaiheessa suunnitelmat olivat menneet uusiksi ja nyt kierrettiin Doualan kautta. Asky Airlines ei lähetä sähköpostiin yhtään mitään, ei edes varausvahvistusta. Eikä siis myöskään reittimuutoksia. Ehkä siksi, kun Afrikassa ei varata mitään internetistä. Kaikki asioivat matkatoimistoissa, joita on tiheästi suurissa afrikkalaiskaupungeissa. Sähköpostille ei siis ole tarvetta. Asky Airlinesillä on periaatteessa edelleen maskipakko, mutta maskittomuuteen ei puututa, joten lennolla suurin osa istui ilman maskia tai vähintäänkin maski leuan alla. Matkustamohenkilökunta näytti esimerkkiä maskinkäytöstä leuan alla tai taskussa. Annan Asky Airlinesille täydet pisteet järjenkäytöstä.

Oli jo pimeää, kun laskeuduimme viimein tunnin myöhässä Tšadin pääkaupungin N’Djamenan lentoasemalle. Hassan Djamousin kansainvälinen lentoasema on pieni ja palvelee pientä määrää lentoja. Lyhyt oli myös bussimatka lentokoneesta terminaalin ovelle: linja-auton olisi hyvin voinut ajaa pitkittäin lentokoneen ovelta terminaalin ovelle ja matkustajat olisivat voineet kävellä bussin poikki etuovesta takaovelle. Minulla oli perinteisesti sekuntikello käynnissä ja matka kesti noin 10 sekuntia. Tšad on vaikea maa valokuvauksen kannalta, vaikkei maassa kuvauskieltoa olekaan. Siksipä en uskaltanut lentoasemalla kuvia ottaa. Muuten maahantuloprosessi oli sujuva: koronarokotetodistusta ei haluttu nähdä, riitti että se oli kädessä taiteltuna. Myöskin keltakuumekortin etukannen näkeminen oli tarpeeksi Tšadin terveyssedille. Maahantulo oli sujuvaa loppuun saakka, sillä ennen passintarkastusta oli täytettävä maahantulokortti, jossa kysyttiin muun muassa osoitetta Tšadissa ja matkan tarkoitusta. Kortti annettiin passintarkastusluukulla yhdessä passin kanssa. Olin varautunut isolla nivaskalla erilaisia proopuskoita ja lompsakin oli pullollaan lahjusrahaa euroina, dollareina ja Keski-Afrikan frangeina, mutta lopulta mitään ei haluttu nähdä, eikä rahaakaan pyydetty. Passintarkastajasetä otti valokuvan, keräsi sormenjälkinäytteet ja löi leiman passiin. Annan N’Djamenan kansainväliselle lentoasemalle täydet pisteet, vaikka se bussimatka olikin hieman hölmö.

Eyte’ Voyagesin johtaja, herra Adolfo oli lentoasemalla vastassa ja kuljetti minut hotellilleni, joka oli vain noin kymmenen minuutin ajon päässä lentoaseman portista. Olin varannut kahden yön majoituksen kiinalaisten omistamasta Hotel Chez Wousta. En minä muuten kiinalaishotelliin menisi, mutta kun hinta oli halvin, mitä N’Djamenasta löysin: 40 000 frangia (n. 61 euroa) yöltä. Kyseinen hotelli kannattaa varata Booking.comin kautta, sillä tiskillä hinta yhden hengen huoneesta on sata euroa yöltä. Normaali hinta hyvällä eli eurooppalaisella alueella N’Djamenassa on noin 55 000 frangia (n. 84 euroa) yöltä. Afrikkalaisilla alueilla eli alueilla, missä ei ole länsimaista toimintaa tai länsimaisia asukkaita, hotellihuoneen saa 25 000–35 000 frangilla (n. 38–53 euroa). Etukäteen olin hieman stressannut mahdollista maskipakkoa hotellilla, mutta ainoastaan kiinalainen omistajakunta ja kiinalaiset asiakkaat pitivät maskeja. Afrikkalaista henkilökuntaa ei maski kiinnostanut. Tietenkin Tšadissa on edelleen sisätilojen maskipakko, mutta sitä ei noudateta. Koronapaniikin levitessä alkuvuodesta 2020 Tšad kantoi kortensa kekoon tekemällä maskeista pakolliset ja rankaisemalla käyttämättömyydestä 2 000 frangin (n. 3 euroa) sakolla ja mahdollisella 15 päivän vankeusrangaistuksella! Nämä lait eivät selvästi ole enää voimassa.

Hotel Chez Wou on oikein mainio hotelli kovaa hintaa lukuun ottamatta: huoneissa on toimiva ilmastointi, oma vessa, jääkaappi ja paljon kiinalaisia televisiokanavia (ei yhtään paikallista)! Myös erinomainen buffetaamupala kuuluu hintaan. En edes muista, milloin viimeksi olin ahtanut aamupalaa oikein buffetista! Ehkä Pretoriassa. Aamupalan päätteeksi olisin voinut pulahtaa suureen uima-altaaseen, mutta Eyte’ Voyagesin Adolfo oli tulossa hakemaan minua kello kahdeksalta asioita hoitamaan. Minun piti nostaa 2,2 miljoonaa Keski-Afrikan frangia Western Unionin kautta, että saisin kiertomatkani maksettua. Osan matkasta olin jo maksanut euroina. Adolfo kertoi, että Western Union on hieman liian suosittu Tšadissa ja että pitäisi varautua pitkään odotteluaikaan. Siksi Western Unionin toimistolle oli parasta mennä odottamaan ja jonottamaan heti aamusta. Puolen tunnin kuluttua minulla oli valtava kasa frangeja repussani.

Seuraavaksi minun tuli rekisteröityä, sillä pelkkä maahantuloleima passissa ei luonnollisesti ole Tšadissa riittävästi. Tarvitaan toinenkin leima, jonka saa poliisilta. Jos rekisteröitymisen tahtoo tehdä itse, on varauduttava puolen päivän odotteluun poliisiasemalla. Adolfolla oli tähän ratkaisu: hän sopi treffit paikallisen poliisipäällikön kanssa N’Djamenan erääseen liikenneympyrään. Ystävällinen poliisipäällikkö kaarsi pian paikalle siviiliautollaan siviilivaatteissa ja otti passini vastaan. Adolfo sujautti hänelle kymppitonnin (n. 15 euroa) ja poliisi poistui paikalta. Passi toimitettaisiin hotellini vastaanottoon iltapäivällä tai illalla. Jos byrokratia onkin hieman liioiteltua, on N’Djamenan pääpoliisiaseman ulkomaalaispalveluissa myös palveluhalukkuus kunnossa. Toisaalta, voihan olla, että minut olisi pidätetty, jos olisin mennyt itse rekisteröitymään. Ei näistä maista ikinä tiedä.

Sitten minulla oli loppupäivä aikaa tutkia N’Djamenaa, jonka nimessä olevaa d-kirjainta ei muuten lausuta lainkaan. Kaupunki on paikallisten suussa pelkkä ”Njamena” tai ”Jamena”. Sim-kortin hankinta on ensimmäisiä tehtäviä uudessa Afrikan maassa, sillä ainakaan Telian liittymä ei toimi juuri missään. Pääsin ainoastaan hotellin portista ulos, kun paikallinen mies huikkasi minulle englanniksi kadunvarren penkiltä. ”How are you? Are you American?” Minun tulee varsin useasti pysähdyttyä huutelijoiden luo, koska muutama sana on aina mukava vaihtaa. Afrikassa huutelija on yleensä huutelemassa ihan uteliaisuuttaan, niin nytkin. Yhtä usein tulee kyllä vain heilautettua kättä ja jatkettua matkaa pysähtymättä. Englanninkielinen tervehdys Tšadissa sai minut istahtamaan herran viereen penkille. Mies oli 31-vuotias Mathurin, sara-heimon miehiä. Hän istui penkillä siskonsa kanssa. Sisarukset olivat työnhaussa ja olivat juuri käyneet viemässä CV:nsä omaan hotelliini ja myös vastapäätä olevaan hieman kalliimpaan hotelliin. Mathurin kertoi, että he yrittävät saada siskonsa Kanadaan. Yhdysvalloissa asui jo setä. Amerikkaan tahtoi Mathurinkin. Tai vaikka Eurooppaankin. Aivan sama.

Keskustelun lomassa hankin Airtelin sim-kortin, johon ostin kolme gigaa nettiä. Sitten lähdimme Mathurinin moottoripyörällä tutustumaan N’Djamenaan, mutta emme jalkautuneet minnekään. Kunhan ajelimme, koska kuvatakaan ei oikein uskaltanut. Kuten jo totesin, valokuvauskieltoa ei N’Djamenassa tai Tšadissa tosin ole. Älkää uskoko kaikkea, mitä ulkomaalaiset matkablogit kertovat. Kiellon puutteesta huolimatta kuvaukseen suhtaudutaan hyvin kielteisesti, kuten Afrikassa usein. Afrikka, islam ja kamera on harvinaisen surkea yhdistelmä, minkä vuoksi Tšadissa kuvat pitää ottaa vain, jos kukaan ei ole näkemässä. Adolfo oli evästänyt minua, että myöskään kameleita ”ei saisi” kuvata! Tšadissa kameli lienee tasa-arvoinen perheenjäsen, aivan kuin Suomessa monesti koira.

Mathurin asuu perheensä kanssa Chagouan kaupunginosassa N’Djamenan itälaidalla. Chagoua on ihan samanlaista afrikkalaista lähiötä, kuin missä tahansa muualla. Saharan läheisyyden takia täällä kadut ovat vain hiekkaa, eivätkä mutaa, kuten etelämpänä Afrikassa. Mathurin asuu mielestäni varsin mukavasti paikalliset olot huomioonottaen. Talo on hyvässä kunnossa, ympärillä on korkea muuri ja pihamaa voisi olla Välimerelläkin. Hyvin viihtyisää. Istuimme alas, juttelimme, katsoimme kuvia ja Mathurinin sisko kävi hakemassa limonadia ja keksejä lähikaupasta. Mathurin toivoi, että järjestäisin hänelle töitä ja naisen Euroopasta. Lupasin kirjoittaa seuranhakuilmoituksen blogiini. Eli arvon valkoiset eurooppalaisnaiset: N’Djamenassa odottaa 31-vuotias, kristitty ja lapseton insinöörimies. Työkokemusta on esimerkiksi öljyalalta amerikkalaisten öljykentiltä eteläisestä Tšadista. Tällä hetkellä mitään töitä ei ole. Mathurin osaa (hyvää) englantia, ranskaa ja arabiaa oman äidinkielensä saran lisäksi. Miettikäähän hyvät naiset, kenellä on Suomessa tšadilainen mies? Ei vielä yhtään kenelläkään! Miehen yhteystiedot saa minulta vaikka sähköpostilla. Seuranhakuilmoitus päättyy.

N’Djamenassa ei ole juurikaan nähtävyyksiä ja kaupungin näkemiseen riittää puoli päivää. Kerroin Mathurinille, että haluaisin nähdä Charijoen, joen joka virtaa eteläisestä Tšadista ja N’Djamenan kohdalla muuttuu Tšadin ja Kamerunin rajajoeksi. Chari laskee Tšadjärveen noin 70 kilometriä N’Djamenasta pohjoiseen. Olen lukenut joessa olevan jopa täällä pääkaupungin kohdalla virtahepoja. Niitä ei näkynyt, mutta koko kaupunki tuntui olevan joenpenkoilla pyykillä. Maisemat olivat kauniit. Muutenkin N’Djamena vaikutti leppoisalta kaupungilta. Samoin sen ihmiset, jotka eivät selvästi olleet tottuneet näkemään valkoista moottoripyörän perässä matkustajana. Päät kääntyivät ohi ajavissa autoissa ja busseissa. Mathurin kiinnitti samaan huomiota ja naureskeli asialle. Kun näille ihmettelijöille sitten heilautti kättään, kaikki kyllä hymyssä suin nostivat kätensä tai peukkunsa.

Iltapäivän vietin hotellin altaalla. Tšadissa todella tunsi Saharan lämmön: lämpötila oli noin +40 astetta. Eli kymmenisen astetta enemmän kuin aiemmissa maissa tällä reissulla.