Toinen ja viimeinen päivä N’Djamenassa

16.–17.7.2022

Saavuimme Tšadin pääkaupunkiin N’Djamenaan kuuden aikoihin aamulla. Kukaan ei ollut halunnut nähdä passia tai matkustuslupaani, autorisation de circuleria, saavuttaessa kaupunkiin. Tšadin presidentti pelkää vallankaappausta, joten voisi olla ihan järkevää tarkastaa edes N’Djamenaan tulevien paperit kaupungin rajalla. Toisaalta voihan olla, että näin varhain ei virkavalta jaksa päivystää tienvarressa. Tai ehkä presidentti luottaa vuoden 2008 jälkeen rakennettuun massiiviseen vallihautaan, jonka nykyisen presidentin isä, silloinen presidentti Idriss Déby Itno, päätti kaivattaa N’Djamenan ympärille selvittyään täpärästi vallankaappausyrityksestä (joka itse asiassa kuivui kokoon, kun kapinalliset eivät kyenneet päättämään kenestä tulisi uusi presidentti). Keskiajalta innoituksensa saanut vallihauta ja kaivuutöistä syntynyt maa-aines muurina kaupungin ympärillä valtavalla määrällä sotilaita varustettuna riittää varmaan ainakin aluksi!

Eyte’ Voyagesin herra Adolfo autoili paikalle, kun soitimme saapuneemme paikalle. Ali ja Ousmane olivat olleet käsittämättömän rauhallisia koko matkan ajan ja jopa silloin, kun auto hajosi moneksi päiväksi keskelle Saharaa, silloin kun rankka ukkoskuuro pakotti keskellä yötä autoon nukkumaan ja jopa edellispäivänä auton hajottua toisen kerran. Kaikki oli ollut Jumalan tahtoa. Minulle Allah kaatoi taas sontaämpärin niskaan, jo neljännen tällä matkalla, kun Adolfo kertoi rosvon käyneen hänen makuuhuoneessa ja kähveltäneen kannettavan tietokoneeni, jonka olin jättänyt pääkaupunkiin turvaan. Samalla rosvon matkaan oli lähtenyt valtava kasa Adolfon rahaa, läppäri, puhelin, wifireititin ja ties mitä muuta. Mies pahoitteli syvästi kyyneleet silmissään. Tämä tapaus oli sattunut samaisena lauantaina, kun olimme haaksirikkoutuneet kolmeksi yöksi ja neljäksi päiväksi keskelle vihamielisintä Saharaa.

Adolfo tahtoi viedä minut ja Ousmanen talolleen aamupalalle. Sitten mentäisiin tekemään rikosilmoitus vielä minunkin nimelläni. Läppäri sinänsä ei harmittanut, olihan minulla vakuutus. Mutta osa tämän huhtikuussa alkaneen Afrikan-matkani valokuvista oli tallessa vain tuolla läppärillä. Esimerkiksi liki kaikki Namibian ja Keski-Afrikan tasavallan valokuvat hävisivät rosvon mukana. Toisaalta luulen, että tietokone ei olisi kestänyt Saharan rajuja oloja ja olisi joka tapauksessa nyt menetetty. Siis jos olisin raahannut koneen mukanani Saharaan.

Adolfon yhtiökumppani, Ounianga Kébiristä kotoisin oleva Hassane tuli viemään minua poliisiasemalle. Asemalla kävi ilmi, että lauantaina ei voisi tehdä rikosilmoitusta. Ei, vaikka asema kuhisi joutilaita poliiseja, joista yksi kaiken kukkuraksi pyysi Hassanelta rahaa Coca-Colaan. Hassane lupasi hoitaa asiani arkena, minua ei paikalla tarvittaisi. Myöhemmin sain hienon kirjoituskoneella naputellun rikosilmoituksen sähköpostiin ja sitä vastaan vakuutusyhtiöni korvasi tietokoneen.

Hyvitykseksi osittain pieleen menneestä Saharan-kiertomatkasta Hassane tarjosi minulle kaupunkikierroksen, jonka aluksi kävimme katsomassa Tšadin kansallismuseota, ulkoapäin. Sen olisi pitänyt olla avoinna, mutta oli kuitenkin kiinni. Hassane jopa varmisti asian kansallismuseon johtajalta puhelimitse. Kansallismuseon vieressä seisoo Kélou Bital Diguelia (1911–1997) esittävä patsas, jota pääsimme katsomaan. Tällä naisella on tärkeä asema Tšadin historiassa vaatimattomasta taustastaan huolimatta; noin vuonna 1950 ranskalainen valokuvaaja Robert Carmet ikuisti maitokauppiaana työskennelleen naisen tämän kauniiden lettien ansiosta. Yhden tarinan mukaan kuva on otettu n’djamenalaisella torilla naisen ollessa myymässä maitoa. Toinen tarina kertoo kyseessä olleen kauneuskilpailun. Kun Tšad itsenäistyi vuonna 1960, naisen kuva esiteltiin ensimmäiselle presidentille François Tombalbayelle esimerkkinä tšadilaisesta naiskauneudesta. Siitä lähtien Kélou Bital Diguelin kuva on koristanut esimerkiksi valtion virallisia leimoja. Minulla on passissani tämän naisen kuva sekä viisumini hologrammissa että viisumileimassani. Suomikin voisi ryhtyä leimaamaan virallisia dokumentteja Armi Kuuselan kuvalla! Lähteet: [1] & [2]

Seuraavaksi hyvästelin Ousmanen, minkä jälkeen lähdimme etsimään varaosaa Alille lähetettäväksi. Mies oli edelleen jumissa Bitkinen ja Bokoron välillä. Metallinen osanen löytyi pienestä nyrkkipajasta, jossa se oli ilmeisesti valmistettu. Laitoimme palan matkaan ensimmäisellä Bokoron suuntaan lähteneellä linja-autolla.

Tšadin pääkaupungin harvoista nähtävyyksistä tärkein on Place de la Nation, kansan aukio. Hassane kyyditti minut seuraavaksi sinne, mutta jäi itse autoon odottamaan. Hän evästi minua, etten ottaisi kuvaa kohti presidentinlinnaa, joka sijaitsee vastapäätä aukion keskellä seisovia monumenttejä. Place de la Nation on hyvä esimerkki afrikkalaisen pääkaupungin keskelle tehdystä sekavasta patsaspuistosta. Jotain on pitänyt keksiä, että pääkaupungissa olisi jotain nähtävää. Place de la Nation on paikallisten joutomiesten kansoittama, jotka kaikki kiirehtivät kertomaan minulle kuvauksen olevan kiellettyä. Sivuutin huomautukset, sillä kuvaaminen ei ole Tšadin lain mukaan kiellettyä. Tietenkin piti varmistaa, ettei kuviin eksynyt ihmisiä. Monumenteistä tärkeimmän juurella päivysti kaksi naispoliisia, kuin odottamassa minua. Päätin toimia röyhkeästi ja ottaa kuvan muina miehinä vihaisesta huutelusta huolimatta. En jaksanut enää lähteä tinkimään poliisien kanssa sopivasta summasta, jota vastaan saisin ottaa kuvan. En rikkonut lakia, eivätkä poliisit voineet kuvaukselleni mitään. Kerroin heille ottaneeni kuvan siten, etteivät he olleet kuvassa. He eivät tietenkään uskoneet, mutta eivät kuitenkaan lähteneet perään. Palasin autolle, jossa taatelikauppias oli kaupittelemassa taateleita Hassanelle. Harmittavasti taatelit olivat Sudanista, enkä siten innostunut ostamaan.

N’Djamenassa oli tänä kyseisenä lauantaiaamuna hieman vaikea liikkua autolla, sillä iso osa keskustan kaduista oli suljettuna. Hassane epäili, että presidentti Mahamat Idriss Déby Itno tai joku muu tärkeä henkilö oli lähdössä jonnekin. Tai tulossa jostain. Afrikkalaisten valtionpäämiesten turvallisuuden suhteen ei oteta mitään riskejä, vaan homma viedään jopa naurettavuuksiin asti. Presidentinlinna sijaitsee Avenue du Général Kerim Nassourin, erään N’Djamenan pääkaduista, varrella. Samaisen kadun varressa on liuta ministeriöitä, pääministerin kanslia ja vaikkapa Tšadin poliisivoimien pääkomissariaatti. Avenue du Général Kerim Nassour onkin katsottu järkeväksi sulkea pysyvästi jalankulkijoilta. Tiellä saa ainoastaan kulkea jollain ajoneuvolla, minkä lisäksi pysähtyminen on kiellettyä. En kysynyt Hassanelta, mitä tapahtuu, jos Toyota Landcruiserimme olisikin hajonnut kadun varteen. Olisiko santarmijoukkio tullut pidättämään vallankaappausyrityksen johdosta. En halua uskoa Tšadista tällaista, maahan oli osoittautunut sivistyneeksi ja demokraattiseksi länsimaiseksi oikeusvaltioksi vaikkapa naapurimaa Keski-Afrikan tasavaltaan verrattuna, mistä lisää täällä.

Hassane vei minut takaisin hotelliini, missä menin neljän tunnin päiväunille. Illansuussa lähdin vielä keskustaan etsimään jotain matkamuistoja kotiin. Tšad oli viimeinen Afrikan maa tällä matkalla, joten uskalsin jo jotain ostaakin. Seuraavana aamupäivänä Adolfo saapui noutamaan minua hotellilta. Hän tahtoi viedä minut henkilökohtaisesti lentoasemalle. Perillä hän vielä pahoitteli ongelmaista kiertomatkaani ja kertoi, että saisin seuraavasta matkasta alennusta, jos vielä joskus tahtoisin tulla Tšadiin. Todellakin tahtoisin takaisin! Kerroin haluavani matkustaa joskus Tibestivuoristoon ja latelin ehdoiksi toimivan satelliittipuhelimen sekä saman kuskin ja kokin. Ali ja Ousmane ovat rautaisia ammattilaisia, joilla ei mene sormi suuhun vaikeassakaan tilanteessa. Asiakkaan hyvinvointi on heille kaikki kaikessa. Adolfolla ja Hassanella on käsissään todellisia timantteja, jotka toivottavasti saivat vähän ekstraa reissustamme. Itse ainakin tungin miehille setelitukot kouraan hyvästellessämme.

Hassan Djamousin kansainvälinen lentoasema on melko hyvin toimiva ja moderni lentoasema. Turvallisuus otetaan jälleen kerran hyvin vakavasti; ennen lähtöselvitysaulaan menoa passini ja lentolippuni haluttiin nähdä, matkatavarat läpivalaistiin ja tarkastettiin käsikopelollakin, minkä jälkeen oli vielä käsikopelolla tehtävä ruumiintarkastus. Seuraavassa jonossa tarkistettiin koronarokotustodistus, minkä jälkeen pääsi lähtöselvitysjonoon. Passintarkastuksen jälkeen tuli varsinainen turvatarkastus. Vielä ennen koneeseennousua kaikkien matkatavarat tarkastettiin käsipelillä uudestaan. Sen jälkeen passi ja boarding pass tahdottiin nähdä erikseen kolme kertaa kolmen eri ihmisen toimesta ennen bussiin nousemista, joka lopulta kuljetti meidät 200 metrin päässä olevaan Ethiopian Airlinesin lentokoneeseen. Kone puolestaan kuljetti minut Etiopian Addis Abeban kautta Dubaihin, jossa en ollut koskaan käynyt. Samalla rivillä Abbis Abeba–Dubai-lennolla istui pakistanilainen mies ja eteläafrikkalainen tyttö. Valkoiset länsimaalaiset olivat lähes olematon vähemmistö lennolla Dubaihin!