31.12.2023–2.1.2024
Vuoden 2023 viimeinen päivä oli koittanut. Aurinko paistoi täydeltä terältä heti, kunhan se vain jaksoi nousta meitä ympäröivän sankan palmumetsän latvojen ylle. Tänään vierailisimme parissa paikassa Tozeurin ulkopuolella, minkä jälkeen palaisimme illaksi juhlistamaan vuoden vaihtumista ylelliselle huvilallemme. Tosin siitä oli ylellisyys kaukana, kun oman huoneen kylpyhuoneen viemärillä kesti noin kellonympärys vetää vedet sisuksiinsa.
Taatelinpoimijat olivat matkalla töihin, kun suljimme huvilan portin takanamme ja lähdimme huristelemaan ulos Tozeurin palmulehdosta. Suuntana olisi aluksi länsi ja Neftan keidaskaupunki. Tie Neftaan on luotisuora ja sinne ajaa 20 minuutissa. Nefta sijaitsee Tozeurin tavoin Saharan suurimman suolajärven Chott el Djeridin pohjoisrannalla, on olemassa keitaansa ansiosta ja tunnetaan etenkin Suomen tasavallan presidentin Urho Kaleva Kekkosen vierailusta lokakuussa 1965. Tarina ei kerro, mitä Kekkonen puuhasi Neftassa, mutta Tozeurissa hän sentään kiipesi palmuun.
Ajoimme vain halki Neftan ja käännyimme sitten kohti pohjoista. Tozeur ja Nefta sijaitsevat Saharan ympäröimänä ja nyt sukeltaisimme jälleen syvälle erämaahan. Vähän matkaa Neftan ulkopuolella näimme kameleita paimenineen. Paimenta hymyilytti, kun pysähdyimme kuvaamaan hänen kameleitaan. Suhtautuminen kamelien kuvaamiseen on kautta Saharan positiivista, pois lukien tietenkin Tšad, jossa kameleita ei saisi kuvata lainkaan.
Ajoimme toiset noin 20 minuuttia hyväkuntoista tietä syvälle Saharaan, halki dyynien, jotka olivat osin työntymässä tielle. Paikka, johon sitten saavuimme, kantaa nimeä Mos Espa. Se on noin 20 kupolimaisen rakennelman kokonaisuus ja rakennettu yhdeksi Tähtien sota -elokuvasarjan kuvauspaikoista, joita on useampiakin ympäri Tunisian Saharaa. Täällä on ilmeisesti kuvattu noin viiden kuukauden ajan George Lucasin ohjaamaa elokuvaa Star Wars: Episodi I – Pimeä uhka (1999). En ole nähnyt Star Wars -elokuvista ainuttakaan, mutta ennen Tunisian-matkaa yritin katsoa kyseisen elokuvan siihen kuitenkaan kykenemättä. Science fiction ei ole minua varten.
Mos Espa on kuitenkin Star Wars -fanien pyhiinvaelluskohde, vaikka paikka on pitkälti riivaajien valtaama; en meinannut päästä edes ulos autosta, kun ikkunalle ilmestyi jo mies berberikaavussa kamelinsa kanssa tukkien ulospääsyn. Myyntitaktiikka oli aggressiivinen ja niin se oli kaikilla muillakin Mos Espan valloittaneilla kaupustelijoilla, jotka myyvät ”originaalia” Star Wars -rihkamaa täällä päivittäin vieraileville sadoilla turisteille. Itse paikkaan on vapaa sisäänpääsy, mutta paikka on kaikkea muuta kuin miellyttävä näiden riivaajiensa ansiosta, jotka tekevät vain hallaa itselleen. Mietin, että he tekisivät suuremman voiton, jos heillä olisi omat kojunsa siistissä rivissä, josta asiakkaat voisivat ostaa kameli- tai mönkijäretken ympäröiville hiekkadyyneille. Riivaajat olivat kyllä tietäväisiä maista, joista täällä käyvät ihmiset tulevat; olimmeko Itävallasta, ehkä Belgiasta vaiko sittenkin Espanjasta. Kun sinnikkäästi yritin kieltäytyä kaikesta suomeksi, alkoi eräs riivaajista toistella unkarinkielisiä sanoja pyrkien siten saamaan minut kamelin kyytiin tai ottamaan kuvan aavikkoketun kanssa. Edellisvuonna olin ihaillut luonnonvaraista aavikkokettua Saharassa ja pohtinut sen luontaisen uteliaisuuden ja suloisuuden koituvan vielä kohtaloksi. Ja niinhän siinä oli käynyt; täällä sen lajitoveri kulki nyt talutushihnassa turistien ”ilona”. Lähdimme Mos Espasta pikaisesti.
Seuraavaan kohteeseen, El Hamman keitaalle, oli Mos Espasta noin 45 minuutin ajomatka. Matkalla sinne näimme siisteihin riveihin istutettuja satoja taatelipalmuja kilometrien matkalla. Nämä paikat olivat nimeltään Chamsa ja Neflayette. Seuraava keidas puolestaan on nimeltään El Hamma ja sen palmulehto on satunnaisen suomalaisen matkailijan silmin epäjärjestelmällinen sekamelska. Tuhannet taatelipalmut näyttävät kasvavan miten sattuu, siis luonnollisesti, vaikka satelliittikuvien perusteella El Hammankin keitaalla on myös istutettuja taatelipalmuja siisteissä riveissä. Hieman lähteestä riippuen Suomen presidentti Urho Kekkonen kiipesi palmuun joko Tozeurissa tai sitten täällä El Hammassa, noin kymmenen kilometriä Tozeurista koilliseen. Ajoimme halki El Hamman palmulehdon tietä, joka oli isoksi osaksi sellaisessa kunnossa, ettei sille oltu tehty mitään sitten vuoden 1965, jolloin Kekkonen mahdollisesti kiipesi palmuun juuri täällä.
Selvitimme El Hamman keitaan ja pääsimme takaisin aavikkomaisemiin. Myös tie parantui, kun pääsimme P16-valtatielle. Vähän matkaa El Hamman pohjoispuolella auto oli pakko pysäyttää jälleen tiensivuun, sillä havaitsin vettä Saharassa. Laaja tienoo näytti olevan veden vallassa, mikä oli kovin yllättävää, sillä edellispäivänä näkemämme Saharan suurin suolajärvi Chott el Djeridkin oli ollut kuiva. Kartalta selvisi, että olimme Oued el Melah -nimisen vadin, siis osan vuodesta kuivillaan olevan joenuoman, ylittävällä sillalla. Oued el Melah on noin 70 kilometriä pitkä, saa alkunsa jostain Gafsan liepeiltä ja laskee vetensä Chott el Gharsa -suolajärveen, joka yltää Algerian puolelle asti. Vettä vadissa on vain rankkojen sateiden langetessa sen ylle, minkä vuoksi myöskin itse suolajärvi on pääasiassa kuivillaan.
Ajoimme vielä vähän matkaa pohjoiseen, Djebel el Negueb -nimisen vuoren juurelle Chebikan keidaskylään. Kuten Tozeurinkin, myös Chebikan historia yltää roomalaiskaudelle saakka; Chebika oli roomalaisten sotilasleiri, Ad Speculum nimeltään. Sittemmin berberit ottivat kylässä komennon ja se on jatkunut näihin päiviin saakka. Chebikaan tullaan siksi, koska paikkakunta on eräs Tunisian kauneimmista keidaskylistä. Pysäköimme auton kadunvarteen ja kävelimme kanjonin reunalle. Varsinainen keidas, sen sadat taatelipalmut, virtailevat vedet ja vesiputous sijaitsisivat alhaalla kanjonissa jylhien vuorten ympäröimänä. Chebikan keitaalle on vapaa pääsy, eikä täällä harjoiteta Mos Espan kaltaista pakkomyyntiä. Hiekkaruusut ja muu matkamuistotarjonta on tietenkin esillä monin paikoin, mutta sitä saa tutkia rauhassa.
Laskeuduimme noin 200 metrin matkan alas kanjoniin ja saavutimme pikkuisen vesiputouksen, joka saa vetensä hieman ylempää, ilmeisesti lähteestä. Saharassa ei kovin usein törmää vesiputouksiin, mutta myös ainakin Nigerin Aïrvuoristossa Timian keitaalla syntyy vesiputous sadekauden aikana joksikin aikaa, mutta täällä Chebikassa vesiputouksessa riittää vettä ilmeisesti läpi vuoden. Nousimme vesiputouksen viereen rakennettuja portaita ylemmäksi toteamaan, että vesiputouksen synnyttävä lähde on itse asiassa kuuma lähde. Vesi oli miellyttävän lämmintä, mutta ei kuumaa, sillä vedessä pulikoi sammakoita. ”Aavikkosammakoiden” on täytynyt elää täällä eristyksessä ties kuinka kauan, sillä eihän lähimaillakaan ole merkittäviä vesistöjä.
Paikallisten esimerkkiä seuraten kapusimme seuraavaksi ylös vuorenrinnettä, mistä avautuu upea näkymä alas keitaalle, ympäröiville vuorille, alas Chebikan uuteen ja vanhaan osaan sekä aina Algeriaan asti. Rajalle on linnuntietä noin kahdeksan kilometriä, joten kirkkaalla säällä Afrikan suurin maa näkyy selvästi. Algerian suunnassa on tosin vain tasaista aavikkoa, joten varsinaista rajaa sieltä ei hahmota.
Laskeuduimme Chebikan hylättyyn vanhaankaupunkiin, joka tuhoutui massiivisessa tuhotulvassa syyskuussa 1969, kun epätavallisten sääolojen seurauksena Tunisia ja Itä-Algeria vastaanotti vuorokaudessa jopa vuoden koko sademäärän viisinkertaisena täyttäen vadit silmänräpäyksessä rutikuivan maan ollessa kykenemätön imemään vettä. Vesimäärä pyyhki tiet, sillat, rakennukset ja kaiken muunkin mennessään. Silloin noin 400 Chebikan kyläläistä menetti henkensä. Tuhotulva on oiva esimerkki siitä, että Saharassakin voi hukkua, minkä vuoksi etenkin vadeihin leiriytymistä on aina vältettävä. Suurtulvasta selviytyneet kyläläiset päättivät sittemmin rakentaa Chebikan uusiksi uuteen paikkaan. Vanhassakaupungissa on yhä pystyssä talojen seiniä ja paikalla pystyy aistimaan entisaikojen tunnelmaa pistäytymällä hylättyihin rauniotaloihin. Tuskin ne roomalaisajoilta sentään ovat, mutta vanhoja joka tapauksessa.
Chebika on ehdottomasti turistikohde ja olimme aikeissa syödä lounaan paikkakunnalla. Ravintoloista ei tosin joko saanut ruokaa tai ruoka oli tasoa munakas, joten nostimme kytkintä ja palasimme myöhäiselle lounaalle Tozeuriin. Tozeurissakin saimme todeta, että tunisialaiset eivät taida käydä uutenavuotena ravintoloissa, sillä paikkakunnan ehkäpä parhaan ravintolan Restaurant Chak Wakin kokille oli annettu vapaapäivä juhlan kunniaksi. Kuitenkin pizzaa saisi, jollaiset kiikutettiin pikavauhtia eteemme. Chak Wak sijaitsee Tozeurin palmulehdossa, kuten huvilammekin, joten kotimatka oli lyhyt.
Vuosi 2023 vaihtui vuodeksi 2024 rauhallisissa merkeissä. Palmulehtoon asti näkyi vain muutamia ilotulitteita. Seuraavana päivänä, 1. tammikuuta, ajoimme Tozeurista takaisin Tunisian pääkaupunkiin Tunisiin. Matkaa on 450 kilometriä ja siihen saa kulumaan aikaa noin 6,5 tuntia. Majoituimme viimeiseksi yöksi Hotel Golf Royaliin. Kävimme tutustumassa Tunisin medinaan, joka on Unescon maailmanperintökohde. Aurinko oli hädin tuskin painunut mailleen, mutta koko medina oli täysin hiljentynyt. Ainoastaan yksi matkamuistokauppias oli päättänyt pitää putiikkinsa avoimena muiden viettäessä uuttavuotta.
Kiertelimme medinan katuja ristiin rastiin ja palasimme sitten Tunisin pääkadulle, joka on nimetty maan ensimmäisen presidentin Habib Bourguiban mukaan. Moni ravintolakin oli suljettu uudenvuoden kunniaksi, joten valinnanvaraa illallispaikaksi ei juuri ollut. Istahdimme pääkadun varressa olevaan La Parnasse -ravintolaan. Ruoka oli hyvää, mutta kun tuli maksun aika, alkoi illan mielenkiintoisin osuus; varsinaista laskua ei voisi enää kirjoittaa, sillä kassa oli jo suljettu, meille kerrottiin. Siispä tarjoilijamies esitti laskun loppusumman puhelimensa laskimesta: 384 dinaaria. Olimme olleet maassa jo niin pitkään, että tiesimme suunnilleen, minkä suuruisen laskun oletimme saavamme. Pyysimme uudelleen erittelyä, sillä summa oli sellainen, jota emme hyväksyneet pureksimatta. Tarjoilija unohti englannin, alkoi puhua ranskaa ja hävisi paikalta palaveeraamaan muiden työntekijöiden kanssa. Kun hän palasi, pyysimme miestä käymään laskun kanssamme läpi ruokalistaa apuna käyttäen, sillä muuten lähtisimme maksamatta. Hinnaksi muodostui lopulta 206 dinaaria, joten meiltä yritettiin vedättää 178 dinaaria (n. 54 euroa) ylimääräistä. Sanomattakin on selvää, että juomarahaa ei saanut myöskään tämä tarjoilija. Valitettavasti muuten niin hienojen ihmisten asuttamaan Tunisiaan mahtuu myös tällaisia mätiä omenoita. Olimme vain vähän ennen ravintolaan menoa saaneet tavalliselta kadunmieheltä tervetulotoivotukset Tunisiaan, jälleen vailla mitään taka-ajatuksia. Ne olivat olleet jokapäiväisiä.
Seuraavana aamuna ajoimme Tunisin lentoasemalle. Vaihdoimme loput Tunisian dinaarit takaisin euroiksi. Minä tosin salakuljetin muutaman dinaarisetelin kotiin matkamuistoksi, vaikka niin ei saisikaan tehdä. Tunisian tulli on kovin tarkka siitä, ettei dinaareja viedä maan ulkopuolelle, sillä se kuulemma vahingoittaa Tunisian taloutta. Dinaarit eivät kelpaa maksuvälineenä missään Tunisian ulkopuolella, eikä niitä pysty missään edes vaihtamaan, joten perustelu on erikoinen. Tulli penkoi (tunisialaisten) matkustajien laukkuja ennen varsinaista turvatarkastusta juurikin tämän johdosta, mutta kohdalleni satunnaistarkastus ei sattunut. Rangaistus rikkomuksesta on passitus vaihtamaan ne euroiksi tai dollareiksi. Tunisista lensimme Frankfurtin kautta takaisin Helsinkiin.
Mä olen katsonut pakotettuna yhden Star Warsin ja pikakelauksella toisen. Enempään en pystynyt. Mutta hyvin seisoo Espa vieläkin pystyssä, tosin Helsingin Espalla on kyllä enemmän palmuja ja vähemmän takiaisia. Chebika vaikuttaa mukavammalta ja kiinnostavammalta.
Olen lukenut jostain muualtakin noista ravintolahuijauksista. Täytyy olla tarkkana!
Forex, tietysti tosi huonolla kurssilla, ostaa ja myy Tunisian dinaareja. Sain sieltä 290 dinaaria mukaani, jotka pitää nyt salakuljettaa maahan, niin ei tarvitse heti lentokentällä käyttää aikaa rahanvaihtoon. Kelpuutin vain uusinta setelisarjaa, vanhempiakin olisi ollut tarjolla, mutta en tiedä, kelpaavatko ne sitten perillä. Onko sulla muistikuvaa siitä, oliko siellä kahdenlaisia seteleitä käytössä?
Tunisian Espalta tosiaan puuttuivat palmut, Helsingin Espalta kamelit. Jälkimmäinen on viihtyisä paikka, Mos Espa ei niinkään. Chebikasta ei puhua samana päivänäkään.
Kannattaa tosiaan painaa tilattujen ruokien hinnat mieleen tai vaatia pitämään ruokalista pöydässä, ”jälkiruoan tilaamista varten”.
Mistäs Forexille niitä dinaareja on valunut! Kahdenlaisia seteleitä oli käytössä. Uudessa kympin setelissä on Tunisian ensimmäisen naislääkärin kuva. Vanhassa kympissä on pikkupojan (tai voi olla tyttökin) kuva.
Kävin melkein vitsinä niitä kyselemässä, kun olin lentokentällä muutenkin. Täti katsoi koneelta ja sanoi, että Helsingissä on 100€ arvosta, Turussa 60€ arvosta ja Tampereella 40€ arvosta dinaareja, joita ihmiset on tuoneet matkoiltaan ja vaihtaneet pois. Ilman lisämaksua niitä siirrettiin sitten sopiva määrä mulle lentoasemalle, mistä hain ne tyytyväisenä. Kurssi oli noin 15 % kalliimpi kuin Forexin keskikurssi. Sitä en vielä tiedä, millä kurssilla noita sitten periltä saa.
Todella harvoin viitsin Forexia käyttää, kun niiden kurssit ei ole tästä maailmasta. Esimerkiksi dollareita saa huomattavasti halvemmalla, kun vaihtaa euronsa dollareiksi vaikkapa Bangkokissa tai Singaporessa. Mutta nyt tuo toimi hyvin ja on yksi murhe vähemmän perillä sitten.
Teet hyvän työn, kun palautat rikollisen rahan takaisin kotiinsa. Mikähän mahtaa olla rangaistus, jos kärähtää dinaarien maahantuonnissa. Läpivalaisu siinä passintarkastuksen jälkeen kyllä on, mutta ei ne vanhat läpivalaisukoneet dinaareja euroseteleistä osaa erotella. En kyllä muista enää dinaarin oikeaa kurssia, mutta Tunisian keskuspankin sivuilla se kerrottanee.
Eipä tosiaan liian usein tule enää vaihdettua rahaa Suomessa. Varsinkaan, kun korona vei Forexin Oulusta ja nyt lähin paikka, mistä saa ulkomaanvaluuttaa lienee Vaasassa ja Luulajassa.
Eli käsimatkatavaratko menee läpivalaisuun passintarkastuksen jälkeen ja ennen laukkuaulaa? Pitääkö itsekin kävellä metallinpaljastimen läpi? Miten tarkka tullitarkastus siellä oli saapuessa? Pitääköhän ne dinaarit yrittää piilottaa jonnekin takin taskuun tai vastaavaan sitten.
Joo, passintarkastuksen ja laukkuaulan välillä Tunisin kentällä on käsimatkatavaroiden läpivalaisu ja metallinpaljastimen läpikävely. Metallinpaljastinta varten ei tarvitse ottaa takkia, vyötä yms. pois päältä, joten kännykkä ja dinaarit takin taskuun vaan. Muutama (tunisialainen) siinä oli pengottavana. Varsinainen tulli on sitten vasta laukkuaulan jälkeen ja siellä on sitten oma tiskinsä rahan tullaamiselle, mutta tuskin sä maahan sitä maksimimäärää euroja veisit muutenkaan. Ja vaikka veisitkin, niin itse en ainakaan menisi rahojani tullaamaan vapaaehtoisesti. 😀 Tiskillä tai tullissa ei ollut ketään vastassa.
Noita ”varokaa-kylttejä” tulee aina katseltua ja kuvattua. Kamelikylttiä en kuitenkaan muista ikinä nähneeni. Mitä noihin riivaajiin tulee, niin varmasti tekisivät suuremman voiton, jos toimisivat toisin. Kuitenkin on niin, että kannustin sille yhdelle lähteä myymään vähän aktiivisemmin on sangen suuri, jos muut pysyvät paikallaan. Lopputulos on, että kaikki toimivat niin.
Kyllä! Varoituskylttejä on aina pysähdyttävä kuvaamaan, varoittivat ne sitten sammakoista, pingviineistä, apinoista, norsuista, seeproista, kirahveista tai kameleista. Ulkomaalaisethan kuvaavat meillä sitten hirvi- ja porovaroituskylttejä.
Näinhän se menee, kuten sanoit, että joku aina lähtisi kuitenkin kaupustelemaan aggressiivisemmin, joten homma lässähtäisi siinä.
Varoituskylttejä kameleista olen nähnyt jossakin, ehkä Arabiemiraattien pohjoisosissa matkalla Omaniin kuuluvalle Musadamin niemimaalle. Ainakin siellä oli samanlaisia aitoja kuten meillä hirviaidat, pitämässä kamelit pois maantieltä. Australiasta olen saanut lahjaksi keittiöpyyhkeen, jossa on kengurun kuva ja teksti Kangaroo next 40 km, meillä vastaavissa kylteissä on hirven kuva ja teksti 1 km.
Tuhoisia tulvia Saharassa en olisi kuvitellut olleen vaikka sekä Tunisiassa että Siinailla on matkantekoon tullut viivästys sateiden aiheuttamien teiden sortumisten takia.
Keidaskylät ovat kyllä kauniita ja sellaisten näkemistä odotan.
Arabiemiraateissa ja Omanissa noita kylttejä tosiaan lienee! Kengurut ovat selvästi suurpiirteisempiä, mitä tulee tienylityksiin. Suomessahan ne ylittävät tien aina siitä samasta kilometrille osuvasta kohdasta…
Oli kyllä yllättävän tuhoisa tulva tuo vuoden 1969 tapaus. Saharassa muutenkin sateiden ei tarvinne olla kummoinen, kun jo aiheuttaa viivästyksiä maaperän ollessa niin rutikuiva ja veden etsiessä tietä pois päin!
Voin todeta, että ei pääkaupungissakaan saa ravintoloista ruokaa. Tai saattaa saada vaikkapa viittä eri annosta niistä 30:sta, jotka listassa lukee. Se, että ravintolan kyltissä lukee pizzeria, ei myöskään tarkoita, että sieltä saisi pizzaa. Ei ole kyllä Tunisia mikään kulinaristin mekka. Ihmettelen myös sitä, että mun taatelivanukasjälkkärini oli niin mauton. Ei ollut edes makea. Mikä se sellainen taateli on, joka ei ole makea?
Katselin sitten taatelipuoteja Medinassa ja kauppahallissa, ja totesin hirvittävän valjuiksi ja aneemisiksi täkäläiset taatelit. Maistoin, niin maku on yhtä hailakka kuin ulkonäkökin. Onkohan nyt huono aika, vai kuuluuko niiden olla tuollaisia hyvin vaaleita ja lähes mauttomia? Outoa.
Nyt alkoi ramadankin, joten ravintoloista ei ole sitäkään vähää iloa ainakaan päiväsaikaan, kun ovat kiinni.
Kun nyt tarkemmin mietin kokemuksiani, niin pohjoisafrikkalainen keittiö taitaakin olla sitä parempi, mitä kauempana se on Pohjois-Afrikasta. Ainakin kuskus osataan valmistaa Suomessa paremmin. Kyllä se silti Saharan eteläpuolisen Afrikan keittiön pesee. 🙂
Olikohan niin, että ”pizzeriasta” sai pelkkiä sandwichejä? Muistan Nouadhiboun parhaan pizzerian, Le Pizzerian, jossa ei ollut tarjolla lainkaan pizzaa.
Taateleita on useampaa lajiketta, eikä niiden kyllä kuulu olla hyvin vaaleita ja mauttomia. Ehkä ne oli jotain hintaskaalan halvimpia. Tozeurissa kun kävin taatelikaupoissa, niin kertoivat ja esittelivät mitkä on kalleimpia ja parhaimpia jne. Ostin ehkä toiseksi kalleimpia ja olivat erinomaisen makeita ja meheviä. Kilon paketti meni nopsaan kotona.
Nyt ei kyllä enää ole sesonki, mutta eivät ne silti pilalle näin nopeasti mene…
Algeriassa ravintolat eivät aukea ramadanin aikana edes illaksi, mutta mitenkäs Tunisiassa?
Joo, sain yhtenä iltana pizzaakin, oli mukava taas palauttaa mieleen, miltä kehitysmaapizza maistuu. En ymmärrä, miten ne saa taikinasta sellaista pullaa. Saharan eteläpuolinen keittiö onkin kyllä luku sinänsä. Ruandassa sain slummikävelyn päätteeksi jonkun perheen kotona paikallisen aterian, joka oli oikein maukas ja tarjolla oli kaikenlaisia sörsseleitä. Dakarissakin söin, yhdessä ja samassa ravintolassa suunnilleen joka ilta, ihan hyvin, mutta se ei ollutkaan paikallinen ruokapaikka. Hengissä on joka tapauksessa Afrikassakin säilytty, ja sitähän voi lähteä herkuttelulomalle sitten vaikka Napoliin tai Madridiin, jos siltä tuntuu.
Taatelit olivat joka paikassa samanlaisia, markkinoilla, medinassa ja Monoprix’ssa. Sekä hotellin buffassa. Olin luvannut tuoda kaverille tunisialaisia taateleita, mutta hän saa nyt odottaa ensi talveen, Dubaista saa sitten sellaisia kuin taatelin kuuluu olla.
Tunisissa kyllä avattiin sitten auringon laskiessa, ja väkeäkin oli paikalla runsaasti. Luulisi, että Algeriassakin olisi kysyntää kunnon iftar-tarjoiluille. Jännä juttu.
Minne lähdet seuraavaksi? Blogissa on ollut nyt hiljaista, kun Tunisia tuli raportoiduksi.
Tuo on totta, että herkuttelemaan on parasta mennä jonnekin muualle kuin Afrikkaan. Kehitysmaapitsaa mitenkään väheksymättä. Toisaalta muistelen lämmöllä Somalimaan pöperöitä ja sinne voisin mennä jopa pelkästään kulinäristiselle matkalle.
Hyvin erikoista, jos Tunisin taatelit olivat tuollaisia. Kyllä nyt luulisi harmittavan, ettet lähtenyt Tozeuriin. Siellä olisit voinut vaikka kiivetä itse palmuun hakemaan satsin.
Niin luulisi, että Algeriassakin olisi kysyntää iftareille, mutta siellä ruokaa saa ramadanin aikana pelkästään hotellien ravintoloista.
Tulin eilen illalla Sallasta. Kävin mm. varmistamassa, että raja tosiaan on kiinni ja olihan se. Portti oli kiinni ja siinä lappu. Eli melkein kävin ulkomailla. Ei ole nyt juuri mitään suunnitelmia tai lentoja varattuna, joten blogissa tulee olemaan hiljaista. 🙁
Joo, olisi pitänyt malttaa vähän ja buukata pitempi reissu, mutta kun menin ja varasin koko homman vuorokauden sisällä siitä, kun luin sun Sidi Bou Said -postauksen. Tozeur vaikutti oikeasti aika mielenkiintoiselta. Mä olen kuitenkin saanut päähäni jo uuden kokonaisuuden, joka ehkä toteutuu tai sitten ei. Nimittäin ensin vihoviimeinen rotankolo -osastolta Ouagadougou, josta sun innoittamana sinne rajakylään katsomaan niitä ikivanhoja savitaloja ja kultakaivosta ja ruukunvalajamummoa sekä sitten lento Abidjaniin, jossa palloilua länsiafrikkalaisessa metropolissa, joka on ilmeisesti afrikkalaisittain tosi siisti ja kehittynyt paikka. Katsoin, että lento noiden kahden pääkaupungin välillä onnistuisi nonstop ja kestäisi 1,5 h vain. Tuossa yhdistyisi mun mielestä hienosti kolme kohdetta monipuoliseksi kokonaisuudeksi.
Olen kyllä varaillut reissukalenterin nyt jo melkein koko vuodeksi täyteen, mutta kesällä olisi vähän aukkoa siellä. Pitää silti hetki miettiä nyt rauhassa. Onko niin, että et ole käynyt Norsunluurannikolla ollenkaan? Ei ainakaan löydy tuolta valikosta.
Joo! Ouagadougou, Tiébélé, kultakaivokset, ysikymppinen ruukkumummo ja Abidjan. Siinähän sitä olisikin jo. Abidjanista voit käydä vielä Grand-Bassamin rantakaupungissa. On ihan Unescoa. Air Cote d’Ivoire lentää Ouagasta Abidjaniin ja kuulemma ihan hyvä ja luotettava firma. Abidjanissa voit sitten ihailla länsimaista vaikutusta, kuten Burger Kingejä.
En ole kirjoittanut kaikista reissuista, etenkään, jos ne on suoritettu ennen blogin perustamista. Kesäkuussa tulee 10 v. 😀 Mun viimekesäinen Jugoslavian-reissukin on kirjoittamatta ja jääkin kirjoittamatta. Meikäläisen Norsunluurannikon visiitti on tapahtunut kaksi passia sitten ja vain Abidjaniin parin yön verran. Olen kyllä päättänyt, että maata pitäisi päästä kiertämään paremmin ja kesällä 2021 melkein lähdinkin, mutta sitten musta hevonen nimeltä Paraguay meni edelle. ”Löysin” alkuvuodesta Cote d’Ivoiresta vanhoja savimoskeijoita (https://whc.unesco.org/en/list/1648/), jotka tahtoisin kovasti nähdä. Samaten Yamoussoukron katedraali olisi varmasti elämys.
Silti koska Burkina Faso on itselleni tutumpi maa ja vailla mitään länsimaalaista hapatusta, niin panosta siihen maahan. Onhan se myös enemmän rotankolo-sarjaa.
Ahaa, olet käynyt salaa Afrikassa jo ennen blogia! Missä muissa Afrikan maissa, joista et ole blogannut, olet käynyt?
Joo, Grand Bassamin löysin myös, kun googlailin Abidjania. Näkyisi olevan 45 minuuttia matkaa ja edulliset hinnat ihan taksillakin, joten siellä ei välttämättä tarvitsisi yöpyä. Tai sitten voisi mennä viimeiseksi yöksi ennen kotiinlähtöä sinne. Lentokenttä kun on kätevästi Abidjanin ja Grand Bassamin välissä. Täytyy tässä vähän mallailla ja laskeskella. Turkishin lennot on hirveän kalliita ja Air Francen vielä kalliimpia. En katsonut vielä, salliiko AF edes open jawin, TK ainakin sallii sen.
Savimoskeijathan on komeita! Katedraalista en tiedä, Abidjanissakin on joku moderni iso kirkko, se saattais riittää kyllä mulle sitä osastoa.
No niin, hieman viivästyy vastailu! Olenhan mä tosiaan Abidjanin lisäksi käynyt myös Freetownissa, mutten muualla. Ghanassa vain Accran lentoasemalla. Kamerunin-vierailukin oli aivan liian olematon ja sinnekin pitäisi ehdottomasti palata joskus. Samaten pitäisi se Nomadmania-kartta päivittää joskus myös Euroopan osalta, kun en mä vain muista kaikkia Saksankaan paikkoja, joissa olen käynyt. Täyttelin sitä vuosi sitten ulkomuistista jossain Zinderissä tai vastaavassa ja sitten meni sähköt ja homma jäi kesken. 😀
Grand-Bassam on hyvä paikka lopettaa Länsi-Afrikan reissu!
Abidjanissa on silta, Pont de Cocody, josta ollaan ylpeitä naapurimaita myöten, mutta aika fanaattinen siltafani saa olla, jos se on syy matkata Abidjaniin.
Olet rohkea, jos palaat Kameruniin. Muistelen, että sun viime käynnillä Yaounde, vai oliko joku muu kaupunki, ei varsinaisesti näyttänyt parhaita puoliaan.
Katsoin kuvan sillasta, luulen, että menen Jätkäsaareen katsomaan Crusellinsiltaa niin ei tarvitse lähteä Abidjaniin ollenkaan. 🙂 Eihän Pont de Cocodylla kulje edes ratikkaa! Lueskelin muuten Abidjanin metrosta, sen piti olla valmis pari vuotta sitten, mutta ilmeisesti rakentaminen on vasta alkanut. Olisi kyllä aikamoista, jos Afrikassa pääsisi lentokentältä keskustaan metrolla. En taida silti jäädä sitä odottamaan, voisi tulla aika pitkä odotus.
Kyllä sun täytyy nyt suunnitella itsellesi joku hyvä Länsi-Afrikan kierros, että saadaan lukea sekä Norsunluurannikosta että Sierra Leonesta, ja miksei myös Liberiasta. Mahtaakohan Amerikan vaikutus näkyä siellä enää ollenkaan? Vähän luulen, ettei.
Yaounde ei oikein näyttänyt aluksi parhaita puoliaan, enkä ole oikein erityisen positiivista kuullut myöskään Doualasta. Hieman samansuuntaiset fiilikset Kamerunista kuin Keski-Afrikan tasavallastakin. Ihmiset melko samanlaisia, samoin virkavalta, joita en tosin laske ihmisiksi. Kamerunissa ne juopotteli töissä avoimesti, Keski-Afrikan tasavallassa toiminta oli muuten vain hasardia.
Harvassa ovat ne afrikkalaiset kaupungit, joissa lentoasemalta keskustaan pääsee muulla kuin taksilla. Johannesburgissa tietty pääsee ja varmaan jossain muuallakin. Dakarissa ehkä kohta. Ouagadougoussa pääsee kävellen. Freetownissa pääsee aluksi bussilla lauttarantaan ja sitten paatilla loppumatka keskustaan.
Olin vuonna 2010 kaverin kanssa Ateenassa ja silloin päätettiin, että kunhan silloin jo rakenteilla ollut Thessalonikin metro avataan, niin mennään Thessalonikiin. Vielä ei ole rakennustyöt valmiina, enkä Thessalonikissa siis käynyt.
Liberiassa käytetään samoja mittayksiköitä kuin Amerikassa, samoin pistoke on muistaakseni samanlainen kuin jenkkilässä, mutta silti pitää olla adapteri jenkkivehkeisiin. Luin jostain myös, että ovat käännyttäneet venäläisiä turisteja(?) rajoiltaan. Eli lännen liittolainen viimeisen päälle!
Olit jättänyt kommentin blogiin ja sitä kautta löysin tänne! Sulla on huikeita postauksia, joita oon nyt kahminut antaumuksella 😀 Mielenkiinnosta, montako Afrikan-reissua sulle on kertynyt?
Mä en ole vielä astunut Afrikan maaperälle, mutta toivon, että pian pääsisin sinnekin! 🙂
Kiitos kommentistasi! On täällä tosiaan muutama Grönlanti-tason kohde 🙂
Enpä nyt yhtäkkiä osaa heittää mitään lukua, että montako erillistä Afrikan-matkaa tullut tehtyä. Osassa matkoista olen käynyt mantereella useassa maassa samalla reissulla, osassa vain yhdessä kerrallaan (esim. vaikka Komorit, Somalimaa…). Osasta reissuista ei ole postauksiakaan täällä.
Kannattaa se joskus lähteä käymään Afrikassakin, siihen saattaa jopa jäädä koukkuun 😀